Montako tähteä pitäisi taivaalla nähdä että niiden perusteella pystyisi Suomessa päättelemään ilmansuunnat ainakin suurinpiirtein?
Oletetaan että vuodenaika on kevät kuten nyt on, aurinko on niin paljon horisontin alapuolella että sen suuntaa ei pysty päättelemän, kuu ei ole näkyvissä (vaikka nyt on), taivas on normikansalaisen kannalta melko selkeä ja "pimeä" (valosaaste poislukien), planeettoja ei saisi käyttää. Oletetaan että yksittäistä tähteä ei voi tunnistaa, vaan tähdet täytyisi tunnistaa keskinäisen sijaintinsa perusteella.
Mikä olisi rajakirkkausluokka jonka vallitessa selkeältä taivaalta nippa-nappa vielä pystyisi tähtien avulla oudolla seudulla sanomaan missä suunnassa on esim. etelä?
Ilmansuunnat tähdistä
11
746
Vastaukset 11
- talvi-illan taivaall
Tähän vuodenaikaan illalla Orion on varma nakki, eli 5 tähteä ainakin riittää, mahdollisesti Siriuksella täydennettynä. Rajamagnitudi noin 2 että näkee Orionin vyön tähdet.
- en eksy
Jos tunnistaa yhden tähden ja tietää missä ilmansuunnassa tähti on mihinkin kellonaikaan
on helppoa määrittää ilmansuunnat aika tarkasti.
Mutta ei auta pilvisellä ilmalla.
Onneksi luonnosta löytyy myös pimeällä paljon muitakin viitteitä ilmansuunnista.- Luonnon merkkejä
"Onneksi luonnosta löytyy myös pimeällä paljon muitakin viitteitä ilmansuunnista."
Asutuksen lähellä satelliittiantennit ovat parhaita etelän osoittajia.
- kevätillan majakka
"tähdet täytyisi tunnistaa keskinäisen sijaintinsa perusteella."
En tiedä loukkaako tämä tuota yo. periaatetta, mutta Sirius on tähdistä kirkkain joten jos taivaalla kevätillalla mitään tähtiä näkyy ja aika on sellainen että Sirius on horisontin yläpuolella niin kirkkaimman näkyvän tähden pitäisi olla Sirius.
Sirius ei Suomessa koskaan näy muualla kuin hiukan etelän molemmin puolin, suunnilleen kaakon ja lounaan välillä. Ilmansuuntia voi kokemuksen perusteella tarkentaa muiden kirkkaimpian tähtien avulla. Rajamagnitudi noin 1 ja tähtiä tarvitaan pari-kolme. - airfoil joka ei kirj
Se on aina pohjoisen suunnassa ja sen verran syrjässä pystytasosta, että muut ilmansuunnat selviävät 10 asteen tarkkuudella.
- läpiusvanjapilven
Jos on osittain pilvistä ja muutenkin rajoitettu näkyvyys niin luulenpa että aika hyvin voisi silti pärjätä lähes vuoden ympäri jos osaa ulkoa ekvaattorin lähistöltä muutamia ensimmäisen magnitudin ja sitä kirkkaampia tähtiä kuten Aldebaran, Castor ja Pollux, Regulus, Arkturus, Altair.
Jos tunnistaa Otavan niin seuraamalla sen "kauhan" päätyä "kahvan" suuntaan noin viiden leveyden verran löytyy Stella Polaris, eli Pohjantähti ja se on lähes tarkalleen Pohjoisnavan yläpuolella. Suomessa se on kylläkin aika keskellä taivasta, mutta se on hyvä lähtökohta pohjoiselle.
- näin arviolta
tässä rajamagnitudi on noin 3
Konkarille.
Keskinäisestä suhteesta voisi vaistomaisesti tunnistaa: Vega(alimpana), Arcturus, Capella (korkeimmalla). Koska on kevät, yö on lyhyt, niin jos Vega on alimpana = ~ noin ~ koillisessa ja Capella lounaassa klo 0 paikkeilla.
Rajasuuruusluokka n. 0. (Esim. tosi utupilvinen taivas).
Oikein konkarina ja kellon kanssa riittää yksi tähti: Capella.- paljon luonnossa
myös yöllä (luontokuvaajana) ja hyvin riittää kun tunnistan Otavan.
Sen avulla löytyy Pohjantähti joka on aina suoraan pohjoisessa.
Ei montaa astetta heitä sen avulla arvioida muut suunnat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421640- 1511103
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi333948- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69681
- 38644
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7611Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581