Joillakin on elämän lisäksi työelämää. Miksi työelämässä olevat ovat sekä tärkein voimavara että kustannuserä, joka lomautetaan tai irtisanotaan heti, kun osakkaiden / omistajien voittomarginaali on vaarassa? Kuinka epäsuhta on mahdollista?
Elämä ja työelämä
Tapio Sara
36449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Onkos toi kysymys lähtöisin puoluepolitiikasta? Vasemmistolaista propagandaa? Vaikka kyllähän kaikki tietää, että ihmiset viekoiteltiin 1980-luvulla luottamaan ja sitten 1990-luvun alun lamassa moni sai kenkää. Nyt kai sama meno jatkuu. Mutta silti asioita ei tarvitse sekoittaa. Markkinat määräävät. Kun on kysyntää, ihmisten työpanosta kysytään. Ja ihmisten työpanos on merkittävä tuotannontekijä. Sillä siisti.
Koska ne ihmiset jotka jonkun paperin mukaan "omistavat" jotain ovat tärkeämpiä kuin ne jotka tekevät jotain. Tällöin paperilla oleva nimi joka määrää ihmisen arvon tekee yhdestä arvokkaamman - eli "vallallisemman" kuin toisesta ja siksi hän on soveliaampi päättämään ja olemaan pelissä voittaja.
Elämä - omistajien ja osakkeenomistajien elämä - on tärkein asia maailmassa. Mitään niin tärkeää ei ole olemassa koska mikään ei toimisi ilman omistamista. Se mitä tapahtuu ei-omistajille on täysin toissijainen asia, omistajuus on kaiken A ja O.
Näin maailma nyt vaan toimii. Hyvät ja lempeät kansalaiset joiden etuja pitää suojella ovat niitä jotka ovat taidoillaan, älyllään, miellyttävyydellään ja rehellisellä suoraselkäisyydellään saavuttaneet paremman oksan kuin muut. Tämä eliittijoukko on sopivin päättämään kaikkien asioista koska heidän omistajuutensa määrittelee heidät muita taitavammiksi, paremmiksi, tärkeämmiksi, arvokkaammaksi, olennaisemmaksi. Ns. "Työväestö" koostuu surkimuksista jotka eivät osaa ajatella eivätkä elää, he saavat olla olemassa Omistajan Armosta. Tuo armo on se mikä antaa työntekijälle työn joten työntekijän on olla syytä kiitollinen ja arvostaa Suurta Omistajaa siitä että tuo suuri ja mahtava omistaja ottaa myös alhaisemmat olennot huomioon ja antaa heidän palvella Omistajaa.
Muistakaa että omistaja on niin taitava ja taidokas ettei hän voi jäädä "työttömäksi". Työttömyys on surkeuden perikuva. Työväestön toissijaisuudesta ja arvottomuudesta kielii se että työväestö voi jäädä epäonnistuessaan työttömäksi. Omistaja sensijaan on taidokkuudessaan ja ylempiarvoisuudessaan järjestänyt asian niin että hän ei voi jäädä työttömäksi. Miksi? Eihän taitava, älykäs, fiksu ja mahtava VOI jäädä työttömäksi! Hän ei ansaitse sitä. Siksi omistajuus määrittäytyy automaattisesti ylempiarvoiseksi yhteiskunnassa. Hän ei kuulu siihen roskaväkeen jota työttömyys - yhteiskunnallinen hyödyttömyys - koskee. Omistaja on aina hyödyllinen, työntekijä sensijaan ei ole.
Oliko vielä jotain jota ette ole ymmärtäneet ja joita teitä parempien pitää teille kertoa?
Leikitellään ajatuksella, että minulla on pieni, itseni lisäksi pari henkeä työllistävä firma. Valmistamme vaikka nahkanoppia teinikorolloihin. Hyvinä aikoina räkänokkateineillä on varaa koristella menopelejään ja kauppa käy. Sitten kysyntä vähenee, kun räkänokkateinien tyttöystävät väittävät, että nahkanopat ovat menneet muodista.
Firman kassaan ei tule tarpeeksi rahaa ja työntekijöilleni riittää molemmille töitä enää 4 tunniksi päivässä. Täytyisikö minun odottaa, että firman rahat loppuvat, firmani ajautuu konkurssiin ja joudumme kaikki kolme työttömiksi ja minä lisäksi menetän omaisuuteni? Vai voinko irtisanoa yhden työntekijän, että edes me kaksi muuta säilytämme työpaikkamme?
Sitten itse kysymykseen: Miten tämä poikkeaa suuremmasta firmasta? Paitsi että sillä on monta omistajaa, jotka eivät halua menettää omaisuuttaan, eli firman osakkeiden arvoa? Miksi kukaan muuten sijoittaisi firmaan, jos se ei tuottaisi voittoa, josta maksetaan osinkoa?
Sinä olet hyvä pikku hauva. Olet ansainnut keksin.
Kommenttisi todisti minun olevan oikeassa. Muuten olisit kirjoittanut perustellun vastauksen. Teidän makoilevien stallareiden vika on aina siinä, että osaatte ainoastaan kritisoida olemassaolevaa. Kykynne ei kuitenkaan riitä esittämään perusteltuja parannusehdotuksia. Vähän epä-älyllistä, etten sanoisi.
Hyvä poika, olet ymmärtänyt että kaikki talouselämää ja sijoittamista kritisoivat ovat typeryksiä. He ovat alempiarvoisia, tyhmiä eikä heistä tai heidän asioistaan tule piitata koska he eivät ole parempaa väkeä kuten me.
Kaikki mitä on olemassa on yritykset jotka työllistävät hyviä ihmisiä. Hyvän ihmisen määrittelee työ ja hänen asettuminen palvelemaan sijoittajan etua. Sijoittaja on paras, sijoittaja on kaunein ja upein, maailman tärkein asia jota ilman maailma ei yksinkertaisesti voi toimia.
Olet ymmärtänyt kaiken oikein.
Ota toinen keksi. Vuh Vuh.
Ei arvoa ansaitse sijoittaja vaan yrittäjä. Kokeile sinäkin, niin saat vähän kokemuspohjaa ja uskottavuutta kritiikkisi pohjaksi. ;-)
Mikä kritiikki?
Mikä riittää? Olen jo ylistänyt sijoittajia ja yrittäjiä toisessa potenssissa koska he ovat parempia kuin muut. Jos se on "kritiikkiä" niin mikä sitten on kehumista? Jumalaksi julistaminen?
Tee sinä se!
poikkeaaa pienemmästä kuplan verran. Minkä arvoinen on kupla?
Eihän koko työpaikkoja olisi alkuaan olemassa ilman omistajia.
Asetin virheellisen kysymyksen. "Miksi työelämässä olevat ovat sekä tärkein voimavara että kustannuserä, joka lomautetaan tai irtisanotaan heti, kun osakkaiden / omistajien voittomarginaali on vaarassa?" Kysymys edellyttää, että puhutaan koko ajan samasta joukosta ihmisiä, jotka ovat siis yhtenä hetkenä tärkein voimavara ja toisena vaikkapa irtisanottuja. Yleistävä kysymys on tyypillinen erhe. Kysymykseen vastanneet ovat mielestäni nerokkaasti hoksanneet ongelman.
Pore46 linjaa periaatteen: Kun markkinat vetävät, työtä kysytään. Aina kun työtä kysytään, se on merkittävä tuloksen kannalta. Pore46:n teksti johtaa kysymykseen: Missä tilanteessa ihmiset pitävät heihin kohdistuvaa arvon ilmausta (olette tärkein voimavara) motivoivana tekijänä, missä taas eivät? Sillä ihmisten motivoituminen lienee työnantajan kannalta kriittinen asia.
Nimimerkki Salkussa paperia tuo esille vallankäytön näkökulman. Ihmiset ovat järjestäneet keskinäiset suhteensa niin, että esim. maan, rahapääoman tai tiedon omistaminen tekee ihmisestä toisia arvokkaampia. Samalla arvokkaimmiksi noteerattuja koskevat eri moraalisäännöt kuin niitä, joilla ei vastaava arvoa katsota olevan. Nimimerkki Salkussa paperia kirjoittama teksti saa ihmettelemään, kuinka "surkimuksia" pidetään kurissa ja herran nuhteessa? Sillä jos "surkimukset" tajuavat tilanteensa, he saattavat sopivassa tilanteessa muuttua tärkeimmästä voimavarasta epävakaaksi uhkatekijäksi?
Nimimerkki Ratikkakuski kuvaa esimerkillä, millaisissa reunaehdoissa pieni yritys joutuu toimimaan. Uskottava lopputulos kaiketi on juuri se, että tärkeimmistä voimavaroista, ihmisistä on luovuttava, jos kassan pohjalla ei ole millä maksaa palkkoja. Nimimerkin ansiosta jään miettimään kysymystä: Miten yritystä kannattaa liiketaloudellisesti ja toiminnallisesti johtaa niin, että se onnistuu tietoja ja taitoja kartuttavana yhteisönä menestymään silloinkin, kun markkinatilanne heikkenee?
Jos edellä esitetty kysymykseni on järkevä, se pakottaa miettimään uudelleen työelämän vuorovaikutus- ja valtasuhteita. Yrityksen omistajuus saattaa tulla pulmalliseksi silloin, kun porukat alkavat työpaikalla ajatella terävästi ja luovasti sitä miten yritystä viedään menestykseen.
Nimimerkki relaxed_eyes ihmettelee osumatarkasti peruslähtökohtaa. Ilman omistajuutta ei ole työpaikkoja. Väite soveltuu nykyisiin olosuhteisiimme. Eliöyhteisöissä on kuitenkin harvinaista se, että päätöksenteko, valinnat ja toiminnan ohjaaminen perustuisivat omistajuuden antamaan valtaan. Tapaus koskee lisääntymiskäyttäytymistä kyllä, jopa niin että yksittäinen uros hallitsee useiden naaraiden ja poikasten laumaa. Uroksen hallintaa tuskin kuitenkaan voidaan nimittää omistajuuteen perustuvaksi. Nuori uros ei osta laumaa eikä pura sopimuksia vaan käyttää alastonta voimaansa. Muurahaiset, ampiaiset ja mehiläiset muun muassa eivät tarvitse monimutkaisten yhteisöjensä rakenteen kitiksi omistajuutta.
Nimimerkin väite auttaa hoksaamaan kysymyksen: Mihin taloudellisiin, poliittisiin, teknologisiin, moraalisiin ja sosiaalisiin vastuisiin omistajuus yritystoiminnassa sitoo päätöksentekijät? Yhteiskuntavastuun kannalta alkuperäinen kysymys ei sitten olekaan välttämättä aivan aivoton.
"Miten yritystä kannattaa liiketaloudellisesti ja toiminnallisesti johtaa niin, että se onnistuu tietoja ja taitoja kartuttavana yhteisönä menestymään silloinkin, kun markkinatilanne heikkenee?"
Kannattaisi varmaan seurata markkinoiden kehitystä ja kehitellä uusia tuotteita, ettei olla yhden kortin varassa. Jos nahkanopat eivät enää käy kaupaksi, pitäisi osa niiden tuotannosta korvata pikaisesti karvanopilla ja panostaa niiden markkinointiin.
"Kannattaisi varmaan seurata markkinoiden kehitystä ja kehitellä uusia tuotteita, ettei olla yhden kortin varassa." Tiivistät nasevasti. Tulkitsen tämän yritykseksi vahvistaa kelluntakykyä erilaisissa tulevissa tilanteissa. Kai kelluntakykyä voi jotenkin (pienessäkin yrityksessä) vahvistaa. Onko kysymys siitä, että arvaillaan, mitä voi tapahtua (eri aikaväleillä eikä vain keskittymällä tulokseen lähimmällä kvartaalilla) tulevaisuudessa ja sitten poimitaan arvausten joukosta ne, jotka ovat yrityksen kannalta tärkeimpiä? Ja tärkeimpiin varaudutaan etukäteen?
Tietysti riippuu paljonkin yrityksen toimialasta. Mutta jatkan spekulointia tällaisen pienen tuotantoverstaan osalta. Moni pieni yrityshän toimii yhden suuremman alihankkijana. Silloinhan pitäisi pyrkiä kasvattamaan asiakaskuntaa. Tai tehdä ainakin paria tuotetta, että jos yksi ei myy, niin toinen toisi tuottoa.
Tuo kvartaaliajattelu on ennen kaikkea pörssiyhtiöiden heiniä. Tuskin mikään pkt-sektorin firma ajattelee asioita vain kolmen kuukauden jaksoissa. Eikä tietysti pitäisi isompienkaan, mutta järjestelmähän on luotu ennen kaikkea sijoittajien turvaksi. Että selviäisi nopeammin, mihin suuntaan yrityksen tulos on menossa. Eihän osinkoja silti jaeta kuin kerran vuoteen. Eikä se silti estä pitkäjännitteistä tuotekehitystä.
ei yritykset tuota nousukauden aikana kerkeä pohtimaan, kun kaikki paukut menee ydinosaamiseen. On totta, että monen tukijalan varassa pyörivät yritykset selviävät taantumasta parhaiten, mutta eivät nämä yritykset ole nousukauden voittajiakaan.
Tietty sellaisella alalla onnistuu jossa ei ole vielä kilpailua, mutta niitä on vähän.
onkin siitä mukava tyyppi, että sitä sovelletaan enimmäkseen juuri - ei mihinkään.
Suurilla yrityksillä ei ole minkäänlaista yhteiskuntavastuuta; yrityksen johdon ainoa vastuu on vastuu omistajille, sille joukolle, joka on kasvoton ja jonka edustajana yritysjohtaja antaa yritykselle kasvot. Yritysjohtajan ainoa lopullinen tarve on saada mahdollisimman suuret tulot mahdollisimman lyhyessä ajassa ja pysyä pallillaan niin pitkään, että mahdollisten potkujen jälkeen talous on turvattu. Tässä yhtälössä ei ole olemassa mitään muuta kuin kustannuseriä, yhteiskuntavastuuta ei ole lakaistu maton alle, se ei koskaan ole onnistunut edes ylittämään eteisen kynnystä.
Työntekijöillä ei ole minkäänlaista yhteiskuntavastuuta, sen joukon ainoa tavoite on tienata mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa, eikä sillä joukolla ole mitään väliä, miten yrityksellä menee. Jos menee huonosti, se on yritysjohdon syy, jos menee hyvin, se on työntekijöiden ansiota ja sillä verukkeella pitää kyetä ulosmittaamaan niin suuri siivu kuin mahdollista, vaikuttaa se yrityksen pitkän tähtäimen toimintakykyyn tai ei.
Kenellä sitten on yhteiskuntavastuu? Yrittäjälläkö? Sillä tyypillä, joka aidosti antaa kaikkensa, riskeeraa koko elämänsä avioliittoa ja sitä rakkaaksi käynyttä piskiä myöten? Totta helvetissä juuri sillä, koska se on ainoa, jolla ei ole minkäänlaista tukea selkänsä takana, kuten työmiehellä ja pääomalla on.
"Yrityksen omistajuus saattaa tulla pulmalliseksi silloin, kun porukat alkavat työpaikalla ajatella terävästi ja luovasti sitä miten yritystä viedään menestykseen."
Tämän allekirjoitan, mutta vain sillä varauksella, että kaikkien, jotka sellaisessa mahdollisessa tilanteessa ovat halukkaita ja kykeneviä vetämään suuntaviivoja ja ottamaan muutenkin voimakkaasti kantaa yrityksen vetämiseen, ovat myös valmiit antamaan yritykselle saman panoksen ja ottamaan saman riskin kuin yrittäjä.
Yhtiön ainoa yhteiskuntavastuu on lakien noudattaminen ja verojen maksaminen. Mistä helvetistä on saanut alkunsa ajatus, että olisi jotain muutakin vastuuta?
ajatus ja sinä yrität pilata sen mölliikä :(
Oletko miettinyt, mihin kaunis ajatuksesi johtaisi? Että firmat maksaisivat koulutuksen, sairaskulut, eläkkeet, infran ja mihin veroja ja veroluonteisia maksuja nyt sitten ikinä käytetäänkin? Vallan siirto demokraattisesti valituilta päättäjiltämme yritysten johtajille ja omistajille? Sehän päättää, joka maksaa. Onneksi enemmistö ei ole kanssasi samaa mieltä, vaikka minä musta poroporvari olenkin.
Tuolla yrittäjäpalstalla näitä olisi hyvä käsitellä, mutta ei se mitään. Tässä sieltä yksi kommentti, ei suora vastaus kysymykseen, mutta antaa jotain suuntaa.
"Yrittäjä ottaa riskin, lainaa rahat, hakee markkinat, kantaa täyden vastuun koko hommasta. Se tarkoittaa pitkää päivää, sehän ei lopu siihen, kun työntekijät lähtevät kotiinsa, kuten varmaan ymmärrät. Siinä ei myöskään ole viikonloppuja eikä lomia vaan aina on oltava saatavilla.
Työmies ei ole yrittäjälle mikään taivaan lahja. Melko harvassa ovat sellaiset työntekijät, joita ei voitaisi korvata, melko harvassa ovat sellaiset työt, joihin vaaditaan niin erityistä osaamista, että sen osaaja olisi korvaamaton.
Yrittäjä antaa työntekijälle työpaikan. Silloin sovitaan palkat, työajat ja muut sellaiset ja jopa sitoutuu tekemään ylitöitä tarvittaessa, tietenkin lain puitteissaja sen sopimuksen työntekijä allekirjoituksellaan ratifioi. Työhönottotilanteessa työntekijä vakuuttelee olevansa osaava ja luotettava, tietenkin, eihän hän muuten paikkaa saisikaan.
Jossain vaiheessa osat kuitenkin kierähtävät päälaelleen. Työntekijästä tuleekin se, jota ilman koko hommaa ei olisi. Siitä seuraa, etä palkkaa pitää saada lisää, ylitöistä pitää saada säädettyä enemmän korvauksia, työntekijä myös katsoo olevansa oikeutettu ottamaan vapaata juuri silloin kun hän haluaa riippumatta siitä, onko tilanne tuotannossa sellainen, että työntekijää tarvittaisiin töissä juuri silloin. Jos ei kuitenkaan vapaata saa, niin saahan sitten otilta kaksi päivää jatketta viikonloppuun, diagnoosi: flunssan oireet.
Portin takana kyllä olisi tulijoita, mutta työnantajapa ei pääsekään tuosta työntekijästä eroon muuten kuin maksamalla.
Kyllä asia on niin, että työnantaja on yhtä lainsuojaton kuin eron jälkeen itselleen lapset haluava mies.
Tämä on yrittäjyyspalsta ja on kai luonnollista, että yrittäjät kirjoittavat tänne asioista, jotka heitä vituttavat. Sopisi jokaisen työmiehen ja -naisen mennä vaan itseensä, kun seuraavan kerran vinkuu, että palkka on liian pieni, vapaata on liian vähän ja työnantaja on ihan paska. Yleinen huvin aihehan on yrittäjän tuntipalkka. Työntekijä tekee töitä 172 tuntia kuussa, esimerkiksi 12 euron tuntipalkalla, joten silloin kuukausipalkka on vähän yli kaksi tuhatta. Jos yrittäjäkin haluaisi tuntipalkakseen 12 euroa, niin 500 tunnin kuukausittaisella työajalla se tekisi kuusi tuhatta euroa. Kyllä silloin kateellisia riittäisi, kun se saatanan kapitalisti tyhjentää firmasta kaikki rahat ja elelee herroiksi.
Tyhjän vonkujia ovat työmiehet. Jokaisella on mahdollisuus alkaa yrittäjäksi. Siitä vaan. Ei sitten tarvitse marista toisten palkoista kun voi itselleen maksaa ökypalkkaa.
Nurin mennään myös sen takia, että sopeuttaminen vähentyneeseen tilauskantaan on liian kallista. Kiitos ahneiden työmiesten, jotka eivät näe muuta kuin sen, että itse saa. Yrittäjä on aina valmis kiristämään vyötään, onko työmies?"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8963576
Kyllä skitsoskeptiksen analyysi taitaa kuvata arkimaailmaa reunojaan myöten. Jos työnantajalla (eri kokoisilla yrityksillä) ei ole syytä kantaa yhteiskuntavastuuta esim. työllistämistavoitteen suunnassa ja jos työntekijöillä ei senkään vertaa ole intressiä ("joukon ainoa tavoite on tienata mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa, eikä sillä joukolla ole mitään väliä, miten yrityksellä menee") kenen etujen mukaista on puhua "yhteiskuntavastuusta" tai tehdä jotakin asian eteen?
Ratikkakuskin tapaan uskon pienyritysten linjaavan päätöksiään yli kvartaalien. Ainakin, jos kyse on yrittämisestä elämäntapana. Luulen, että joissakin tapauksissa pienyrittäjät ottavat yritystään laajemmin vastuuta kokonaisuudesta. Mistä kokonaisuudesta? En ole ihan varma.
Relaxed_eyes viittaa hoppuun nousukaudella, "kaikki paukut menee ydinosaamiseen". Auttaisiko peliteoria tai sen tapainen logiikka. Nollasummapelissä jokainen koettaa kampittaa toiset. Kaikki häviävät. Toimiiko vain tämä peliasetelma yritysmaailmassa?
Skitsoskeptis, kopioit yrittäjäsivulta juttua ja tämäkin keskustelu tosiaan pitäisi siellä olla. Viestisi kuvaa voimakenttää, jossa eri osapuolilla on omat intressinsä, eri laatuista valtaa ja jonkinlaiset säännöt, joiden mukaan intressejä ajetaan ja valtaa käytetään. "Jokaisella on mahdollisuus alkaa yrittäjäksi. Siitä vaan." Tuossapa se pulma vissiin onkin. Kuka haluaa altistaa itsensä sille turvattomuudelle ja niille riskeille, joita yrittäjä kohtaa koko ajan? Toisaalta voi olla vaikeata yrittäjänä johtaa työntekijöitä tuloksiin, jos koko ajan joudun pelkäämään, että nämä laistavat vastuunsa ja lusmuilevat minkä ennättävät. Ainakin omassa yrityksessäni homma perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja työtoveruuteen. En haluaisi, että meidän työpaikasta tulisi puolue- ja ay-poliittisten kiistojen temmellyskenttä. Joukkosidontapaikoilta palataan harvoin etulinjaan.
Nashin peliteoria on jo osoittanut tuhoavan kilpailun olevan kokonaishyödyn vastainen. Yritykset jotka toimivat vastuutta (välittämättä siitä mitä niiden toiminta aiheuttaa) myrkyttävät maan. Tällöin kokonaishyöty jää heikommaksi mutta se jakautuu lopulta niin että pienempi joukko saa enemmän kuin suurempi joukko joka häviää.
Toisaalta on totta että yritykset eivät voi olla kovin kummoisessa yhteiskuntavastuussa yksinkertaisesti siksi että niiden tehtävä on tuottaa ihan jotain muuta - tuotetta tai palvelua. Yhteiskuntavastuu on yhteisöllä jonka pinnaakkeeli on valtionhallinto. Tällöin koko roska kääntyy takaisin valtiolle jonka pitäisi hallita tilanne ja käyttää keinojaan ongelmien poistamiseen. Kuitenkin valtioissa on se ongelma että ne ovat manipulaation kohteita ja voimakkaimpina manipuloijina ovat turhan usein juuri ne Nashin peliteorian "tuhoajayksiköt" - eli epätervein tavoin kilpailevat yritykset jotka pönkittävät olemassaoloaan ja ns. eliitin voittoja hinnalla millä hyvänsä - jälleen murentaen valtion todellista funktiota.
Kun valtionjohto ei piittaa tai omistaudu kansakunnan hyvän ajamiseen he menettävät uskottavuutensa. Kun uskottavuus on mennyt alkaa paljastua väärinkäytöksiä jotka laskevat kansalaisten uskoa siihen että heidän maksamansa veroeurot koituvat heidän hyödykseen - ja tietenkin myös huonosta päätännästä johtuen ne veroeurot eivät sitten myöskään koidu kansalaisen hyödyksi. Tässä kuviossa yritysten manipulaatio tuottaa vielä oman ikävän sivuhaaransa ja rapauttaa uskottavuutta entisestään.
Eli se taho jolla on voima ja valta muuttaa asioita on äärimmäisen nihkeä tekemään niin eikä siihen tahoon luoteta. Ylen ex-pääjohtaja Junger totesi että suomi tarvitsee ns. Jeesus-johtajia. Se on luultavasti ainoa kerta kun olen ollut Junkan kanssa samaa mieltä - koska valtio ei kanna vastuutaan ja hoida päätäntää kuntoon huolehtiakseen yhteiskuntavastuustaan on ainoa joka voi tehdä jotain kuitenkin se jolle asia ei mitenkään kuulu - eli yritykset. Tämä ei ole vastuutus vaan toteamus että yritykset voisivat tehdä jotain; valtio kun ei tee. Tosin koska yritykset ovat valtion alla tarvittaisiin todellakin Jeesus-asennetta että asioita saataisiin korjattua.
No. En usko että niin tapahtuu. Se olisi pelkkää toiveikkuutta.
Loppujen lopuksi kaikki on yksittäisten kansalaisten sekä heidän liittojensa ja aktiivisuutensa varassa. Vain sitä kautta voimme saada hallinnon joka hoitaa hallitsemisen asiallisesti ajatellen kokonaishyötyä kaikissa perspektiiveissään. Sen ainakin tiedän että kansalaisissa on valtava joukko ihmisiä joiden ajatusmaailmaa ei kukaan tai mikään nykyisistä puolueista edusta kuin osittain. Ehkäpä kysyntä tekee lopulta tarjonnan.
Tähän ei ole lisättävää.
voi kun katsella päältä katsella ja ihmetellä, miten hyvin pitää paikkansa. Eniten harmittaa kun huomaa olevansa itse sitä samaa toteuttamassa (vaikkakin hyvin pienessä mittakaavassa). Haluaisi ehkä tehdä jotain, mutta samalla pitää omia etujaan oikeutettuina. Yksittäiset valinnat vaikuttavat taas koko lopputulokseen, mikä näyttää tällä hetkellä aika masentavalta.
Eikä Jeesusta ole näkynyt, sen sijaan ollaa nähty noita tavallisia rapistumisen merkkejä. Lajontaa ja oman edun taovittelua ja sen sellaista mistä nyt sitten saattaakin olla parempi puhumatta tai kirjoittamatta edes anonyyminä täällä netissä. Nehän ovat monien mielestä täysin erillinen oma asiansa, toisin kuin itse ajattelen. Eli tämä nyt sitten vähän ympäripyöreinä.
Ai niin kevennys :)
Leikin tänään ajatuksella että mustan poron karvanoppatehdas olisikin noteraattu ulkoakäsin hyvinkin mielenkiintoiseksi hankintakohteeksi. Kuljetin ajatusta ihan vapaasti mielessäni. Aika vinkeäski kehittyi, mutta valitettavasti jätän sen nyt laittamatta tänne.. tai siihen liittyen mitään suomen yhteiskunnallisen tilan kehittymisestä. Lopetin kuitenkin siihen, kun Gunnar, siis hän joka ns. potkaistiin noppispajasta palaa perinteiseen elinkeinoonsa rötöstelyyn ja päättää nirhata rikkaan läskin säkkituoliin hankkiakseen rahaa muutamaan laadukkaampaan karvanoppaan kiinan Pandakarhuista - kas kun niiden karvoista tehdyistä nopista maksetaan tietyissä piireissä sievoisesti jo onnensa tähden .. mutta ehdin huuutaa siihen väliin, et älä sie nyt hitossa sellasta tee, se on vaan meidän Ratikkakuski :)
työelämän lisäksi muuta elämää.
Mut vastaus kysymykseen: työvoima on helvetin kallista tässä maassa. Mitä hyödyttää pitää väkisin väkeä töissä, jos firma menee sen seurauksena nurin? Joskus on pakko säästää ja leikata menoja nopeasti, että yritys saadaan pelastettua. Lyhyen aikavälin toimilla ja säästöillä on seuraukset pitkälle tulevaisuuteen.
Jos suomalaisten työmoraali olisi parempi ja ihmiset ajattelisivat enemmän yhteisön etua oman napansa sijaan, tekisivät töitä pienemmälläkin palkalla, meininki olisi aivan eri. Järjen köyhyyttä tällaisina aikoina lakkoilla ja vaatia palkankorotuksia. Miten ihmiset eivät tajua, että just-nyt-kaikki-heti-mulle-ajattelu aiheuttaa sen, että tulevaisuudessa ei ehkä ole töitä.
Koko homma on karannut lapasesta täällä, ihmiset unohtavat, että työpaikka on etuoikeutus, ei itsestäänselvyys. Täällä on työntekijöillä suorastaan naurettavan turvatut olot, työnantaja on aivan hampaaton systeemin rattaissa. Entä mikä helvetin ajatus se on, ettei yritys saisi tavoitella voittoa? Sehän yritystoiminnan idea on.
Suomalaisten työmoraali on hävettävän alhainen, kukaan ei ole kiitollinen töistään, ei olla valmiita tinkimään omasta mukavuudesta ollenkaan yhteisön edun vuoksi tai että työpaikat ylipäätään säilyisivät.
Vika ei todellakaan ole työpaikoissa, eikä työnantajissa kuin joissain yksittäistapauksissa vain. Täällä ei todellakaan riistetä työvoimaa. Menkää muualle maailmaan tutustumaan työoloihin!
Suomalaiset alkavat olla niin pilallehemmoteltuja ja pumpulissa kasvatettuja, ettei täällä kohta kukaan muista, millaista on todella tehdä oikeita töitä. Tämä on kohta yhtä pullamössökansaa, jonka selkäranka katkeaa pienimmästäkin rasituksesta. Ihmiset saavat kiittää itseään, kun työt katoavat ulkomaille.
Vika on työntekijöiden asenteissa.
"Mut vastaus kysymykseen: työvoima on helvetin kallista tässä maassa."
Ja miksi työvoima on niin kallista? Koska tuotteet ja palvelut hinnoitellaan keskimääräisen maksukyvyn mukaan. Tämä tarkoittaa että ne jotka hyötyvät tilanteessa enemmän nostavat jo olemassaolollaan yhteisön hintatasoa koska heillä on jotain millä maksaa. Tämä johtaa kuluttajahintojen ja palvelujen kallistumiseen joka johtaa siihen että tehty työ tuottaa taas keskitason tekijälle vähemmän hyötyä.
Pitääkseen kiinni ostovoimastaan on työtä tehtävä kalliimmaksi, tätä kallistamista - tasokorotuksia - tehdään siellä missä se on mahdollista. Lisäksi rahan numeerista arvoa kuluu "ilman kannattelemiseen" - eli korkoihin ja etenkin koronkorkoihin ja kaikkeen muuhun turhaan maksattamiseen jolla ei ole todellista tuotetta tai palvelua tai resurssia takanaan. Nämä kaikki oikeasti tekevät maailmasta jatkuvasti kalliimman johon ainoa keino vastata on nostaa palkkatasoa.
Koska palkkatasoaan nostavat helpoimmin ne alat jotka ovat yhteisön toiminnan kannalta kriittisiä johtaa tämä lopulta elintasokuiluun - osan palkat karkaavat käsistä jolloin heidän ostovoimansa määrittelee yleisen hintatason. Hintatason muuttuessa niiden ostovoima vähenee jotka eivät pysty neuvottelemaan palkkojaan "väkisin" - heitä siis aliarvostetaan työn kannalta. Mitä sairaammaksi touhu menee sitä lähemmäksi minimipalkka painuu kohti toimeentulotuen rajaa - tällöin siis TULONSIIRTO itseasiassa toimii reaalisesti KÖYHILTÄ RIKKAILLE eikä RIKKAILTA KÖYHILLE. Progressiivinen verotus on täysin toissijainen suure koska palkkoja voidaan aina kohottaa progressioastetta enemmän - jolloin progression tasapainottava ominaisuus katoaa hintatason muuttuessa - ja kun näin tapahtuu köyhä köyhtyy ja rikas rikastuu.
vuosien saatossa oppinut, että tossa tehtaan portilla on sellainen paikka, jossa kannattaa jättää aivot narikkaan ja lopettaa turha vouhotus.
Missä niin on luvattu, että tää duuni on ikuista? Pappi höpisee avioliittoon ihmisiä vihkiessään "...kunnes kuolema teidät eroittaa..." ei niin työsopimuksessa lue. Työsopimus on voimassa toistaiseksi, tai määräajaksi. Jos mä alan jonkun "strategin" mielestä olla porukoineni tylsä kiviriippa, tai en muuten istu kivasti organisaatioon, joita meidän helvetin iso johtajakaarti aikaa tappaakseen tykkää "järjestellä" vähän väliä uuteen uskoon, niin soon moro.
Mammuttiorganisaatiossa on kaksi maailmaa, johdon liturgiat ja elävä elämä. Kun norsunluutornissa viettää päivät auliiden lakeijoiden ympäröimänä, niin siihen haavemaailmaan on helppo uskoa. Oliko se Leskisen Jussi kun jossakin laulussaan totesi "mulle kaikki valmiina syötetään, ne tahtoo kädet, tai jalat, tai pään, mutta kokonaan ei, ei kirveelläkään panostain, epäile vain". Sopii hyvin tämän päivän työelämään.
On lisäksi helppo tehdä päätöksiä, kun ei tarvitse itse nähdä seurauksia. Vittumainen homma jää lokaatioiden pikkupomoille. Ne kohtaa ne irtisanottavat ihmiset, ne joutuu kertomaan paskat uutiset, ne joutuu näkemään päätösten aiheuttaman epätoivon ja tuskan.
Ymmärrän kyllä ton ratikan esimerkin ja siinä esimerkissä ei ole vaihtoehtoja. Se vaan on niin, että Ison lafkan "strategiset" päätökset eivät läheskään aina perustu päätöksien taloudelliseen järkevyyteen. Ne ovat monasti puhdasta politiikkaa. Hyvin pitkälle samaa kuin eduskunnassakin, mittakaava on vaan pienempi.
Mutta elämä on, pitää vaan lillua virran mukana, eikä räpiköidä vastaan, niin jaksaa räpiköidä kauemmin.
Tää on mahdollista silloin, jos osakkaat/omistajat ovat ahneita p.... :/
Sitten jos lomautus ei riitä, otetaan kaikki henkilökunnan hyvä pois leikkausmielessä ja kaikki on entistä kurjempaa.
Onhan se ymmärrettävää, firma pyrkii voittoon, ei tappioon ja sinne sitten mennään melkeimpa hinnalla millä hyvänsä. Usein myös muun henkilökunnan kustannuksella.
On mahdollista siten koska työntekijöillä ei ole siteitä työhönsä. Jos työntekijät omistaisivat tuotantovälineet olisi yritysmallikin ihmisläheisempi. Jaajaajaa, sama vanha virsi taas, mutta niin totta:)
Mitenniin työntekijöillä ei ole sidettä työhönsä?
Käytännössä työntekijän side työhön on hänen saamansa palkka joka tekee ihmiselle tilaisuuden toteuttaa itseään yhteiskunnassa tasa-arvoisena yksilönä. Vie työ pois niin palkka loppuu ja ihminen putoaa.
Ihmisten hyvä normaali elämä ja sen jatkuvuus on äärimmäisen kiinteässä sidoksessa työhön - ja todella harvalla on oikeasti varaa muuhun työpaikkaan kuin siihen mikä hänellä nyt on. Kilpailu työpaikoista on tehnyt työstä kitsaasti jaeltavan hyvän jota ei riitä kaikille. Se nyt tarkoittaa että todellista toimeentuloa joka edustaa ihan perustason toimintaa osana yhteisöä kulutuksen kautta ei jakaudu enää kaikille.
Työttömyys poistaa ihmiseltä paljon mahdollisuuksia olla yhteisön aktiivijäsen. Tämä tekee ihmisistä sidottuja työhönsä jos mielivät vietää suht normaalia elämää.
Olen Kukkomiehen kanssa samaa mieltä: Hyvä elämä ja työ vaikuttavat toisiinsa. Surullista se, että hyvän elämän lähtökohdat - joista työ on ainakin omalla kohdallani yksi - riippuvat hyvästä, jota ei riitä kaikille.
Antistatsi kirjoittaa pelitilanteesta ja osoittaa, mikä osuus valtiovallalla on ja mitä tapahtuu, jos poliittinen järjestelmä ei hoida osuuttaan. Kertoisiko joku, miten nämä materiaalivirrat menevät, köyhiltä rikkaille vai päinvastoin?
Kun yritykset eivät eri syistä kanna yhteiskuntavastuutaan ja jos valtiovalta ei siihen kykene, ollaan Antistatsin päätelmässä: "Loppujen lopuksi kaikki on yksittäisten kansalaisten sekä heidän liittojensa ja aktiivisuutensa varassa. Vain sitä kautta voimme saada hallinnon joka hoitaa hallitsemisen asiallisesti ajatellen kokonaishyötyä kaikissa perspektiiveissään. "
Mikä intressi, motiivi tai muu seikka meitä motivoisi kantamaan vastuuta koko yhteiskunnasta tai edes oman paikkakunnan asioista? Mieluiten istun rannalla ja katson, kun kaverit tappelee myrskyä vastaan.
- Nuoret ovat tajunneet sen, että heitä pidetään ensin pitkään harjoittelussa ja sen jälkeen pätkätöissä. On aivan selvää, ettei porukka motivoidu eikä jaksa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/04/1099767
Tämä on työttömän maksama mainos, että pääsis Ratikka Oyj noppa-asentajaksi
Nuoret tosiaankin tajuavat suhteensa työhön eri tavalla kuin yli 45-vuotiaat. Tämä tuli esille EVAn tutkimuksessa, joka julkaistiin 14.4.2010. Ks. http://www.eva.fi/files/2608_tyoelaman_kulttuurivallankumous.pdf Tutkijan mielestä kannattaa varautua siihen, että nuorten työinto on pienempää ja vapaa-ajan arvostus suurta.
Missä määrin nuorten (tässä alle 45-vuotiaat työikäiset) kulttuuri on muuttunut työnantajien kohtelun takia ja missä määrin joistakin muista syistä? Jos olet nuori, kerro ihmeessä oma käsityksesi. Meikä kuuluu yli 45-vuotiaisiin eikä minulla sen takia ole edellytyksiä arvioida, mistä nuoremman sukupolven työhön liittyvät asenteet ovat peräisin.
Joo, voiko raavas mies olla tyytyväinen työssä? Tai rasakka nainen? Kuka kehtaa näilläkään palstoilla kirjoittaa, että on oikeasti onnellinen elämäänsä ja tyytyväinen työhönsä. Vaikka kummallisia tästäkin aiheesta näköjään voi kirjoitella, ks. http://paaskyset.blogspot.com/2010/04/tee-panssaroitu-onnellisuusmuuri.html
Itse olen tällä hetkellä onnellinen työssäni siksi, että olin osallisena erittäin vaativan ongelman ratkaisemisessa ja tuloksia saatiin. Mutta mutta. Tällaiset tovit ovat harvinaisia.