Entropia = Aika

Entropia maailman kaikkeudessa

Jos oletamme maailman kaikkeuden olevan jatkuvassa muutoksen tilassa jossa entropia kasvaa kiihtyvällä tahdilla, voimme myös olettaa universumimme laajenevan kiihtyvällä tahdilla. Nyt pohdimmekin alkuräjähdys teoriaa minun näkökulmasta. Jos kaikki syntyi suuresta räjähdyksestä niin seuraa välitön shokkiaalto. Shokkiaalto ulottuisi useampaan ulottuvuuteen massiivisuutensa takia ja vääristäisi aika-avaruuden resonoimaan kasvavaa entropiaa. Näin siis voin olettaa entropian olevan yhtä kuin aika. Tämän johdosta aika-avaruuden värähtely muodostaisi siis useita, ehkä jopa äärettömän määrän ulottuvuuksia. Mutta fysiikan säännöt pätevät kaikkialla, joten entropia ulottuvuuksienkin välillä kasvaa ja aika-avaruuden värähtelytaajuus tasaantuu. Tasaantumisen myötä myös aika on muuttuva käsite joten aikakin venyy ja kaareutuu samassa suhteessa entropia kasvaa. Voin siis olettaa entropian saavutettua lopullisen tilansa myös aika lakkaa olemasta. Myös ulottuvuudet asettuvat lopulta yhdeksi ja samaksi tilaksi ja lopullinen luhistuminen alkaa. Maailmankaikkeuden luhistuminen tapahtuu paljon nopeammin kuin sen laajeneminen. Tästä voidaan päätellä muiden ulottuvuuksien olevan täysin kaltaisiamme ja tapahtumat ulottuvuuksien vlillä ovat identtiset. Tämä myös pois sulkee mahdollisuuden matkustaa ajassa, koska maailman kaikkeuden tilaa ei voida muokata halutun kaltaiseen tilaan ja aika on vain entropian jatkumon määre. Mitä ovat siis mustat aukot? Ne ovat suurten voimien aikaansaamia aika-avaruuden vääristymiä, mutta toisin kuin luullaan nämä ”madonreiät” eivät mahdollista aikamatkustamista. Ne ovat vääristymiä aika-avaruuden värähtelytaajuudessa ja luovat reiän ajattomaan avaruuteen läpi jokaisen ulottuvuuden. Eli tilaan jonka maailman kaikkeus saavuttaa lopulta. Lopulta ei ole mitään.
39984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

>

Miksi olettaisimme ? Miksei entropia voisi kasvaa hidastuvasti (näin siinä todennäköisesti käy) tai vakioisesti ?

>

Miten edellisestä seuraisi tämä ?

>

Määrittele ulottuvuus.

Miksi vääristäisi tai resonoisi ? Eihän tuohon ole mitään syytä, joten kyse on vain uskomuksellisesta oletuksestasi.

>

Mikä tasottaisi "värähtelyn" ?

Oletko muuten perillä siitä, että juuri värähtely (ja usein perusteeton eikä edes fysiikan mukainen) ja energia (joka sekään ei tarkoita ihan fysiikassa käytettyä energiaa), ovat sanat, joista tunnistaa helpoiten huuhaan ?

Toki siis shokkiaaltoa on mietitty (mutta ei se ihan noin mene).

>

Taas oletus mille ei ole mitään pohjaa. Pelkkä uskomus.

>

Kyllä aika-avaruus on joissakin kohdissa niin vääristynyttä, että ajassa voi matkustaa. Tietysti siis tämä tarkoittaa vain sitä, että pystyy seuraamaan menneisyyttään jostain kaukaa.

Noin yleisesti niin, entropian voidaan ajatella suhteutuvan aikaan, mutta sinänsä ajan mittari (ainakaan lineaarinen) se ei ole.

Nojatuolifyysikoille ehdottaisin ensin fysiikkaan tutustumista ja sitten vasta niiden omien "järeiden" päätelmien ja oletusten heittelyä.

Äänestä
  • Jos massiiviset supernovat saavat aika-avaruuden vääristymään ja juuri näistä monesti syntyvät "mustat aukot" niin alkuräjähdyksen kaltainen "big bang" saisi paljon enemmän aikaiseksi. Meidän aikamme on minun siis vielä korostan minun mielestäni juuri tuon shokkiaallon jälkeen jossa aika-avaruuden värähtely on voimakkaimmillaan. Jos liikutat esimerkiksi esinettä nopeasti edestakaisin niin se väyttää olevan monessa paikkaa yhtä aikaa. Vain pysäytetyllä tai hidastetulla kuvalla näet ettei kyseinen esine ole kuin yhdessä kohtaa. Mutta kun lisäämme taajuutta niin tietyn pisteen ylitse on enään mahdoton sanoa esineen kulloista sijaintia. Tarpeeksi nopealla taajuudella tuntuu kyseinen esine venyvän. Mikäli tällainen resonanssi löytyy aika-avaruudesta on silloin oltava useita ulottuvuuksia jotka ovat kaltaisiamme. Entropia vaikuttaa myös kyseiseen aika-avaruuden värähtelytaajuuteen joka ajanmyötä saavuttaa kriittisen pisteen ja aineiden lämpötilat alkavat nousta. Kaikki kaasuuntuu ja maailmankaikkeuden lämpötila nousee rajusti. Sitä mitä tämän jälkeen tapahtuu on vielä ajatustyön alla. Korostan vielä ettei ajatukseni edelleenkään perustu faktaan tai en ole niin paljoa opiskellut jotta voisin teoriani todistaa. =D

    Äänestä

  • pohdiskelia kirjoitti:

    Jos massiiviset supernovat saavat aika-avaruuden vääristymään ja juuri näistä monesti syntyvät "mustat aukot" niin alkuräjähdyksen kaltainen "big bang" saisi paljon enemmän aikaiseksi. Meidän aikamme on minun siis vielä korostan minun mielestäni juuri tuon shokkiaallon jälkeen jossa aika-avaruuden värähtely on voimakkaimmillaan. Jos liikutat esimerkiksi esinettä nopeasti edestakaisin niin se väyttää olevan monessa paikkaa yhtä aikaa. Vain pysäytetyllä tai hidastetulla kuvalla näet ettei kyseinen esine ole kuin yhdessä kohtaa. Mutta kun lisäämme taajuutta niin tietyn pisteen ylitse on enään mahdoton sanoa esineen kulloista sijaintia. Tarpeeksi nopealla taajuudella tuntuu kyseinen esine venyvän. Mikäli tällainen resonanssi löytyy aika-avaruudesta on silloin oltava useita ulottuvuuksia jotka ovat kaltaisiamme. Entropia vaikuttaa myös kyseiseen aika-avaruuden värähtelytaajuuteen joka ajanmyötä saavuttaa kriittisen pisteen ja aineiden lämpötilat alkavat nousta. Kaikki kaasuuntuu ja maailmankaikkeuden lämpötila nousee rajusti. Sitä mitä tämän jälkeen tapahtuu on vielä ajatustyön alla. Korostan vielä ettei ajatukseni edelleenkään perustu faktaan tai en ole niin paljoa opiskellut jotta voisin teoriani todistaa. =D

    Lisäisin teoriaani vielä gravitaation olemassaolon. Nythän metsästetään higsin hiukkasta jonka pitäisi selittää gravitaatio, mutta veikkaanpa ettei löydy. Jos kyseinen värinä aika-avaruudesta löytyy niin gravitaation voi selittää myös osana teoriaani. Kuvainnollisesti sanottuna ulottuvuuksien välissä on kuminauha joka pyrkii tekemän niistä yhden ainoan. Ja vastaan jo miksikö kaikki kaasuuntuisi? Taajuuden madallettua ulottuvuudet alkavat sulautumaan yhdeksi jonka seurauksena atomirakenteet eivät rasitusta kestä vaan ensin kuumenevat kunnes atomit karkaavat omille teilleen ja gravitaatio lakkaa olemasta.

    Hömppää

    Äänestä

  • Hömppää... kirjoitti:

    Hömppää

    Osoita väittämät vääriksi? Jos pieni supernova pystyy muokkaamaan aika-avaruutta niin alkuräjähdys pystyy tekemään aika-avaruudesta perunapeltoa jonka amplitudi on mieletön.

    Äänestä

  • Pohtii edelleen kirjoitti:

    Jos aika-avaruus värisee vaikkapa 100hz:n taajuudella niin aikamme kuluu puolet nopeammin kuin jos se olisi 50hz. Entropian myötä taajuus pienenee ja amplitudi pienenee joten aikakin muuttuu.

    Äänestä

  • Ent. talkkari kirjoitti:

    Jos aika-avaruus värisee vaikkapa 100hz:n taajuudella niin aikamme kuluu puolet nopeammin kuin jos se olisi 50hz. Entropian myötä taajuus pienenee ja amplitudi pienenee joten aikakin muuttuu.

    Lainaus tiedelehden artikkelista koskien painovoiman tutkimuksia.

    Jos GEO600 on todella havainnut kohinan aika-avaruuden kvanttiväreilystä, se on painovoima-aaltojen tutkijoille kuin kaksiteräinen miekka. Toisaalta kohina vaikeuttaa heidän pyrkimystään havaita painovoima-aaltoja, mutta toisaalta kyse on vielä perustavanlaatuisemmasta havainnosta.

    Äänestä

  • Pohtii edelleen kirjoitti:

    Osoita väittämät vääriksi? Jos pieni supernova pystyy muokkaamaan aika-avaruutta niin alkuräjähdys pystyy tekemään aika-avaruudesta perunapeltoa jonka amplitudi on mieletön.

    Pohdi nyt sitäkin, miten todisteluketju ylipäätään menee.

    >

    Siis kun et pysty osoittamaan, ettei saunatonttuja ole olemassa, niin pidät niitä todisteellisesti olevaisina vai ?

    Itse asiassa väittämäsi olivat muotoa: jokin oletuksellinen prosessi voisi tehdä ihan mille tahansa (= määrittelemätön seikka) jotain mystistä (eli ennen havaitsematonta fysiikan lakeja noudattamatonta). Tuo "mikä tahansa" voi olla myös olematon. Se oli siis perussanomasi. Nyt voit itse miettiä, miksi tuota kutsuttiin hömpäksi.

    >

    Supernova tekee aika-avaruuden "muokkaukset" ihan teorian mukaisesti, joten olisi aika villiä yht'äkkiä uskoa, että BB voisi tehdä aika-avarudesta mitä tahansa teorioista huolimatta. Ymmärrätkö ?

    Äänestä

  • pohdiskelia kirjoitti:

    Jos massiiviset supernovat saavat aika-avaruuden vääristymään ja juuri näistä monesti syntyvät "mustat aukot" niin alkuräjähdyksen kaltainen "big bang" saisi paljon enemmän aikaiseksi. Meidän aikamme on minun siis vielä korostan minun mielestäni juuri tuon shokkiaallon jälkeen jossa aika-avaruuden värähtely on voimakkaimmillaan. Jos liikutat esimerkiksi esinettä nopeasti edestakaisin niin se väyttää olevan monessa paikkaa yhtä aikaa. Vain pysäytetyllä tai hidastetulla kuvalla näet ettei kyseinen esine ole kuin yhdessä kohtaa. Mutta kun lisäämme taajuutta niin tietyn pisteen ylitse on enään mahdoton sanoa esineen kulloista sijaintia. Tarpeeksi nopealla taajuudella tuntuu kyseinen esine venyvän. Mikäli tällainen resonanssi löytyy aika-avaruudesta on silloin oltava useita ulottuvuuksia jotka ovat kaltaisiamme. Entropia vaikuttaa myös kyseiseen aika-avaruuden värähtelytaajuuteen joka ajanmyötä saavuttaa kriittisen pisteen ja aineiden lämpötilat alkavat nousta. Kaikki kaasuuntuu ja maailmankaikkeuden lämpötila nousee rajusti. Sitä mitä tämän jälkeen tapahtuu on vielä ajatustyön alla. Korostan vielä ettei ajatukseni edelleenkään perustu faktaan tai en ole niin paljoa opiskellut jotta voisin teoriani todistaa. =D

    >

    Mikä tällainen "kriittinen piste" on ? Onko se pelkästään uskomus ? Määritelmä ?

    >

    Uskomukseen pohjautuvia kuvitelmia ei kutsuta teorioiksi. Kyseessä on huuhaa. [Joten kirjoituksesi on väärällä palstalla.]

    Äänestä

  • nyt ! kirjoitti:

    Pohdi nyt sitäkin, miten todisteluketju ylipäätään menee.

    >

    Siis kun et pysty osoittamaan, ettei saunatonttuja ole olemassa, niin pidät niitä todisteellisesti olevaisina vai ?

    Itse asiassa väittämäsi olivat muotoa: jokin oletuksellinen prosessi voisi tehdä ihan mille tahansa (= määrittelemätön seikka) jotain mystistä (eli ennen havaitsematonta fysiikan lakeja noudattamatonta). Tuo "mikä tahansa" voi olla myös olematon. Se oli siis perussanomasi. Nyt voit itse miettiä, miksi tuota kutsuttiin hömpäksi.

    >

    Supernova tekee aika-avaruuden "muokkaukset" ihan teorian mukaisesti, joten olisi aika villiä yht'äkkiä uskoa, että BB voisi tehdä aika-avarudesta mitä tahansa teorioista huolimatta. Ymmärrätkö ?

    Siis ymmärtää ymmärtää kun ei oikeesti kuitenkaan... Olkoon höpöhöpöö kuinka vaan, mutta nykyisten heitä ja lassoa universumi teorioiden rinnalla vielä melko mietoa. Sitten kun minua kaikki fiksummat katsovat maailmaa 2 ulotteisena kolmen sijaan niin ehkäpä hekin huomaavat jotain johdonmukaisuutta ja osaavat selittää näkemänsä. Minä en siihen kykene mutta muista nämä kun ei sitä higsiä löydy. :D

    Ps. Muistan ottaa iltalääkitykseni

    Äänestä

  • nyt ! kirjoitti:

    Pohdi nyt sitäkin, miten todisteluketju ylipäätään menee.

    >

    Siis kun et pysty osoittamaan, ettei saunatonttuja ole olemassa, niin pidät niitä todisteellisesti olevaisina vai ?

    Itse asiassa väittämäsi olivat muotoa: jokin oletuksellinen prosessi voisi tehdä ihan mille tahansa (= määrittelemätön seikka) jotain mystistä (eli ennen havaitsematonta fysiikan lakeja noudattamatonta). Tuo "mikä tahansa" voi olla myös olematon. Se oli siis perussanomasi. Nyt voit itse miettiä, miksi tuota kutsuttiin hömpäksi.

    >

    Supernova tekee aika-avaruuden "muokkaukset" ihan teorian mukaisesti, joten olisi aika villiä yht'äkkiä uskoa, että BB voisi tehdä aika-avarudesta mitä tahansa teorioista huolimatta. Ymmärrätkö ?

    Supernova on massiivisen tähden "räjähdys" säteilypaineen loputtua ja tähden romahdettua. Ei se aika-avaruutta vääristä yhtään enenmpää kuin alkuperäinen tähtikään; oikeastaan vähemmin. Kaveri taisi sekoittaa supernovan johonkin muuhun.
    Kyllä se vaan on niin, että väitteiden tueksi pitäisi olla muutakin kuin MuTu:a. Vertaisarviointi sitten tietenkin VaMi-menetelmällä.

    Äänestä

  • perustuu ? kirjoitti:

    >

    Mikä tällainen "kriittinen piste" on ? Onko se pelkästään uskomus ? Määritelmä ?

    >

    Uskomukseen pohjautuvia kuvitelmia ei kutsuta teorioiksi. Kyseessä on huuhaa. [Joten kirjoituksesi on väärällä palstalla.]

    "Jos kaikki syntyi suuresta räjähdyksestä niin seuraa välitön shokkiaalto"

    Shokkiaalto, väliaine

    Äänestä

ellet sitten oleta, että ulottuvuudet olivat jo olemassa (ENNEN BB:tä?)...njut en ummarra?

Äänestä
  • Alkupamaus on todella tapahtunut, mutta erilailla kuin nykyisin selitetään. Ihmisellä on taipumus käsittää
    asiat oman mittapuunsa mukaan ja miten hän voi aistia maailman ja ympäristönsä omilla aisteillaan.
    Alkupiste, alkuenergia siis, tai kutsuttaisittakoopa sitä tässä nykyilmaisun mkaan vaikkapa hienosti tyhjiö-
    energiaaksi, räjähti nimittäin sisäänpäin. Tätä uutta teoriaa kutsutaan vaatimattomasti HESEN TEORIAKSI,
    koska sen kehittäjäkin on vaatimaton mies. Nimittääin minä. En ole välittänyt julkaista sitä missään suu-
    rissa kansainvälisissä tiedelehdissä, joten joku kai omii sen nimiinsä kohtapuoliin, viimeistään heti tämän
    luettuaan. No, väliäkös sillä, olenhan vaatimaton mies.
    Kuten tuli sanottua, ihmisen on joskus vaikea omaksua asioita, joita ei välittömästi pysty aistimaan tai
    mittaamaan. Paavin päähänkään ei aikanaan mahtunut, että Maa kierttää Aurinkoa, eikä päin vastoin.
    Jos ei mene kaaliin, niin ei mene, vaikka kuinka olisi erehtymätön ja Jumalasta seuraava maan päällä.
    Maan pyöreyteenkään ei oikein uskottu ennen kuin muutama hurjapää purjehti sen ympäri.

    Mutta itse teoriaan. Jos piste käsitetään "tilaksi" jolla ei ole mitään ulottuvuuksia, on pisteestä "ulos-
    päin" tilaa äärettömmästi. Mutta niin on pisteestä "sisäänkin" päin. Tämä näkyy parhaiten siinä, että kun
    katsotaan kaukoputkella avaruuteen tarpeeksi kauaksi, katsotaan samalla myös menneisyyteen.
    Selvähän se on. Koska valolla on määrätty nopeus, niin näinhän pitää ollakin, sanoo vanhan teorian kan-
    nattaja.
    Mutta mitä sanoo Hese? Hese sanoo, että kun katsotaan tarpeeksi kauas, tuonne kolmen- neljäntoista
    miljadin vuoden taakse, niin sieltä alkaa näkyä ns. alkupamauksen "kaiku". Mutta mistä suunnasta se oi-
    kein näkyykään? Nii-in niin.Aivan okein. Joka suunnastahan se pentele näkyy. Käänsit kiikarin mihin suun-
    taan tahansa, niin aina vaan näkyy. Niin että mihin suuntaan se piste oikkein pamahtikaan?
    Tämä selitää myös painovoiman. Se onkin käänteisesti työntövoima, joka on jäännettä alkuräjähdyksestä.
    Suuret massat "varjostavat" tätä työntövoimaa, joten tuntuu siltä, että suuret kappaleet "vetävät" toisia
    puoleensa. Ei tarvita mitään ihmeellisiä "inflaatioteorioita" eikä muita omituisia hössötyksiä maailmankaik-
    keuden selvittämiseksi. HESEN TEORIA selittää kaiken.
    Kello näyttää jo kohta puoli kolmea, joten täytyy käydä vetään pienet tirsat. Kerron teoriasta joskus
    myöhemmin lisää.
    Hese

    Äänestä

  • heikkimikkonen kirjoitti:

    Alkupamaus on todella tapahtunut, mutta erilailla kuin nykyisin selitetään. Ihmisellä on taipumus käsittää

    "Niin että mihin suuntaan se piste oikkein pamahtikaan?"

    Ei mihinkään suuntaan. Taas yksi, joka kuvitteee alkuräjähdyksen tapahtuneen komiulotteisessa tilassa ja sen mukaan akupaukun taustasäteiy näyisi vain yhdessä suunnassa. Ja tästä sitten rinta rottingilla vääntämään uutta komologiaa. VÄÄRIN. AIVAN VÄÄRIN
    Alkupaukku tapahtui kaikissa näkyvän avaruuden pisteissä samaan aikaan. Avaruus lähti laajenemaan, ei materiaalikertymät sinkoutumaan pois BB:n keskustasta, kuten usein kuvitellaan. Galaksien etääntyminen suuressa mittakaavassa ei johdu niiden liikkeestä avaruuden äpi, vaan avaruuden laajenemisesta gaaksien välillä.

    Äänestä

  • yguyou kirjoitti:

    Jep, täällä on janttereita, jotka eivät ole opetelleet BB:n fysiikkaa ollenkaan vaan vetävät itse sanasta jotain omia "järeitä" päätelmiään ja alkavat tuon (tietenkin täysin virheellisen) olettamuksensa päälle rakentaa jotain omaa "hienoa" kosmologiaa. Sitä en sitten tiedä, onko tuota omaa tyhmyyttään mitään järkeä esitellä fysiikkapalstalla, mutta ehkä jo tuollainen itsensä kuvittelu miljoonia tutkijoita älykkäämmäksi paljastaa, minkä luokan puupäästä on kyse, joten järkeä tuskin kannattaa edes odottaa.

    Äänestä

  • näin ! kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin, että tälläisinä pätkätyöllisyyden aikoina on pidettävä kynsin hampain kiinni teo-
    rioistaan ja samalla työpaikastaan.Nuoria fyysikoita kehoitankin luomaan lisää yhä kummallisempia
    teorioita. Niitä voi tutkia sitten eläkeikään asti. Ei lopu leipä kesken. Mutta varoitan; 11 ulottuvuut-
    ei riitä enää mihinkään. Niitä pitää nykyisin olla pari- kolmekymmentä ja muutama kunnon Braani
    päälle. Ja vauhti kiihtyy koko ajan. Vähemmällä ei pääse edes noviisiksi mihinkään tutkijaryhmään.
    En malta olla vielä sanomatta, että itse termi BB on aika hassu. Se on liikaa elokuvia katsoneiden
    teinipoikien keksimä ja sieltä tidemaailmaan siirtynyt, ihan niinkuin monet näistä "uusista" teoriois-
    takin. Mutta onneksi "pamaus" menikin sisään päin ja kutsunkin sitä tästä lähtien Hiljaiseksi Suhah-
    dukseksi, Siis HS.
    Sanoin onneksi, sillä päin vastaisessa tapauksessa olisi tämä koko P hajonnut kirjaimellisesti "taivaan
    tuuliin. Olisi tarvittu inflaatio laajentuminen, siis valoa nopeampi liike massalle. Painovoima olisi jää-
    nyt kirkkaasti jälkijunaan. Tätä kaikkeutta ei olisi sen jälkeen pitänyt kasassa itse pirukaan.
    Eiolisi CERNissä porukaa hakemassa olematonta higsin hiukkasta. Ei olisi tutkijoita, mutta eipä oli-
    si mitään tutkittavaakaan.
    Sanotte minunua tyhmäksi moukaksi, mutta sen verranan tajuan, että tämä "maailma" olisi siinä ta-
    pauksessa aika tylsä paikka. Pelkkää olematonta olemattomuutta täynnä.
    Moukka tai hullu saa olla, mutta ei tyhmä. Siitä rankaisee Jumalakin, joka tässä tapauksessa on ole-
    massa.
    Mutta kertokaapa minulle, hyvät herrat kaikkitietävät, se hetki, jossa teorianne mukaan inflaatio
    heitti vaikuttamasta ja nykyiset luonnon lait asettuivat paikalleen?
    Kertokaa se Heselle, niin Hese kertoo Teille, minne se älytön määrä antimateriaa katosi, joka BB
    ssä syntyi. Teorianne ei oiken sitä selitä, mutta Hesepä tietää, missä se on!
    Siihen aikaan, kun minä opiskelin, niin ulottuvuuksia oli vain kolme. Eivät ne ole sen jälkeenkään
    lisääntyneet.Onneksi! Aika ei ole mikään varsinainen ulottuvuus; emme voi siis reissata ajassa edes-
    takaisin tai puhua neliö- tai kuutiosekunneista. Aika on samantapainen avaruuden ominaisuus, kuin
    Einstein väitti painovoiman olevan. Se vaikuttaa, siis "kulkee" vain yhteen suuntaan. Sanoin äsken,
    että onneksi, ja sanon vieläkin! Sillä jos aikamatkat olisivat mahdollisia, minua "janttariksi" haukkujat toden näkösesti jossain menneisyydessä isoisääni nirhaamassa. Toden näköisesti täällä hiippailisi mui-
    takin outoja tyyppejä kuin fyysikoita, järjestelemässä vaikkapa lastenlastensa tulevia asioita.
    Mutta mutta. Aika on kuitenkin olemassa. Jos ei muusta sitä huomaa, niin ainakin siitä,että se tun-
    tuu käyvän joskus pitkäksi. Todellisuudessa aika kuluu ihmisen kannalta ajatellen aina samaa tahtia.
    Isoissa massakeskittymissä aika näyttäisi hidastuvan ja päin vastoin. Siis ulkopuolisesta tarkkailijasta
    näyttäisi siltä. Jos itse olisimme ko. paikoissa, niin emme huomaisi mitään erikoista. Kuten emme huomaa tässäkään painovoimakentässä, jossa nyt olemme.
    Mutta mihin sitten aikaa oikein tarvitaan? Kysymys on sikäli väärin asetettu, että jos aikaa ei olisi,
    ei olisi kysyjääkään. Aikaa "tarvitaan", että jotain voisi tapahtua, että jotain "ehtisi" tapahtua.
    Ilman aikaa ei olisi egergiaa. E=mc2, sanoisisi Einstein. Siinä hän olisi aivan oikeassa. Ilman aikaa ei
    olisi massaakaan, siis mitään ainetta, koska ne kaavan mukaan vastaavat toisiaan. Ne siis voivat siis
    muuttua "toisikseen", mutta energian häviämättömyyden lain mukaan niiden "summa" pysyy aina sa-
    mana. Siis suljetussa järjestelmässä. Tämän viisauden tunsivat jo muinaissuomalaiset. He pukivat
    sen muotoon "tyhjästä on huono nyhjästä".
    Vielä ennen yömyssyä sanoisin ajan tärkeydestä vauhtiveikolle sen verran, että vaikka autosi moot-
    tori olisi vaikkapa 1000 kW.n tehoinen,niin ilman aikaa se ei liikkuisi mihinkään. Ei niin milliäkään,
    ei eteen eikä taakse. Mutta kun teho kerrotaan ajalla, siitä tuleekin kWh, ja johan lähtee. Ja läh-
    teekin lujaa.
    Olisi tässä vielä pikku juttua sellaisista mitättömistä seikoista, kuin että onko tämä järjestelmä,
    jossa olemme, suljettu vai avoin? HESEN TEORIA kyllä selittää senkin, mutta kun joillakin näyttää
    asiassa olevan jotakin epäselvyyttä, voin valaista asiaa heille joskus. Mutta sitä ennen on tehtävä
    "Väyryset", eli nukuttava yön yli.

    Hese.

    Äänestä

  • HESESOS kirjoitti:

    edes lukea kokonaan. Kommentoin alkua:

    "että itse termi BB on aika hassu. Se on liikaa elokuvia katsoneiden
    teinipoikien keksimä ja sieltä tidemaailmaan siirtynyt,"
    Termiä käytti ensimäisenä fyysikko astronomi Fred Hoyle BBC:n radio-ohjelmassa. Hoylella oli "jatkuvan synnyn teoria" ja hän oli BB-teorian vastustaja. Jos olisit vähänkin lukenut tieteen historiaa, ei tarviisi munata itseään.

    "Olisi tarvittu inflaatio laajentuminen, siis valoa nopeampi liike massalle"
    Väärin. Massa syntyi vasta Higgsin kentän romahdettua. Eikä massa muutenkaan kulkenut valoa nopeammin. Avaruus laajeni, mutta massa ei liikkunut avaruuden suhteen yli C:n. Einstein olisi olut inflaatioteoriaan täysin tyytyväinen. Suhteellisuusteoria ei rajoita avaruuden laajenemisnopeutta, mutta kyllä massallisen kappaleen liikenopeutta avaruudessa.

    " Painovoima olisi jää-
    nyt kirkkaasti jälkijunaan. Tätä kaikkeutta ei olisi sen jälkeen pitänyt kasassa itse pirukaan."
    Painovoima syntyi kun massa syntyi, eli kun infaatio loppui. Sen jälkeen se vaikutti kaikkialla avaruudessa.

    "Moukka tai hullu saa olla, mutta ei tyhmä."
    En tiedä, oletko tyhmä, mutta sen tiedän, ettet kosmologiasta ymmärrä enempää kuin sika hopealusikasta.
    Tyhmyyteen tai suuruudenhulluuteen viittaa kyllä se, että uskot olevasi koko astronomien ja fyysikkojen tiedeyhteisöä viisaampi. He siis eivät mielestäsi olisi havainneet noita mainitsemiasi "epäkohtia", (jotka tietysti johtuivat vain omasta väärinkäsityksistäsi)?? Oletko tosiaan niin naiivi.

    En jaksanut lukea loppuun. Tuskin sieltäkään viisastenkiveä olisi löytynyt.

    Äänestä

  • pöigopuyhgouyf kirjoitti:

    Asia on helppo hahmottaa kun ottaa koko kokonaisuuden huomioon. Jos kuvittelette että kaikki sai alkunsa ei mistään tai että oli olemassa tila mikä oli kuumaa ja tiheää niin mistä tuo tila sai alkunsa?
    Kaikki on suhteellista ja kaikki on totuus niin kauan kuin toisin todistetaan!
    Minä taas väitän että maailmankaikkeus on 6 tasoinen kokonaisuus. Tämä koostuu 2:sta meidän universumia ylemmästä sekä 2:sta alemmasta tasosta. Me emme ikuna pysty tutkimaan ylempiä tasoja, mutta alempia tekniikan kehittyessä kylläkin. Esim. CERN. Myös aika näiden tasojen välillä on suhteellinen ja energia virta suuremmasta kohti pienempää. Tämä mahdollistaa energian säilymisen aika-avaruuden jatkumossa. Jokaisesta tapahtumasta siis ajan kulumisesta niin kuin me sen ymmärrämme jää informaatio jälki menneeseen ja tämä säilyy sellaisenaan aikajanalle. Mikäli joskus aikakone keksitään niin pystymme palaamaan tuohon aikaan, mutta sen muuttaminen johtaisi rinnakkaistulevaisuuden syntymiseen. Se kuinka monta rinnakkaisulottuvuutta on en lähde spekuloimaan sen enempää.

    Äänestä

  • Einstein Albert kirjoitti:

    Teitä hiivahattuja sikiää? Määrittele, mitä tarkoitat tasolla? Ja mitä siinä yhteydessä tarkoittaa ylempi ja alempi? Miten ilmenevät meidän universumimme kaksi tasoa? Jos energia virtaa suuremmasta pienempään, niin miksi energian häviämättömyyden lakia ei ole voitu missään testissä asettaa kyseenalaiseksi.
    Pelkkää aivopierua taas kerran.

    Äänestä

  • pöigopuyhgouyf kirjoitti:

    edes lukea kokonaan. Kommentoin alkua:

    "että itse termi BB on aika hassu. Se on liikaa elokuvia katsoneiden
    teinipoikien keksimä ja sieltä tidemaailmaan siirtynyt,"
    Termiä käytti ensimäisenä fyysikko astronomi Fred Hoyle BBC:n radio-ohjelmassa. Hoylella oli "jatkuvan synnyn teoria" ja hän oli BB-teorian vastustaja. Jos olisit vähänkin lukenut tieteen historiaa, ei tarviisi munata itseään.

    "Olisi tarvittu inflaatio laajentuminen, siis valoa nopeampi liike massalle"
    Väärin. Massa syntyi vasta Higgsin kentän romahdettua. Eikä massa muutenkaan kulkenut valoa nopeammin. Avaruus laajeni, mutta massa ei liikkunut avaruuden suhteen yli C:n. Einstein olisi olut inflaatioteoriaan täysin tyytyväinen. Suhteellisuusteoria ei rajoita avaruuden laajenemisnopeutta, mutta kyllä massallisen kappaleen liikenopeutta avaruudessa.

    " Painovoima olisi jää-
    nyt kirkkaasti jälkijunaan. Tätä kaikkeutta ei olisi sen jälkeen pitänyt kasassa itse pirukaan."
    Painovoima syntyi kun massa syntyi, eli kun infaatio loppui. Sen jälkeen se vaikutti kaikkialla avaruudessa.

    "Moukka tai hullu saa olla, mutta ei tyhmä."
    En tiedä, oletko tyhmä, mutta sen tiedän, ettet kosmologiasta ymmärrä enempää kuin sika hopealusikasta.
    Tyhmyyteen tai suuruudenhulluuteen viittaa kyllä se, että uskot olevasi koko astronomien ja fyysikkojen tiedeyhteisöä viisaampi. He siis eivät mielestäsi olisi havainneet noita mainitsemiasi "epäkohtia", (jotka tietysti johtuivat vain omasta väärinkäsityksistäsi)?? Oletko tosiaan niin naiivi.

    En jaksanut lukea loppuun. Tuskin sieltäkään viisastenkiveä olisi löytynyt.

    No moro. Sen verran tuota täytyy korjata että painovoima vaikuttaa energian, ei massan kanssa. Painovoimahan on nimenomaan se voima joka saa avaruuden laajenemaan inflaation aikana.

    Muutoin olet tietysti ihan oikeassa.

    Äänestä

  • Teramut kirjoitti:

    Käsittääkseni Higgsin kentän romahtaminen aiheutti inflaation. Painovoima kyllä käsittääkseni vaikuttaa jo Newtonilaisittainkin ajateltuna massaan. Eikö massa saa Einsteinin mukaan avaruuden kaareutumaan, joka aiheuttaa gravitaationa koetun ilmiön?
    Kun fotoni ohittaa auringon sen taipumasta ( 1,7`` ? ) puolet johtuu avaruuden kaareutumisesta ja puolet E=mxc^2 ekvivalentista massaenergiasta, vaikka fotonin lepomassa on tietysti nolla. Selittäisitkö, miten muuten painovoima vaikuttaa energian kanssa. Enkä oikein ymmärrä, kuinka painovoima olisi saanut avaruuden laajenemaan inflaation aikana.

    Kuten sanoin, olen harrastelija, joten voisitko selittää tarkemmin.

    Äänestä

  • öiguyuyf kirjoitti:

    Teitä hiivahattuja sikiää? Määrittele, mitä tarkoitat tasolla? Ja mitä siinä yhteydessä tarkoittaa ylempi ja alempi? Miten ilmenevät meidän universumimme kaksi tasoa? Jos energia virtaa suuremmasta pienempään, niin miksi energian häviämättömyyden lakia ei ole voitu missään testissä asettaa kyseenalaiseksi.
    Pelkkää aivopierua taas kerran.

    Se on salaliitto! Oluessa on nykyään jotain kun laittaa ajatuksia päähän! :D Mutta mikä tekisi meidän tiedostamasta avaruudesta ainoan laatuaan? Tuskin kukaan väittää universumin olevan pannukakku? Eli kaikki noudattaa atomista, planeetoista, galakseista aina universumiin asti jollain tasolla pyöreyttä/ kaareutta! Ja tämähän on vain murto-osa koko kokonaisuudesta eikö? Kun etääntyisit avaruuden reunalta huomaisit vierellä toisen universumin ja taas toisen jne. Kun taaas vieläkin etääntyisit tulisit huomaamaan kuinka universumien solukko muodostaa suuremman pallomaisen kokonaisuuden jne. Samoin käy kun lähdetään zoomaamaan kohti atomin rakenteita yhä pienemmäksi. Aika näissä pienemmissä universumeissa virtaa meidän näkökulmasta aina nopeammin mitä pienempään mennään. Ja aina hitaammin mitä suurempaan kokonaisuuteen mennään. Ja energian kulkeminen kohti pienempää on silloin täysin selvä. Jos aika pienissä kulkee tajutonta vauhtia suuriin nähden niin pienempiä universumeita syntyy aina vain kiihtyvällä tahdilla. Tämä taas johtuu entropian kasvusta.

    Äänestä

  • Albert Einstein kirjoitti:

    "Jos aika pienissä kulkee tajutonta vauhtia suuriin nähden niin pienempiä universumeita syntyy aina vain kiihtyvällä tahdilla. Tämä taas johtuu entropian kasvusta."

    Jopa meni sekavaksi.
    Ajan ja avaruuden suhde on Einsteinin teorioissa tarkasti formaisoitu. Ei kokoluokka vaikuta mitenkään ajan kukuun. Entropian kasvu taas ei aiheuta uusien universumien syntyä. Ja jos energiaa vuotaisi suurista pieniin, niin energian häviämättömyyden laki ei kai pitäisi paikkaansa. Oletushan oli, ettei niitä pieniä havaita.

    Vähän pitäisi olla vankemmat perustelut "uudelle kosmologialle"

    Äänestä

  • tg7uyf kirjoitti:

    Entropia on epäjärjestyksen lisääntymistä. Ja jos ajattelet meidän universumin kokoa niin tuntuu järjettömältä ja täysin mahdottomalta sen olevan ainut laatuaan. Kuvitteleppä hirmuisen jätin ottavan askeleen ylemmällä tasolla! Tähän menisi meidän näkökulmasta miljardeja valovuosia. Kun taas katsot alimmalta tasolta meidän askelta on tuon myös suhteessa kestettävä saman ajan? Dilemma onkin hidastuuko valon nopeus vaiko kasvaako se silloin vaihdettaessa tarkastelu tasoa???

    Äänestä

  • Älbert kirjoitti:

    On todistettu että valonnopeus hidastuu materiassa ja silloinhan ajankin pitäisi hidastua, mutta kuitenkin väitän ajan nopeutuvan. Näin koska tarkastelian näkökulmasta valo liikkuu yhtä nopeasti joka tasolla. Joten silloinhan hänen aikansa nopeutuu suhteessa ylemmäntason tarkkailiaan. Silloinhan valonnopeus on meidän näkökulmasta tarkastella maailmankaikkeutta suhteellinen? Ja myös kuvitelma kaikkeuden olevan yksinäinen saari ajattomuuden meressä on harhaa. Se miten ja mistä asiaa tarkastelee antaa aina erinlaisen tuloksen. Mikä siis pitää meitä koossa jottemme siroa tuohon ajattomuuden mereen??????

    Valo hidastuu, koska fotonit vuorovaikuttavat elektronien kanssa. Ajan kulumisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.
    Ei universumeja haaveilemalla rakenneta. Tutustu ensin siihen, mikä nyt tiedetään, ennen kuin alat keksiä uutta. Tulee ainakin vähemmin ilmiselviä mokia.

    Äänestä

  • 6fp8y6p8ygu kirjoitti:

    Juuri niin. Elektronit vuorovaikuttavat valonkanssa ja ne ovat uloimmalla osaa atomista. Atomi elektroneineen on oletukseni mukaan meitä seuraavaksi alempi taso joka vastaisi meidän tasossamme universumia kaikkineen rinnakkaisuniversumeineen (pallomainen rakenne). Elektronit siis ovat uloin kerros joka abrorboi valoa/aikaa. Mitä suumempi kokokaisuus massaltaan niin sen suurempi vuorovaikuus ajan hidastuvuuteen.

    Eikö tämä ole myös nykytieteen käsitys ajan vääristymisestä suurissa gravitaatiokentissä? Ja gravitaatiota yritetään selitää bosonilla ynnä muilla hiukkasilla!? Minusta kaikki on kudelma loputtomasta kaikkeudesta. Se että on olemassa näinkin monimuotoinen eliöstö ja eläimistö jo meidän planeetallamme todistaa minusta hienosti entropian todellisuuden ja lisäksi että entropia kuvastaa aikaa se myöskin kuvastaa evoluutiota. Mikään ei ole pysyvä tila.

    Äänestä

  • Älbert kirjoitti:

    On todistettu että valonnopeus hidastuu materiassa ja silloinhan ajankin pitäisi hidastua, mutta kuitenkin väitän ajan nopeutuvan. Näin koska tarkastelian näkökulmasta valo liikkuu yhtä nopeasti joka tasolla. Joten silloinhan hänen aikansa nopeutuu suhteessa ylemmäntason tarkkailiaan. Silloinhan valonnopeus on meidän näkökulmasta tarkastella maailmankaikkeutta suhteellinen? Ja myös kuvitelma kaikkeuden olevan yksinäinen saari ajattomuuden meressä on harhaa. Se miten ja mistä asiaa tarkastelee antaa aina erinlaisen tuloksen. Mikä siis pitää meitä koossa jottemme siroa tuohon ajattomuuden mereen??????

    >

    Valon nopeus hidastuu, mutta valonnopeus ei - ja valonnopeus määrää ajankulun.

    Äänestä

  • Älbert kirjoitti:

    Juuri niin. Elektronit vuorovaikuttavat valonkanssa ja ne ovat uloimmalla osaa atomista. Atomi elektroneineen on oletukseni mukaan meitä seuraavaksi alempi taso joka vastaisi meidän tasossamme universumia kaikkineen rinnakkaisuniversumeineen (pallomainen rakenne). Elektronit siis ovat uloin kerros joka abrorboi valoa/aikaa. Mitä suumempi kokokaisuus massaltaan niin sen suurempi vuorovaikuus ajan hidastuvuuteen.

    >

    Ei esim. orbitaalit ole pallomaisia.

    Ja tosiaan, oletus on oletus - ja ilman todisteen häivääkään tai matemaattista mallinnusta kyseessä on pelkästään uskomus, ei muuta. Kirjoituksesi ei siis kuulu tiedepalstalla.

    Äänestä

  • puyhoufyo kirjoitti:

    Käsittääkseni Higgsin kentän romahtaminen aiheutti inflaation. Painovoima kyllä käsittääkseni vaikuttaa jo Newtonilaisittainkin ajateltuna massaan. Eikö massa saa Einsteinin mukaan avaruuden kaareutumaan, joka aiheuttaa gravitaationa koetun ilmiön?
    Kun fotoni ohittaa auringon sen taipumasta ( 1,7`` ? ) puolet johtuu avaruuden kaareutumisesta ja puolet E=mxc^2 ekvivalentista massaenergiasta, vaikka fotonin lepomassa on tietysti nolla. Selittäisitkö, miten muuten painovoima vaikuttaa energian kanssa. Enkä oikein ymmärrä, kuinka painovoima olisi saanut avaruuden laajenemaan inflaation aikana.

    Kuten sanoin, olen harrastelija, joten voisitko selittää tarkemmin.

    Tässä yksi teoriamalli vaan:
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/3D-Map-of-the-Universe.htm

    Äänestä

Maailmankaikkeudessa on olemassa vain yksi "aika "joka on tämä nykyhetki, lisäksi uskon että tämä samainen nykyhetki valitsee yhtä aikaisesti koko maailmankaikkeuden kvanttisopassa, kappaleesta lähtevä valon fotoni tai muu aaltoliike on oma todellisuutensa, kuin kappale ja tapahtuma josta valo sai alkunsa.

Tästä pääsee helposti käsiksi tilakäsitykseen, jos ajattelemme maailmankaikkeuden kokoa, paikka missä on nykyisen maailmankaikkeuden raja on olemassa ja se on aina kulloinenkin nykyhetki, tulevaisuus joka ei vielä ole olemassa on sitä tyhjyyttä jossa ei ole mitään, johon myös koko maailmankaikkeus laajenee, myös menneisyys on tyhjyyttä eikä siellä ole enää mitään joka laajenemista estää.
Siis kun ajattellemme maailmankaikkeuden kokoa ja tilakäsitystä niin sitä ei voi käsittää vain yhtenä 3 D tilana koska raja on olemassa, mutta sen rajan määrittelee aika joka sekin on olemassa vain yhtenä hetkenä.

Maailmankaikkeudella on meidän näkökulmasta ollut erikokoisia tiloja, mutta onko todellisuudessa niin lainkaan jos tuomme näkökulmaan mukaan tämän valtavan ja todellisen tyhjyyden käsitteen, tyhjyyden joka on todellisuutta sen ainoan" ajan" molemmilla puolilla, tyhjyyttä ei voi tutkia, mutta se olemassaolosta voi olla varma, voimme tietenkin pitää tätä tyhjyyttä ennen ja jälkeen nyt hetken eri ulottuvuuksina.

Tyhjyys on siis ainoa ääretön ulottuvuus ja kaikki siinä tapahtuvat tapahtumat aina yhtä rajallisia.
Minusta tyhjyys on otettava huomioon fyysikaalisena tosiasiana maaailmankaikkeuden tapahtumia tarkastelessa, vain sitä kautta on moni asia helposti ja ymmärrettävästi selitettävissä, pitää keksiä vain vielä että mikä on tyhjyyden matemaattinen kaava ja miten sitä sovelletaan :) heheh

Äänestä
  • Entäpä jos tuo "tyhjyys" onkin täynnä sitä niin kutsuttua pimeää energiaa? Laajeneminen onkin aika-avaruuden aalto joka saa pimeän energian liikkeeseen ja tästä alkaa nyky hetkemme ajan lasku?

    Äänestä

  • Älbert kirjoitti:

    Entäpä jos tuo "tyhjyys" onkin täynnä sitä niin kutsuttua pimeää energiaa? Laajeneminen onkin aika-avaruuden aalto joka saa pimeän energian liikkeeseen ja tästä alkaa nyky hetkemme ajan lasku?

  • jakinboas11 kirjoitti:

    "Pimeä aine, pimeä energia tulee tulevaisuudesta, "
    Ei tule, vai onko se kenties takyonista ainetta?

    "Pimeä aine olisi myös silloin se energia joka pyörittää koko maailmankaikkeutta,"
    Pimeä aine ja pimeä energia ovat kokonaan eri asioita. Pimeä aine näkyy galaksien ulko-osien pyörimisnopeuksissa ja p. energia kaukaisten kohteiden kiihtyvänä etääntymisenä. Täysin eri asioita.

    Äänestä

  • äöouihb kirjoitti:

    Aluksi kirjoitin että tulevaisuus on tyhjyyttä ja että nyt hetki on maailmankaikkeuden kongreettinen äärilaita ja että maailmankaikkeuuden laajenemisen voi käsittää tapahtuvuvan tulevaisuuden tyhjyyden ulottuvaisuuteen, maailmankaikkeuden kokoa ei pysty määrittelemään millään tavalla ja sen on turhaa koska jokainen kohta nykyisyydestä edustaa maailmankaikkeuden äärilaitaa, alkusingulariteetin maailmankaikkeus on siis aivan yhtä rajallinen kuin nykyinenkin maailmankaikkeus, kaikki maailmankaikkeuden koot tulevaisuuden ja tyhjyyden ulottuvaisuuden välissä ovat määrittelemättömiä, olemme pytyneet määrittelemään vain tapahtumien määriä ja niiden suhteellisuukisia toisiinsa, alkusingulariteetti voisi kasvaa yhtähyvin vaikka sisäänpäin, näinhän me asian jopa näemme koska joka kohta avaruudessa on myös alkupiste.

    ÄLKÄÄ hyvät ihmiset sekoittako aikaa ja entropiaa keskenään. Niillä ei ole enempää tekemistä
    keskenään kuin kahdella autolla, jotka kulkee moottoritiellä samaan suuntaan, mutta toinen ka-
    veri on tulossa töistä, toinen vasta menossa. näyttävät kulkevan rinta rinnan mutta eivät ole edes
    samasta maasta kotoisin.
    Jos tutkisitte paremmin HESEN TEORIAA, ymmärtäisitte tämän.
    Koska BB.n sijasta onkin tapahtunut HS, niin esim. Higsin hiukkanen on tarpeeton, sitä ei löy-
    dy koskaan. Mutta CERN löytää kyllä paljon muuta mielen kiintoista.
    Vasta sitten kun pystymme rakentamaan kunnon kiihdyttimen vaikkapa Kuun päiväntasaajan ym-
    päri, voimme alkaa ratkomaan tämän energialuokan kysymyksiä. Sitä ennen tarvisemme kehittyneem-
    pää matematiikkaa.
    Pitää pystyä antamaan tarkat numeeriset arvot esim. piille, fiille tai vaikkapa e:lle.
    Muuten olemme yhtä avuttomia kuin ne, jotka yrittävät ratkoa kvanttiteoriaa roomalaisilla
    numeroilla. Kunnon työmiehelle kunnon työkalut siis. Ei Keke Roosberikään lähtenyt Formula
    kisoihin vanhalla mossella.
    HESEN TEORIA ennustaa kyllä tosi ison hiukkasen. Olen nimennyt sen HARDYN BOSONIKSI
    Paksukaista näyttelevän Oliver Hardyn mukaan.
    Se näyttäisi olevan niin valtava, että selittäisi kvanttifysiikassakin järjellisesti monta ongel-
    maa, jotka nykyisin käsitetään "henkimaailman" ilmiöinä. Esim. teleportaatiossa esiintyvä "kau-
    kovaikutus" voisi olla eräs niistä.
    Ei mikään fysiikan laki kiellä vaikkapa maailmankaikkeuden "kokoista" bosonia, kunhan sen
    energiatiheys on tarpeeksi alhainen!
    Se, että annan tietoa näin tipottain, johtuu vain siitä, että tiedeyhteisö ehtii paremmin
    omaksua asiat.
    Annan kyllä asiallista tietoa asiallisille kysyjille silloin kun he sitä tarvitsevat.
    Noniin, hyvät lapset, jatketaanpas oppituntia vaikkapa huomenna. On jo kovin myöäistä.

    Hömelöstä kun päästiin, niin toinen on tunkemassa tilalle. Taidan poistua palstalta. Paskanjauhaminen alkaa ottaa liian suuren osuuden palstatilasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pohdiskelia kirjoitti:

Entropia maailman kaikkeudessa

Jos oletamme maailman kaikkeuden olevan jatkuvassa muutoksen tilassa jossa entropia kasvaa kiihtyvällä tahdilla, voimme myös olettaa universumimme laajenevan kiihtyvällä tahdilla. Nyt pohdimmekin alkuräjähdys teoriaa minun näkökulmasta. Jos kaikki syntyi suuresta räjähdyksestä niin seuraa välitön shokkiaalto. Shokkiaalto ulottuisi useampaan ulottuvuuteen massiivisuutensa takia ja vääristäisi aika-avaruuden resonoimaan kasvavaa entropiaa. Näin siis voin olettaa entropian olevan yhtä kuin aika. Tämän johdosta aika-avaruuden värähtely muodostaisi siis useita, ehkä jopa äärettömän määrän ulottuvuuksia. Mutta fysiikan säännöt pätevät kaikkialla, joten entropia ulottuvuuksienkin välillä kasvaa ja aika-avaruuden värähtelytaajuus tasaantuu. Tasaantumisen myötä myös aika on muuttuva käsite joten aikakin venyy ja kaareutuu samassa suhteessa entropia kasvaa. Voin siis olettaa entropian saavutettua lopullisen tilansa myös aika lakkaa olemasta. Myös ulottuvuudet asettuvat lopulta yhdeksi ja samaksi tilaksi ja lopullinen luhistuminen alkaa. Maailmankaikkeuden luhistuminen tapahtuu paljon nopeammin kuin sen laajeneminen. Tästä voidaan päätellä muiden ulottuvuuksien olevan täysin kaltaisiamme ja tapahtumat ulottuvuuksien vlillä ovat identtiset. Tämä myös pois sulkee mahdollisuuden matkustaa ajassa, koska maailman kaikkeuden tilaa ei voida muokata halutun kaltaiseen tilaan ja aika on vain entropian jatkumon määre. Mitä ovat siis mustat aukot? Ne ovat suurten voimien aikaansaamia aika-avaruuden vääristymiä, mutta toisin kuin luullaan nämä ”madonreiät” eivät mahdollista aikamatkustamista. Ne ovat vääristymiä aika-avaruuden värähtelytaajuudessa ja luovat reiän ajattomaan avaruuteen läpi jokaisen ulottuvuuden. Eli tilaan jonka maailman kaikkeus saavuttaa lopulta. Lopulta ei ole mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu