Mitä mieltä olette, onko Laura Lepistö laihtunut jo liikaa? Hän kyllä myönsi syksyllä laihtuneensa minkä lie runsaan liikunnan vuoksi, mutta mielestäni hänen laihtumisensa on ollut tietoista: Neiti näyttää varsin aliravitulta ts. hänellä on esimerkiksi varsin sinertävät kädet, suhteettoman suurelta näyttävä pää verrattuna muuhun kehoon ja luinen rintamus verratuna vahvoihin reisiin. Mietin vain, että tuskinpa hänellä enää omat kuukautisetkaan jaksavat säännöllisesti pyöriä noin alhaisella rasvaprosentilla... Urheilijana hän on varmasti tietoinen ruokien energiapitoisuuksista ja tietää kyllä varmasti, kuinka paljon hänen tulee syödä rankkojen reenien jälkeen pitääkseensä elimistönsä kunnossa. Jotenkin vain huolestuttaa hänen kuihtunut olemuksensa - toivottavasti hänelle ei ole kehittynyt mitään syömishäiriötä!
Miksi vain muotimaailma syytetään syömishäiriöiden liotsomisesta, vaikka taitoluistelijat kuihtuvat silmissämme? Eikö juuri heidän tulisi olla nuorille naisille terveenä esikuvana? Kaikkihan nyt ymmärtävät, että 175 cm pitkät ja 50 kg painavat mallit ovat vain vaateripustimia, mutta luistelijat kuitenkin esittävät tai heidän ainakin pitäisi olla esimerkkina terveestä elämäntavasta ja innostaa ihmisiä liikkumaan, vaikka ei nyt tietenkään mihinkään sairaaseen himo-/kilpailutasolle...
Onnea vaan Lauralle tuoreimmasta pronssimitalista! :) Toivottavasti muistat pitää huolta myös omasta terveydestäsi, vaikka se joskus vaikea voi ollakin kovien suoritusvaatimusten ja ulkonäköpaineiden keskellä.
Voimia!
shrinking figure skaters
5
1372
Vastaukset 5
- 21..
Minusta Laura on urheilijaksi (taitoluistelijaksi) ihan normaali, hän on 164-senttinen ja painaa 52kg. Itse olin tuonikäisenä 170-senttinen ja painoin 52 kiloa, enkä ollut anorektikko tai laihduttaja. Onpahan noita kiloja sittemmin tullut reilusti lisää... ;) Hoikkuus ja nuoruus vain usein käyvät käsi kädessä!
- lizzyy
Juu, mutta on eri asia olla luonnostaan hoikka! Itsekin olen luonnostani varsin siro (173/51). Tosiasiassa urheilijoiden kuuluukin painaa suhteessa enemmän, sillä lihas painaa enemmän kuin läski. BMI 18,5 on kyllä kilpaurheilijalle todella matala BMI.
SYÖMISHÄIRIÖT EIVÄT RIIPU VAIN PAINOSTA! Itse olen terve, vaikka lievästi alipainoinen olen aina ollutkin. Mielestäni Lepistö on laihduttanut ts ei ole luontaisesti noin laiha. Jos hän olisi luonnostaan noin laiha, miksi hän ei ollut noin laiha vuosi sitten. Ainakin vuosi sitten Cosmopolitan lehden haastattelussa hän näytti huomattavasti isommalta ja terveemmältä. Nyt hän EI NÄYTÄ TERVEELTÄ! Onko terveellä, luonnostaan hoikalla ihmisellä ensimmäisessä viestissä luoteltuja piirteitä? Ei minun mielestäni. Käsien sinisyys ja törröttävät luut eivät ole luonnostaan siron ihmisen piirteitä, vaan ne kielivät rankasta aliravitsemuksesta.
Aiottua tai stressistä johtuvaa, toivon, että ihmiset jaksavat olla nyt Lauran tukena ja toivottavasti hän nyt ennen kaikkea itse huomaa kiinnittää enemmän huomiota terveyteensä.
Tsemppiä!
P.S. Onnea vaan Lauralle hienosta mitalisaavutuksesta! :) - lizzyy
lizzyy kirjoitti:

P.S. Onnea vaan Lauralle hienosta mitalisaavutuksesta! :)Ja lisäys: minä en itse ole mikään urheilija. Toisin sanoen en ole alan ekspertti tms., mutta huolestunut olen minäkin Laurasta. Hän kuitenkin vaikuttaa niin fiksulta ja asialliselta nuorelta naiselta, että en halua hänelle tapahtuvan mitään ikävää...
- Closeup
Telkkarikuvassa Laura näyttää aika normaalilta, mutta luonnossa tyttö on kyllä todella laiha ja rasvaprosentti taitaa lähennellä nollaa. Käsivarret ovat suorastaan tulitikunohuet ja iho ei näytä terveeltä... Todella kuihtunut ilmestys ikäisekseen! Mutta ehkä se on sitten se hinta, minkä menestyksestä joutuu maksamaan :/
- Lauran oikeasti
Oletteko nähneet Lauran ihan oikeasti ns. Livenä? Minä olen, kun olin Vierumäellä ja taitoluistelijoilla (olen itsekin taitoluistelija, mutta en ollut Vierumäellä leirillä, vain esimerkiksi Pajulahdessa) oli silloin leiri, ja silloin näin Lauran. Minusta hän näytti ihan normaalirta, eikä yhtään liian laihalta...
Ajattelin vain kertoa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881313Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu37853- 13807
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40798Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.80706- 90705
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17697- 46688
- 58638
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27637- 65610
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan86600- 43591
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47556Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537- 43534
- 9515
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31495