Olen seurustellut kohta vuoden. Emme asu yhdessä.. Alussa mieheni ikävöi minua jatkuvasti, osoitti huomioita jopa "jumaloi"... Keskinäistä luottamuspulaa meillä ei ole, mutta tuntuu että jäljellä ei ole enää paljoa vai harhauttaako arki? Tätäkö se on.
Elämme täysin miehen mielialojen mukaan. Kun on stressi meillä menee hyvin ja päinvastoin. Työ on kaiken pahan alku, vai onko se tekosyy? Niin hän sanoo ja olen myös havainnut selkeän yhteyden.
Nykyään en saa huomiota tai hellyyttä , juuri koskaan. Emme suutele. Miksi suhteessa ei suudella kuin alussa, kysyn vain ? Suukko silloin tällöin. pidän suutelemisesta ja kaikesta hiplaamisesta enemmän kuin seksistä. Harrastamme seksiä muutamia kertoja viikossa, mielialasta riippuen. Joskus vähemmän. Esileikkejä ei enää ole. No ehkä joskus. Mieheni on jatkuvasti kärttyinen, ja valittaa joko minulle tai "koko maailmalle"... En voi ymmärtää tätä. Koko oleminen ja eläminen keskittyy työhön ja siellä jaksamiseen. Myös minua syytellään milloin mistäkin, ja naputetaan jatkuvasti. Napi, napi , napi, napi, napi. Toisin sanoen pahaolo puretaan minuun, kohta kohtalokkain seurauksin. Se miksi olen tässä, on se, että hyviä aikoja on ja voin täysin luottaa häneen ja hän on muutoin turvallinen. Mutta en tiedä onko tämä enää seurustelemista?
Elämme täysin miehen mielialojen mukaan. Kun on stressi meillä menee hyvin ja päinvastoin. Työ on kaiken pahan alku, vai onko se tekosyy? Niin hän sanoo ja olen myös havainnut selkeän yhteyden.
Nykyään en saa huomiota tai hellyyttä , juuri koskaan. Emme suutele. Miksi suhteessa ei suudella kuin alussa, kysyn vain ? Suukko silloin tällöin. pidän suutelemisesta ja kaikesta hiplaamisesta enemmän kuin seksistä. Harrastamme seksiä muutamia kertoja viikossa, mielialasta riippuen. Joskus vähemmän. Esileikkejä ei enää ole. No ehkä joskus. Mieheni on jatkuvasti kärttyinen, ja valittaa joko minulle tai "koko maailmalle"... En voi ymmärtää tätä. Koko oleminen ja eläminen keskittyy työhön ja siellä jaksamiseen. Myös minua syytellään milloin mistäkin, ja naputetaan jatkuvasti. Napi, napi , napi, napi, napi. Toisin sanoen pahaolo puretaan minuun, kohta kohtalokkain seurauksin. Se miksi olen tässä, on se, että hyviä aikoja on ja voin täysin luottaa häneen ja hän on muutoin turvallinen. Mutta en tiedä onko tämä enää seurustelemista?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heippa. Itselläni on kohta entisessä suhteessa tällä hetkellä ihan sama asia. Mies on kärttyinen kun ei ehdi muuta tehdä kuin käydä töissä ja on kotonakin kuin perseeseen ammuttu karhu. Heijastaa tietysti myös minuun. Suhteen alussa olin järjetön pessimisti, mutta nykyään en tiedä ketään optimistisempaa kuin minä. Mies on sellainen valittaja, että sitä kuunnellessa olen kuin itsestään kehittänyt itsestäni optimistin. Kaikkeen valitukseen pitää vastata positiivisesti ja puolustaa. Hellyyttä ei ole ollut vuosiin eikä seksiäkään juuri nimeksikään. Kuviota on siis jatkunut jo pitkään milloin milläkin syyllä, nyt se vaan sattuu olemaan tuo työ.
Noh, kuten sanottu suhde on kohta entinen ja odotan jo innolla sitä että voin katsoa telkasta ihan mitä haluan, tehdä ruoaksi mitä haluan enkä miettiä ensin tuleeko mieheltä jokin vittuilukommentti jos näkee mitä katson tai teen.
Näin kirjoitettuna ihmettelen kyllä kovasti miksi olen nyt vasta eroamassa tästä suhteesta. En voi olla tässä oma itseni ja tehdä itseäni miellyttäviä asioita ennenkuin mietin mitä mies sanoisi.
Kannattaa varmasti puhua miehelle että hän ymmärtää ettei ole oikein purkaa pahaa oloaan jatkuvasti toiseen. Eihän hän sentään väkivaltainen ole? Oman kokemuksen perusteella tuntuu, että jatkuvan pahanolon takana on usein jotain muutakin kuin pelkästään työ. Meillä suhteen takaa löytyi ongelmia jotka vaikuttavat miehen mielialaan, eli työ on vain pieni osa sitä.