arvostaisi lämpimää, sosiaalista, rauhallista, uskollista, naista huomioivaa, suhteellisen pitkää sekä komeaa miestä. Mutta aina tuppaa löytymään noita, ketkä arvostavat lirkuttelevia pelimiehiä, koska he ovat aina kivoja ja jännittäviä, vaikka pettävät :(
Mistähän tuollaisen mainitsemani naisen löytäisi nykyään? Suomessa on liikaa kunnollisia miehiä vapaana.
Mistähän tuollaisen mainitsemani naisen löytäisi nykyään? Suomessa on liikaa kunnollisia miehiä vapaana.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oma "ongelmani" on se, että olen viehtynyt ainoastaan varsinaisiin friikkeihin - lievästi huoliteltuihin naisiin, jotka osaavat tehdä sosiaalisen elämänsä edistämiseksi jonkinlaisia mikroskooppisia liikkeitä itsekin. Siis muulloinkin kuin kuuluisuuksien tai ulkomaalaisten miesten ollessa kyseessä. Tiedän nykyään toki, että sellainen on varsin luonnonvastaista ainakin tiettyihin ikävuosiin asti, joskin olen kyllä kuullut, että ainakin Suomen baareissa esiintyisi jonkin verran tasalämpöisiä kohdunkantajia, joille terve käytös EI olisi mahdotonta naisilla empiirisesti todetusta lutkalutka-ehdollistumisesta huolimatta. Harmi vain, että ns. liimakotkaprosentti edellämainittujen henkilöiden keskuudessa on kuulemma niin ikään varsin huomattava, enkä itse ole myöskään koskaan ollut baarityyppiä. Tahi junttityyppiä.
Sen sijaan kerran eräällä Välimeren saarella ei komean nuoren miehen (tai sellaisena itseään pitävän) tarvinnut kovin kauaa yksinään kävellä...
Arvostaisin... :)
Tuo käsitys on tullut että naiset haluavat sekä pitävät pelimiehistä?
No siitä, kun miehet saavat pakit joltain naiselta!!! Minut on haukkunut 4 miestä, että etsin vain pelimiehiä, koska en nähnyt meille tulevaisuutta yhdessä.
Ja minulle on aivan sama miten paljon täällä rutistaan että naiset pitävät vain pelimiehistä, kun se on kaikkea muuta kuin totuus. Minä tahtoisin kiltin miehen johon voi luottaa, mutta en silti viitisi aloittaa suhdetta ensimmäisen vastaantulijan kanssa, pitäisi olla jotain yhteistä mikä sitoo ihmiset yhteen. Ei voi vain naapurin Villeä lähteä kosiskelemaan siksi koska hän on kiltti ja luotettava, sillä ei loppuelämän suhdetta luoda.
Kokeile ryhtyä itse rentuksi tai pelimieheksi. Jos olet komea, niin ei varmaan olisi kovin hankalaa. Muuta hieman tyyliä ja harjoittele... Harjoitusmateriaalia löytyy nettitreffeiltä. Siitä se lähtee. Kohta sinulla voi olla useita naisihmisiä pyörimässä kimpussasi.
Pelimiehet... Jos et voi voittaa heitä, liity heihin.
Kokeile ryhtyä itse rentuksi tai pelimieheksi. Jos olet komea, niin ei varmaan olisi kovin hankalaa. Muuta hieman tyyliä ja harjoittele... Harjoitusmateriaalia löytyy nettitreffeiltä. Siitä se lähtee. Kohta sinulla voi olla useita naisihmisiä pyörimässä kimpussasi.
Pelimiehet... Jos et voi voittaa heitä, liity heihin.
ETTÄ PELIMIES ON ERIMIES!
Sitä paitsi, kunnollisia miehiä ei TODELLAKAAN ole liikaa vapaana, onko ollenkaan?
vaikutat mieheltä juuri mun makuun, nimittäin uskollinen,rauhallinen,naista huomioiva,sosiaalinen, ja lämminhenkinen....sellaista ei vaan vielä ole tullut mun kohdalle. pelimiehistä en piittaa, enkä tykkää näistä viikonloppu juopoista, ja sellasista jotka ei näytä tunteitaan eikä osaa puhua..baareissa en käy pahemmin, enkä polta. olen sosiaalinen, viihdyn myös kotona, tunteellinen, naisellinen....minua kehuttu kauniiksi....en tiedä missä se mies luuraa?
"Suomessa on liikaa kunnollisia miehiä vapaana"
Naiset ne vasta ovatkin vapaita. Liikakin.
niinpä niin... ja kysymys täältä kuuluu että mistä niitä kunnollisia ihania miehiä sitten löytyy? Joku joka arvostaa sellaisena kuin on, joka kohtelee kuin kukkaa kämmenellä, jolla on elämänarvot kohdallaan, eikä enää aikuisena käyttäydy kuin teini. Tällä siis tarkoitan sitä tolkutonta ryyppäämistä ja rahan tuhlausta kaikkeen turhanpäiväiseen jolloin eletään "ruvella" vielä tovi ennen seuraavaa tilipäivää. Normilla lapsenmielisyydellä ei ole mielestäni mitään rajaa. Ihanampaa en tiedä kuin mies joka ei ole aina niin "aikuinen" henkisellä tasolla. Enhän itsekkään ole. Saatan välillä olla ihan tajuton kaheli hulluttelija mutta järki pysyy AINA mukana tärkeissä asioissa.
Pelimiehet/naisen kaatajat/hyväksikäyttäjät/vain omaa etuaan ajattelevat SUKSIKOOT KUUSEEN!!!!!!!!!
Naiset haluavat sitten uskollisen, mukavan miehen kun ovat ensin sinkkuilleet pelimiesten kanssa 10-15 vuotta. Ne haluavat kanssasi lapsia ja turvallisen ympäristön. Antavat jopa seksiä sinulle, mutta todellisuudessa ajattelevat näitä pelimiehiä koko ajan. Jos eivät eroa sinusta ja jätä viikonloppuisäksi, niin ainakin pettävät. Joten parempi että vain itsekin rupeat moraalittomaksi, tunteettomaksi ja itsekkääksi pelimieheksi, pääset vähemmällä tuskalla. Se on ajan henki. On vain yksi elämä ja oma nautinto. Hedonismi määrää! Sitä paitsi olen lukenut näiltäkin palstoilta että liian tunteellista ja mukavaa miestä pidetään vain munattomana vätyksenä. Hanki muna ja selkäranka! Petä ja pane niin paljon kuin ehdit.
Oletko oikea vai vain unta??? Olen etsinyt tuollaista miestä jo todella kauan ja olen lähes luopunut toivosta että sellaista edes olisi olemassa...
kelpaisi hyvinkin!