Kemiaa lapselle?

Heittäkäähän vinkkejä kemiallisista kokeista mitä voisi lapsen(7v) kanssa tehdä kotosalla ja kotitarpeilla.
167641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos on pieni tuikkukynttilä ja isohko suljettava lasipurkki, niin voisi ehkä osoitttaa, että kynttilän palaminen tarvitsee ilmaa.

Leivinsooda ja etikka ovat melko vaarattomia aineita, ja niillä saa jotain näkyvää aikaan. Siis vaikka etikkaliuokseen ripottelee muutaman rakeen leivinsoodaa ja katsoo tulosta. Edelleen voi tehdä soodaliuoksen ja siihen lisää etikkaa tipottain jne.

Äänestä

tuolla yllämainitulla leivinsooda-etikka -yhdistelmällä? Laita soodaa ja etikkaa kapeakaulaiseen astiaan ja liitä nopeasti ilmapallo kaulan ympärille. Mitään isoa palloa sillä ei saa täytettyä mutta ihan hauska.

Lisäksi jotkut kirjakaupat myyvät pieniä "kotikemistipaketteja", jotka eivät ole kovin kalliita. Niissä on usein kuparisulfaattia (nätin sinistä), jota liuotetaan ja uudelleenkiteytetään (tulee isoja salmiakinmuotoisia kiteitä) ja muutamia muita juttuja.

Sitten on se "taikahiekan" valmistus, sitä sai joitain vuosia sitten kaupasta valmiina, ehkä edelleenkin. Hienojakoista hiekkaa kuivataan uunissa silikonisuihkeen kanssa. Kun kaataa veteen, ei kastu ja siitä voi muotoilla kaikkea pysyvää veden alla. Tämän kotitekoinen valmistus oli joskus videona täällä.

On myös peruna/sitruuna/tms. sähkönjohtavuustestejä pienen lampun avulla (eli kytketty lamppu syttyy kun johtimella (rautalangalla) yhdistetyt elektrodit (rautanaula) isketään hedelmään).

Itseasiassa näitä on vaikka kuin ja kirjojakin asiasta.

Äänestä

Natriumhydroksidia (NaOH) eli lipeää ja jotain metallia, vaikka alumiinia. Laittamalla alumiinia lipeään, reagoi se sen kanssa ja syntyy vetyä. Tässä voi vaikka tehdä niin että laittaa lipeän ja alumiinin lasiin, ja laittaa päälle toisin lasin nurkin kurin ja antaa reaktion käydä vähän aikaa. Sitten nostat ylemmän lasin pois ja sytytät tulitkulla, syntyy pieni ja harmiton tussahdus kun vety palaa nopeasti vedeksi.

Äänestä
  • parempi kun ei... kyllä siinä muodostuu myös myrkyllisiä alumiinikaasuja joita on parempi olla hengittämättä.

    Äänestä

  • jätäväliin kirjoitti:

    parempi kun ei... kyllä siinä muodostuu myös myrkyllisiä alumiinikaasuja joita on parempi olla hengittämättä.

    Mitä on "alumiini kaasu"

    Äänestä

Saisikohan vihannesten (esim. punajuuren) mehusta reagensseja jotka muuttavat väriä happaman (hapan WC-puhdistusaine) tai emäksisen (emäksinen putkenavausaine) aineen vaikutuksesta? Osaisiko joku kertoa paremmin?

Äänestä

No laittakaa hiivaa ja etikkaa tehkää sillä tulivuori

Äänestä

Pintakemiaa tai -fysiikkaa tämä. Ota noin sentin pätkä puutikkua, esim. cocktailtikkua, kostuta toinen pää nestesaippuaan. Laita tikku veden pinnalle ja katso liikettä.

Äänestä

Muistan kun kasiluokan kemiassa pyydettiin oppilaita tuomaan kotoa vanhoja maitohampaita, ja niillä tehtiin koe. Yksi hammas pudotettiin kuppiin jossa on vähäsokerista appelsiinimehua, toinen colakuppiin ja kolmas vesikuppiin jossa lillui pähkinä. Muutaman päivän päästä oli viikon toinen kemiantunti, ja silloin katsottiin mitä kullekin hampaalle ehti tapahtua siinä ajassa. Oli kivaa, sinne meni minunkin vanha poskihampaani :D

Äänestä

katuliituja ja vettä tiputa katuliitu veteen ja yritä laittaa sitä veteen ja voima tahnaa

Äänestä

Kaada maitoa kuppiin ja tiputtele muutama tippa elintarvikeväriä maidon sekaan.
Sitten vain tökitte jollakin tikulla elintarvikeväriä.( HUOM. Tikulla, jonka pää ollaan kastettu tiskiaineeseen)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KemikaaliAli kirjoitti:

Heittäkäähän vinkkejä kemiallisista kokeista mitä voisi lapsen(7v) kanssa tehdä kotosalla ja kotitarpeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu