Arktis jäävapaa

tänä syksynä. Kts climate progress huipputieto, vain jään paksuus ratkaisee, ja Jäämerellä yli 1-vuotinen jää romahtanut kymmenessä vuodessa kolmanteen osaansa ja alle.

Kesällä ja alkusyksyllä 1-vuotinen jää sulaa kaikki ja 2-vuotisesta jäästä 50 - 90%, loput ajelehtii Pohjanmerelle.

Epätieteen apostolit eli puoskaripellet takapuolennuolijoineen änkyttävät jään pinta-alasta, vaikka ainoa ratkaiseva tekijä on jään volyymi. Ja volyymi siis romahtanut 10 vuodessa 80%.

Jotta idiotian aika loppuu syyskuussa 2010, turvat tukkiintuvat likabisnesleirissä.
11227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

pääsee siis vihdoin vauhtiin!

Äänestä

Lupaatko vetää itsesi hirteen jos arktis ei olekaan jäätön tänä syksynä? Tulen mielelläni paikalle. Jatka valitsemallasi linjalla niin ilmastouskovaiset vähenevät edelleen pikatahtia. Eipä tälläkään palstalla enää monta löydy paria sivistäjää lukuunottamatta.

Äänestä

Syyskuun 2007 jälkeen muodostunut 3-vuotinen jää on nyt saavuttanut termodynaamisen tasapainotilan. Tämän paksummaksi se ei voi jäätymällä muodostua. Monivuotisen jään määrä lähestyy jo 40-50% kokonaismäärästä koska se on kasvanut jo kahden jääminmin ajan.
Koko alkuvuoden lämpötilat Pohjoisnavan ympärillä ovat olleet suotuisat jään paksuuntumiselle. Kylmää on riittänyt.

Ja tämän vuoden syyskuun minmissä jäätä on jälleen kerran 0,5-1.5 miljoonaa neliökilometria enemmän kuin edeltävänä vuotena. Mikä kasvattaa jälleen kerran monivuotisen jään määrää.

Äänestä
  • Noinhan se menee, hyvää työtä. Syksyllä onkin monessa kellossa eri ääni, kun oikein silmillä nähdään, miten agw vaikuttaa.

    Äänestä

  • rapako takaa kirjoitti:

    Noinhan se menee, hyvää työtä. Syksyllä onkin monessa kellossa eri ääni, kun oikein silmillä nähdään, miten agw vaikuttaa.

    Ja jälleen syyskuun minimissä on 0,5-1,5 miljoonaa neliökilometriä enemmän jäätä kuin edellisenä vuonna. Ja sehän merkitsee taas monivuotisen jään lisääntymistä.

    Äänestä

Kulunut talvi on kaikista korjauksista huolimatta ainakin 80 asteen pohjoispuolella ollut 1958-2002 täysin keskiarvon sisällä ja monivuotisen jään pakuus lisääntynyt huomattavasti, jopa maksimiinsa, kuin myös sen pinta-ala.

Melkoinen kesä ja syksy vaaditaan jotta jäämassa edes vähenisi 2000 luvun minimeihin verrattuna jolloin lämpötilat talvisin olivatkin selvästi korkeammat, syystä ja toisesta.

Et taida vielä tänäkään syksynä päästä soutelemaan.

Äänestä
  • on mössöä se pieni kokkare 2-vuotisjäätäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aallokko kutsuu kirjoitti:

tänä syksynä. Kts climate progress huipputieto, vain jään paksuus ratkaisee, ja Jäämerellä yli 1-vuotinen jää romahtanut kymmenessä vuodessa kolmanteen osaansa ja alle.

Kesällä ja alkusyksyllä 1-vuotinen jää sulaa kaikki ja 2-vuotisesta jäästä 50 - 90%, loput ajelehtii Pohjanmerelle.

Epätieteen apostolit eli puoskaripellet takapuolennuolijoineen änkyttävät jään pinta-alasta, vaikka ainoa ratkaiseva tekijä on jään volyymi. Ja volyymi siis romahtanut 10 vuodessa 80%.

Jotta idiotian aika loppuu syyskuussa 2010, turvat tukkiintuvat likabisnesleirissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu