Naisellani on päättymätön pesänrakennusvietti. Olen aivan varma, että se on päättymätön. Asutaan pienessä asunnossa, nainen sisustaa minkä kerkeää kuin itsetarkoitus olisi, että koti ei tule koskaan valmiiksi. Samalla suunnitellaan isompaa asuntoa. Muutetaan isompaan asuntoon ja sama kuvio sisustamisen suhteen saa jatkoa. Nainen ei ole tyytyväinen asunnon kokoon taaskaan ja olemme muuttamassa vielä isompaan asuntoon. Sama sisustus alkaa. Onko pesänrakennusvietillä jokin tyydytyspiste jonka jälkeen koti on valmis ja hyvä, vai onko pesänrakennusvietti jotain masturbaation kaltaista toistoa vaativaa hyvänolon loputonta jahtaamista?
Entäpä raivokohtaukset? Oletetaan että kotona tavarat ovat sikin sokin. Nainen saa tietysti raivokohtauksen. Oletetaan että kotona on hieman siistimpää. Nainen saa kuitenkin raivokohtauksen väärässä paikassa olevista tavaroista. Oletetaan, että koti on lähestulkoon täydellisen siisti ja militaristisesti ojennuksessa lakanoita myöden. Saako nainen nyt määrällisesti yhtä suuren raivokohtauksen hyvin pienestä epäkohdasta, kuin sai ensimmäisessä tapauksessa täydestä kaaoksesta? Onko siis raivoaminen epäkohdista itseisarvo ja soputuuko raivo ympäröivään todellisuuteen siten, että vähän ärsykkeitä tarjoavassa siistissä asunnossa lopulta vain hyvin pieni yksityiskohta riittää samaan raivoon kuin kaaoksen keskellä isot epäkohdat?
Jälkimmäisestä aion tehdä empiirisiä kokeita. Tuloksia tuskin naiselle viitsin kertoa. Ei hän peilin edessä raivoa itseään katsoessaan, mutta vaikka täysin legitiimisti voisin väittää kokeitteni pohjalta tarjotun kuvan hänestä olevan liki yhtä vähän vääristävä kuin peilin kuva on, hän kuitenkin raivostuisi nähdessään itsensä tutkimusteni sosiaalisesta peilistä. Siinä hän sitten raivoaisi tarjoaamani peilikuvaa vastaan joka kertoi hänen raivoavan.
Entäpä raivokohtaukset? Oletetaan että kotona tavarat ovat sikin sokin. Nainen saa tietysti raivokohtauksen. Oletetaan että kotona on hieman siistimpää. Nainen saa kuitenkin raivokohtauksen väärässä paikassa olevista tavaroista. Oletetaan, että koti on lähestulkoon täydellisen siisti ja militaristisesti ojennuksessa lakanoita myöden. Saako nainen nyt määrällisesti yhtä suuren raivokohtauksen hyvin pienestä epäkohdasta, kuin sai ensimmäisessä tapauksessa täydestä kaaoksesta? Onko siis raivoaminen epäkohdista itseisarvo ja soputuuko raivo ympäröivään todellisuuteen siten, että vähän ärsykkeitä tarjoavassa siistissä asunnossa lopulta vain hyvin pieni yksityiskohta riittää samaan raivoon kuin kaaoksen keskellä isot epäkohdat?
Jälkimmäisestä aion tehdä empiirisiä kokeita. Tuloksia tuskin naiselle viitsin kertoa. Ei hän peilin edessä raivoa itseään katsoessaan, mutta vaikka täysin legitiimisti voisin väittää kokeitteni pohjalta tarjotun kuvan hänestä olevan liki yhtä vähän vääristävä kuin peilin kuva on, hän kuitenkin raivostuisi nähdessään itsensä tutkimusteni sosiaalisesta peilistä. Siinä hän sitten raivoaisi tarjoaamani peilikuvaa vastaan joka kertoi hänen raivoavan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hän on nainen. Hänellä on pesänrakennus-vietti. Ainaista tyytymättömyytä naiseus ei aivan selitä.
Olen nähnyt naisen, joka heti kotiin tullessaan, alkoi siivota. Jynssäsi vaikka olohuoneen seinää, ja väitti siinä olleen likaa tms. Saattaa olla, että kaaos on pään sisäistä. Myllerrys ja sotku tunteissa, omassa itsessä, suhteessa jne. saattaa tulla ulos näinkin. Tunnettu salaisuushan on, että naisilla on jokin kriisi kolmen- tai viiden-vuoden välein. Ja ne kestävät viisi- tai kadeksan-vuotta. Koita kestää.
Raivoaminen alkaa olla jo hätä-huuto. Tutustuta naisesi uuteen mieheen. Poppamieheen. Jätä hänet ammattilaisen hellään huomaan. Tai mene hänen kanssaan. Tunteiden hallinta pitäisi kuulua naisenkin vakiovarusteisiin. Näin minulle on kerrottu.
Olen aivan varma, että naisen opittua tarkastelemaan omaa itseään, palkitsee sinut (tai jonkun muun) runsain mitoin, löydettyään itsensä, päästessään rauhoittumaan, elämään tätä päivää, eikä "sittenkun"- elämää. Ota riski.