Tein vähän aikaa sitten uteliaisuudesta Alastonsuomi.com:iin profiilin, jossa kerroin olevani hetero sinkkumies. Ennakko-odotukseni osuivat oikeaan: arjesta tutut seksuaalisen markkina-arvon lait vain korostuvat tuolla. Seuraavassa joitakin havaintoja sivustosta ja sen käytänteistä.
Ensinnäkin katsoin, millaista väkeä kuviani käy katsomassa, ja tilastosta nopeasti laskemalla 99,7 % katsojista on ollut miehiä; myös saamani kommentit ovat olleet suoria ehdotuksia homomiehiltä. (Mainittakoon, että sivuston käyttäjien enemmistö on toki miehiä, mutta prosenttisuhde on karkeasti arvioiden noin 70-30.) Naiset eivät siis edes käy vilkaisemassa (ainakaan AT-)miesten kuvia saati että vaivautuisivat kommentoimaan jotakin. Ottaen huomioon seksuaalivähemmistöjen selkeän prosentuaalisen, no, "vähemmistöyden", on jotenkin hassua, että tuollakin miehen on helpompi saada miesseuraa ja naisen naisseuraa kuin miehen naista. Heteromiehen arvo vapailla seksuaalimarkkinoilla on keskimäärin nolla tai negatiivinen.
AT-naisia ei näköjään ole olemassakaan. Sellaista suohirviötä ei vielä ole vastaan tullut, jonka kuvan alle ei ilmestyisi kehuja ja vonkauksia. AS.com:in naiset myös hyödyntävät markkina-arvoaan: sivustolla, kuten monilla muillakin, on maksullinen vip-ominaisuus, ja siihen vaadittavia krediittejä voi joko itse ostaa tai saada lahjaksi. Uusien naiskäyttäjien rekisteröidyttyä sivustolle ei kulu montaakaan päivää, kun heidän nimimerkkinsä näkyy etusivun "Tuoreimmat vipit" -listassa. On aivan varmaa, etteivät he osta sitä, vaan se saadaan lahjana kiimaisilta miehiltä. Jotkut jopa suoraan huoraavat krediittilahjuksia "Hihi, kun olen vip, niin näette kun *lisää tähän jotakin irstasta*" -kuvateksteillä.
Naisille siis sataa kasapäin kommentteja miehiltä, miesten profiileissa naiset eivät taas edes käy. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Ensinnäkin tietysti sitä, että jos tuolla tahtoo saada jotakin säpinää aikaan, miehen tulee olla aloitteellinen ja vierailla profiileissa tuomassa itseään esille. Ja aivan kuten oikeassakin maailmassa, mies ei ole aloitteineen yksin, vaan kirjoittaessasi naiselle jotakin tekstirivisi tulee olemaan yksi tuhannesta. On todennäköistä ettei kohde edes ehdi tai viitsi sitä lukea; jos viitsiikin, niin mielenkiinnon herättämiseksi miehen täytyy peitota sekä fysiikallaan että sanansa säilällä 99 % "kilpakumppaneistaan", että edes hänen olemassaolonsa rekisteröityy. Ja tämä vaihe on vasta välttämätön esikarsinta, ei mikään takuu mistään!
Tästä huolimatta kokemus on ollut antoisa: vaikka suunnitelmana ei olekaan Pia Livia Hekanahon ehdottamaan tapaan heittäytyä homoksi, niin tokihan miehiltä saatu huomio hieman lämmittää. On mukavampi huomata kelpaavansa edes jollekin tavanomaisen inhoreaktioiden herättäjänä olemisen sijaan. Samalla oppii ymmärtämään, millaista on olla nainen: millaista on saada huomiota ja suoria ehdotuksiakin, jotka toki imartelevat, mutta jotka eivät kuitenkaan koskaan tunnu olevan juuri sellaista, mitä itse olisi hakemassa.
Rekisteröidyin Alastonsuomi.com:iin - havaintoja
64
19271
Vastaukset
- alastonmies
Itselläni on profiili alastonsuomi.comissa ja minua vituttaa ne vipinvonkaaja ämmät.
Tuntuu että naisille on itsensä tyrkyttäminen tärkeämpää kuin mukava ja eroottinen kuvien ottaminen ja näyttäminen. Keskusteluyhteyden saaminen on vaikeata niille pikkupilluille. - Arasville
Surkeaa on jos homojen huomio lämmittää. Eräässä paskaduunissa jossa olen ollut oli paljon homoja työtovereita jotka olivat aina moikkailemassa nuorille miehille kuten minä. En koskaan vastannut hintin tervehdykseen.
- :)))))))
Luulet vaan..
- Anonyymi
Nuole persettä idiootti
- Glammie...
yksi ja ainut vastaus ja se on se että kaikenlaiset naiset saavat miehiltä vonkausta, koska miehet yksinkertaisesti panevat KAIKKEA mikä liikkuu. Naiset pitävät tason, oli se sitten mikä tahansa mutta suurin osa miehistä katsoo, että pillu kuin pillu ja heittelevät ehdotuksia joka suuntaan. Naiset odottavat sitä parempaa vaihtoehtoa.
Turha siitä on naisia syyttää, syyttäkää niitä miehiä joille kelpaa mikä tahansa kunhan siinä on reikä. Se ei ole millään tasolla imartelevaa, että mies ajattelee naista reikänä. Ja useimmille kelpaa ihan millainen reikä tahansa.- AngeloGotti
Ei se nyt ihan tuokaan selitä tätä asiaa, että on näin pahasti myyjän markkinat. Jos mies lähestyisi vain niitä naisia, jotka edustavat the Korkeinta Laatua ja Tasoa, olisi onnistumisen prosentti entistäkin surkeaakin surkeampi.. ronkelit runkkaa.
Eiköhän selitys löydy ennemmin evoluutiopsykologiasta ja pua-teorioista.
- mies alastonsuomesta
Huomasinpa tuossa itsekkin, että profiilissa käy jatkuvasti miehiä nyt kun olen kalju. Aiemmin astetta pitemmillä hiuksilla sain naisia myös vieraslistalle ja kommentteja naisilta?
Olenpa kuitenkin saanut kitkettyä pois ehdotukset homoseksiin ilmottamalla ettei kiinosta minkäänlainen homoseksi, olen hetero ja haen naista.
Myös kerran kokeilin laittaa vehkeestäni kuvan niin voi taivas varjele niitä kommentteja. Miehethä sielä pyöri kyselemässä ja kommentoimassa "Onpa herkku, saako maistaa?", "kylläpä on iso!"
Tämäpä oli ensinmäinen ja viimenen kerta sinne alastonkuvien kanssa. Olisi kyllä kiva saada naisiltakin joskus jotain kommenttia ja kun seuraa haen. - Hämärän rajoilta
Kuka piru tämänkin on mennyt nostamaan... Päivitetään nyt sitten vähän tilannetta, kun vahinko tämän etusivulla olemisesta on jo ehtinyt tapahtua.
Tuon kirjoittamisen jälkeen myös naisilta on alkanut sadella kommentteja. Ei toki läheskään yhtä usein kuin homomiehiltä, mutta jonkin verran kuitenkin. Markkina-arvon julmat lait tuntuvat toteutuvan myös naisten kommenteissa sikäli, että varsin usein kommentilla "aloitteen" tekevät naiset - miten tämän nyt kauniisti sanoisi - edustavat painoindeksissä enemmän Gaussin käyrän oikeaa reunaa. Ei kuitenkaan aina, vaan toisinaan kommentteja heruu myös sellaisilta, joiden ei takuulla tarvitsisi itse vongata. (Vaikka kuten yli vuosi sitten kirjoitin, ei niiden muidenkaan oikeasti tarvitse.)
Ainoa ongelma on, että en oikein pysty kiinnostumaan naisesta, joka osoittaa kiinnostuneensa minusta pelkästään noiden kuvieni perusteella (ja samalla sadasta muusta miehestä tuolla). Ehkä se on vähän typerä ongelma, mutta jälleen analoginen naisten tilanteen kanssa. Seksiä olisi kenties saatavilla sellaisen henkilön kanssa, joka harrastaisi sitä yhtä mieluusti lähes kenen tahansa muun kanssa. Haluaisin kuitenkin tuntea itseni vähän erityisemmäksi ...ja kiinnostavammaksi (myös) hieman ylevämmistä syistä.- -----
No mitäs se kamunainen kertoili?
- tgwsrtgswrtgswg
No mitä sitten laitat kuviasi tuollaiseen paikkaan jos et sieltä mitään hae.
- kerro lisää!
Kärsiikös eATMe Kuvalautalaisen tapaan pienestä peniksestä? Hehe, oletan että menee normaalijaukauman sisään? Onko sillä sun kamunaisella siellä ihan pillukuviakin, kun ei suostunut näyttämään?
- Mitä sulle
tarkoittaa normaalikokoinen? 13 cm?
- Mahtoiko onnistua
tuo laihdutus?
- ewtwtwetw
Naisia tuskin kiinnostaa katsella kuvia miesten elimistä. Naiset kiihottuvat toisenlaisista jutuista, jännistä miehistä jotka saa jännän tunteen aikaan jännillä puheilla ja isolla bemarilla tms.
Maksimaalinen naisen kiihotus saadaan siis aikaan kertomalla jänniä juttuja isoista bemareista. Ootko huomannu onko värillä väliä? Kiihottuuko naiset enemmän punaisista isoista bemareista vai mustista isoista bemareista? Entäs hopeiset isot bemarit? Onko se sitten niin että mitä isompi penis sitä pienempää bemaria mies tarvitsee?
- ty4wytywaywrseys
mablab kirjoitti:
Maksimaalinen naisen kiihotus saadaan siis aikaan kertomalla jänniä juttuja isoista bemareista. Ootko huomannu onko värillä väliä? Kiihottuuko naiset enemmän punaisista isoista bemareista vai mustista isoista bemareista? Entäs hopeiset isot bemarit? Onko se sitten niin että mitä isompi penis sitä pienempää bemaria mies tarvitsee?
Onko lukihäiriö? Jännillä jutuilla JA isolla bemarilla. Ei jännillä jutuilla isosta bemarista.
Vai kiihottaako sua katsella kuvia peniksistä? ty4wytywaywrseys kirjoitti:
Onko lukihäiriö? Jännillä jutuilla JA isolla bemarilla. Ei jännillä jutuilla isosta bemarista.
Vai kiihottaako sua katsella kuvia peniksistä?Jos nainen kerran kiihottuu parhaiten jännillä jutuilla ja isolla bemarilla, niin onhan se loogista että kaikkein kiihottuneimmaksi nainen tulee jos mies kertoo jänniä juttuja siitä isosta bemaristaan.
Niin ja on, on mulla lukihäiriö. :D Onko sulla sarkasmitutkaa?- tw4eywqayhq
mablab kirjoitti:
Jos nainen kerran kiihottuu parhaiten jännillä jutuilla ja isolla bemarilla, niin onhan se loogista että kaikkein kiihottuneimmaksi nainen tulee jos mies kertoo jänniä juttuja siitä isosta bemaristaan.
Niin ja on, on mulla lukihäiriö. :D Onko sulla sarkasmitutkaa?on sarkasmitutka, mutta ei se tutka muuta huonoa sarkasmia yhtään sen paremmaksi.
Ja päättelysi on virheellinen. Naiset kiihottuu jännistä miehistä jotka kertoo jänniä juttuja ja joilla on iso bemari tms. (huomaa tuo TMS.).
Älä ota niin vitun kirjaimellisesti kaikkea. Bemari on tietysti statussymboli, käytin katsos kielikuvaa. Sinulle se statussymboli saattaisi olla vaikka tohtorin hattu josta kiihotut, varsinkin jos se on sellainen korkea ja oikein fallinen muodoltaan. - leeatuulia
"On vakava tilanne, ja jännä.. Hyvin jännä on ihmisen psyyke, ajaa itsensä umpikujaan kuin häkkieläimen. Eläin on jännä.. Ihminen on eläin, mutta eläin ei ole ihminen, jännää..."
"Anteeksi, eksyin jännän äärelle."
Niin, anteeks, en voinu vastustaa kiusausta.. Tuli vaan niin Routalempi mieleen :D - tttttttwetwetwt
leeatuulia kirjoitti:
"On vakava tilanne, ja jännä.. Hyvin jännä on ihmisen psyyke, ajaa itsensä umpikujaan kuin häkkieläimen. Eläin on jännä.. Ihminen on eläin, mutta eläin ei ole ihminen, jännää..."
"Anteeksi, eksyin jännän äärelle."
Niin, anteeks, en voinu vastustaa kiusausta.. Tuli vaan niin Routalempi mieleen :DEn edes halua tietää kuka on Routalempi. Todennäköisesti sukua Markus Kajolle.
tw4eywqayhq kirjoitti:
on sarkasmitutka, mutta ei se tutka muuta huonoa sarkasmia yhtään sen paremmaksi.
Ja päättelysi on virheellinen. Naiset kiihottuu jännistä miehistä jotka kertoo jänniä juttuja ja joilla on iso bemari tms. (huomaa tuo TMS.).
Älä ota niin vitun kirjaimellisesti kaikkea. Bemari on tietysti statussymboli, käytin katsos kielikuvaa. Sinulle se statussymboli saattaisi olla vaikka tohtorin hattu josta kiihotut, varsinkin jos se on sellainen korkea ja oikein fallinen muodoltaan.Däääääm. :D Näytit mulle paikkani. Snaps. :D
Mua kiihottava statussymboli ei olisi tohtorinhattu, mutta mikähän täysin turhanpäiväinen asia olisi sellainen symboli, joka toimisi mulle ihan oikeasti. Pitää miettiä. Mä luulen että se on kirjahylly, jossa on kirjoja. Mitä isompi sen parempi. Sit jos siinä kirjahyllyssä olis vielä vaikka sisarusten lasten vauvakuvia niin vähänkö menis jalat alta ja tiedä mitä vielä sattuis...leeatuulia kirjoitti:
"On vakava tilanne, ja jännä.. Hyvin jännä on ihmisen psyyke, ajaa itsensä umpikujaan kuin häkkieläimen. Eläin on jännä.. Ihminen on eläin, mutta eläin ei ole ihminen, jännää..."
"Anteeksi, eksyin jännän äärelle."
Niin, anteeks, en voinu vastustaa kiusausta.. Tuli vaan niin Routalempi mieleen :DLoL
- leeatuulia
tttttttwetwetwt kirjoitti:
En edes halua tietää kuka on Routalempi. Todennäköisesti sukua Markus Kajolle.
Hyvinkin luultavasti :D Aivan samaa kaliiperia..
- twsatwstgsatweag
mablab kirjoitti:
Däääääm. :D Näytit mulle paikkani. Snaps. :D
Mua kiihottava statussymboli ei olisi tohtorinhattu, mutta mikähän täysin turhanpäiväinen asia olisi sellainen symboli, joka toimisi mulle ihan oikeasti. Pitää miettiä. Mä luulen että se on kirjahylly, jossa on kirjoja. Mitä isompi sen parempi. Sit jos siinä kirjahyllyssä olis vielä vaikka sisarusten lasten vauvakuvia niin vähänkö menis jalat alta ja tiedä mitä vielä sattuis...Kukaan normaali lapseton sinkku heteromies ei pidä vauvakuvia kämpässään esillä.
twsatwstgsatweag kirjoitti:
Kukaan normaali lapseton sinkku heteromies ei pidä vauvakuvia kämpässään esillä.
Niinpä.
Mutta vähänkö muhun uppoaisi jos mies ylpeänä esittelisi kummilasten kuvia. Koirista ja kissoistakin voisi olla hyllyssä kuvia, sitten mies voisi kertoa hellyyttäviä juttuja Murresta, tuosta lapsuuden kelpo luottokarvakaveristaan. Sellainen herkistely uppoaa tällaisiin pehmeisiin romantikkoihin. Mutta ei, ei miehet tee sellaista. Ymmärtäähän sen.- leeatuulia
twsatwstgsatweag kirjoitti:
Kukaan normaali lapseton sinkku heteromies ei pidä vauvakuvia kämpässään esillä.
Ihan nyt sivusta, mutta; sarkasmitutka?
leeatuulia kirjoitti:
Ihan nyt sivusta, mutta; sarkasmitutka?
Kyky erottaa toisen puheesta/kirjoituksesta sarkasmi. En tiedä miten yleinen termi se on vai olenko omasta päästä mokoman keksinyt. tw4eywqayhq ainakin tajusi, onneksi. :)
- leeatuulia
mablab kirjoitti:
Kyky erottaa toisen puheesta/kirjoituksesta sarkasmi. En tiedä miten yleinen termi se on vai olenko omasta päästä mokoman keksinyt. tw4eywqayhq ainakin tajusi, onneksi. :)
Eikun anteeks, en tainnu olla tarpeeks selkee.. Tajusin kyllä tuon sarkasmitutkan ja tarkotuksena oli vaan ehottaa hälle, että joskos tuossa siun edellisessä kommentissa ois voinu käyttää sitä :)
- twsgstsatzs
mablab kirjoitti:
Niinpä.
Mutta vähänkö muhun uppoaisi jos mies ylpeänä esittelisi kummilasten kuvia. Koirista ja kissoistakin voisi olla hyllyssä kuvia, sitten mies voisi kertoa hellyyttäviä juttuja Murresta, tuosta lapsuuden kelpo luottokarvakaveristaan. Sellainen herkistely uppoaa tällaisiin pehmeisiin romantikkoihin. Mutta ei, ei miehet tee sellaista. Ymmärtäähän sen.hyi helvetti. siinä on jotain sairasta jos mies alkaa lässyttämään vieraitten penskoista jollekin treffikumppanille.
leeatuulia kirjoitti:
Eikun anteeks, en tainnu olla tarpeeks selkee.. Tajusin kyllä tuon sarkasmitutkan ja tarkotuksena oli vaan ehottaa hälle, että joskos tuossa siun edellisessä kommentissa ois voinu käyttää sitä :)
Hahhahhahhahhahaahaaa...
No niin, nyt tää likka läks unille. Tuo oli täydellisesti siihen sopiva lähtömerkki. :D
Hyvää yötä! leeatuulia muut palstalla- leeatuulia
mablab kirjoitti:
Hahhahhahhahhahaahaaa...
No niin, nyt tää likka läks unille. Tuo oli täydellisesti siihen sopiva lähtömerkki. :D
Hyvää yötä! leeatuulia muut palstallaKiitos kiitos, samoin :)
- FF
mablab kirjoitti:
Niinpä.
Mutta vähänkö muhun uppoaisi jos mies ylpeänä esittelisi kummilasten kuvia. Koirista ja kissoistakin voisi olla hyllyssä kuvia, sitten mies voisi kertoa hellyyttäviä juttuja Murresta, tuosta lapsuuden kelpo luottokarvakaveristaan. Sellainen herkistely uppoaa tällaisiin pehmeisiin romantikkoihin. Mutta ei, ei miehet tee sellaista. Ymmärtäähän sen.Ihan weirdoa, kyllähän se on peenis jolla se vaikutus tehdään. Supliikki hyvänä kakkosena ja asiakaspalvelutaidot kolmosena.
Kuka nyt haluaisi kuulla miehen puhuvan _asiaa_, senhän pitää olla bemarilla ajava adhd-pelle joka pyörittää panoverkostoa.
Outo nainen.Tai sitten poikkeus.Koska kyllä kaikki muut naiset aina ja kaikkialla haluavat peeniksen kuvia ja asiakaspalvelua. - Miss Fury
Mitä jännittävää voi olla ihmisessä, jolla on iso bemari? Paitsi jos tarkoitit että hän kertoo tarinoita kuinka on hajottanut bemareita...Se voisi olla jännää siinä mielessä, että olen siitä itsekin haaveillut.
- r3qwareqtqwag
FF kirjoitti:
Ihan weirdoa, kyllähän se on peenis jolla se vaikutus tehdään. Supliikki hyvänä kakkosena ja asiakaspalvelutaidot kolmosena.
Kuka nyt haluaisi kuulla miehen puhuvan _asiaa_, senhän pitää olla bemarilla ajava adhd-pelle joka pyörittää panoverkostoa.
Outo nainen.Tai sitten poikkeus.Koska kyllä kaikki muut naiset aina ja kaikkialla haluavat peeniksen kuvia ja asiakaspalvelua.Kerrankin joku nainen kertoo totuuden. Tuo penisjuttu on tietysti sarkasmia, koska edelleenkään en usko että naisia kiinnostaa peniskuvat yhtä paljon kuin miehiä pillukuvat, mutta tällä tavalla "leikin varjolla" pääsit sinäkin kertomaan sen totuuden joka on naisilta kiellettyä kertoa sosiaalisen paineen takia ("mä meen baariin pitämään vain hauskaa enkä etsimään munaa" - just joo).
- tgwseaztg
Miss Fury kirjoitti:
Mitä jännittävää voi olla ihmisessä, jolla on iso bemari? Paitsi jos tarkoitit että hän kertoo tarinoita kuinka on hajottanut bemareita...Se voisi olla jännää siinä mielessä, että olen siitä itsekin haaveillut.
Jokaiselle jotakin. Sulle kiihottavaa vois olla jos miehellä on iso porkkana taskussa, tai peräti kokonainen kasvimaa takapihalla.
- kirjatonhylly
twsatwstgsatweag kirjoitti:
Kukaan normaali lapseton sinkku heteromies ei pidä vauvakuvia kämpässään esillä.
ite kirjahylly taitaa puuttua aika monelta, mistäs minä tiedän mitä puhun sattunut vaan löytymään kaveripiirin jossa yhdelläkään ei ole kirjahyllyä saatika nähnyt kirjahyllyä kun muutaman miehen kämpillä ja niisäkin harvoin muutamaa krijaa enempää enemmänkin kaiken näköstä turhaa heitetty sinne "siivotessa"
Ihan hyvä paikka.
Jos on kovin homokammoinen siellä voi nykyään vissiin estää kommentit miehiltä kokonaan.
Älykkyys on seksikästä on yksi suurimmista klubeista, eli kirjoittelee silloin tällöin blogin jossa ei vaikuta siltä kuin olisi lapsena altistunut lyijylle... Niin sitä saa itselleen fanin tai kaksi.- Herkules-mies
hahmis, istu mun syliin
Herkules-mies kirjoitti:
hahmis, istu mun syliin
Näkisit vaan sen yhen mun kuvan niin kinuaisit mun syliin...
- kallanhelmi
Hyvin koukuttava sivusto. Naiselle ropisee siellä helposti vip-pisteitä kun lataa pari mukavaa videota itsestään, ei tarvitse siis kerjätä keneltäkään vippiä. Mielenkiintoista lukea kommentteja omista kuvistaan vaikka suurin osa kommenteista saattaakin olla eriasteisia toimintaehdotuksia. Pitäisiköhän taas liittyä jäseneksi pitkien pimeiden syysiltojen ratoksi?
- Oletko pistänyt
levittelykuvia?
- NikoS
Hyvä kirjoitus ap! Itsellä samanlaisia kokemuksia alaston suomesta. Rekkasin sinne kun sivu pystytettiin ja käytin sitä vaihtelevalla aktiivisuudella parin vuoden ajan. 90 % mua lähestyneistä ihmisistä olivat homoja, naisilta sain muutamia kommentteja. Seksiä en sieltä hakenut, varattu kun olen. Pari kertaa vastapuoli olisi ollut innokas tapaamaan - vaikka sitten seksin merkeissä. Kerran mies lähestyi mua ja kyseli olisinko kiinnostunut ryhmäseksistä, tähän olisi osallistunut hän, minä ja kaksi naista. En lämmennyt idealle, mutta hän kysyi vielä muutaman vkon päästä uudelleen olenko tullut toisiin aatoksiin. Nämä naiset olivat nättejä ja olivat itse valinneet mut.
AS on paikka, jossa on selvät naisten markkinat, kuten deittisaiteillakin. Omalla aktiivisuudella voi löytää seuraa, varsinkin jos naama on miellyttävä ja kroppa ok. - 2011_
Mitä voi päätellä naisesta, joka laittaa ilmoituksen tuollaiselle sivustolle? Olen itse varsin rohkea sänkyasioissa silloin, kun seurustelen, mutta eipä tulisi mieleenikään laittaa omia alastonkuviani minkäänlaiselle nettisivustolle. Itse asiassa keräsin yli puoli vuotta rohkeutta, että kehtasin laittaa edes nettiin ihan tavallisen deitti-ilmoituksen!!!
Ihmiset on niin erilaisia. Miehethän tunnetusti kiihottuu näköaistin kautta, kun taas naisille kiihottavampaa on kuulo- ja tuntoaisti. Siksi en itse kuuna päivänä aio laittaa minkäänlaiselle nettisivustolle ilmoitusta. - NikoS
Naiset jotka ovat mieleltään vapaita, estottomia? Kenties myös keskivertoa korostuneempi libido tai vastaavasti korostunut huomiosta nauttiminen, ja saavat henkistä tyydytystä ihailusta? Kaikki naiset eivät siellä kuitenkaan ole näytillä haarat levällään, vaan myös paljon profiileja joissa näkyy esim. naama, reidet tai vaikka bikinikuva rannalta.
- vcxvcxvcxvxc
Valtaosa palstan kauniista naisista ovat varattuja. Voisin veikkailla, että moni on kuvansa laittanutkin tuonne miehensä innoittamana.
En kyllä ymmärrä kuka laittaa kasvonsa kuvaan jos joukossa on myös alastonkuvia, ellei sitten ole kiinnostunut aikuisviihdealasta. Kerran kun laittaa kuvan nettiin niin niitä ei välttämättä saa sieltä koskaan pois. Joku varmasti nappaa kaikki mielestään seksikkäät naiset koneelleen, jolloin kuvien poistamisesta ei ole enää mitään hyötyä.
Itse olen kyseisellä sivustolla feikkikuvalla. Joku lähikuva löysästä peniksestä, joka ei ole todellakaan kiihottavan näköinen. Muistaakseni kirjoitin googlen kuvahakuun jonkun sukupuolitaudin ja otin kuvan sieltä joukosta.
Saman olen huomannut kuin aloittaja. Ihan mikä tahansa kurppa saa huomiota miehiltä, mutta normaali mies ei saa huomioita kuin homomiehiltä jos heiltäkään. Komeammat miehet saavat huomiota joiltakin naisilta, mutta tätä on todella vähän verrattuna naisten miehiltä saamaan huomioon. Esimerkiksi jo kauan sitten top 25 listalta poistunutta kuvaa kommentoidaan päivittäin niin paljon, että koko sivu täyttyy uusista kommenteista. Sen sijaan komeilla miehillä tuo ei täyty välttämättä koskaan tai ainakin siihen menee viikko, vaikka olisivat tuon koko ajan top 25 listalla. Usein myös kommentoivat naiset ovat rumia tai vähintään keskinkertaisia, kauniiden naisten kommentteja näkee hyvin harvoin. Lähinnä vain kiittelevät omien kuviensa kehumisesta. - Itse olen etsinyt
(ja löytänyt) kyseiseltä palstalta parien seuraa. Jos pitää ryhmäseksistä saman henkisten ihmisten löytäminen "livenä" on lähes mahdotonta. AS:n kautta se onnistuu helposti.
- nimimärkki
Tuo on varmasti totta. Tosin jonkun asteista bi-henkisyyttä vaatii lähteä parin kanssa touhuamaan. Naispari harvemmin etsii miesseuraa. Jos etsisi, saisi varmaan satoja viestejä päivässä.
- Tiedä häntä
nimimärkki kirjoitti:
Tuo on varmasti totta. Tosin jonkun asteista bi-henkisyyttä vaatii lähteä parin kanssa touhuamaan. Naispari harvemmin etsii miesseuraa. Jos etsisi, saisi varmaan satoja viestejä päivässä.
tuosta bi-seksuaalisuudesta. Jos on niin äärihetero, että alastoman miehen näkeminen järkyttää, ei tietysti pidä kimppajuttuihin lähteä. Mitään miesten välistä ei tietenkään tapahtunut. Toiseen mieheen en ole missään sessiossa koskenut, eikä toinen mies ole edes yrittänyt koskea minuun. Itse pidän itseäni täysin heterona, mutta ei minua kyllä häirinnyt yhtään, että DP:n aikana toisen miehen pallit koskettivat omiani. Siinä kai oltiin lähiumpänä sitä "bihenkisyyttä"
Kyllä näissä 2m n sessioissa nainen on keskiössä ja naisen ehdoilla mennään - nainen saa tuplatyydytyksen. Toisen miehen penistä olen tuntenut vain naisen läpi. - Kuvottavaa
Tiedä häntä kirjoitti:
tuosta bi-seksuaalisuudesta. Jos on niin äärihetero, että alastoman miehen näkeminen järkyttää, ei tietysti pidä kimppajuttuihin lähteä. Mitään miesten välistä ei tietenkään tapahtunut. Toiseen mieheen en ole missään sessiossa koskenut, eikä toinen mies ole edes yrittänyt koskea minuun. Itse pidän itseäni täysin heterona, mutta ei minua kyllä häirinnyt yhtään, että DP:n aikana toisen miehen pallit koskettivat omiani. Siinä kai oltiin lähiumpänä sitä "bihenkisyyttä"
Kyllä näissä 2m n sessioissa nainen on keskiössä ja naisen ehdoilla mennään - nainen saa tuplatyydytyksen. Toisen miehen penistä olen tuntenut vain naisen läpi.Kuvottavaa
- hyi sentään
Onpahan tuolla AlastonSuomessa aivan järkyttävän lihavia naisia ja suurin osa näistä on vieläpä hyvin nuoria. Voi vain arvata millaisia nämä naiset ovat muutaman kymmenen vuoden päästä, kun jo alle parikymppisinä ollaan aivan mahdottomia säkkejä. Itse en kyllä kehtaisi noin karmeaa vartaloa edes esitellä.
- Joo ...saman
havainnut. Jos nainen on läski parikymppisenä niin on ihan varmasti suohirviö kolmikymppisenä. Ilmeisesti noiden läskien pitää pistää pillunkuvat nettiin, että saisivat edes joskus munaa.
- eräs mies vain
hyvä kirjoitus viestiketjun aloittajalta.
näinhän se markkina homma toimii,naiset kai pönkittää itsetuntoaan siellä hakemalla huomiota ja miehet taas jaksavat pommittaa näitä naisia loputtomiin,mistä naiset on kovin iloisia.,koska he tuntevat olevansa erittäin haluttuja
kait tuo homo sexuaaleille onkin ihan paratiisi,varmasti saa ja paljon. mutta tälläset heteromiehet ei kyllä mene kaupaks sitten niin hyvin, ainakaan mitään yhdenyön juttuja sieltä ei saa tai ihan vaan seksiseuraa ilman sitoutumista.
naiset on kyllä lähestynyt ja olleet kiinnostuneita,mutta aina haluavat jallittaa miehen suhteeseen ja maksajan rooliin,näillä naisilla kun ei välttämättä ole kaikki asiat ihan ok,siis taloudellisesti on yksinhuoltajia,kotona on oikein eläintarha jne, silti näiden naisten vaatimus tasot on ihan järkyttäviä,en yhtään ihmettele että sinkkuina olevat miehet pysyvät sinkkuna,miehen pitäis olla joku fabio ja miljonääri että kelpais.
siihenpä se oma mielenkiinto on sit loppunu,ei sitä jaksa enää alkaa toista vetämään perässä,olen ollut suhteessa 12v ja toista kertaa siihen ansaan minua ei saa. tai sitten toisenkin osapuolen pitää olla työelämässä ja jakaa arkityöt tasaisesti. nämä as:n naiset peittäävät heikkouksiaan esittelemällä alastonkuvia itsestään ja näillä vetoavat miehiin, ihan ymmärrettävä ja luonnollinen toiminta,noin se pitääkin toimia jos haluaa elämässä selvitä,kyllä sieltä aina joku ukko löytyy joka maksumieheks laitetaan,mutta niinkait se elämässä menee,että miehen pitää olla se vahvempi ja ottaa se maksumihen paikka jos naisen haluaa
.
epäilen,että kunniallinen töissä käyvä ja asiansa hoitava nainen ei tonne kuviaan pistä,tai sitten olen vain väärässä. luulenpa että jos sellaisen haluaa on tämä suomi24 esim parempi paikka etsiä. - aS-naaraAs
Eihän kaikki etsi sieltä seuraa, muuten vaan pitävät hauskaa sivustolla.
Se on aika jännää kun on voinut kuukausitolkulla siellä jutella jonkun m*lkun kuvan kanssa niin se alkaa tuntua maailman luonnollisimmalta asialta. - eräs mies vain
kyllä se naisille onkin varmaan ihan kiva paikka,kun huomiota saa ja kommentteja. meillä miehillä on siellä joskus vaan vähän tylsää,tai sit me ei saada sitä mitä halutaan.
mä taidan siirtyä tonne seksitreffi sivuston puolelle, mulle paras ratkasu,säästän aikaa ja luultavasti rahaakin tällä tavalla,ties vaikka saisin vielä jonkun kanta-asiakas alen jossain vaiheessa.
suhdetta en enää halua ja sit en jaksa käyttää enää aikaani näihin as ja muihin deitti sivustoihin,eikä jaksa edes lähteä baariin ryyppää ja ettii. mielummin olen vaikka töissä senkin aikaa,tai sit treenaa hulluna salil ja liikkuu,voipahan käyttää aikansa muuhunkin,mihin vaan. - ei kannata hakee
Surkea sivusto ainakin seuranhakuu. Tuolta alastonsuomi.com sivustolta ei kyllä seuraa löydy joten ei kannata edes sieltä mitään hakea, kun naisilla on noussut kusipäähän ja ovat muutenkin niin ylimielisiä ettei mitään rajaa, niin ja sivuston toimivuus on aina silloin tällöin vähän mitä on toimii ja ei toimi
- Kyllä sieltä
helposti seuraa löytää jos ns white trash- kelpaa (klamydia tulee kaupan päälle)
- parempiakin on...
Ite pidän aika naurettavana tälläisiä mieskäyttäjiä, jotka julistaa suureen ääneen etsivänsä vain naispuolista seuraa ja hinurit helkkariin tyyliin, mutta sitten kun lukee vähän matkaa joidenkin tälläisten keskusteluja siellä onkin sovittuna imuttelu-sessioita ja runkku-tuokioita jonkun bi-lihaskimpun kanssa =D Hah, ihan sama kai minulle mitä kukakin haluaa painaa, mut joku johdonmukaisuus peliin kun kerta niin puhtaita siloposkisia heteromiehiä siellä muka ollaan ;)
Ja yleensäkkin, lainatakseni yhdenkin käyttäjän kommenttia: "Nyt se on sekin huomattu kuinka paska paikka tämäkin on." Samaa mieltä.- niinpäniin
Tyypillistä mahtailua julkisesti "En Minä ole homo!" , mutta ei kai se haittaa jos vähän...
- justme3
Pitääkö siellä kuitenkin olla jäsen, ennen kuin niitä voi tilata itselle tai ostaa jollekkin lahjaksi??
- ikisinkku 30+ mies
Oma käsitykseni on, että seksisuhteet ja irtoseksi on lähinnä naisten harrastus. Normaalin miehen markkina--arvo on aika tarkalleen nolla. Naisilla on yleensä hyvin kovat kriteerit vakipanoilleen, minimivaatimuksena varmasti iso varustus ja hyvät sänkytaidot. Tämä karsii yli 90% miehistä välittömästi.
En itse keksi ainuttakaan syytä miksi nainen harrastaisi esim. minun kanssani seksiä. Parisuhteessa tämä voisi onnistua, mutta parisuhteeseen ei taida nykyään päästä, ellei naista kykene ensin tyydyttämään sängyssä.
Koko seksuaalisuus on kamottavan pinnallista ja vastenmielistä. Oksettaa pelkkä ajatuskin seksistä, siinä altistuu todella brutaalille arvostelulle. Erityisesti kokemattomana miehenä ei kyllä todellakaan ole valmis ottamaan tuollaista riskiä, parempi elää yksin koko elämä.- ewr45hh6u
Pahinta on, että kun sitä seksiä saa, sen laatu ei vastaa lainkaan siihen uhrattuja panostuksia. Mies laittaa kaiken likoon ja lopuksi kuitenkin selviää, että pillu on vain märkä suolenpätkä naisen jalkojen välissä. Sen tiukkuus tai väljyys ei muuta asiaa miksikään, kun olet antanut hormonien ja mielikuvituksen uskotella luvassa olevan jotain todella hyvää.
Ja kaiken kukkuraksi, samaan lankaan menee aina uudestaan. Vaikka on jo saanut todeta, että seksi olisi hyvää vasta kun kumppaniin on täydellinen luottamus, niin hormonit pakottaa sinkkumiehen etsimään sitä pesää uudestaan ja uudestaan, jos tyttöystävää ei löydy.
Syytän tästä median seksikeskeisyyttä. Telkkarissa ja lehdissä jauhetaan jatkuvasti seksi harrastamisesta. Toki ne ovat suunnattu naisille, jotka ihan oikeasti elävät seksielämää ja kilpailevat kenellä on sitä eniten ja parhaiten. Sitten me sinkku miehet turhaudutaan ja turhaudutaan.
- hcchchhc
Naisilla on toki paljon kriteereitä, sen takia onkin harmillista että heistä harva täyttää ne itse. Alaston suomi esim. avasi tätä asiaa paljon.
Oon ihmetelly että onko muka perusnaiset alasti oikeesti noin kauheen näkösiä mitä ylivoimasesti suurin osa naisista on Alastonsuomessa ? Mulla on sitte käyny kyllä todella hyvä tuuri naisten kanssa koska kun eka kerran eksyin tonne sivulle olin suorastaan järkyttynyt miten hirveiltä osa näytti alasti. Vaatteet päällä moni kroppa näyttää selvästi paremmalta ku ilman. Tosin naisillahan on nää tekonännit, push up liivit, muut toppaukset ja kilo meikkiä yleensä niin totuus paljastuu paljo myöhemmin. Miehiä ku ne kattoo baarissa ni ainaki tietää minkä näköstä ois tarjolla, mutta nainen voi olla aamulla ihan eri näkönen ku illalla.
Asia ei muuten tietysti edes haittaa, mutta se on vaatinu vaan aika paljon ajatuksen muutosta. Kyllähän sitä nyt sen tiesi ettei perusnaiset näytäkkään samalta ku pornossa, mutta silti aikamoisia hirviöitä tuolla sivulla sulojaan esittelee. - anon111
Niin ja kaikista parasta on se että huhutaan alastonsuomen ylläpidon jääneen kiinni yksityisviestien lukemisesta. Mutta nyt ainakin yksi alastonsuomen moderaattoreista on jäänyt kiinni sivuston käyttäjän kuvan levittämisestä muille sivuille
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581