Mä oon hiljattain eronnut.Syy eroon oli ehkäpä se,että meidän yhteisasuminen ei oikein sujunut,mutta nyt kun ollaan muutettu omiin asuntoihin niin kaikki tuntuu paljon paremmalta..ainaki mä koen asian näin.Saan riittävästi tilaa ja aikaa itselleni.Exä tosin haluaisi viettää nyt sinkkuelämää,koska hän ei ole ikinä sitä saanut kokea,toisin kun minä.Minä en sitä kaipaakkaan enää vaan haluaisin vielä jatkaa exäni kanssa suhdettamme...oon ymmärtäväinen ihminen ja voisin jopa hyväksyä,että exä viettäis sitä sinkkuelämäänsä esim. kesän ajan ja hankkis kokemuksia.Voisikohan tälläisen jälkeen vielä palata yhteen vai meneekö luottamus mukana?! Mä todellakin rakastan sitä naista vielä enkä haluaisi menettää häntä lopullisesti...piru ku on hankalaa!!! Comments!?
voiko exään rakastua uudestaan?!
Matkustaja-26
114284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mä ainakinn käsitin tän näin että sun piti saada olla vähän aikaa yksin että tajuat kuinka rakastat naistasi.
se voi olla että hänelläkin kestä tajuta rakastavansa sinua tai sitten ei enää halua
Tuttu tarina. Aina voi toivoa ja yrittää. Kaveruus tai ystävyys on ok jatkossakin.
Mun entinen soittaa vain, kun on vaikeaa ja tarvitsee lohdutusta. Hän on seurustellut pari kertaa mun jälkeen ja tehnyt samat virheet. >Noita virheitä ei nainen jaksa katsella kovin kauan.
Mun petiin ei ole ollut tulemista. Halut loppu, kun rakkauskin. Ei voi mitään...
Mutta jokaisen parin tarina on erilainen pikkuasioineen ja suurempina. Ei voi kukaan muu tietää kuin te itse....
Miksi te ihmiset ette opi...*tupruttelee piippuaan*
Ex:ät on parempi pitää exinä...mutta..poikkeushan vahvistaa säännön...mikä tekee sinusta sen poikkeuksen? Siihen en voi vastata...Exäsi..kuten itse sanoit..haluaa viettää sinkkuelämää joten miksi et sitten soisi sitä hänelle...ei kellekään voi asettaa aikarajoja sen suhteen...ei ainakaan jos rakastaa...ja mitä menettämiseen tulee...et sinä häntä menetä vaikkette yhteen palaisikaan...aina voi yrittää ja kannattaa yrittää olla ystävä jos mahdollisuutta mihinkään muuhun ei enää ole... vanha klisee ku(u)luu " Jos rakastat niin päästä vapaaksi, jos palaa on se sinun, jos ei...ei se koskaan ollutkaan sinun"
Itselläni on vähän sama tilanne. Erosta on jo kaksi vuotta ja olemme ystäviä exän kanssa. Näin erillään asuessa homma toimii.
Voisin ajatella yhteistä tulevaisuutta exän kanssa ja pidän hänestä paljon, mutta vahvasti epäilen, että samat ongelmat joita yhdessä oli, palaisivat takaisin. Iso kysymys onkin mielessäni, voisinko siitä huolimatta elää hänen kanssaan? Tähän ei itselläni ole valmista vastausta, mutta selvänä pidän, että molempien pitää haluta yhteistä tulevaisuutta, jos uudestaan yritämme.
Sikäli siis vähän epäilen sinun kohdallasi mahdollisuuttanne uuteen yritykseen. Jos hän todella haluaa elää sinkkuelämää ja sinä kaipaat suhdettanne, yhtälö on mielestäni mahdoton. Yksi erittäin olennainen osa parisuhdetta on sitoutuminen. Sinkkuelämään kaipaava ei voi sitoutua suhteeseen sillä tavalla, että te molemmat olisitte tyytyväisiä.
Ajatus siitä, että exäsi viettäisi sinkkuelämää jotenkin määräaikaisesti, on ilmeisesti epätoivon synnyttämä (?). Sitoutuminen parisuhteeseen ei voi olla ajoittaista vaan kyllä siihen on panostettava riittävästi.
Yhteen voitte siis palata, kuka tietää miten käy. Mutta silloin sinun kannattaa kyllä seurata, haluaako myös hän sitä todella. parisuhde ei toimi pitkän päälle, jos tavoite ei ole yhteinen.
Voisitko hieman kertoa lisää aiheesta? Jos on vaikka samoi ongelmii..
Exäni ongelma taitaa olla aika spesiaali. Tai no, yleistä on kuulemani mukaan erilaiset mustasukkaisuusongelmat. Myös täysin perusteettomat, kuten omalla kohdallani jouduin kokemaan. Varsinainen ongelma oli kuitenkin jatkuva yleinen epäluuloisuus. Tämä ilmeni erityisesti raha-asioissa. Kun menoja yritimme tasapuolisesti puolittaa, päädyttiin aina jälkeenpäin kuitenkin riitaan siitä, kuinka yritän saada enemmän kuin hän. Siis tässä laskettiin pennejäkin!!!
Huh! Mutta ei siinä vielä ollut kaikki, vaikka kyllä tuokin ajan mittaa alkoi pinnaa venyttämään. Jos sinulla on hyviä vinkkejä, kuinka näiden toisen osapuolen mielenterveydellisten ongelmien kanssa kestää, otetaan kiitollisuudella vastaan.
Meillä harrastuksen vuoksi reissaaminen hiersi välejä. Tietty sitä joukkueen kanssa otettiin kuppia... Mustis kyllä, mutta hyvänä yritin pitää.
Kun kotona olin.
Toi pennien laskeminen... huh... huh... meillä molemmat töissä ja ei ihan välttämätöntä laskee kaiken aikaa menoja. Jos tulot suurin piirtein samaa luokkaa niin eikö tuo kulujen puoliks laittamisen pitäs olla ihan ok? Mikä siinä sitten hierti tarkemmin? Epäilikö et jemmaat rahaa vai miten perusteli? Kaiketi puhuitte jutusta?
ensinnäkin kiitokset hyvistä kommenteista!
Meidän suhdettamme riivasi myös mustasukkaisuus ja aika jännällä tavalla.Olimme samassa työpaikassa (huono yhtälö), jossa on valtaosa naisia.Minä olevinaan aina flirttailin näille työkavereilleni ja salaa halusin heitä,mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.Pitäähän mun olla ystävällinen ja väleissä työkavereihini,mut siihen se jääkin.Lisäksi,exäni ei tajunnut sitä,että töissä ollan työn takia.Sain jatkuvasti kuulla syytöksiä,että en näytä rakkauttani työpaikalla ja tee selväksi muille työkavereille,että rakastan exääni enkä muuta halua...sairasta!Töissähän mä siel vaan oon!Työ on työ ja suhde on suhde...ja suhde ei kuulu työpaikalle.Noh,noista asioista tuli mm.aika paljon vääntöä kotosalla. Sellaista se elämä on!
Niin, on ymmärrettävää lukijoiden olettavan, että tilanteeseen olisi ollut jokin järkevä syy. Mutta näin ei ollut. Oma käsitykseni on, että se oli vainoharhaisuutta.
Molemmat olimme tuolloin töissä, rahasta ei ollut pulaa ja itse tykkään ostella vaimolle lahjoakin tämä tästä (kukkia viikonloppuna, syntymäpäivä ym. lahjoja). Mutta kun epäilee, niin epäilee.
Puhuimme jutusta jatkuvasti ja pikkuhiljaa siihenkin alkaa kypsymään, kun sama tilanne on edessä uudestaan ja uudestaan. Lopulta syytöksetkin sitten kovenivat penneistä euroiksi (rahakin vaihtui välissä), joten kipurajani ylittyi.
Niin tuttua minullekin tuo kertomasi.
Emme sentään olleet samalla työpaikalla, mutta ymmärsin hyvin pian, että suhteessamme ei kannattanut puhua työpäivän tapahtumista siten, että niissä tulee esiin naispuoliset työkaverit.
Markolla on tosi hyviä ajatuksia.
Minkä ikäisinä muutitte yhteen? Olitteko asuneet sitä ennen kumpikin jo itsenäisestikin? Jos olette tosi nuoria, hommahan voisikin toimia vielä myöhemmin kunhan kumpikin vähän aikuistuu, mutta muutoin kuulostaa vähän epätodennäköiseltä: jos muuttaisitte uudellee yhteen niin mikä olisi eri lailla? Eikö samat asiat alkaisi tökkimään uudelleen?
Tärkeintä on tietenkin halu olla yhdessä, jos tyttösi haluaa kokea sinkkuelämää niin et voi tehdä mitään häntä estääksesi. Jos yrität vain väkisin kahlita hänet, se halu nousee pintaa uudelleen ja uudelleen. Hänen täytyy saada elää nuoruuttaan vapaana niin kauan kuin hänestä siltä tuntuu, sitten vasta kun hänen omassa mielessään kypsyy ajatus siitä että haluaa sitoutua, on suhteella jotain toivoa.
Pysy ihmeessä kaverina jos se on mahdollista, mutta älä painosta häntä mihinkään suuntaan. Ja yritä pitää silmäsi avoinna muidenkin tyttöjen varalta, kyllä meitä on maailma puolillaan... ;)