minkä takia savukalat ei enää maistu savulle yhtä paljon kuin ennen.joistain saa makua hakea ihan tosissaan.kuin keitettyjä
savukala
köh köh
2759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaiken lisäksi ne ovat nykyisin aivan suolattomia. Kalaan kuuluu minun mielestäni kyllä myös suolaa kunnolla, ei nyt tietysti niin, että suu palaa, mutta sillai sopivasti...
Lisäksi savukalat ovat joko liian isoja, vetisiä lötköjä tai pieniä kuivia sinttejä. Ei ne paljon nykyisin makuhermoja kutkuttele. Ei huvita edes rahojaan tuhlata niihin enään.
Ovat joskus olleet herkullisia.
Kaiholla muistelen mökkiaikoja, kun sai saaressa itse savustaa kalansa, ne vasta makoisia olivatkin.
Useat savustamot käyttävät tekniikkaa jossa vesisumulla erotetaan savusta karsinogeeniset hiukkaset ja savusta tulee miedompaa. Varsinkin kylmäsavustettuun kalaan ko. tekniikka sopii mielestäni hyvin.