Kylmää!

Talven selkä ei vielä ole taittumassa
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) 11. maaliskuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu maaliskuun loppuun asti edelleen tavanomaista kylmempänä. Ennuste ei anna viitteitä merkittävästä lämpenemisestä myöskään huhtikuun alkupuolella.

Ilmatieteen laitoksen mukaan maaliskuun kolmannen viikon alussa maan etelä- ja keskiosissa tulee paikoin lumikuuroja, viikon puolivälin jälkeen lumi- ja räntäsateet yleistyvät. Maan pohjoisosassa vaikuttaa aluksi korkeapaine ja sää on poutaista sekä osittain selkeää, loppuviikolla voi sataa vähän lunta. Uutta lunta kertyy maan etelä- ja keskiosiin 5-15 cm, pohjoiseen 2-5 cm. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosissa -1...-7 astetta. Pohjoisessa on päivällä pakkasta 4...10 astetta. Tällaiset päivälämpötilat ovat tyypillisempiä helmi-maaliskuun vaihteessa, kuin maaliskuun loppupuolella. Yölämpötilat ovat kireimmillään selkeinä öinä -15...-25, Lapissa pakkasta on paikoin jopa 30 astetta. Viikon lopulla sää lauhtuu etelässä nollan tuntumaan. Ensi viikolla sää näyttää jälleen vähän kylmenevän.

Ja talvi jatkuu .......
23166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat
  • Suomalaiset elävät Suomessa, jolloin tietenkin ensisijaisesti suomalaisia liikuttaa Suomessa vallitseva ilmasto.

    Kylläpä sinä olet helvetin HÖRHÖ.

    Äänestä

  • "Tuossa helmikuun globaali tilanne:http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/get-file.php?report=global&file=map-blended-mntp&year=2010&month=2&ext=gif
    Huomaathan, että se normaalia kylmempi sää on vain hyvin pienellä alueella. Paljon suuremmalla alueella on jatkuvasti normaalia kuumempi sää."

    Mutta maa-alueilla on ollut helkkarin kylmää, Maa-alueilla helmikuu on ollut vasta 14. lämpimin. Erityisesti pohjoisella pallonpuoliskolla on kylmää, jossa helmikuu oli vasta 26. lämpimin maa-alueilla:

    http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/?report=global&year=2010&month=2&submitted=Get Report#temp

    Ja muistetaanpa että NOAAn mukaan tammikuu 2010 oli vasta 12.lämpimin maa-alueilla. Joulukuu 2009 oli vasta 31. lämpimin maa-alueilla.

    Tämä on vasta alkusoittoa. Ensi talvena saa Hohelikin nähdä kunnolla kylmää kun meret ovat jäähtyneet voimakkaan El Ninon jälkeen. On kylmää sekä maalla että merellä. Siitä ei enää AGW parane!

    Äänestä

  • vilenee meretkin kirjoitti:

    "Tuossa helmikuun globaali tilanne:http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/get-file.php?report=global&file=map-blended-mntp&year=2010&month=2&ext=gif

    Naurettavaa ja säälittävää tuo pakkomielteinen denialismisi.

    Eipä tuo kauhean kylmältä näyttänyt edes vuonna 2008, jolloin ei ollut El Ninoa vaan viilentävä La Nina:

    http://www.ncdc.noaa.gov/img/climate/research/2008/dec/map-blended-mntp-200801-200812-pg.gif

    nyt jo tuon tilanteen tiedät? Eletäänhän rauhassa tämä talvi loppuun ja eletään kesäkin vielä siinä välissä ja katsotaan ensi talvea vasta sitten, kun on sen aika.

    Äänestä

  • olet sairas hörhö kirjoitti:

    Naurettavaa ja säälittävää tuo pakkomielteinen denialismisi.

    Eipä tuo kauhean kylmältä näyttänyt edes vuonna 2008, jolloin ei ollut El Ninoa vaan viilentävä La Nina:

    http://www.ncdc.noaa.gov/img/climate/research/2008/dec/map-blended-mntp-200801-200812-pg.gif

    "Eipä tuo kauhean kylmältä näyttänyt edes vuonna 2008, jolloin ei ollut El Ninoa vaan viilentävä La Nina:
    http://www.ncdc.noaa.gov/img/climate/research/2008/dec/map-blended-mntp-200801-200812-pg.gif"

    Turhaan temppuilet. Säälittävä kiemurtelusi ei pelasta sinua kylmältä totuudelta.

    Katsopas vuoden 2008 alkua. Silloin oli kylmää kyytiä globaalisti:

    http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/?report=global&year=2008&month=2&submitted=Get Report#seasonal

    Joulu-helmikuu globaalisti vasta 16.lämpimin ja maa-alueilla 23.lämpimin
    tammi-helmikuu globaalisti vasta 22.lämpimin ja maa-alueilla 34.lämpimin

    Näin todistin sinun jälleen kerran valehdelleen härskisti. Häpeä jos osaat säälittävä pelle.

    Äänestä

  • viilenee meretkin kirjoitti:

    Vain sinä hörhö temppuilet ja kiemurtelet ja valehtelet. Etkä tyhmä ymmärrä eroa säällä ja ilmastolla. Joten voisitko ystävällisesti häipyä häiriköimästä tätä palstaa noilla loputtomilla hörhöilyilläsi.

    Äänestä

  • sinä muka kirjoitti:

    nyt jo tuon tilanteen tiedät? Eletäänhän rauhassa tämä talvi loppuun ja eletään kesäkin vielä siinä välissä ja katsotaan ensi talvea vasta sitten, kun on sen aika.

    "Mistäs ennustuspallosta sinä muka nyt jo tuon tilanteen tiedät? Eletäänhän rauhassa tämä talvi loppuun ja eletään kesäkin vielä siinä välissä ja katsotaan ensi talvea vasta sitten, kun on sen aika."

    No on aika selvää että meret viilenee tämän vuoden loppuun mennessä reippaasti kun vuosituhannen voimakkain El Nino loppuu. Siihen ei mitään ihmeellisiä ennustuspalloja tarvita.

    Miksi vajakki hörhöilet ja valehtelet loputtomasti? Tämänhetkinen El Nino ei toistaiseksi ole yhtään sen voimakkaampi kuin edellisetkään:

    http://www.weatherzone.com.au/climate/indicator_enso.jsp?c=nino34&p=monthly

    Pistetääs vielä tähän tuo ENSO ennuste vuoden loppuun:
    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/enso_advisory/figure6.gif

    Äänestä

  • häivy hörhö! kirjoitti:

    Miksi vajakki hörhöilet ja valehtelet loputtomasti? Tämänhetkinen El Nino ei toistaiseksi ole yhtään sen voimakkaampi kuin edellisetkään:

    http://www.weatherzone.com.au/climate/indicator_enso.jsp?c=nino34&p=monthly

    "El Nino ei toistaiseksi ole yhtään sen voimakkaampi kuin edellisetkään"

    Ja taas kerran valehtelet käsittämättömän härskisti.

    Kaksi edellistä ONI-lukemaa ovat olleet 1,7 ja 1,8. Vastaavia lukemia ei tällä vuosituhannella ole saavutettu, kuten voit tarkistaa vaikkapa täältä:
    http://tinyurl.com/yzzwq93

    Etkö ymmärrä että valehtelusta jää kiinni? Vai oletko niin sairas ettet ymmärrä tilaasi?

    Vain sinä olet sairas, pakkomielteinen denialistihörhö, tieteenkieltäjä-hihhuli. Hakeudu hoitoon.

    Äänestä

  • mene pois hörhö kirjoitti:

    Vain sinä hörhö temppuilet ja kiemurtelet ja valehtelet. Etkä tyhmä ymmärrä eroa säällä ja ilmastolla. Joten voisitko ystävällisesti häipyä häiriköimästä tätä palstaa noilla loputtomilla hörhöilyilläsi.

    sinä olet niin kovin pelle

    Äänestä

  • mene pois pelle kirjoitti:

    Et pelle ymmärrä eroa säällä ja ilmastolla, etkä edes sitä, että ENSO vaihtelu ei vaikuta ilmastoon vaan pelkästään lyhytaikaisesti säähän. Mene pois, häivy!

    Kerro ihmeessä mitä eroa on säällä ja ilmastolla?

    Äänestä

  • mene pois hohheli kirjoitti:

    sinä olet niin kovin pelle

    Miksi retard et käytä enää sitä 7410-nimimerkkiäsi?

    "ENSO vaihtelu ei vaikuta ilmastoon vaan pelkästään lyhytaikaisesti säähän"

    Ilmatieteen laitos ei ole tässä asiassa kanssasi samaa mieltä. Siteeraus eräästä IL tiedotteesta:

    "Lisäksi valtamerien ja ilmakehän väliset vuorovaikutukset säätelevät maapallon lämpötilaoloja jopa vuosikymmenien ajanjaksoina."

    Jopa vuosikymmenien ajanjaksoina. Ymmärsitkö?

    Äänestä

  • kylmenee meretkin kirjoitti:

    Vain sinun ymmärryksesi on vajavainen. El Nino ja La Nina eivät vaikuta maapallon lämpötiloihin vuosikymmeniä vaan pelkästään sen ajan kun ne ovat päällä.

    Äänestä

  • oletpas hörhö kirjoitti:

    Vain sinun ymmärryksesi on vajavainen. El Nino ja La Nina eivät vaikuta maapallon lämpötiloihin vuosikymmeniä vaan pelkästään sen ajan kun ne ovat päällä.

    Kerro se Ilmatieteen laitokselle. He varmaan ilahtuvat kovasti kun kerrot heidän olleen väärässä.

    Äänestä

  • kylmenee meretkin kirjoitti:

    Kerro se Ilmatieteen laitokselle. He varmaan ilahtuvat kovasti kun kerrot heidän olleen väärässä.

    Ei, Ilmatieteen laitos ei ole väärässä. Vain sinä hörhö olet väärässä.

    Äänestä

  • mene pois hörhö kirjoitti:

    Ei, Ilmatieteen laitos ei ole väärässä. Vain sinä hörhö olet väärässä.

    Ei jumalauta. Ootteko te jotain vammaisia vai mitä vittua??

    Äänestä

hohheliahan on näköjään viety kuin litran mittaa. jälleen :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Xl kirjoitti:

Talven selkä ei vielä ole taittumassa
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) 11. maaliskuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu maaliskuun loppuun asti edelleen tavanomaista kylmempänä. Ennuste ei anna viitteitä merkittävästä lämpenemisestä myöskään huhtikuun alkupuolella.

Ilmatieteen laitoksen mukaan maaliskuun kolmannen viikon alussa maan etelä- ja keskiosissa tulee paikoin lumikuuroja, viikon puolivälin jälkeen lumi- ja räntäsateet yleistyvät. Maan pohjoisosassa vaikuttaa aluksi korkeapaine ja sää on poutaista sekä osittain selkeää, loppuviikolla voi sataa vähän lunta. Uutta lunta kertyy maan etelä- ja keskiosiin 5-15 cm, pohjoiseen 2-5 cm. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosissa -1...-7 astetta. Pohjoisessa on päivällä pakkasta 4...10 astetta. Tällaiset päivälämpötilat ovat tyypillisempiä helmi-maaliskuun vaihteessa, kuin maaliskuun loppupuolella. Yölämpötilat ovat kireimmillään selkeinä öinä -15...-25, Lapissa pakkasta on paikoin jopa 30 astetta. Viikon lopulla sää lauhtuu etelässä nollan tuntumaan. Ensi viikolla sää näyttää jälleen vähän kylmenevän.

Ja talvi jatkuu .......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu