Kalaa

vaiski 1

Kalaa kahdelle.

2kpl Pangasiusfile
Sitruunamehua vähän
Viola ruohosipuli tuorejuustoa 3 tl Tai vastaavaa
Kermamaitoa tai kermaa 3 rkl eli noin 0,5 dl
Suolaa 1/4 tl
Sitruunapippuria hyppysellinen
Juutoraastetta päälle maun mukaan

Sulata pangasiusfileet ja nosta esim talouspaperille hetkeksi käännä välillä, lähtee ylimääräinen kosteus.

Laita vaikka kahvi tuoppiin sitruunamehua, tuorejuusto tai (kermamaito) pyöräytä haarukalla seosta lisää sitruunapippuri
ja tarvittaessa suolaa vähän. Sekoita seos haarukalla ta lusikalla.

Laita fileet uunivuokaan ja levitä seos päälle vaikka lusikalla.

Paista 180-200 asteisessa uunissa noin 15 min

Ota pois uunista ja lisää juusto päälle ja paista vielä noin 15 min lisää valmis kuin juusto reunilta ruskistuu.


Kokonais paistoaika uunissa 180- 200 astetta noin 20- 30 min riippuen uunista.


Jos oli kiire tehdä ja kalat vetisiä niin juuston lisäyksen vaiheessa poista nestettä vuuasta esim lusikalla.

Lisää makua jos haluat lisää seokseen maun mukaan jotain näistä
piparjuuri, curry, wasapi tai vastaavaa tahnaa seokseen noin 1/2 teelusikallista.

Sama ohje käy kaikille vaaleille kaloille, ahven, kampela, kuha, pangasius ja muut vastaavat.



Riisiä kehotan välttämään sillä se on aasian tärkein ravinnon lähde, kuin me euroopalaiset ja pohjois ameriikalaiset
ostamme aasian riissiää niin se lisää nälänhätää aasian markkinoilla.

Oatamalla taasen Pangasiusfileitä lisäämme mm. Vietnamissa hyvinvointia ja suojelemma mailman merien kalakantoja.

Norjalainen kasvatettu lohi kuluttaa mailman meriä ja kaakantoja noin 10 kertaa enemmän kuin Pangasiusfile.


Jos haluat olla kuluttaja tietoinen kalan kuluttaja, jätä Norjalainen kala kalatiskiin, ja valitse ympäristö ystävällisempi vaihtoehto.

3

1228

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • R. L. Olari

      Ohje löytyikin sopivasti tämän päivän ruuaksi. Tein tarkallen ohjeen mukaisesti ja perhe meinasi murhata minut.
      Luulin tuota todellakin ihan oikeaksi reseptiksi, mutta se taisikin olla feikki.
      Niin kuivaa kalaa emme ole ikinä yrittänet syödä. Kiitoksia vain kovasti reseptin antajalle, mutta harmittaa kun meni 1,5 kiloa kalafilettä täysin tärviölle! Vähän minä epäilin tuota aikaa kaikkiaan, mutta tein kuitenkin niin kuin neuvottiin!
      Kiukuttaa niin vietävästi, tästä lähin en katso näiltä sivuilta ainakaan ruokaohjeita ikinä!
      Perheemme lähtee vartin päästä lähiravintolaan syömään, onneksi lupasivat ottaa minut, äidin mukaansa!

    • Panhandle

      Miten vietnamilaisten hyvinvointia lisää se, että ruoka, joka heidän pitäisi saada syödä, rahdataan toiselle puolelle maailmaa? Pangasiusta myös kasvatetaan, eikä se ole ollenkaan ongelmatonta. Luonnoneliöt kärsivät niissä vesistöissä, missä kalaa kasvatetaan. Kalan kuljettaminen Eurooppaan kuluttaa turhaan luonnonvaroja, kun meillä on kalaa omastakin takaa.

      WWF:n kalaoppaassa pangasiukselle näytetään keltaista valoa. Se ei siis ole ympäristön kannalta huonoimpia vaihtoehtoja, mutta ei kovin suositeltavakaan.

      http://www.wwf.fi/wwf/www/uploads/pdf/kalaopas_2009_meren_herkkuja.pdf

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2532
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1812
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1220
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1008
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      966
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      848
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      97
      816
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      781
    Aihe