Poikkeuksena ,ilmeisestikin kaikista muista naisista, olen erittäin surkea "lukemaan" miehiä ja ymmärtämään sanattomasta viestinnästä mitä mies tarkoittaa. (Ellei asioita tehdä TODELLA selväksi.)
Eräs pahimmista ongelmistani on, että minun on todella vaikea huomata, milloin mies on vain kohtelias ja milloin taas oikeasti kiinnostunut minusta. Ainakin omassa tuttavapiirissäni kun on miehiä, jotka ovat perusluonteeltaan ystävällisiä ja kohteliaita. Kyselevät kuulumisia ja tulevat mielellään juttelemaan kanssani. Kuitenkin on selvää, että he eivät ole kiinnostuneita minusta romanttisessa mielessä.
Ja sitten taas kohdalle osuu miehiä, jotka käyttäytyvät samalla tavalla, ja he sitten ovatkin olleet ihastuneita minuun. (Olen onnistunut muutamia kertoja pilaamaan alkuunsa mahdollisen seurustelusuhteen, koska olen pitänyt miehen käytöstä vain ystävällisenä peruskohteliaisuutena mikä ei tarkoita sen enempää.)
Eräs pahimmista ongelmistani on, että minun on todella vaikea huomata, milloin mies on vain kohtelias ja milloin taas oikeasti kiinnostunut minusta. Ainakin omassa tuttavapiirissäni kun on miehiä, jotka ovat perusluonteeltaan ystävällisiä ja kohteliaita. Kyselevät kuulumisia ja tulevat mielellään juttelemaan kanssani. Kuitenkin on selvää, että he eivät ole kiinnostuneita minusta romanttisessa mielessä.
Ja sitten taas kohdalle osuu miehiä, jotka käyttäytyvät samalla tavalla, ja he sitten ovatkin olleet ihastuneita minuun. (Olen onnistunut muutamia kertoja pilaamaan alkuunsa mahdollisen seurustelusuhteen, koska olen pitänyt miehen käytöstä vain ystävällisenä peruskohteliaisuutena mikä ei tarkoita sen enempää.)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei kannata huolestua, ei ne muutkaan naiset niin ihmeellisiä ole sitä sanatonta viestintää lukemaan. Joku on parempi kuin toinen ja joku LUULEE olevansa ja kovasti tulkitsee, mutta totuus on, että ei kenenkään ajatuksia suoraan pysty lukemaan, evät edes maamme parhaat psykiatrit, vaikka heillä ymmärrystä mielen prosesseista sen verran onkin, että välillä siltä voi tuntua.
Miksi sitten ei kannata huolestua? No lähtökohta on se, että jokainen fiksu aikuinen eli jokainen, josta oikeasti kannattaa kiinnostua, on tuollainen peruskohtelias. Silloin, jos erottuu siitä edukseen, on sekä kiinnostunut, että kiinnostava. Jos taas kiinnostuminen ja tsemppi ei riitä korkeammalle kuin siihen peruskohteliaisuuteen, niin miksi ihmeessä haluaisit sellaisesta ihmisestä kiinnostua?
No, sitä nyt on vain tullut kuviteltua kiinnostusta siellä missä sitä ei ollutkaan, ja toisaalta oltua täysin sokeita aidolle ihastukselle. Eräänkin kerran olin todella ihastunut yhteen mieheen, ja ajattelin että tunteet olisivat molemminpuolisia. Epävarmuus kuitenkin valtasi mieleni ja päätin sitten, että mies on vain kohtelias. No, aikaa sitten meni ja tiet erkanivat. Myöhemmin sain sitten kuulla yhteisten tuttavien kautta, että tuo mies oli oikeasti ollut ihastunut minuun ja lopettanut yrityksesä, koska olin vaikuttanut kylmältä.
Jotenkin tuo kykenemättömyyteni tulkita muita ihmisiä on tehnyt minusta ylivarovaisen. En uskalla mennä "eteenpäin" koska epäilen taas tulkinneeni jotain väärin. Myös erittäin vahva halu olla nolaamatta itseäni muiden ihmisten silmissä vaikuttaa suuresti asiaan. (Mikä voisi olla suurempi itsensä nolaaminen kuin mennä julistamaan ihastustaan ihmiselle, joka ei ole millään tavoin kiinnostunut minusta.)
Ei se noloa ole, se on vain elämää! Jos haluaa yrittää tulkita, niin tosiaan tuo vertaaminen ko. ihmisen normaaliin toimintaan ja toimintaan suhteessa sinuun voi toimia, mutta ei sekään aina niin yksinkertaista ole. Mutta on maailmassa paljon nolompiakin asioita! Tuskin kukaan loukkaantuu kuullessaan/tulkitessaan toisen kiinnostuneeksi, vaikkei itse kiinnostunut olisikaan. Päinvastoin! Hyvältähän se tuntuu.
Tuota sokeutta varmasti kokevat kaikki, syystä että toisen ajatuksia ei tosiaan lukea voi. Mutta se tekee elämästä mielenkiintoista, tylsää se olisi, jos heti tietäisi kaiken ja elämä olisi kuin käsikirjoitettu.
Se voisikin olla mielenkiintoista, että miksi sinä kuvittelet, että olet niin paljon huonompi tulkitsemaan kuin muut? Onhan siinä toki eroja, mutta aika tavalliselta kuulostat sen suhteen:)
Tuokin on kyllä mielenkiintoinen kysymys, että mikä voisi olla suurempi nolaaminen... Miksi se niin noloa on? Onhan maailmassa paljon nolompiakin asioita, esimerkiksi nolompaa olisi, jos ei voisi seistä sanojensa ja tekojensa takana:) PALJON nolompaa!
"Se voisikin olla mielenkiintoista, että miksi sinä kuvittelet, että olet niin paljon huonompi tulkitsemaan kuin muut? Onhan siinä toki eroja, mutta aika tavalliselta kuulostat sen suhteen:)"
No, kaikkiallahan, lehdissä ja tv:ssä ja joka paikassa, sitä julistetaan kuinka naisilla on sosiaalisia taitoja ja tunneälyä ja ties mitä kaikkea enemmän kuin miehillä. Ja kuinka naiset, joko omasta mielestään tai muiden ihmisten mielestä, osaavat tulkita miehen ajatuksia, ja kykenevät saamaan miehiä tekemään mitä tahansa. Ja kuinka naiset kuulemma päättävät asioista parisuhteessa. Päättävät siitä, että nyt ruvetaan seurustelmaan, tai että milloin mennään naimisiin jne.
Ja minä kun en halua alentua tuollaiseen. Eli että yrittäisin seksiin vihjailemalla tai jollain muulla tavalla kieroilemalla saada miehen ihastumaan itseeni. Minä haluan että mies rakastuu minuun omasta vapaasta tahdostaan ja että hän ryhtyy seurustelemaan kanssani siksi, että itse haluaa, eikä siksi, että minä olen painostanut häntä.
Se on kyllä ollut mielenkiintoista havaita, että miehet vaikuttavat olevan erittäin innokkaasti lankeamassa kaikenlaisiin kieroilijoihin ja painostaviin naisiin. Ei kait se nyt niin voi olla, että miehet suorastaan odottavat tuollaista käytöstä, ja sitä että nainen päättää asiat miehenkin puolesta parisuhteessa ja seurustelukuvioissa
Hyvää tekstiä. Niinpä jatkan mielipiteitteni heittelyä, ilahduttavaa kyetä täällä oikeaan keskusteluun! Ensimmäisessä kappaleessa painottaisin kohtaa OMASTA mielestään osaavat tulkita. Sehän on kuitenkin aina vaan tulkinta, harva ihminen edes itse on täysin perillä ajatuksistaan! Myös tuo on osaksi kuvitelmaa, että saa miehen tekemään, mitä haluaa. Jos kärjistetään, että saa vaikkapa seksillä miehen korjaamaan auton, niin kumpi siinä silloin on vedättänyt ja kumpaa. Näissäkin jutuissa valitettavan usein aitoon rakkauteen pyrkimisen korvaa kysynnän ja tarjonnan laki, eli se mitä itse saa, vastaan sitä, mitä joutuu antamaan. Yksilöasioitahan nuo toki ovat.
Sitä on tuhra pelätä, että "huijaa" jonkun rakastumaan itseensä. Omasta vapaasta tahdostaan jokainen ihminen toimii ja omasta vapaasta tahdostaan joko on tai ei ole suhteessa jonkun kanssa. Huonokin suhde voi jollekin ihmiselle palvella jotain alitajunnasta kumpuavaa tarvetta. Itse tosin en mitään tarve/riippuvuus/hoitosuhteita (enää) halua, jos suhteen haluaisin, sen olisi oltava nimenomaan kahden itsenäisen ja aikuisen ihmisen suhde, joka perustuu HALUUN olla toisen kanssa, eikä mihinkää tarpeeseen, parisuhderiippuvaisuuteen, isähahmon etsimiseen tms.
Tämä on itseasiassa ongelma monelle naiselle. Mies, joka sanoo, että ei sinua tarvitse, mutta haluaa kuitenkin olla sinun kanssasi, koetaan vähemmän turvalliseksi (helpommin lähteväksi), vaikka oikeastihan tilanne on juuri päinvastoin, ihminen joka suhteellaan paikkaa tarvettaan, tekee sen juuri tuolla suhteella, eikä itse sillä ihmisellä, jonka kanssa suhteessa ollaan. Ihminen taas joka on suhteessa halustaan eikä tarpeestaan, on siinä juuri SEN ihmisen takia.
Tästä päästään noihin "miehiin", jotka suhteessa odottavat naisen vievän ja itse tulevat vain perässä. heillä ratkaiseva on nimenomaan tämä tarve olla jonkun kanssa, jopa niin paljon, että omasta persoonasta voi tinkiä. En tiedä mitä äitihahmon etsimistä se sitten on, mutta vaikea uskoa, että sinä sellaista suhdetta haluaisit tai kadehtisit?
Tietysti nämä ovat vain mielipiteitä, eivätkä ikuista totuutta, mutta uskon mukana olevan totuuden siementä. Oletko itsellesi sitten hahmotellut, millaista miestä/millaisen suhteen haluat ja etenkin että MIKSI suhteen haluat?
P.S. Olen itsekin langennut joskus kieroilijoihin yms., olen myöskin jälkeenpäin pystynyt selvittämään itselleni, miksi niin on käynyt. Lyhyesti, se päällisin puolin vahva ja itsetietoinen kuori on miellyttänyt, mutta alta on sitten paljastunut heikko kakara, joka on vain etsinyt itselleen oikeasti vahvaa puoliskoa, kuitenkaan pystymättä sellaisen kanssa elämään, koska joutuisi asioista keskustelemaan. Sinulla taas sitä pelkoa ei ole kuin tällaisilla naisilla, jos olet heti alusta oma itsesi tuolla hienolla asenteella.
"Sitä on tuhra pelätä, että "huijaa" jonkun rakastumaan itseensä. Omasta vapaasta tahdostaan jokainen ihminen toimii ja omasta vapaasta tahdostaan joko on tai ei ole suhteessa jonkun kanssa. Huonokin suhde voi jollekin ihmiselle palvella jotain alitajunnasta kumpuavaa tarvetta. Itse tosin en mitään tarve/riippuvuus/hoitosuhteita (enää) halua, jos suhteen haluaisin, sen olisi oltava nimenomaan kahden itsenäisen ja aikuisen ihmisen suhde, joka perustuu HALUUN olla toisen kanssa, eikä mihinkää tarpeeseen, parisuhderiippuvaisuuteen, isähahmon etsimiseen tms."
"P.S. Olen itsekin langennut joskus kieroilijoihin yms., olen myöskin jälkeenpäin pystynyt selvittämään itselleni, miksi niin on käynyt. Lyhyesti, se päällisin puolin vahva ja itsetietoinen kuori on miellyttänyt, mutta alta on sitten paljastunut heikko kakara, joka on vain etsinyt itselleen oikeasti vahvaa puoliskoa, kuitenkaan pystymättä sellaisen kanssa elämään, koska joutuisi asioista keskustelemaan."
Joskus sitä vain ihmettelee kuinka sokeita jotkut miehet voivat olla tiettyjen naisten suhteen. Ja sitten vasta pitkän ajan päästä tajutaan, millainen kieroileva manipuloija kyseinen nainen oikeasti onkaan. En haluaisi uskoa miehiä näin yksinkertaisiksi, mutta välillä todellakin mietityttää, että saavatko kauniit kasvot ja hoikka vartalo miehet oikeasti sokeutumaan kaikelle muulle naisessa.
(hmm. Tätä varmaan voidaankin verrata siihen, miten naiset rakastuvat väkivaltaisiin ja pettäviin renttuihin. Silloinhan selityksenä käytetään sitä, että nainen yrittää "pelastaa" miehen tämän huonoista tavoista ja yrittää saada näin kunniaa ja gloriaa itselleen ainakin omissa, ja kenties myös muiden silmissä. "Katsokaa miten minä uhraudun. Huomatkaa miten erinomainen minä olen" Vaan mikä voisi olla selitys sille, että mies lähtee parisuhteeseen manipuloivan ja nalkuttavan ilkimysnaisen kanssa.)
"Tämä on itseasiassa ongelma monelle naiselle. Mies, joka sanoo, että ei sinua tarvitse, mutta haluaa kuitenkin olla sinun kanssasi, koetaan vähemmän turvalliseksi (helpommin lähteväksi), vaikka oikeastihan tilanne on juuri päinvastoin, ihminen joka suhteellaan paikkaa tarvettaan, tekee sen juuri tuolla suhteella, eikä itse sillä ihmisellä, jonka kanssa suhteessa ollaan. Ihminen taas joka on suhteessa halustaan eikä tarpeestaan, on siinä juuri SEN ihmisen takia."
Hmm. Luulenpa, että tuossa "haluamisessa" ja "tarvitsemisessa" voi olla aikamoisia tulkintaeroja eri ihmisten välillä. Jollekin sanat "tarvitsen sinua" ovat vain osoitus kaipauksesta ja rakkaudesta, kun taas jollekin toiselle ne voivat merkitä suoranaista riippuvaisuutta siitä toisesta ihmisestä.
"Tietysti nämä ovat vain mielipiteitä, eivätkä ikuista totuutta, mutta uskon mukana olevan totuuden siementä. Oletko itsellesi sitten hahmotellut, millaista miestä/millaisen suhteen haluat ja etenkin että MIKSI suhteen haluat?"
Olen aina välttänyt tekemästä minkäänlaista kuvausta siitä, millaisen miehen haluaisin. Luotan tässä asiassa siihen kuuluisaan sisäiseen ääneen. (Ainakin muissa ihmissuhteissa se on toiminut hyvin. Pystyn varsin helposti huomaamaan muista ihmisistä, että olenko samalla "aaltopituudella" heidän kanssaan, ja sitten taas toisaalta jos en ole.) Tietysti minulla on omat mieltymykseni, mutta kokonaisuus ratkaisee.
Entä miksi haluaisit miehen? Oikeastaan oleellisempi kysymys kuin tuo millainen, koska ihminen voi määritellä vaikka millaisen ihanteen ja huomata ihastuvansa johonkin ihan muuhun.
Miehet voivat olla sokeita ja varmasti ulkokuorella jotain saa anteeksi, mutta asia ei ihan noin yksioikoinen liene. Kyllä sellainen nalkuttaja jotain tarvetta palvelee, jos siihen lähtee ja siihen jää. Vielä osuvampi vertaus naisten vastaavalle toiminnalle kuin tuo renttuvertaus, on ne naiset, jotka antavat miehen kohdella itseään suhteessa kynnysmattona. Tosin pitää muistaa, että oikeasti taitavaa manipuloijaa ei ihan äkkiä aina tunnista. Mistä tunnistaa hyvän huijarin? Ei mistään:)
Toisaalta taas jollekin miehelle tuollainen suhde voi antaa jotain. Vähän niinkuin armeija tai vankila, ei tarvitse itse miettiä mitään. Kovin antoisaa se ei minun mielestäni ole, mutta kukin tyylillään, niitäkin on, jotka tarvitsevat sitä kontrolloitua ympäristöä. Kovin tasa-arvoinen tuollainen suhde kylä ei ole.
Olet oikeassa siinä, että halun ja tarpeen ihmiset voivat puheen tasolla ymmärtää hyvin eri tavalla. Käytännön tasolla pitää kuitenkin jotain termejä käyttää, jos aiheesta haluaa keskustella. Mutta minun mielestäni ajatus siitä, että voisin TARVITA jotain ihmistä, jota ilman olen hyvin tullut toimeen 28 vuotta, on absurdi. Katsotaan sitten, kun sitä yhteistä taivalta on takana se 70 vuotta jonkun kanssa, kuten isovanhemmillani, sitten toista voi jo henkisesti tarvita:)
Tähän väliin kommentoin, koska tuli mieleen asia, joka on parasta sanoa heti:
Tiedät varmasti, mitä rakkaudesta sanotaan, tai miten se ymmärretään? Tuossa alhaalla määääääää sanoo itseasiassa sen jo erittäin hyvin. Että ei ihmisiä voi "huijata" rakastumaan. Tunnevammaisuus on asia erikseen, mutta rakkaus ja ihastus...sanotaan vaikka niin...että et sinä sille mitään voi, jos joku sinuun ihastuu :)
Siitä piti vielä sanomani, että omaan korvaan hieman särähtää se, että ihastumista ei tuoda ilmi. Olettaen, että ollaan tässä nyt kaikki aikuisia ihmisiä ja niin edespäin. En ole koskaan ymmärtänyt tuota itsensä nolaamisen pelkoa (tai tunteiden kanssa epävarmuutta muutenkaan).
Parempi katsoa kuin katua, eikös?
Hyvin sanottu! Toisaalta se on helppo sanoa, että hyvin sanottu, kun on samaa mieltä asiasta:)
Tuo tunnevammaisuus onkin sitten asia erikseen. Tunnevammainen tuskin kyllä paljon miettii edes, että mitä jos nyt vahingossa "huijaan" tuon toisen rakastumaan itseeni, koska tunnevammaiselle kai ihmiset ovat aikalailla objekteja, jos nyt ymmärrämme tuon sanan samalla tavalla. Tällainen ihminen ei itse pyri rakentavaan suhteeseen ja pelkää, että mitä jos nyt huijaa toista, vaan käyttää taitoaan hurmata ihmisiä siihen, että kylmästi käyttää toista hyväkseen saadakseen jotain. Voihan se jotain olla parisuhde, mutta puutteellinen empatiakyky on huono yhdistelmä parisuhteen kanssa. Toisaalta tällainen ihminen voi myös kadehtia toisen "vahvuutta olla myös heikko", kykyä rakastua ja toivoisi sitä itselleen, mutta kun ei pysty niin ei pysty.
Tuota itsensä nolausta en myöskään ymmärrä aikuisella, eiköhän sitä ole jo kasvettu siitä yli, että sillä on mitään väliä, mitä joku ajattelee nolona. Etenkin, kun ihmiset keskimäärin ovat niin itekeskeisiä, ettei toisten "noloudet" edes jaksa kiinnostaa, ellei ihminen itse tee siitä suurta numeroa.
Muuten taas tietysti ei tuo ihastusen julkituominenkaan aina ole niin yksinkertaista, vaakakupissa voi painaa raskaampana moni muu asia, hinta ihastumisesta voi olla liian kova ja lisäksi kuitenkaan kukaan ei ole maailman ainoa nainen/mies, johon voi ihastua. Esimerkiksi (olettaen että olet mies), mitä jos oletkin ihastunut ja vielä molemminpuolisesti vaikkapa veljesi puolisoon? Jo pelkkä kaverisuhde voi olla sellainen, ettei sitä halua ihastumisilla pilata, saati jos siihen liittyy sukulaissuhteita. Ei ole tuokaan asia kovin mustavalkoista.
Tämä ei kai varsinaisesti kuulu näihin keskusteluihin, mutta kuitenkin...
Tunnevammaisuus = Illuusio tunteista ja niiden aiheuttajista
Ymmärsit siis lievästi oikein, minun vikani, jos ulosanti oli puutteellista :)
Puhuit siis itse lähinnä narsismista. Luulemma.
Itse olen seurustellut omasta mielestäni tunnevammaisen ihmisen kanssa. Ongelmat olivat siis joko oma avoimmuus tai toisen (tunne)kylmyys. Se, että vain neljän seinän sisällä, silloin tällöin, (tahtoi) osoittaa että rakasti minua, kun samanaikaisesti itse ilmaisin tunteeni...hmm...niin sanotusti "sillä hetkellä".
Rakkaus sokaisee ja niin sen pitääkin. Järkiliitot sun muut ovat sitten erikseen. Järkeviä, yäk ;)
Jos/kun elämällä ei ole mitään tarkoitusta ja tämä kaikki on kuin onkin pelkästään suuri vitsi, niin parasta olisi edes yrittää nauttia siitä. Tietysti, menneisyys yleensä opettaa käyttäymismalleja ja ruokkii identiteettiä, mutta jos kerran on itsensä nolannut niin mitä väliä vaikka niin kävisi toistekin. Sama pätee epäonnistumisiin.
Totta tuo viimeinen. Moraali pitää asiat siveellisinä. Se on täysin ymmärrettävää. Mietippä muuten sitä, että jos joku on pettänyt parisuhteessa, niin kuinka todennäköistä on, että ko. ihminen tulee pettämään jatkossakin.
Liittyen siihen, että jos ihastuisin ihmiseen joka on suhteessa jonkun toisen kanssa, niin hänet on silloin leimattu suhteeseen sen toisen kanssa, piste. Tämä kaikki kuuluisi tietysti liikkua molempiin suuntiin: Kaksi ihmistä, yksi ulkopuolinen ihastus toiseen, vastareaktio jne.
Jotenkin kuulostaisi itsensä pettämiseltä, että aina vain valikoisi ihastumisen kohteensa. Jos ihastuisin veljeni puolisoon ja se kaikki olisi vain yksipuolista, niin sitten se olisi hetken aikaa minun ongelmani, todennäköisesti en olisi ihastunut kovin kauaa kun näen ettei minusta ajatella samalla tavalla.
Hmm...hyviä kysymyksiä, erittäin mielenkiintoisia asioita pohdittavaksi.
Epäonnistumisista parhaiten sanoi mielestäni Michael Jordan, lyhennettynä, että on epäonnistunut elämässään uudestaan ja uudestaan (9000 missattua heittoa, 300 hävittyä peliä jne.) ja siksi hän on menestynyt.
Järkiliitoista olen samaa mieltä, maailmassa joutuu niin paljon järjellä miettimään, että tälle elämänalueelle sitä ei kannata ottaa mukaan:) Tietysti sen verran järki/moraali mukana, että se rajoittaa tyhmimmät tunteen mukaan menot, kuten nuo esimerkit, joista jo puhetta oli. Tosin itse olen päätynyt siihen, että nautin eniten, kun ei liian tiivistä suhdetta ole. Mutta vaikeita ja monimutkaisia asioita nuo ovat, eivät todellakaan mustavalkoisia.
Eri mieltä olen siitä, että aikaisempi pettäminen tarkoittaisi myöhempääkin pettämistä (jos nyt ymmärsin oikein tuon kohdan). Jokainen ihmissuhde on niin erilainen, että aiemmista on vaikea vetää suoria johtopäätöksiä seuraavaan. Tietysti tietyn tyyppinen ihminen pettää joka tapauksessa aina, mutta uskon sen olevan kuitenkin vähemmistössä. Noissakin asioissa vaan on aina niin monta tekijää.
Tuosta tunnevammaisuudesta vielä, että tyttären äiti on aikalailla sellainen, joskaan sekään ei ole niin yksioikoista, menestyvä ja päällisin puolin vahva nainen, pohjimmiltaan aika herkkä ja epävarma ja tätä kompensoimaan ilmeisesti kehittänyt tietynlaisen tunnekylmyyden ja suorittamisen kulttuurin. Kannattaa lukea kirja "naimisissa narsistin kanssa", se auttaa selventämään tuollaisen ihmisen ajattelua aika lailla. Joskaan sinulla ei taida olla syytä tuon exäsi käytöstä pohtia enää, jos teillä ei yhteisiä lapsia kuitenkaan ole?
Niinh...tyhmimmät tunteen mukaan menot. Loogista ajattelua. Joskus niin ja joskus jotenkin muuten. Erittelemään pystyy vasta kun ottaa etäisyyttä. Ja kuka nyt etäisyyttä tahtoisi ottaa tunteiden keskellä?
Mulla on taipumusta olla hivenen "raskas" parisuhteessa. Tai niin mulle on ainakin sanottu.
Oma elämä on elämä ja omat henkireiät myös siten. Mutta näistä voidaan olla jokainen eri mieltä. Se mikä sulle voi olla tiivis suhde, voi esimerkiksi mulle olla ihan keskimääräisesti normaali suhde :)
Tietyn tyyppinen ihminen. Sitähän ne kaikki moraalikäsitykset ja itselleen kehitetyt eettiset koodistot todistavat. Tässä kävi nyt niin, että mä yleistin ja sain heti siitä selkääni. Pitäisi muistaa AINA sanoa jokaisen viestin alkuun, että: "Ei saisi yleistää mutta..."
;)
Hmm, tunnevammaisuus, hmm, no siis...en nyt ihan tunnekylmyyttä tarkoittanut. Arkailua ja opittua toimintaa, miksi on ehkäpä vaikeaa näyttää tunteita.
Ihan ehta tunnevammaisuus on sitä, että ei käsitetä omia tunteita. Esimerkiksi jos nainen sanoo että rakastaa sinua ja samalla hakkaa turpaan. Ymmärrätkö?
Ei ehtinyt lapsia tulemaan. Ei olisi pitänytkään, kun suhde ehti olla "vain" vuoden mittainen.
Narsismista saa lukea täällä Keskusteluissakin todella paljon.
Muistan, kun joskus nuoruudessa sitä kaikkea sanottiin vain "kusipäämäisyydeksi", nyt se on mielen häiriö. Hassua...
Pahoittelen, jos puutuin yleistämiseen negatiivisesti, välttämätöntähän yleistäminen on keskustelun kannalta. Itse vaan aina viimeiseen asti pyrin sitä välttämään, koska etenkin ihmismielestä puhuttaessa, on hyvin vaikea tehdä onnistuneita yleistyksiä. Ylipäätään kieli nyt on aika puutteellinen kommunikaatioväline, mutta kunnes joku paremman keksii...
Tuo raskaus parisuhteessa on kyllä hyvin epämääräinen asia, etenkin kun perään kerot, että oma elämä on tärkeä, itse käsittäisin raskauden nimenomaan sellaisena toisessa roikkumisena, että omaa elämää ei ole. Voiko olla mahdollista, että se kertookin enemmän sanojasta kuin sanomisen kohteesta? Niinkuin itseasiassa hyvin suuri osa kaikesta mitä sanomme:) Tuo on hyvä huomio, että minulle tiivis suhde voi olla jollekin muulle ihan normaali, tiedostan suuren oman tilan tarpeeni kyllä.
Nyt ymmärrän, mitä tarkoitit, puhuttiin tosiaan vähän eri tunnevammaisuudesta. Arkuus ja epävarmuus sitä ei mielestäni ole. Taas tuo esimerkki, että hakkaa turpaan ja sanoo samalla rakastavansa on koettu, tuntuu tietysti vaikealta uskoa, että nainen voi tällaista körilästä hakata, mutta minkäs siinä teet, kun jos käsistä kiinni otat, niin toinen on syytteellä uhkaamassa. Eräällä reissulla hotellihuoneessa (ulkomailla), sen jälkeen, kun olimme suihkussa rakastelleet, tämä kyseinen nainen totesi, että hän voisi nyt alkaa huutaa, että hänet raiskattiin ja kaikki uskoisi häntä eikä kukaan minua. Että niin terve tapaus, vaikka hyvin feikkasi pitkään.
Muuten olen tuosta narsisti termistä samaa mieltä, aivan ylikäytetty ja väärin käytetty, jätettäköön diagnosointi lääkäreille, mutta vaikkei toista narsistiksi tuomitsisikaan, niin tietynlaisten käyttäytymispiirteitten ymmärtäminen voi helpottaa, jos joutuu tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä olemaan. En väitä tytön äitiä narsistiksi, mutta hänen kanssaan on helppo toimia, kun häneen suhtautuu siltä pohjalta.
Tuosta tyhmimmistä tunteen mukaan menoista varmaan saisi oman keskustelun, luulen että jokaisella, joka on elämäänsä elänyt, niitä löytyy. En nyt kuitenkaan jaksa varmaan aloittaa, kun on tällainen harvianisuus kuin oikea keskustelu täällä ilman idioottimaisia kommentteja. Narsistisesti (heh) voisi ajatella, että palstan vakiohörhöt (jotka tosin ovat hyvin viihdyttäviä) eivät ole enää ymmärtäneet mistä puhutaan, kun puhe sivuaa oikeaa elämää.
Mä ymmärsin ton raskauden sillä, että välitin toisen mielipiteestä ja tahdoin keskustella. Nainen oli sitten loppujen lopuksi eri mieltä :P
Että ei me olisi voitu olla sielun kumppaneita ikinä. Ja se, että mä tahdon sellaista, on liian raskasta.
Elintilat tietenkin voivat myös vaikuttaa, mutta siitä me sentään oltiin samaa mieltä. Omat menot on täysin hyväksyttyjä, koska muuten yhteisen kodin yhdistää aina vain sen toisen naamaan, jos se esimerkiksi on AINA kotona.
Onko mustasukkaisuus tunnevamma?
Tuli vain mieleen, ei liity mihinkään...kun kuitenkin ymmärsit mitä tarkoitin sillä termillä.
Totta tuokin, narsismista. Sama koskee kaikenlaisia analyysejä. Patologisen valehtelijan kanssa voi olla vaikka kuinka hyvää pataa, kunhan vain muistaa sen, että se on patologinen valehtelija ;)
Tämä keskustelu kaipaa nyt kyllä mun mielestä ehdottomasti aloittajan kommentteja. Missä ne viipyvät :/
Se on totta, olemme liian monesta asiasta samaa mieltä, jotta keskustelu toisi enää mitään uutta.
Paitsi siinä, että ymmärrän tuota ex-naistasi, itsekään en jaksa aina jauhaa vaan mielummin sitä on vaan. Tosin hyvähän se, että huomasitte ennemmin kuin myöhemmin, ettei sielunkumppanuutta ole.
Mustasukkaisuus kai on johonkin pisteeseen normaalia, sen pisteen ylitettyään ei. Itselläni tosin on mustasukkaisuuteen täysin päinvastainen suhtautuminen, ehkä jokin vamma sekin, jos normaalista poikkeava nähdään vammana:) En nimittäin parisuhteessa ollessa koe mitään syytä minkäänlaiseen mustasukkaisuuteen. Miksi tuntisin, kukaan ei pakota kanssani olemaan, se on toisen oma valinta ja jos hän on niin valinnut, niin mistäköhän syystä sitä voisi olla mustasukkainen?
Tuo oli hauska vertaus tuo patologinen valehtelija. Niinhän se on, että ymmärtäminen ei toista muuta, mutta helpottaa omaa suhtautumista.
"""Olen onnistunut muutamia kertoja pilaamaan alkuunsa mahdollisen seurustelusuhteen, koska olen pitänyt miehen käytöstä vain ystävällisenä peruskohteliaisuutena mikä ei tarkoita sen enempää"""
Kannattaako tuollaista harmitella, ja luoda jotain suurta mitä jos mielikuvaa. Jos asiat eivät edenneet, niin mitään suurta yhteensopivuutta ja kiinnostusta ei ollut välillänne. Jos asia olisi toisin, mitään peruuttamatanto ei olisi tapahtunut, ja voisit aivan hyvin ottaa yhteyttä ja alkaa viemään tilannetta siihen suuntaan kuin haluat, sen sijaan, että tyydyt vain harmittelemaan kun et toiminut toisin tai osannut lukea ajatukisa.
Tuskin muutkaan osaa lukea ajatuksia sen paremmin, kun sanallisassakin viestinnässkin syntyy helposti väärinkäsityksiä/omia tulkintoja. Joku voi tulkita toisen aidon ja romanttisen kiinnostuksen osoituksen, vain pinalliseksi seksin perässä juoksemiksi, tms. On mahdotanta pystyä lukemaan realistisesti toisen ajatuksia, kun sanallisestakin viestinnässäkin toisen todellisten ajatusten selvittäminen on melko vaikeaa.
....ongelma ei ole siinä, että olet huono "lukemaan" miehiä, vaan olet huono lähettämään itse oikeanlaisia signaaleja sinua kiinnostaville miehille. Kyllä mies useimmiten osoittaa kiinnostuksensa hyvinkin suoraan hienovaraisestakin naisen lähettämästä vihjeestä. Miesten enemmänkin täytyy sitten osata tulkita, että mitä nainen milläkin tarkoittaa.