En pidä itseäni minää huippuälykkäänä, mutta älykkäänä kuitenkin. Muutama miesystävä on lähtenyt lätkimään, kun on huomannut mun olevan häntä älykkäämpi.
Miehille siis kysymys: Pelkäävätkö miehet älykkäitä naisia?
Naisille kysymys: Oletteko kokeneet saman kohtalon kuin minä, että miehet kaikkoaa älykkyytesi takia?
Miehille siis kysymys: Pelkäävätkö miehet älykkäitä naisia?
Naisille kysymys: Oletteko kokeneet saman kohtalon kuin minä, että miehet kaikkoaa älykkyytesi takia?
Vastaukset 30
Vanhimmat
ÄLYKÄSTÄ!
Et kyselisi tuollaisia jos olisit todella oikeasti älykäs. Luulen, että olet vain näsäviisas ja se todella on niin ärsyttävä piirre ihmisessä, että tyhmempikin mies älyää lähteä ajoissa kävelemään =)
Vaikka kahdesta edellisestä viestistä vetää tehdä täysin päinvastaisen johtopäätöksen, niin sanonpa nyt kuitenkin omasta puolestani, että en pelkää. Päin vastoin, se olisi oikein mukavaa.
Toki liian suuri älykkyysero kumman tahansa hyväksi aiheuttaisi todennäköisesti ongelmia. Jos miehet kaikkoaa älykkyytesi takia, niin kannattaisi varmaan sitten etsiä älykkäämpiä miehiä :-)
Palatakseni vielä kahteen edelliseen viestiin, en käsitä kuinka jotkut aina jaksavat. Heti jos jollakin palstalla mainitaan sana "nainen" tai "mies", niin muutaman minuutin viiveellä kirjoittajaa ryhdytään solvaamaan ja oman sukupuolen (yleensä miesten) paremmuutta ylistämään. Miksi?
Sukupuolella on merkitystä lähinnä seksuaalisuuden kannalta, joten miksi siitä pitää aina jauhaa ja yrittää yhdistää sitä kaikkiin mahdollisiin asioihin maan ja taivaan väliltä? Mikä teidän ongelmanne mahtaa olla? Huono itsetunto? Jokin trauma? Tyhmyys?
Voisitte edes rajoittaa riitelynne yhden keskusteluaiheen alle. Olkaa hyvä ja ehdottakaa ylläpidolle keskusteluaihetta "sukupuolisota". Ja jos on pakko vastata muualle, niin yrittäkää edes sanoa jotain järkevää...
Mielestäni yliopisto-opinnot ei tee ihmisestä älykästä, mutta käytän sitä tässä nyt apuna. Sinkkunaisista suuri osa on korkeastikoulutettuja ja sinkkumiehistä suurin osa on niitä, joilla ei ole mitään koulutusta. Eli tästä voisi päätellä, että miehet valitsevat puolisokseen naisia, joilla on heikompi koulutus kuin heillä eli todennäköisesti nainen on tällöin miestä hiukan tyhmempi. Oletin nyt, että älykkäät hakeutuvat hyvään koulutukseen.
En pidä itseäni näsäviisaana, eikä kukaan ole mua näsäviisaaksi haukkunut. Kommenttini ovat yleensä asiallisia, hyvin perusteltuja, luovia ja en loukkaa niillä ketään. Luen näsäviisauden sellaiseksi toisen mollaamiseksi ja piikittelyksi ja sellaiseen raukkamaisuuteen en ryhdy ja eikä mulla ole mitään tarvetta sellaiseen.
Onko mielestäsi Jari Tervo Uutisvuodossa näsäviisas, älykäs, hauska humoristi tai jotain muuta?
Nuo haukut eivät siis olleet tarkoitettu sinulle, vaan epäasiallisille vastaajille, niin tähän kuin moneen muuhunkin keskusteluun. Se, että hyväkin aloitus tällaisesta aiheesta vetää kyseisen tyylistä keskustelua puoleensa on ikävää...
Voisin vaikka lyödä vetoa, että älykkäitäkin miehiä on vapaana ;-)
Ihmisen on helpompi hyväksyä sinkkuutensa kun omaa esimerkiksi korkean koulutuksen tai hyväpalkkaisen työpaikan. Tällöin itsetunto perustuu muuhun seikkaan kuin parisuhteeseen. Tänään mietin, miksi tosiaan ihmiset ovat kiinnostuneita niistä ihmisistä jotka eivät ole heistä kiinnostuneita, tai ovat muuten vain saavuttamattomissa. Tämä johtuu ehkäpä siitä, että torjutuksi tuleminen on helpompi hyväksyä, kun rima on tarpeeksi korkealla. Entä jos täysi renttu kieltäytyisi seurustelemasta korkeastikoulutetun naisen kanssa, vaikka nainen on sitä itse ehdottanut? Tarve luokitella ihmiset paremmiksi, tässä tapauksessa älykkyys, tai tyhmemmiksi, on täysin tarpeetonta.
"miehet valitsevat puolisokseen naisia, joilla on heikompi koulutus kuin heillä eli todennäköisesti nainen on tällöin miestä hiukan tyhmempi"
Turhaa yleistystä ja tuskin pitää paikkaansa. Ei ihmiset valitse toisiaan pelkän ammatin ja koulutuksen perusteella vai olenko sinisilmäinen romantikko? missä tunteet, missä romantiikka? vain kylmää faktaa, nyyh :(. Muuten, logiikkanne perusteella tyhmempi nainen hakeutuu älykkäämmän miehen seuraan myös...
Saattaa olla, että pelkäämme älykkäitä naisia. Ehkä miehellä on niin paljon historiallista painolastia "perheen päänä" toimimisesta, että kakkoseksi jäämistä ei ylpeys kestä?
Toisaalta olen henkilökohtaisesti huomannut, että monet älykkäät ja korkeakoulutetut naiset asettavat koulutuksen ja uran suhdetta korkeammalle prioriteetille. Se saattaa haitata pariutumista. Toisaalta naiset taas selkeästi etsivät korkeakoulutettua miestä. Jos selaat jotain deittipalstaa, niin akateemisesti koulutettu taitaa olla yksi yleisimmistä vaatimuksista miehelle?
Uskon suhteen toimivan parhaalla tavalla silloin, kun molemmat ovat likimain samalla tasolla fyysisesti ja älyllisesti. Kukaan ei halua tuntea olevansa jatkuvasti tyhmempi kuin kumppaninsa. Jos nyt kuitenkin haluat seurustella itseäsi tyhmempien miesten kanssa, niin ehkä kannattaa myös käyttää älyä monipuolisemmin. Viisas antaa joskus periksi, vaikka tietää olevansa oikeassa.
"Ihmisen on helpompi hyväksyä sinkkuutensa kun omaa esimerkiksi korkean koulutuksen tai hyväpalkkaisen työpaikan."
Tuskinpa. Ehkä se voi vähän vähentää kiirettä, mutta olemme kuitenkin kaikki ihmisiä...
pointtia sinulla kyllä oli, mutta mielestäni tässä tapauksessa sukupuoli otettiin mukaan keskusteluun heti avausviestissä. eli nuo mainitsemasi kaksi viestiä eivät mitenkään ole off-topic.
Ensimmäisessä viestissä esitetään kaksi kysymystä, kahdessa seuraavassa hyökätään ensimmäisen kirjoittajan persoonaa vastaan. Oletettavasti näin tapahtuu, koska ensimmäinen kirjoittaja on ottanut puheeksi asian, jonka kaksi seuraavaa kokee tabuksi (siis naisten älykkyyden).
Myönnän toki, ettei kirjoittajien mollaaminen ole varsinaisesti off-topic tällä palstalla, sen verran paljon sitä harrastetaan. En siltikään pidä siitä yhtään. Sitä paitsi herrasmies ei mollaa naisia.
Helsingin Mensan entinen puheenjohtaja sanoi, että jos pariskunnalla on suunnilleen samanlainen älykkyysosamäärä, he tulevat hyvin toimeen.
Ei siis pisteen tarkkuudella, mutta (24:n keskihajonnalla) 150 ja 110 eivät tule hyvin toimeen.
Mensan sivuilta:
”On kuitenkin viitteitä siitä, että hyvin korkea älykkyys lisää riskiä sosiaalisen kanssakäymisen ongelmiin. Se voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen varsinkin, jos hyvin älykkäällä lapsella ei ole lapsuusiässä vertaisseuraa eikä asiaa ole muutenkaan tiedostettu. Hyvään menestymiseen elämässä, työssä ja sosiaalisissa suhteissa ei välttämättä vaadita korkeaa älykkyyttä. On merkille pantavaa, että hyvin korkea ÄO ei välttämättä lainkaan kulje yksissä korkean koulutuksen kanssa. Hyvin älykäs ihminen saattaa tympääntyä helpommin opiskelunkin vaatimaan monotoniseen puurtamiseen, ja usein laaja-alaiset kiinnostuksen kohteet voivat vaikeuttaa keskittymistä yhteen asiaan. Älykkäiden muodostamissa ryhmissä saattaa esiintyä myös vaikeuksia työskennellä yhdessä, ehkä johtuen älykkäille tyypillisestä korostuneen voimakkaasta kyseenalaistamisesta.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Älykkyys
...koska älykäs nainen on hyvin usein paljon, paljon muutakin..(ihan empiirinen tieto tämä..:)
Siis älä haikaile lähteneiden typerysten perään, vaan hakeudu tasoiseesi seuraan.
Hyvää kevättä ja metsästysonnea!
minunpitäisi olla muka älykäs(ÄO:lta)..sosiaalisesti tunnenkin olevani,mutta miehet joita olen tapaillut yleensä pitävät minua tyhmempänä..eivät ehkä tahallaan mutta olettavat huumorintajuni olevan loputon suo..
Rakastumisella ja älyllä ei ole muuta keskinäistä suhdetta kuin, että rakastuminen vie viimeisenkin älynrippeen.
On tutkittua tietoa että aivoissa aktivoituvat samat alueet sekä rakastuessa että paranoidisessa maniassa.
Ei tunteita älyllä ohjailla.
"Rakastumisella ja älyllä ei ole muuta keskinäistä suhdetta kuin, että rakastuminen vie viimeisenkin älynrippeen."
Ehkä vie, mutta on varmasti helpompaa rakastua älyltään samantasoiseen, varsinkin jos ulkomuoto ei ole se kaikkein tärkein asia...
kielioppi kertoo, ettei kyseessä ole kovinkaan älykäs nainen
verbaalinen älykkyyshän on vain yksi monesta älykkyyden lajista. Monet testit eivät mittaa sitä lainkaan. Näin ollen kielestä on aika turha tehdä päätelmiä henkilön älykkyydestä yleensä.
Luulen että miehet kaikkoavat itsekkyyden ja koppavan käytöksen takia, ei niinkään älykkyyden.
Minä ainakin pelkään kauniita ja älykkö -naisia - heidän seurassaan alan täristä, vapista, tutista, hikoilla ja läähättää vallan vimmatusti..
Tosin, täytyy myöntää, pelkään kaikkia naisia, siksi olenkin erakkosinkku.
Moi,
Minä en lähtenyt karkuun naista, jolla on minua korkeampi ÄÖ, koska minunkin ÄÖ:ni on jo 160. Tärkein elin ihmissuhteissa ovat aivot. Niillä unelmoidaan, haaveillaan, muodostetaan yhteinen visio. Tärkeintä on se, että visio on vaikkapa parisuhteessa elävillä sama. Jos ÄÖ on molemmilla hyvin erilainen, yhteistä visiota ei välttämättä löydy.
ÄÄÖÖtä ei OO..
Kyllä sen on huomannut, joidenkin miehien kohdalla, että jos voittaa väittelyn - niin ilme on sitten niiin norsun vitulla kun voi olla. Mutta sama voisi päteä myös toisinpäin, naisiakin voi ärsyttää jos mies on paljon fiksumpi?
Tai jos mies pähkäilee jotain ongelmaa, ja kerron siihen ratkaisun sen kummemmin miettimättä, niin kyllä se näyttää harmittavan äijää.
En tiedä onko miehiä kaikonnut "älykkyyden" vuoksi, mutta ainakin siksi että yhteisiä kiinnostuksen aiheita ei välttämättä ole. Jos äijä haluaa puhua renkaiden vaihdosta ja minä vaikka jostain hiukan enemmän yleismaailmallisesta, niin....
Nykyinen mieheni voi keskustella kanssani myös minua kiinnostavista, "oudoista" aiheista, ja tuntuupa hän olevan älykäskin. ;) Hän PYSTYY väittelemään vaikka uskonnollisesta fanaattisuudesta ja politiikasta tai naisen asemasta Etiopiassa :D eikä ole heti huuli pyöreänä. Eikä hän ärsyynny, jos tajuan jonkin ongelman ratkaisun nopeammin kuin hän, päinvastoin kehaisi minua appivanhemmilleen että olen fiksu ;) heh, ...kuin on hänkin. ;)
Olettaisin sen, että monet miehet karsastavat älykkäistä naisia liittyvän itsetuntoon. Ihmisellä täytyy olla hyvä itsetunto, että hän kykenee elämään itseään fiksumman ihmisen kanssa, ja että hän uskaltaa lähestyä sellaista iskumielessä. Itse olen lyönyt aina päätäni seinään ihmissuhteissa. Ihan siitä syystä, että en ole uskaltanut tavoitella miehiä, jotka olisivat henkisesti omalla tasollani. En ole älystäni huolimatta menestynyt elämässäni erityisen hyvin. Itsetuntoni ei ole hyvä, enkä osaa iskeä ketään. Olen sitten ottanut, mitä on ollut helposti tarjolla ;).
En tykkää tuoda itseäni esiin, enkä pidä kilpailuasetelmista. Olen yrittänyt välttää kilpailua myös parisuhteissa, mutta pitemmän päälle on mahdotonta olla puuttumatta toisen tekemiin ratkaisuihin, joiden itse näkee olevan tuomittuja epäonnistumaan. Pyrin muotoilemaan asiani kohteliaasti ja toista kunnioittaen, mutta joko onnistun siinä huonosti, tai sitten siitä ei ole apua. Miehet ovat tulkinneet ehdotukseni ja ajatukseni pomottamiseksi, ja suhteeni ovat onnistuneet kehnonlaisesti.
Älykästä miestä minulla ei ole ollut kuin kerran ja senkin päästin epäkypsyyttäni karkuun ;). En ole edes tiennyt olevani oikeasti älykäs ennen kuin vasta nyt, kun olen testeissä menestynyt. Kuvittelin aina olevani vain outo, koska tykkään pohdiskella ja analysoida asioita. Opin kuitenkin jo vuosia sitten, että elämän tarkoitus, tiedon ja todellisuuden korrelaatio tai kielen suhde kulttuuriin eivät ole aiheita, joilla saisi keskiverto pöytäseurueen innostumaan :D. Elän silti toivossa, että törmään vielä joskus mieheen, jota tuollaiset asiat kiinnostavat makkaraa ja kaukosäädintä enemmän, ja että pystyn silloin luottamaan itseeni niin paljon, että uskallan häntä lähestyä :).
ihmissuhde voi kestävästi perustua sille että ihminen antaa itsestään vain osan yhteiseen peliin.
Itsetunto on vähän huono sana, jonka ympärille on keräytynyt kaikenlaista hämärää rihkamaa, mutta voisiko sanoa niin että kannattaa olla rehellinen itselleen. Myös älyllisessä mielessä.
Omasipa ihminen minkä poikkeavan vähemmistö-ominaisuuden tahansa, aina vähemmistössä on vaiokeampaalöytää vastakaikua ominaislaadulleen kuin suuressa enemmistössä.
Kuten olet huomannut, onnelliseksi ei tulla siten että yritetään häivyttää oma erilaisuus ja muuttua valtavirran mukaiseksi. Ihminen voi tulla onnelliseksi vain olemalla oma itsensä.
> Tuskin mikään ihmissuhde voi kestävästi perustua sille että ihminen antaa itsestään vain osan yhteiseen peliin.
Mitä tarkoitat tällä?
> Itsetunto on vähän huono sana, jonka ympärille on keräytynyt kaikenlaista hämärää rihkamaa, mutta voisiko sanoa niin että kannattaa olla rehellinen itselleen. Myös älyllisessä mielessä.
Itsetunto lienee psykologisena käsitteenä lähellä itsensä tervettä arvostamista. Jos ihminen ei arvosta itseään, hän näkee itsensä huonossa valossa muihin ihmisiin verrattuna, eikä usko olevansa jonkun toisen ihmisen arvoinen. Ihmisen, jolla on huono itsetunto, on itsetuntonsa vuoksi helpompi olla parisuhteessa sellaisen henkilön kanssa, jonka läheisyydessä ei tarvitse tuntea alemmuutta, jota huonolla itsetunnolla varustettu ihminen tuntee muutenkin jatkuvasti. Itse kuvittelen joskus tunnetasolla olevani hyvinkin rehellinen ajatellessani, että olen surkea luuseri, vaikka järjellä ajatelle ymmärrän hyvin, etten mitenkään ole sellainen ;). Omaa itseä koskevissa arvostuksissa on vaikea olla rehellinen, kun ei ole mahdollista olla täysin objektiivinen.
> Kuten olet huomannut, onnelliseksi ei tulla siten että yritetään häivyttää oma erilaisuus ja muuttua valtavirran mukaiseksi. Ihminen voi tulla onnelliseksi vain olemalla oma itsensä.
Niin, olen kanssasi samaa mieltä siinä, että poikeavuutta ei tule lakaista maton alle, mutta en tiedä, onko mahdollista määritellä, milloin ihminen on "oma itsensä"? Nykyajalle on tyypillistä, että ihmiset muuttavat itseään jatkuvasti. He muokkaavat käytöstään ympäristönsä mukaan omaksumalla eri tilanteisiin kuuluvia rooleja, ja jopa arvomaailma saattaa mennä useampaan kertaan elämän aikana uusiksi. Ehkä voisi ajatella, että jokin persoonallisuuden piirre on sitä syvempää "omaa itseä", mutta on toinen asia, miten sen piirteen olemassaolo vaikuttaa käyttäytymiseen missäkin tilanteessa. Tuoko älykäs ihminen sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa aina ilmi sen, että kykenee ratkaisemaan ongelman, vai vetäytyykö hän taka-alalle ja antaa tilaa toiselle osapuolelle mahdollisuuden hoitaa tilanne omalla tavallaan?
> Tuskin mikään ihmissuhde voi kestävästi perustua sille että ihminen antaa itsestään vain osan yhteiseen peliin.
Tarkoitin tällä kai lähinä sitä mitä Marx tarkoitti toteamuksella "voima jonka järjestelmä jättää käyttämättä on se voima joka kaataa järjestelmän". Eli jos perustat ihmissuhteen sen varaan että valikoit itsestäsi ne puolet joiden sallit tulevan esille, ei hyvin mee.
Samaan asiaa törmää elämässä yleensäkin. Jossain vaiheessa uskottiin kovasti siihen, ettei aika, jonka vanhemmat viettävät lastensa kanssa, ole määrältään niin olennaista kuin se että kyseessä on ns. laatuaika. Eli sen sijaan että isät ja äidit antaisivat lapsille itsensä kokonaisina ja jatkuvasti läsnäolevina, he voisivat antaa lapsilleen "parhaan itsestään" ja valittuina hetkinä. Tuskin kuitenkaan onnistuvat tällaiset vanhemmat - lapsi -suhteet.
> Itsetunto on vähän huono sana
Sana itsetunto ("self-esteem") on lähtöisin amerikkalaisen populaaripsykologian markkinointitarpeista 70-luvulla. Hyvää sisällöllistä määritelmää sillä ei minun mielestäni ole, ja helposti sitä käytetään selittäjänä harhaanjohtavasti. On helppoa lyödä tuollaisia nimikkeitä ja leimoja (sinäkin käytät itseäsi määritellessäsi vastaavanlaista sanaa "luuseri"), mutta eivät ne mitään todellista tavoita. Minusta rehellisyyteen pyrkiminen on parempi ohjenuora kuin "hyvän itsetunnon" tms. käsitteellisen kummajaisen tavoitteleminen. Rehellisyys on myös hieman eri asia kuin "objektiivisuus", koska toisten, ulkopuolisten kuvat sinusta eivät ole sen objektiivisempia kuin omaksikaan. Ehkä sitä itseä jäljittää parhaiten itseään rehellisesti tarkkailemalla, ja toteamalla: tällainen olen, tällainen en ole, tästä pidän, tästä en pidä.
Onko tämä liian yksinkertaista?
Älykäs ihminen voi tietenkin eri tilanteissa menetellä eri tavoin - ei kai älykkyys tarkoita sitä että pitäisi laatia säännöt, joilla jokin tietty rooli tulisi täytetyksi? Joskus sitä tulee joihinkin asioihin puututtuneeksi, joskus taas ei.
Vaimoni on Mensan jäsen, niin minäkin. Emme pelkää toisiamme.
Kyllä ne miehet karkaavat vaikka asiat olisivat toisinkin päin..
Yksi taisi turhautua kun joutui kertomaan joitain asioita moneen kertaan. Taisi krapulassa yrittää opettaa minulle matikkaakin mutta, minä vain tuijottelin haaveellisena silmiin.
Hän pyysi jopa puolitosissan minua lukemaan erästä filosofian kirjaa, että voisimme keskustella:) No luen sen kyllä vielä joskus.. tai heti kun saan Freudista kertovan kirjan loppuun. Meillä oli mielestäni aika pitkälle samanlaisia kiinnostuksen kohteitakin, joten en haluaisi uskoa että älykkysero (joka kyllä oli todella suuri) oli se joka tuli väliin.