Toinen henkilö on valittu kyseiseen työtehtävään..

Olen ollut aktiivinen työnhakija nyt muutaman kuukauden ajan. Olen käynyt useissa työhaastatteluissa.
Kaksi haastattelua jäi päällimmäisimpänä mieleen, etenkin kun olivat erittäin mielenkiintoisia töitä.
Olen kuitenkin jäänyt miettimään näitä haastatteluita. Toisessa luvattiin ilmoittaa jokaiselle miten on käynyt työpaikan suhteen. Ensin sanottiin, että päätös tehdään tulevalla viikolla ja kun ei kuulunut niin soitin ja kysyin miten heille prosessi etenee niin kertoivat että se venyy vielä muutamalla viikolla. Jännä, ettei siitä milläkään tavalla ilmoitettu ja ei ilmoitettu ollenkaan lupausten mukaisesti että kuka on valittu.

Yhteen työpaikkaan olin kahteen otteeseen työhaastattelussa, kummatkin kerrat oli eri henkilöiden kanssa. Ensimmäiseen haastatteluun pääsi noin 15 henkeä, toiseen haastatteluun pääsi enään kolme. Viimeisemmässä haastattelussa luvattiin myös soittaa jokaiselle meille kolmelle miten on käynyt työpaikan suhteen seuraavana päivänä.

Yllätyksekseni huomasinkin, että samana päivänä oli ilmestynyt sähköpostiin viesti kyseiseltä työantajalta, jossa kerrottiin kenet oli valittu kyseiseen työtehtävään. Sähköpostissa ei ollut mitään henkilökohtaista, se oli osoitettu aivan kaikille paikkaa hakeneille, niillekkin jotka eivät haastattelussa käyneet kertaakaan. En ole katkera siitä etten paikkoja ole saanut, mutta kyllä mua tympii noiden työpaikkojen lupaukset ja kun eivät toimi niiden mukaisesti?! Itsekkin kun kuitenkin kävin kahteen otteeseen tuollakin haastattelussa, niin olisin toivonut edes sitä henkilökohtaista sähköpostia tai jotain muuta kuin..... noooh, antaa olla!
2407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voi mitään että aikataulut eivät pidä. Ja mitä pahaa siinä on, että ilmoitetaan kaikille hakijoille, eikä vain haastattelussa olleille - mun mielestä ei mitään.

Itselle kävi kerran niin, että olin haastattelussa ja tuloksesta ilmoitettiin niin kuin oli sovittu puhelimite, mutta aika törkeällä tavalla. Tämä oli Vantaalla kunnan tehtävissä ja soittaja oli osastonhoitaja joka ilmoitteli, se mun mielestä oli törkeintä että se siinä laukoi mulle vielä, että niin ja sinähän et mitään osaakaan ja sitten viskasi luurin kiinni. No joo, kumma ihminen kerta kaikkiaan - itsellä on tehtävään koulutus ja useiden vuosien kokemus eikä missään työpaikassa ole kyllä osaamisesta puutteesta tai tekemisen halun puutteesta moitittu. Mutta tuolla oli se koko haastattelukin ihan omituinen, ensin sen osastonhoitajan kanssa ja sitten sen lomalle jäävän kanssa erikseen, ja lomalle jäävä suurin piirtein pari minuuttia piti ja oli erittäinkin kuin myrkyn niellyt. Että kai niillä jotain ongelmia sitten siellä oli ja ihan hyvä, että en päässyt. Ei itkettänyt yhtään, mutta käytös kyllä kummastutti. Sillä viisiin. Ei kun, se osastonhoitaja oli varmaan jostain edelliseltä työnantajalta saanut sitten suullisesti tietää, etten mitään osaakaan - no joo, se siitä.

Äänestä
  • no joo, kylläpä oli epämiellyttävän kuulloista. mieleeni tuli ajatus, että onkohan jo näillä ollut tiedossa kenet ottaa kyseiseen tehtävään ja näin ollen haastattelevat turhaan ihmisiä.. jos en väärin muista, niin eikös kunnalla juuri tule ilmoittaa aina "avoimet" työtehtävät julkisesti haettaviksi, vaikka siihen tiedettäisiinkin jo valmiiksi tulija.

    Kyllä mua ainakin tympii että jos ramppaan pitkää matkaa haastatteluun kakskin kertaa ja jos siellä luvataan ilmoitella puhelimitse miten on käynyt niin tulee sähköposti joka on massaviestinä lähetetty aivan kaikille paikan hakijoille. Siis eihän tuolla sinäänsä väliä ole, mutta kyllä se mun mielestä olisi ihan asiallinen tapa työnantajalta toimia niin kuin on sanottu ja huomioida erikseen haastatteluissa käyneitä jollakin tapaa. Jotkut työpaikat lähettää esimerkiksi erikseen kotiin kirjeen ja kerrotaan asiasta ja kyllä sekin on mukava saada, että ne huomioi jollakin tapaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maririri kirjoitti:

Olen ollut aktiivinen työnhakija nyt muutaman kuukauden ajan. Olen käynyt useissa työhaastatteluissa.
Kaksi haastattelua jäi päällimmäisimpänä mieleen, etenkin kun olivat erittäin mielenkiintoisia töitä.
Olen kuitenkin jäänyt miettimään näitä haastatteluita. Toisessa luvattiin ilmoittaa jokaiselle miten on käynyt työpaikan suhteen. Ensin sanottiin, että päätös tehdään tulevalla viikolla ja kun ei kuulunut niin soitin ja kysyin miten heille prosessi etenee niin kertoivat että se venyy vielä muutamalla viikolla. Jännä, ettei siitä milläkään tavalla ilmoitettu ja ei ilmoitettu ollenkaan lupausten mukaisesti että kuka on valittu.

Yhteen työpaikkaan olin kahteen otteeseen työhaastattelussa, kummatkin kerrat oli eri henkilöiden kanssa. Ensimmäiseen haastatteluun pääsi noin 15 henkeä, toiseen haastatteluun pääsi enään kolme. Viimeisemmässä haastattelussa luvattiin myös soittaa jokaiselle meille kolmelle miten on käynyt työpaikan suhteen seuraavana päivänä.

Yllätyksekseni huomasinkin, että samana päivänä oli ilmestynyt sähköpostiin viesti kyseiseltä työantajalta, jossa kerrottiin kenet oli valittu kyseiseen työtehtävään. Sähköpostissa ei ollut mitään henkilökohtaista, se oli osoitettu aivan kaikille paikkaa hakeneille, niillekkin jotka eivät haastattelussa käyneet kertaakaan. En ole katkera siitä etten paikkoja ole saanut, mutta kyllä mua tympii noiden työpaikkojen lupaukset ja kun eivät toimi niiden mukaisesti?! Itsekkin kun kuitenkin kävin kahteen otteeseen tuollakin haastattelussa, niin olisin toivonut edes sitä henkilökohtaista sähköpostia tai jotain muuta kuin..... noooh, antaa olla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu