Ilmansuunnat tähdistä

kaupunkisissi

Montako tähteä pitäisi taivaalla nähdä että niiden perusteella pystyisi Suomessa päättelemään ilmansuunnat ainakin suurinpiirtein?

Oletetaan että vuodenaika on kevät kuten nyt on, aurinko on niin paljon horisontin alapuolella että sen suuntaa ei pysty päättelemän, kuu ei ole näkyvissä (vaikka nyt on), taivas on normikansalaisen kannalta melko selkeä ja "pimeä" (valosaaste poislukien), planeettoja ei saisi käyttää. Oletetaan että yksittäistä tähteä ei voi tunnistaa, vaan tähdet täytyisi tunnistaa keskinäisen sijaintinsa perusteella.

Mikä olisi rajakirkkausluokka jonka vallitessa selkeältä taivaalta nippa-nappa vielä pystyisi tähtien avulla oudolla seudulla sanomaan missä suunnassa on esim. etelä?

11

723

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • talvi-illan taivaall

      Tähän vuodenaikaan illalla Orion on varma nakki, eli 5 tähteä ainakin riittää, mahdollisesti Siriuksella täydennettynä. Rajamagnitudi noin 2 että näkee Orionin vyön tähdet.

    • en eksy

      Jos tunnistaa yhden tähden ja tietää missä ilmansuunnassa tähti on mihinkin kellonaikaan
      on helppoa määrittää ilmansuunnat aika tarkasti.
      Mutta ei auta pilvisellä ilmalla.
      Onneksi luonnosta löytyy myös pimeällä paljon muitakin viitteitä ilmansuunnista.

      • Luonnon merkkejä

        "Onneksi luonnosta löytyy myös pimeällä paljon muitakin viitteitä ilmansuunnista."

        Asutuksen lähellä satelliittiantennit ovat parhaita etelän osoittajia.


    • kevätillan majakka

      "tähdet täytyisi tunnistaa keskinäisen sijaintinsa perusteella."

      En tiedä loukkaako tämä tuota yo. periaatetta, mutta Sirius on tähdistä kirkkain joten jos taivaalla kevätillalla mitään tähtiä näkyy ja aika on sellainen että Sirius on horisontin yläpuolella niin kirkkaimman näkyvän tähden pitäisi olla Sirius.

      Sirius ei Suomessa koskaan näy muualla kuin hiukan etelän molemmin puolin, suunnilleen kaakon ja lounaan välillä. Ilmansuuntia voi kokemuksen perusteella tarkentaa muiden kirkkaimpian tähtien avulla. Rajamagnitudi noin 1 ja tähtiä tarvitaan pari-kolme.

    • airfoil joka ei kirj

      Se on aina pohjoisen suunnassa ja sen verran syrjässä pystytasosta, että muut ilmansuunnat selviävät 10 asteen tarkkuudella.

    • läpiusvanjapilven

      Jos on osittain pilvistä ja muutenkin rajoitettu näkyvyys niin luulenpa että aika hyvin voisi silti pärjätä lähes vuoden ympäri jos osaa ulkoa ekvaattorin lähistöltä muutamia ensimmäisen magnitudin ja sitä kirkkaampia tähtiä kuten Aldebaran, Castor ja Pollux, Regulus, Arkturus, Altair.

    • Jos tunnistaa Otavan niin seuraamalla sen "kauhan" päätyä "kahvan" suuntaan noin viiden leveyden verran löytyy Stella Polaris, eli Pohjantähti ja se on lähes tarkalleen Pohjoisnavan yläpuolella. Suomessa se on kylläkin aika keskellä taivasta, mutta se on hyvä lähtökohta pohjoiselle.

      • näin arviolta

        tässä rajamagnitudi on noin 3


    • Konkarille.
      Keskinäisestä suhteesta voisi vaistomaisesti tunnistaa: Vega(alimpana), Arcturus, Capella (korkeimmalla). Koska on kevät, yö on lyhyt, niin jos Vega on alimpana = ~ noin ~ koillisessa ja Capella lounaassa klo 0 paikkeilla.
      Rajasuuruusluokka n. 0. (Esim. tosi utupilvinen taivas).

      Oikein konkarina ja kellon kanssa riittää yksi tähti: Capella.

      • Vega ja sen vierestä kiikarilla epsilon1 ja 2 lyrae kaksoistähti: Aha tuo on Lyyran Vega.


    • paljon luonnossa

      myös yöllä (luontokuvaajana) ja hyvin riittää kun tunnistan Otavan.
      Sen avulla löytyy Pohjantähti joka on aina suoraan pohjoisessa.
      Ei montaa astetta heitä sen avulla arvioida muut suunnat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe