Fotonista

JB 11 ja Savorinen voivat hengenheimolaisineen hypätä aloituksen yli. Jospa täällä olisi joku fysiikkaa osaava, joka voisi vastata tai antaa linkin, josta vastaus löytyy helposti. Ei siis: "Lue hiukkasfysiikkaa"

Fotoni on SM-kentän vlittäjäkvantti; ainakin noin karkeasti. Kentän nopeus tyhjiössä on vakio huolimatta emitoivan lähteen ja vastaanottajan keskinäisestä nopeudesta. Fotonin energia on suoraan verrannollinen taajuuteen (ja tietysti kääntäen aalonpituuteen). Koska fotoni on SM-säteilyn perusyksikkö, ei se itse voi säteillä. Tässä akuankkatasolla lähtöoletukset.

Kysymys: Kaukainen tähti emitoi SM-säteilyä. Kun mitataan sen lähettämän säteilyn taajuus, saadaan vastaavan fotonin energia tietoon. Olkoon taajuus f 1 ja energia E 1.
Tähti on toisessa galaksissa, joka sijaitsee niin kaukana Huitsin Nevadassa, että valo on avaruuden laajenemisen takia vahvasti punasiirtynyt. Kun mittaamme täällä sen fotonin välittämän säteilyn taajuuden f2 huomaamme, että f2 > f1. Silloin fotonin kuljettama täällä mitattu energia E2 on myös pienempi kuin alkuperäinen E1. Enegian häviämättömyyden laki pitänee paikkaansa. Miksi saamme eri energian?

Liikemäärä ei kai kelpaa, koska C = vakio havainnoijan liiketilasta riippumatta.
Fotoni ei säteile energiaansa.

Olisin otettu, jos joku oikeasti asiata tietävä osaisi selittää minulle tämän mieltäni askarruttavan seikan. Tyttäreni, jolle kemiasta Schrödingerin aaltoyhtälö on sentään tuttu, ei osannut vastata, mutta hän ei olekaan lukenut fysiikkaa kuin vähän yli lukion pitkän.

Peräkammarifyysikot älkööt vaivautuko.
7209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kirjoitin f2 > f1; piti olla f2

Äänestä
  • Kirjoitin f2 > f1; piti olla f2

    Äänestä

Vain alku tekstistä lähtee. Kahdesti sama homma.

Äänestä

Pitää muistaa, että säteilylähde yleensä säteilee kaikkiin suuntiin ja jos yhdessä suunnassa saadaan vähemmän energiaa, niin toisessa saadaan vastaavasti enemmän.

Äänestä
  • Yksittäiselle säteilykvantille fotonille saadaan eri energia riippuen mittauskoordinaatistosta. Onko niin, ettei fotonia voikaan pitää "hiukkasena" vaan fotonin ominaisuudet, myös sen kuljettama energia muuttuvat?

    Kysehän oli siitä, miten samalle "hiukkaselle" mitataan eri energia, vaikka liike-energia ei vaikuta.

    Äänestä

  • äoihöigbu kirjoitti:

    Yksittäiselle säteilykvantille fotonille saadaan eri energia riippuen mittauskoordinaatistosta. Onko niin, ettei fotonia voikaan pitää "hiukkasena" vaan fotonin ominaisuudet, myös sen kuljettama energia muuttuvat?

    Kysehän oli siitä, miten samalle "hiukkaselle" mitataan eri energia, vaikka liike-energia ei vaikuta.

    että sinä aikan joloin fotoni on matkannut avaruuden halki, nykyinen maailmankaikkeus
    on laajentunut.
    Mutta maailmankaikkeuden sisältämä energia on vakio; se mikä alkuräjähdyksessä oli.
    Yksittäisen fotonin energian suhde kokonaisenergiaan on pienentynyt ja se suhde
    on sama kuin tuo taajuuspudotuksen energiahäviö.

    Huom. en ole Saveri, Savori tai kuka se nyt olikaan?

    Äänestä

  • ajatella auki siten kirjoitti:

    Jos fotonilla on sinisiirtymä, kuten Adromedasta tulevalla valolla, sen taajuus kasvaa ja näin ollen energia kasvaa. Kyllä avaruus sinäkin aikana laajenee. Vai onko niin, ettei fotonia pidäkään ajatella itsenäisenä "entiteettinä", vaan sen kvanttienergia todella muuttuu aallonpituuden muuttuessa? Mutta se saakelin §energian hävimättömyys. Saa sitä kirjaton mies kysellä, kuten Konsta Pylkkänen pasillin nahkan paksuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

öiuvjgvhgkh kirjoitti:

JB 11 ja Savorinen voivat hengenheimolaisineen hypätä aloituksen yli. Jospa täällä olisi joku fysiikkaa osaava, joka voisi vastata tai antaa linkin, josta vastaus löytyy helposti. Ei siis: "Lue hiukkasfysiikkaa"

Fotoni on SM-kentän vlittäjäkvantti; ainakin noin karkeasti. Kentän nopeus tyhjiössä on vakio huolimatta emitoivan lähteen ja vastaanottajan keskinäisestä nopeudesta. Fotonin energia on suoraan verrannollinen taajuuteen (ja tietysti kääntäen aalonpituuteen). Koska fotoni on SM-säteilyn perusyksikkö, ei se itse voi säteillä. Tässä akuankkatasolla lähtöoletukset.

Kysymys: Kaukainen tähti emitoi SM-säteilyä. Kun mitataan sen lähettämän säteilyn taajuus, saadaan vastaavan fotonin energia tietoon. Olkoon taajuus f 1 ja energia E 1.
Tähti on toisessa galaksissa, joka sijaitsee niin kaukana Huitsin Nevadassa, että valo on avaruuden laajenemisen takia vahvasti punasiirtynyt. Kun mittaamme täällä sen fotonin välittämän säteilyn taajuuden f2 huomaamme, että f2 > f1. Silloin fotonin kuljettama täällä mitattu energia E2 on myös pienempi kuin alkuperäinen E1. Enegian häviämättömyyden laki pitänee paikkaansa. Miksi saamme eri energian?

Liikemäärä ei kai kelpaa, koska C = vakio havainnoijan liiketilasta riippumatta.
Fotoni ei säteile energiaansa.

Olisin otettu, jos joku oikeasti asiata tietävä osaisi selittää minulle tämän mieltäni askarruttavan seikan. Tyttäreni, jolle kemiasta Schrödingerin aaltoyhtälö on sentään tuttu, ei osannut vastata, mutta hän ei olekaan lukenut fysiikkaa kuin vähän yli lukion pitkän.

Peräkammarifyysikot älkööt vaivautuko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu