Valitsin otsakkeeksi ihminen tavattavissa.
Syynä otsakkeen valintaan on YLE uutinen 21.3. 2010.
Pekka Sauri. Uusi ohjelma vähentämään itsemurhia.
Suomessa pitää aloittaa uusi kansallinen itsemurhien ehkäisyhanke välittömästi vaatii Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri.
Suomessa tehdään keskimäärin kolme itsemurhaa päivässä. Epävarmuuden aika näkyy itsemurhien huomattavasti kohonneena riskinä.
Linkki uutiseen ja keskusteluun lopussa.
Ajanjohtaisessa kakkosessa tiistaina 23.3 TV 2 klo 21.00 eräänä aiheena Suomi-Venäjä huoltajuussota
Päivän kysymys. Lisäävätkö lasten ja nuorten pahoinvointia, ahdistusta, syrjäytymistää pelko tulla huostaanotetuks?
********
Otsakkeen valinnan syynä on myös se, että netissä löytyy runsaasti mielenkiintoista luettavaa Googlaamalla > ihminen tavattavissa < , > ihminen tavattavissa ry.
Muita mielenkiintoisia tajunnan virtaa lisääviä hakusanoja ovat ehkä > virtaava energia kotkansydän tiedostamaton < , > healing eagle

Vastaukset 3
Vanhimmat
on kaiken alku ja juuri. Joka asiassa, itsemurhissakin. Siihen törmää joka paikassa, työnhaussa, palkanmaksussa, kaupassa, kaikkialla. Miten siinä moni nuori jaksaa aloittaa elämisen omin neuvoin kun ei tiedä tuosta mitään ja vanhemmat on mitä on, helevetillinen kiire, jos ei töihin niin telekkarin etteen tai kaljalle. Kukaan ei neuvo mitään muuta kuin tyhjää paskaa
Henkinen organisaatio väkivalta< Lapselle "
Yli 2000 lasta otettu huostaan väkisin
Tahdonvastaiset lasten huostaanotot ovat lisääntyneet eniten viranomaisten huostaanotoista viime vuosina, Turun Sanomat kertoo.
Tahdonvastaisessa huostaanotossa toimenpidettä vastustavat joko vanhemmat tai lapsi itse.
Väkisin huostaanotettuja lapsia oli vuonna 2008 lähes 2200, kun heitä 1995 oli noin 1000. Kasvua on 120 prosenttia, kun huostaanotot ylipäätään ovat kasvaneet samassa ajassa 66 prosenttia.
Kaikkiaan huostaanotettuja lapsia oli vuonna 2008 yli 10000.
Lapsia otetaan eniten huostaan murrosiässä, elämän ensi kuukausina ja koulun alkamisen aikaan. Poikia otetaan huostaan hieman tyttöjä enemmän.
Tavallisimpia syitä ovat vanhempien kasvatusongelmat, alkoholinkäyttö tai väkivalta.
http://www.ilonpolku.fi/kauppa/product_details.php?p=4778
uusi oppi