Hei,
jos Sinä tiedät, mitä tarkoittaa olla läheisriippuva ja lapsuudessasi olet tähän sairauteen kasvanut ja sittemmin siitä irti päässyt saanut kasvaa kypsempään aikuisuuteen, meillä saattaisi olla paljon yhteistä.
Olen itse vajaa kolmikymppinen nainen Helsingistä, ja joutunut viime vuosina palaamaan kauas lapsuuteen ja myllertämään läpi elämäntarinaani ja avaamaan monia visusti lukittuina olleita sisimpäni komeroita. Tarinani on tarina tuskan läpi valoon kulkemisesta, joskin tuo tarina yhä jatkuu.
Eheäksi emme tule koskaan täysin, eikä se ole tarkoituskaan. Itselleni suurta onnea on viime aikoina tuonut läsnäoloon "palaaminen". Ennen suunnittelin jatkuvasti tulevaa ja murehdin mennyttä, enkä todella enää muistanut, miltä tuntuu elää tässä ja nyt. On ollut uskomattoman upeaa palata tähän kokemukseen - kokemukseen, joka on varmasti kaikille jossain määrin tuttu lapsuudesta. Vaikka olisi ollut vaikeakin lapsuus.
Oman toipumistien varrella ja etenkin viime aikoina itselleni on ollut hyvin raskasta huomata, että melkein koko oma lähipiiri koostuu toisista läheisriippuvaisista ihmisistä. Olenkin joutunut lähtemään hieman eri teille muutamien ystävieni kanssa.
Tästä on aiheutunut melko suuri aukko sosiaaliseen elämääni, ja paljon yksinäisyyden tunteita.
Löytäisinköhän tätä kautta ihmisen, jolla on samankaltaisia kokemuksia? Joka on omia komeroitaan avannut ja on halukas yhä niitä aukomaan, ja jonka ei sen vuoksi tarvitse olla katkera muille ja painaa toisia alas? Voisimmekohan jatkaa polkujamme rinnatusten?
Sukupuolella ei ole minulle merkitystä ystävyydessä.
Jos kiinnostuit, laitahan meiliä tulemaan. Sähkpostini on [email protected]
jos Sinä tiedät, mitä tarkoittaa olla läheisriippuva ja lapsuudessasi olet tähän sairauteen kasvanut ja sittemmin siitä irti päässyt saanut kasvaa kypsempään aikuisuuteen, meillä saattaisi olla paljon yhteistä.
Olen itse vajaa kolmikymppinen nainen Helsingistä, ja joutunut viime vuosina palaamaan kauas lapsuuteen ja myllertämään läpi elämäntarinaani ja avaamaan monia visusti lukittuina olleita sisimpäni komeroita. Tarinani on tarina tuskan läpi valoon kulkemisesta, joskin tuo tarina yhä jatkuu.
Eheäksi emme tule koskaan täysin, eikä se ole tarkoituskaan. Itselleni suurta onnea on viime aikoina tuonut läsnäoloon "palaaminen". Ennen suunnittelin jatkuvasti tulevaa ja murehdin mennyttä, enkä todella enää muistanut, miltä tuntuu elää tässä ja nyt. On ollut uskomattoman upeaa palata tähän kokemukseen - kokemukseen, joka on varmasti kaikille jossain määrin tuttu lapsuudesta. Vaikka olisi ollut vaikeakin lapsuus.
Oman toipumistien varrella ja etenkin viime aikoina itselleni on ollut hyvin raskasta huomata, että melkein koko oma lähipiiri koostuu toisista läheisriippuvaisista ihmisistä. Olenkin joutunut lähtemään hieman eri teille muutamien ystävieni kanssa.
Tästä on aiheutunut melko suuri aukko sosiaaliseen elämääni, ja paljon yksinäisyyden tunteita.
Löytäisinköhän tätä kautta ihmisen, jolla on samankaltaisia kokemuksia? Joka on omia komeroitaan avannut ja on halukas yhä niitä aukomaan, ja jonka ei sen vuoksi tarvitse olla katkera muille ja painaa toisia alas? Voisimmekohan jatkaa polkujamme rinnatusten?
Sukupuolella ei ole minulle merkitystä ystävyydessä.
Jos kiinnostuit, laitahan meiliä tulemaan. Sähkpostini on [email protected]
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toivon, ettei otsikkoni pelästytä sellaisia ihmisiä, jotka karttavat kaikenlaisia luokitteluja.
Itsekin kartan niitä nykyään. Yksi toipumisen iloinen tulos on se, ettei enää halua kategorisoida maailmaa samassa määrin kuin ennen. Kaikkein vähiten ihmisiä.
Tämän viestin otsikoksi laitoin kuitenkin läheisriippuvuus-termin, sillä se on tosiasia menneestä elämästäni. Olitpa siis muuten mitä tahansa ja millainen tahansa, mutta tiedät jotain siitä, mitä on syntyä "psykologisesti" erilliseksi persoonallisuudeksi vasta aikuisuudessa, meillä on varmasti jaettavaa hieman eri lailla, kuin esimerkiksi jo lapsena läheisistään irtautuneilla.
Ystävällisesti,
Unna_