Pyydän etukäteen anteeksi tämän tekstin mahdollista epäselvyyttä ja epätieteellistä tyyliä. En ole mikään hyvin koulutettu nero, vaan pohdin asioita, jotka muut ovat saattaneet jo aikoja sitten käsittää elämän perusasioiksi, ja sehän minua nolottaa, kun filosofoin perusasioista. Kirjoitin tämän tekstin tähän alkuun välttääkseni häpeän, kertomalla etukäteen, että luvassa saattaa olla jotain noloa. Yritän hyötyä.
Tekoja voidaan pitää epäitsekkäinä, mutta aina on kyse itsekkyydestä. Ihminen ei tee mitään hyötymättä siitä itse, paitsi vahingossa. Itsekkyys ei kuitenkaan tarkoita, että haluaisi muille pahaa, vaan se tarkoittaa - ainakin minun tuota sanaa käyttäessäni -, että haluaa itselleen hyvää.
Ihminen ei välitä muista ihmisistä kuin välineenä omalle onnelleen, luonnollisesti yleensä tiedostamatta. Eivät ihmiset pohdi tällä tavalla: "Mikähän valinta nyt tekisi minut mahdollisimman onnelliseksi?" Joku filosofihan teorioi, että muita on käytettävä päämääränä, ei välineenä. Se on kuitenkin mahdottomuus. Toiselle hyvän tekeminen tuottaa itselle hyvän tunteen, ja minusta korkein tavoite on aina oma mielihyvä. Erilaisista hyvän muodoista en nyt rupea puhumaan, mutta asia ehkä ymmärretään.
"Kun sinä olet onnellinen, minä olen onnellinen."

Vastaukset 4
Vanhimmat
tekstiä miltä kaikilta filososfeilta oot ottanu vaikutteita?
Kiitos kun et haukkunut! En oo mikään "hyvä" filosofiassa, joten en ole ottanut mitään vaikutteita, vaan nuo ovat omia mietteitä, vaikka varmasti löytyy filosofeja, jotka ovat ainakin osittain samaa mieltä noista asioista, mm. siitä, ettei ole olemassa hyvää tai pahaa, vaan hyvä/paha, oikea/väärä jne. ovat vain ihmisten henk.kohtasia arvostuksia...
En osaa tässä nimetä juuri noin ajattelevia, olen ite "vasta" lukiossa, jossa jokunen aika sitten tutustuin kylläkin vähäsen yhden Baruch Spinozan filosofiaan, joka ainakin kaikkien muiden juttujensa lisäksi ajatteli, ettei ole hyvää/pahaa, eli se oli ajattelumaailmaltaan "relativisti". Ja sillä oli muitakin ajatuksia, jotka kuulostaa mielestäni todella järkeviltä. Mutta kun en niitä filosofeja niin kovasti tunne, niin eipä korosteta tätä mainitsemaani filosofia liikaa.
Ei ollenkaan huonoa tekstiä ja olenkin monessa asiassa samaa mieltä. Ihminen pitää vain omaa onnellisuuttaan itseisarvona.
"Kun mietitään, miksi kirjoitin tämän tekstin, mitä siitä hyödyn, ajattelen asiaa mahdollisimman rehellisesti: koska yritän vaikuttaa fiksulta, päteä"
Tämä voi olla motiivisi, mutta tämä itsekkyys voi näkyä hyvin monella eri tavalla, kuin vain pätemisellä ja itsensä korostamisella. Esimerkiksi ihmiset voivat kirjoittaa filosofisia ajatuksiaan, vain jotta he saisiviat tyhjennettyä ajatuksia pois päästä. Tämä arvostus toisten ihmisten silmissä on lähinnä silloin sivutuotetta, eikä itsessään tärkeää, sillä se ei ollut alunperin kirjoittamisen päämäärä.
"Pyydän etukäteen anteeksi tämän tekstin mahdollista epäselvyyttä ja epätieteellistä tyyliä. En ole mikään hyvin koulutettu nero, vaan pohdin asioita, jotka muut ovat saattaneet jo aikoja sitten käsittää elämän perusasioiksi, ja sehän minua nolottaa, kun filosofoin perusasioista"
Filosofinen kysymys: Mitä eroa on ihmisellä, joka ymmärtää miksi noudattaa lakia, ja ihmisellä, joka noudattaa niitä vain pakon edestä. Kumpi todella voi sanoa ymmärtävänsä tekojaan?
Ei minulla muuta. Hyvää tekstiä. Itsekin olen lukiossa.
Kiitos kommentistasi! Mietin vain sitä, että kun kirjoitan tekstiä, joka voi tehdä pidemmällä aikavälillä muista ihmisistä minua kohtaan "pahempia" (siis jos he uskovat sanojani ja näin muuttavat käytöstään lakattuaan uskomasta aitoon hyvyyteen), niin luulin, että ainoa syy siihen, miksi kirjoittaisin tuolla tavalla, olisi sitten päteminen. Ajattelin, että mahdollisimman pahalta kuulosta perustelu olisi se totuus, mutta eihän se välttämättä niin ole. Haluan myös tulla "fiksuksi" enkä vain vaikuttaa siltä. En tunne hyötyväni siitä, jos vaikutan fiksulta, vaan omaksi hyväkseni haluan kehittää ajatteluani, vähentää harha- ja ennakkoluuloja ja niin edelleen. Olen kuitenkin laiska opiskelemaan ja hankkimaan tietoa, joten ei se täysin noin mene. Tykkään vain ajatella paljon. Ajattelu on helppoa, opiskeleminen ei! Joten tein ehkä tuossa virheen ajatellessani, että syy kirjoittamiseen on halua saada kunnioitusta muiden silmissä... mutta en kielläkään sitä. Vähintään yhtä tärkeää - oletan -, on mulle se, että omat ajatukseni "kehittyy" oikeastikin.