Vesijuoksun MM

kilpailut?

Eräs mielenkiitoinen suunta vesijouksussa voisi olla vesisauvakävely, joka olisi muuten sama kuin maalla, mutta se olisikin vedessä ja tapahtuisi siten, että sauvan kärjissä olisi pienet painot jotka pitäisivät ne altaan pohjassa. Mutta koska moni uimahalli ei ole suunniteltu vesijuoksua varten, niin tulisikin miettiä sitä, josko voitaisiin jonnekin rakentaa vesijuoksuhalli, jossa olisi eriasteisia ratoja erilaisilla maastoprofiileilla eritasoisille kilpailijoilla. Mikäli vettä kierrätettään pumpuilla voidaan sitä ylöspäin pumppaamalla saada vesijuoksu aivan uudelle tasolle mitä tulee sen haasteellisuuteen maastoprofiilin suhteen. Juosta voisi myötävirtaan ja vastavirtaan.

Suomessa juostaan pallon perässä suolla, istutaan kusiaispesässä, kannetaan eukkoa, heitetään saapasta ja saunotaan kilpaa MM-tasolla. Mutta kuitenkaan ei järjestetä vesijuoksun ja vesisauvakävelyn MM- kisoja, jotka taatusti olisivat mielenkiintoinen lisä erikoislajien kirjossa.

Mutta ennekaikkea tärkeää olisi perustaa vesijuoksu lajiliitto, jolle tulisi saada veikkauksen ja raha-automaattiyhdistyksen kustantamat tilat toimihenkilöille, jotka ajaisivat liiton ja kaikkien vesijuoksijoiden ja vesijuoksumielisten asiaa. Aloittamalla mahdollisimman varhainen vesijuoksu jo koululiikunnassa voidaan varmistaa, että maamme tulee tulevaisuudessakin olemaan vesijuoksun kuuminta kärkeä jota se jo nykyisellään on maailmassa.

Kovatasoinen vesijuoksu vaatii kuitenkin kuten todettua oman infrastrukstuurinsa ja leiritysjärjestelmänsä, eivätkä ne järjesty pelkillä puheilla. Nyt on aika jokaisen vesijuoksijan aktivoitua ja toimia.

0

871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        50
        969
      2. Minä en ole koskaan

        Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
        Ikävä
        95
        953
      3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

        Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        815
      4. Vähän pitää

        Kiusia ja näyttää
        Ikävä
        119
        758
      5. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        115
        735
      6. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        36
        663
      7. Taidat olla

        Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
        Ikävä
        45
        646
      8. Minä muistan

        Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
        Ikävä
        45
        610
      9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

        Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
        Hyrynsalmi
        22
        596
      10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

        Katseesi on niin lumoava nainen💚.
        Ikävä
        19
        596
      11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

        pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
        Ikävä
        46
        568
      12. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        38
        559
      13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        72
        548
      14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

        Vai heihei ja ei nähdä enää.
        Ikävä
        33
        543
      15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        44
        506
      16. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        25
        502
      17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        108
        500
      18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

        Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
        Kotimaiset julkkisjuorut
        135
        500
      19. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        47
        495
      20. Pahkalassa tapahtuu

        Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
        Parkano
        7
        477
      Aihe