Kun täälläkin on käsitelty sitä kummalla on vaikeampaa löytää kumppania, miehillä vai naisilla, niin vastaus on varmasti se että oikean kumppanin löytäminen on molemmille yhtä vaikeaa. Naisilla on se sopivan löytämisen vaikeus ja miehillä usein kelpaamisen vaikeus.
Tässä tullaankin mielestäni juuri siihen olennaiseen eroon, jonka takia itse ainakin miehenä vaihtaisin mielelläni roolia naisten kanssa. Onhan se ratkaisevan suuri ero itsetunnolle tuleeko torjutuksi vai joutuuko itse torjumaan. Jos nainen ei löydä miestä, joka olisi kaikin puolin kelvollinen ja vieläpä sitoutumiskykyinen, niin silloinhan ongelma on ulkoistettu oman itsensä ulkopuolelle. Jos minä taas kerään kaikki itsetuntoni rippeet, teen pari kohteliasta aloitetta ja saan taas kerran pakit, niin on tosi vaikeaa ajatella vuodesta toiseen että vika ei ole minussa.
Joku kuitenkin kysyy, että mitä sitten pitäisi tehdä. Ei kai mitään. En minä tiedä. Niin se vaan menee. Olisi kuitenkin mukava jos naiset edes ymmärtäisivät miltä tuntuu kun ei pysty vierittämään yksinäisyytensä syitä toisen sukupuolen harteille.
Tässä tullaankin mielestäni juuri siihen olennaiseen eroon, jonka takia itse ainakin miehenä vaihtaisin mielelläni roolia naisten kanssa. Onhan se ratkaisevan suuri ero itsetunnolle tuleeko torjutuksi vai joutuuko itse torjumaan. Jos nainen ei löydä miestä, joka olisi kaikin puolin kelvollinen ja vieläpä sitoutumiskykyinen, niin silloinhan ongelma on ulkoistettu oman itsensä ulkopuolelle. Jos minä taas kerään kaikki itsetuntoni rippeet, teen pari kohteliasta aloitetta ja saan taas kerran pakit, niin on tosi vaikeaa ajatella vuodesta toiseen että vika ei ole minussa.
Joku kuitenkin kysyy, että mitä sitten pitäisi tehdä. Ei kai mitään. En minä tiedä. Niin se vaan menee. Olisi kuitenkin mukava jos naiset edes ymmärtäisivät miltä tuntuu kun ei pysty vierittämään yksinäisyytensä syitä toisen sukupuolen harteille.
Vastaukset 30
Vanhimmat
että jos alat hakea seksiä autistisilta, sokeilta,vammaisilta, lihavilta mätöksiltä, niin varmaan saat,joten turha ruikuttaa. Totta on myös että hyvän kumpanin löytäminen on vaikeaa sukupuolesta riippumatta.
On totta, että sisäisesti nainen pystyy ulkoistamaan sinkkuutensa syyn. Usein ympäristö kuitenkin tapaa muistutella ja osoittaa naissinkulle, mikä kaikki hänessä oikein on vikana, "kun ei ole edes miestä saanut.." On tietenkin naisesta itsestään kiinni, miten hän näihin pika-suora-analyyseihin suhtautuu. Miessinkuille ollaan mielestäni lempeämpiä. Heille ei ilkeillä, vaan ymmärretään yksinäisen ongelmia ja halutaan auttaa naisen löytämisessä.
Tuo on kyllä totta että ympäristö suhtautuu aika positiivisesti ja ihmettelee kovasti miksi esim. minulla ei ole naista. Naisten vastaavasta tilanteesta en tiedä, mutta ehkä siinä on eroa. Tuleeko naisilla siinä tilanteessa jonkinlainen epävarmuus itsestä vai onko vika edelleen miesten huonossa tasossa?
Itsellä tuo ympäristön ilkeily ei vaikuta siihen, mitä ajattelen itsestäni tai sinkuuden syistä ja seuraamuksista. On vaan niin, että kun tarpeeksi paljon kuulee vi..tuilua, ottaa entisestään lisää etäisyyttä ihmisiin.
se on niin että molemmille on yhtä vaikea löytää se kunnollinen kumppani.
Nuorena miehellä on ehkä enemmän paineita löytää joku, koska kaverit ilkkuu etteikö vielä ole edes pillua saanut jne., kun taas tytöllä ei ole samanlaisia paineita.
Kuitenkin osat kääntyy aikalailla vanhempana, naista katsotaan kieroon jos se ei ole edes miestä itselleen saanut koska naisen suurin saavutushan elämässä on loppupeleissä päästä naimisiin ja tehdä lapsia, olla hyvä vaimo ja äiti. Jos ei tätä saa, on suorastaan epäonnistunut yksilö, sekä muut naiset että suku ja koko yhteiskunta pitää aikuista sinkkunaista säälittävänä tapauksena. Ihan sama mitä joku media yrittää "SInkkuäiti"-teemallaan muuta väittää.
Aikuinen sinkkumies ei taas ole mitenkään epäkelpo yksilö, onhan se nyt hienoa kun mies on pysynyt avioliiton ikeestä kaukana ja nauttii elämästä, luo uraa jne.
Aikuinen sinkkumies saattaa olla yhteiskunnan ja yleisen mielipiteen puolesta ihan kelvollinen olento, mutta valitettavasti siinä ei yhteiskunnan tuki paljon lohduta kun ne pettymykset tapahtuvat niin paljon henkilökohtaisemmalla tasolla.
Miten naiset sitten voivat tuomita sinkkunaisen niin jyrkästi - olen ymmärtänyt että naiset ennemminkin lohduttavat toisiaan toteamalla että "kunnon miehiä ei vaan ole"?
Nainen on naiselle susi. Kun muu porukka alkaa pariutua, hankkia lapsia jne ja yksi ei, sitä aletaan katsoa alaspäin että hommaisit sinäkin nyt miehen ja monesti koitetaan väkisin naittaa. Muut alkaa viettää aikaa yhdessä pariskuntina kun sinkkunainen jää kuin nalli kalliolle, koettu on.
Ymmärrän että se on aika painostava tunne, kun yksinoleminen ei muutenkaan ole aina herkkua.
Olen silti edelleen sitä mieltä että miehen itsetuntoa koetellaan enemmän. On vaikeaa elää täysipainoista sinkkuelämää kun mielessä pyörii kaikki syyt joiden takia on tullut jätetyksi. On ikävää kun jatkuvasti on tunne että on arvioitava. Naisilla on taas enemmän se arvioijan rooli, jossa on toki myös omat ongelmansa.
Itse teen aina lupauksen että en tee enää koskaan ainuttakaan aloitetta kenellekään. Keräisin hiljalleen itsetuntoa paremmaksi ja sitten sen turvin elelisin mukavan, tosin yksinäisen loppuelämän. Jossain vaiheessa minä aina unohdan sen lupauksen ja sitten taas tilittämään netin keskustelupalstalle :-)
Jokainen kovia kokenut on sitä mieltä, että itsellä menee aina huonommin kuin muilla. Myönnän tuntevani itsekin niin. Siispä olen kanssasi eri mieltä tuosta, että miesten itsetuntoa koeteltaisiin enemmän. Jos ei ole aivan huippuyksilö (erityisesti ulkonäöksellisesti), ei kummallakaan sukupuolella ole välttämättä helppoa. Jos taas on, on pariutuminen kummallekin yhtä helppoa. Jos olet lukenut tätä keskustelun suhteet ja tunteet -osiota, on kumma, jos et ole huomannut, miten paljon on ketjuja, joissa miehet haukkuvat pystyyn jokikisen naisen, jossa on jotain vikaa: joko on lihava tai ruma tai meikkaa liikaa tai liian vähän tai on ilkeä tai on juntti tai mitä hyvänsä. Toki naisiltakin tulee vastaavia möläytyksiä, mutta kuitenkin ne tuntuvat minusta olevan harvemmassa. En sitten tiedä, voi olla, että naisilla on yhtä kovat kriteerit, mutta se tulee esiin vain siinä vaiheessa, kun he torjuvat miehen, eivätkä halua niistä ääneen huudella.
Itse olen kaksi kertaa joutunut torjumaan toisen lähestymisen, koska itselläni ei ollut samansuuntaisia tunteita näitä henkilöitä kohtaan, mutta voin kertoa, että se on helvetillisen vaikeaa. Ei voi olla oikein suostua johonkin vain siksi, ettei halua pahoittaa toisen mieltä. Ei niin voi elää. Mutta toisaalta kun ei halua satuttaa toista, on ihan hirveää yrittää epätoivoisesti keksiä tapaa sanoa asia niin, ettei toiselle tulisi loukattu olo. Ja kuitenkin se on sanottava, ja kuitenkin siitä seuraa, että toinen pahoittaa mielensä, minkä seurauksena itselle tulee syyllinen olo.
Minäkin olen omalta kohdaltani "päättänyt" olla tekemättä enää koskaan aloitetta. Muutaman kerran olen sen erehdyksen mennyt tekemään, että olen mennyt lähestymään jotakuta, ja kertaakaan en ole kelvannut syystä tahi toisesta. Tietenkään en voi vaatia miehiäkään suostumaan mihinkään, jos heillä ei ole samanlaisia tunteita kuin minulla. Jokatapauksessa kyse on siis osittain päätöksestä, osittain uskaltamattomuudesta ja osittain itsesuojelusta. Eipä ole kuitenkaan viimeisen tekemäni aloitteen (josta on nyt kai nelisen vuotta) jälkeen kukaan lähestynyt, niin että pötypuhetta on se, että naisten ei tarvitse muuta tehdä kuin valita paras yksilö kaikkien liehittelijöitten joukosta. Onhan tämä yksinolo joskus ärsyttävää, mutta yritän muistuttaa itselleni, että se on kuitenkin aina parempi vaihtoehto kuin riutua sydänsurujen kourissa, kun on tullut torjutuksi.
Mielestäni vallalla on jonkinlainen käsitys että miehen vaan tulee kestää pakkeja loputtomasti ja samalla säilyttää juuri se sopivan miehekäs itsetunto. Sinä varmasti tekstisi perusteella ymmärrät että se ole aina helppoa, mutta on suuri joukko naisia jotka eivät millään pysty samastumaan siihen tilanteeseen.
Ymmärrän kyllä hyvin miltä sinusta tuntuu, mutta eikö ole tavallaan helpotus että sinun naisena ei edes kuulu tehdä aloitetta (yleisen mielipiteen mukaan)? Meiltä miehiltä sitä odotetaan ja vaikka mieli tekisi, niin aika harvoin tulee sellaisia aikoja että olisi kykenevä sellaisiin.
"Ymmärrän kyllä hyvin miltä sinusta tuntuu, mutta eikö ole tavallaan helpotus että sinun naisena ei edes kuulu tehdä aloitetta (yleisen mielipiteen mukaan)?"
Miten niin ei KUULU? Miksi miesten sitten KUULUU? Sen yleisen mielipiteen mukaan, joka on peräisin vuodelta nakki ja kivi? Miksi tästä yleisestä mielipiteestä ylipäätään KUULUU välittää ja miksi sitä näin täytyy ylläpitää ja jatkaa hamaan tulevaisuuteen ilman mitään järkisyitä? Ei näin! Älä kuuntele sitä niin sanottua yleistä mielipidettä! Koko yleinen mielipide on minusta ihan silkkaa hölynpölyä. En väitä, etteikö sellaista olisi olemassa, mutta kun se useimmissa asioissa tuntuu olevan todella ääliömäinen, ajattelematon ja suvaitsematon. Yleistäminen on perseestä eikä se toimi. Ei välttämättä ole aina helppoa olla välittämättä yleisestä mielipiteestä, mutta jos siihen pystyy, voisi se vaikuttaa positiiviesti itse kunkin itsetuntoon. Minusta jokaisen KUULUU toimia siten kuin oma järki ja tunteet sanovat eikä yrittää noudattaa yhteiskunnan normeja ja miellyttää muita.
Minulle ei ole helpotus, että jokin yleinen mielipide (niin että kenenkähän mielipide?) vapauttaisi minut aloitteenteosta vain sukupuoleni perusteella. On aivan sama, hyväksyykö tämä yleinen mielipide minut ja aloitteettomuuteni vai ei, sillä se ei asiaani auta pätkän vertaa. Totuus on nimittäin kuitenkin se, että en tee aloitteita ja olen sinkku. Mitään apua minulle siis ei ole siitä, ettei minun KUULU tehdä aloitteita. Ilmeisesti kaikki miehet eivät ota tätä aloitteentekovelvollisuuttaan*) tosissaan, sillä muuten voisi luulla, että minulle olisi jo tullut hurumykky lähestymisiä yhdeltä jos toiseltakin.
Toivottavasti et käsittänyt tätä viestiä hyökkääväksi. Haluaisin vain saada ihmiset tajuamaan, että yleinen mielipide on perseestä ja tekee hallaa kaikille, joten sille voi antaa piutpaut ja elää oman todellisuutensa mukaan.
*) Piti vielä ruveta pohtimaan sitäkin, mitä se tarkoittaa, että miehen "kuuluu" tehdä aloitteita. Sitäkö, että täytyy hyökätä jokaisen vastaan kävelevän naisen kimppuun, jotta edes joskus tärppäisi? Koska ja kenelle niitä aloitteita sitten kuuluu tehdä? Olisiko niin, että miehet keskittyvät yleisesti pieneen naisryhmään ja tekevät lukuisia aloitteita näille, kun taas toinen ryhmä naisia ei koskaan tule lähestytyksi? Ja olisiko kenties niinkin, että miesten puolella on ihan sama juttu? Lukemani ja kuulemani perusteella naiset tekevät kuitenkin aloitteita kohtalaisen usein.
Ja nyt onnistuin pähkäilemään omatkin aivoni solmuun. Ota tästä nyt sitten tolkkua.
Olen aina kadehtinut niitä jotka voivat vain todeta että "joskus se oikea vielä tulee vastaan". Olen ymmärtänyt että lähinnä vain naisilla on mahdollisuus heittäytyä näin kohtalon vietäväksi. Itselläni vastaava toive voisi olla että "joskus vielä onnistun olemaan aktiivinen ja rohkea juuri oikealla hetkellä".
Silloin sinkkuelämä olisi mielestäni mallillaan jos hyvän itsetunnon saattelemana voisi levollisena heittäytyä kohtalon virtaan odottelemaan mitä tuleman pitää. Sen verran realismia on kuitenkin kertynyt että ilman omaa aktiivisuutta en ole koskaan saanut naisseuraa joten tuskin sitä jatkossakaan on roppakaupalla luvassa.
No voi helkkari. Kenenkäs kanssa minä nyt sitten haluaisin vaihtaa roolia, kun olen nainen ja silti saanut pakkeja? Pitäisi olla joku kolmas sukupuoli, jota kadehtia.
jo jotkut naiset tekevätkin aloitteita (ilmeisesti lähinnä ruman puoleiset tekevät aloitteita itseään paljon tasokkaammille miehille )on kulttuurissamme edelleen vahvana se tapa että miehen kuuluu tehdä aloite.
Keskimäärin voidaan olettaa naisissa ja miehissä olevan yhtä paljon rumia tai muutoin vastakkaista sukupuolta puoleensa vetämättömiä niinkuin keskenkertaisia tai hyvin vetäviäkin.
Jos tähän sitten ajatellaan kahta vastaavan tasoista miestä ja naista jotka eivät tee aloitteita, niin on selvää että näistä miehen on tosipaljon vaikeampi tavata alkuunkaan ketään naista(ainakaan sellaista johon hän vähääkään vetoa tuntisi) jolle edes jotain puhumaan pääsisi. Eli tällainen mies kyllä helposti syrjäytyy loppuiäkseenkin parisuhde/seksi-markkinoilta jos hän kerran niiltä syrjään on jäänyt, eikä tätä syrjäytymistä estä edes hyvä ulkonäkö.
Sitävastoin naisen ei tarvitse olla kuin siedettävän näköinen niin hän voi milloin tahansa päästä parisuhde/seksi-markkinoille vaikka olisi niiltä jo syrjäytyneenäkin ollut ja ei uskaltaisi tai haluaisi aloitteita tehdä. Tällaisenkaan naisen ei tarvitse kuin mennä mihin tahansa joukkoon jossa on miehiä niin heti joku hyvin naisia iskemään ja käsittelemään tottunut mies alkaa häntä piirittää päästäkseen häntä panemaan. No ei naisen tarvitsisi välttämättä juuri tämän tällaisen miehen nussittavaksi mennä, sillä kyllä niitä vähemmän agressiivisesti päälle käyviä miehiäkin siitä voisi valita. Se vaan että nainen lähes poikkuksetta päätyy ja ainakin osin haluaakin juurikin sen agressiivisimmin häneen kiinni käyvän panomiehen nussittavaksi.
Varmasti osa naisista ymmärtää miltä tuntuu kun on suurinpiirtein ilmaa vastakkaisen sukupuolen silmissä, mutta on paljon naisia joilla ei ole mitään käsitystä miltä jatkuva torjunta, ilman pienintäkään kannustusta tai hyväksyntää, tuntuu.
Itse haluaisin ettei tätä ongelmaa väheksyttäisi, koska moni mies (ja muutama nainen) joutuu painimaan sen kanssa. Naisilla tuntuu olevan sellainen käsitys että miehet kestävät mitä vain, mutta ei se ihan niinkään ole.
Olipa nainen ollut pitempään yksin tai ei, hän yleensä toivoo miellyttävää ihmissuhdetta, eikä pelkkä seksi juuri jaksa houkuttaa. Miehelle taas "nussimaan" pääseminen tuntuu olevan kaiken täyttymys. On aina vaikeampaa löytää ihminen, kuin seksiä.
Tässä alkaa itsekin miettimään miltä näyttää muiden silmissä, kun ei omista poikaystävää. Ystävät suunnittelevat jo perheenlisäystä ja sukukekkereillä kysellään aina ne peruskysymykset: "No, jokos sinulla on miesystävä?" Kun vastaa kieltävästi, niin saa kulmienkohottelua ja kuulee supinaa: "no mikähän tuossaki on vikana, ku on nii hyvännäkönen ja reipas tyttöki.."
Kyllä tässä itsekin on saanut pakkeja, rajujakin sellaisia, ja onhan se vienyt vähän itsetuntoa alemmas, mutta aina ollaan noustu! Pakkeja saa antaa itsekin, mutta sitten ärsyttää, kun niihin ei osata suhtautua aikuismaisesti vaan ollaan marisemassa ja vonkaamassa.. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.
"Kyllä tässä itsekin on saanut pakkeja, rajujakin sellaisia, ja onhan se vienyt vähän itsetuntoa alemmas, mutta aina ollaan noustu!"
Eikö siinä nousemisessa kuitenkin auta se että ilmeisesti sinusta kiinnostuneita löytyy jos kerran pakkejakin pääset antamaan? On huomattavasti vaikeampaa kun joutuu ihan yksin psyykkaamaan itsetuntoaan paremmaksi, ilman minkäänlaista vonkaamista.
Itse en ole koskaan "dumpannut" ketään tylysti vaan pyrkinyt kertomaan tyypistä hyviäkin asioita eikä vaan kertonut, että miksi ei kolahtanut.
Kohteliaisuus on tietysti hieno asia, mutta valitettavasti siinä tilanteessa niitä kehuja ei pysty ottamaan oikein kunnolla vastaan.
Olet ilmeisesti niin vahvasti siellä voittajien leirissä, ette tuskin ymmärrät millaisia ovat tappiopuolen mielialat?
Jos sulla olis vaikka mese tms, niin voisin kertoa kuinka lujaa oon kokenu kyllä tappiopuolenkin mielialat, mutta en täällä ala avautumaan siitä. Voin sanoa, että se on PASKAA.
"Onhan se ratkaisevan suuri ero itsetunnolle tuleeko torjutuksi vai joutuuko itse torjumaan." Tämä on niin totta. Olen saanut antaa pakkeja miehille (sen jälkeen kun erosin exästäni) ja itsetuntoa on kohottanut nimen omaan se, että on ollut monia miehiä jotka olisivat olleet minusta kiinnostuneita ihan seurustelumielessä.
Itseäni ei ahdista yhtään kun äitini kysyy lähes joka kerta puhelimessa puhuttaessa että joko se mies on löytynyt. Miehen löytäminen on minulle yksi harrastus muiden joukossa enkä edes tiedä mitä sitten rupeaisin tekemään kun se mies löytyisi. Enkä ole ollut kun vasta vuoden sinkkuna. Kaveripiirissäni kaikki tietävät että uusi mies on hakusessa.
Mielenkiintoinen dilema, on ollut naisia useita elämänvarrella, mutta eläissäni en ole tullut naisen iskemäksi, ihmettelen vain ketkä miehet sitten tulevat?
Enkä ole ollut mitenkään yliaktiivinen iskemisessä ja näin torpannut sitä mahdollisuutta, etten olisi tullut isketyksi.
Tällä hetkellä olenkin ihan koemielessä käynyt eri paikoissa/ravintoloissa, mutta kyllä harvinaisen yksin saa istuskella
Osaatko olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti että lähestymisiä ei tule? Entä jos saat pakit?
Kiinnostaisi myös kuulla naisten kommentteja siitä miten miesten kannattaisi teidän mielestä suhtautua saamiinsa pakkeihin?
Osaatko olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti että lähestymisiä ei tule? Entä jos saat pakit?
Erittäin henkilökohtaisesti, tunnen oloni ei halutuksi, koska tiedän että kuitenkin miehille aloitteita tehdään enkä itse kuulu ko. joukkoon.
Pakeista olen erittäin pettynyt jos niitä rupeaa kasaantumaan rupeaa se juu ei juu ei laulu soimaan jo korvissakin.
Sillä ei vain ole lopulta mitään väliä mitä ne naiset ajattelevat jotka eivät ole sinusta kiinnostuneita.
Miehen on ihan toivotonta lähteä johonkin höyhentenpörhistely/pyrstönpyöritys meininkiin eli siihen että mittaillaan kuinka viehättävä on koska naisilla ei ole seksuaalista kapasiteettia kiinnostua miehistä kuin silloin tällöin, tai ainakin teeskennellä kiinnostusta. Siis jonkinlainen kuivuus on normitilanne.
Ihan samalla tavalla mies voi ja kannattaakin vierittää syyllisyys naisen hartioille. Molemmissa tapauksissa tarpeet ei tyydyty.
Naiset voivat omissa pikkupäissään ajatella että "aah, olen niin mahtava, torjuin taas miehen" mutta itse voi ajatella sitä ihan samalla tavalla kuin kassaneidille maksamista elikkä yhtenä pikkuaskareena joka tässä tapauksessa on tutustumisyritys. Naiset monesti haluavat ajatella että tutustumisyritykseen lähtevä (aloitetta tekevä) mies tietää jo valmiiksi haluavansa sen naisen kokonaisuudessaan eikä mies tarvitse mitään lämmittelyä ja aikaa syynätä naista mutta näinhän asia ei ole tai ainakaan tarvitse olla. Se jos mikä ärsyttää naista jos mies tuo esille sen että ei näe itseään anojana vaan antaa ymmärtää että toi itse yhtäläisesti itseään mahdollisuutena esille.
Sillä ei vain ole lopulta mitään väliä mitä ne naiset ajattelevat jotka eivät ole sinusta kiinnostuneita.
Totta ei olekkaan, ongelma muodostuu siitä, kun se vaikuttaa omaan itsetuntoon, koska ei ole haluttu ja tietää kuitenkin asian todellisen laidan, että osa miehistä edustaa tätä ryhmää.
Naiset usein laittautuu kauniiksi ja aina on kaverit kuitenkin kauniimpia. Sitten baarissa miehet silminnähden kuolaavat kavereiden perään. Ei sekään tunnu kivalta, vielä jos itse miettii että olisi niin paljon annettavaa ja tietää että se kaunis kaveri vaan silittelee omaa egoaan miesten huomiosta. Tulee siitäkin torjuttu olo ja ennen kaikkea semmonen että "kyllä tämä maailma on paska". Usein saapuu kotiin huokaisten ja riisuu kauniit vaatteet, pesee meikit, ottaa korkokengät jalasta jotka vielä illan alussa olivat niin toivoa täynnä.
Ja tosiaan, nainen on naiselle susi. Todella hyväkin kaveri voi yrittää kilpailla miesten huomiosta vaikka hän olis itse varattu ja tietää sinun olevan sinkku ja kiinnostunut. Varmaan se on jotain primitiivistä alpha-female toimintaa.
Sitten vielä päälle kun ripotellaan jo esiin tulleet suvun/ystävien painostus/kummeksunta, sekä naisten yleensä vahvempi kaipuu tavata jotain enemmän kuin seksiseuraa, niin voit miettiä onko se lopultakaan niin masentavaa jos muutamat pakit saa.
Jos aina vaan saat pakit niin mietippä miten lähestyt naista. Ulkoinen komeus on vain yksi viehätys. Varmaan joka nainen on joskus aluksi ajatellut että en minä tuosta ole kiinnostunut, mutta jos kyseinen mies on osannut sopivasti rupatella yms. niin sitten on lämmennyt. Eniten pakkeja annetaan päällekäyville känniläisille tai sellaisille jotka ovat jotenkin heti olemuksellaan vaatimassa kyllä/ei vastausta ennen kun on edes päästy juttuun.
Naisille tulee sekin pulma että kolmenkympin jälkeen (tai ennenkin) huomattavasti vähemmän miehet osoittavat kiinnostusta. Juuri kun olisi itse valmis hauskanpitoon ja muuhun! Miehet taas voivat olla nelikymppisiä ja vielä saada samanlaista kohtelua kun ennenkin.
Mä olen kyllä huomannut päinvastoin, parikymppisenä periaatteessa omanikäset ja sit vanhemmat kiinnostui jonkin verran mutta nyt 29 vuotiaana saa oikeesti hätistellä 20-25 vuotiaitakin kimpusta, varsinkin nuoremmat on kiinnostuneita ja sitten edelleen ne oman ikäset ja vanhemmat. Mulla kyllä on käyny päinvastoin, mitä vanhempi olen, sitä enemmän musta ollaan kiinnostuneita, johtuu varmaan siitäkin että iän myötä tulee lisää itseluottamusta ja sitä kantaa itsensä ihan eri tavalla kuin 20 vuotiaana.