Sanotaan, että älykkyysosamäärän 150 tai paremman omaavat ovat neroja. Mutta mitä tarkoittaa jos ihminen on nero? Millä tavalla he eroavat "taviksista"? Millä tavalla ÄO 150 ilmenee tosielämässä?
Neroudesta
hmmmm
433176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
keskihajonnalla 15 tai 16, jolloin äo- luku 150 vastaa tulosta 170, näin suurinpiirtein
olen ihan tavallinen tyttö (13wee) ja mulla äo on 154...et silleen
Jos ihmisen älykkyysosamäärä on yli 150 ihminen ei todellakaan ole nero. Minun älykkyysosamääräni on 160 enkä todellakaan ole nero vaan olen tavallinen koodinvääntäjä eräässä ohjelmistotalossa. Elämäni ei eroa millään lailla "taviksen" elämästä. Minua tosin ärsyttää suunnattomasti ihmiset arkipäivän typeryys: toisen alistaminen ja kiusaaminen, turhan materian haaliminen, roskaaminen, punasia päin autolla ajaminen tai kävely, yleensä piittaamattomuus toista ihmisistä ja yhteisistä säännöistä.
Nerouteen tarvitaan älyä, lahjakkuutta, kovaa työtä ja ennen kaikkea motivaatiota. Kuka tahansa ns. normaaliälyinen yltää huomattaviin tekoihin, jos hänelle on asiaa kohtaan kiinnostusta ja sisua toteuttaa asia. Älyä/lahjoja tulee myös kehittää ja vaalia, jotta nerous voisi tulla esiin. On myös paljon ihmisiä, jotka ovat hyvin älykkäitä tietämättä sitä.
Älykkyys on vain yksi osa ihmisen persoonasta. Hyvin älykäs ihminen voi olla ihmisarka ja hyvin sisäänpäinkääntynyt, jolloin hänellä on varmasti ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä.
miksi hyvin älykäs ihminen voi olla ihmisarka ja hyvin sisäänpäinkääntynyt.
on miksi? Miksei voisi olla. Ei kai älykkyys poista inhimillisiä piirteitä yksilöstä!
Vaikka ihminen olisikin tod."nero", se ei tarkoita sitä etteikö kyseisen ihmisen sosiaalinen elämä voisi olla yksinäistä ja/tai "synkkää". nerous ei mitenkään liity ihmisen luonteeseen tai ihmissuhteisiin. Jos en hirveän väärässä ole, niin olen kuullut/lukenut jostain (en muista) että Albert Einstein olisi ollut autistinen, vaikkakin vain lievästi.. Loppuun tovotan hyvää kevättä kaikille.
Olen testien mukaan yksi erittäin älykkäistä ihmisistä. Oma älykkyyteni on lähinnä matemaattista älykkyyttä.
Älykkäästä ihmisestä voi tehdä ihmisaran esimerkiksi se, että tuntee jokapaikassa itsensä erilaiseksi ja joukkoon sopimattomaksi.
"Taviksilla" on keskenään samantapainen ajatuksenkulku, mutta älykäs ihminen voi tuntea, että ei saa heihin heidän tasollaan yhteyttä (en tarkoita että he olisivat alempitasoisia, vaan vain erilaisella ajattelun tasolla).
Helpottaa kovasti aivan arkipäiväistä kanssakäymistä, jos toinen osapuoli on ajatuksenjuoksultaan suunnilleen samoilla leveyksillä.
Älykkään ihmisen voi siis olla helpompi olla toisen älykkään ihmisen seurassa. Mutta kun kuuluu siihen pieneen 2% vähemmistöön, niin kaltaistansa seuraa on vaikea löytää. Sitten vielä luonne-erot...
Olen samaa mieltä, että onnea ei älykkyys tai peräti nerous tuo. Itselläni on ongelmia ihmisten kanssa, koska minusta tuntuu etten ole henkisesti samalla asteella heidän kanssaan. Liekö sitten älykkyyttä vai peräti mielisairautta. Joudun esittämään yksinkertaisempaa, koska jos lähden innostuneesti puhumaan asioista, niin huomaan pian liitäväni sellaisissa atmosfääreissä, että kukaan ei kykene ymmärtämään sitä mitä puhun, eivätkä osaa vastata mitään. Olen hiljainen, koska en vain osaa jauhaa paskaa. Juttelisin mieluusti politiikasta, historiasta, taiteesta tai filosofiasta, mutta juttelu kumppania ei tunnu löytyvän. Ketään ei kiinnosta sellaiset aiheet.
Se on vaikeaa, sillä sellainen elämä on hyvin yksinäistä.
Matemaattisesti en ole mielestäni kovinkaan lahjakas, vaikka siinäkin pärjään. Tuntuu kuin kykenisin ymmärtämään asioita ja ihmisiä ja elämää paremmin kuin monet muut ja kykenen tarkastelemaan asioita monesta eri näkövinkkelistä, jolloin pystyy ymmärtämään ne elämän eri sävyt, jotka tuntuu jäävän muilta huomioimatta. Mitään oikeaa yhtenäistä totuutta ei asioille ole olemassa...
Mutta kuten jo mainitsinkin, voin yhtä hyvin olla vaikka hullu ja luulla vaan...
Moi,
Älykkyys on vain yksi ominaisuus muiden joukossa ja se ei suoranaisesti riipu muista ominaisuuksista. Minun kohdallani vain on sattunut paletti, jossa älyä sekä arkuutta löytyy.
Moi,
Juuri näin!
...joku hoksasi heti, mitä minä tarkoitan ja miltä minusta tuntuu. Helpotus.
uskon asioiden olevan kuin sanot.
Keksikää ihmeessä jotain, että löydätte toisenne.
Vertaistuki on tarpeen asiassa kuin asiassa.
Ja älykkyys ei ole edes mikään välivaihe elämässä vaan kestää koko elämän ajan.
Niin, että kannattaisi ryhtyä toimiin.
Sen arkuuden täytyy juontaa juurensa lapsuudessa koetusta. Jos jo lapsuudessa on ollut tekemisissä kaikenikäisten, jopa määräilysuhteessa itseen/lapseen olevien tavisten kanssa, ei se ole voinut olla jättämättä jälkiään. Se ilmenee myöhemmin arkuutena ja epävarmuutena, sellaisena, ettei voi odottaa ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemista. Älykäs siis päätyy syyllistämään itseään ajattelemalla, että itsessä on joku "vika", väärä luonne, hulluus tai muuta.
Sitten joutuu näyttelemään tavista hyväksytymmäksi ja ymmärretymmäksi tulemisen toivossa ja sekin rasittaa.
tavisseurassa mielestäsi arkipäiväisen toteamuksen, niin saatko vastaukseksi:
Ai, sä oot ajatellut sen noin syvällisesti!
Ja sitten seurasi hankkiutuu sinua kummeksuen muualle.
Etkö turhaudu pahanpäiväisesti kun älysi ei saa vuorovaikutusta, eikä siis myöskään vuoruvaikutuksen tuomia hyödyllisiä ja kehittäviä virikkeitä ja tyydytystä tuottavaa tekemistä ajatuksillesi.
Tuntuu kuin elämä ja vuodet kuluisivat hukkaan, ainakin henkisessä mielessä. Näin tunsin nuorena ja se oli kiduttavaa.
Onnistun yleensä välttämään syvälliset lauseet puhuessani, mutta jos niin käy niin ihmiset menee lähinnä hiljaiseksi ja pian aletaan puhumaan jostakin muusta. Siinä tuntee itsensä pölhöksi... Joskus testaan ihmisiä, jotka vaikuttavat fiksuilta, juttelemalla syvällistä vaikkapa jostakin mainiosta elokuvasta. Reaktio on yleensä jotain epämääräistä muminaa. Ja taas saan todeta, että hänestäkään ei ollut keskustelukumppaniksi. Joskus ei tarvitse kuin sanoa vaikka että se Veteen Piirretty Viiva on tosi hyvä leffa. Olen tavannut yhden ihmisen, joka on myös pitänyt siitä.
"Etkö turhaudu pahanpäiväisesti kun älysi ei saa vuorovaikutusta, eikä siis myöskään vuoruvaikutuksen tuomia hyödyllisiä ja kehittäviä virikkeitä ja tyydytystä tuottavaa tekemistä ajatuksillesi."
Turhauttaahan se, mutta jonkinlaisen tyydytyksen saan netin kautta. Tuntuu kuin netissä liikkuisi paljonkin fiksuja ihmisiä. Esim. tällaiset keskustelupalstat. Näiden kautta saa kontaktin toisinaan toisten ajatuksiin. Toisaalta taas chateissä on yleensä sama touhu päällä kuin mitä oikeassa elämässäkin. Mutta kyllä sitä kaipaisi myös oikeaa vuorovaikutusta.
"Tuntuu kuin elämä ja vuodet kuluisivat hukkaan, ainakin henkisessä mielessä. Näin tunsin nuorena ja se oli kiduttavaa."
Juuri tuollaista tunnen. Vuodet kuluvat ja ahdistus kasvaa. Tulevaisuuskaan ei näytä muuttavan mitään.
Hei kohtalotoverit ja muutkin kiinnostuneet.
Olen jo lapsesta saakka saanut kuulla olevani älykäs, ja myöhemmin testitkin ovat sen todistaneet (ÄO 148). Älykkyyteni tulee parhaiten esiin kanssakäymisessä toisten kanssa, omaan siis ns. tunneälyä, mutta myös kielellistä ja analyyttista. Olen siis erittäin sosiaalinen, ihmisten kanssa helposti toimeentuleva, luova persoona. Silti koen hetkittäin suurtakin "yksinäisyyttä". Tämä ilmenee varsinkin tilanteissa joissa esim. väitellään vaikkapa yhteiskunnallisista asioista. Usein näissä tilanteissa käy niin että en millään jaksa osallistua keskusteluun kovinkaan kauaa, syystä että se taso millä ajatustenvaihdossa liikutaan on kovin "ahdas" ja yksipuolinen. Tunnustan että turhaudun, enkä jaksa tuhlata energiaani yritykseen kiskoa toisia väljemmille ajatusvirroille. Älkää ymmärtäkö minua väärin, en missään nimessä sano tätä ylemmyydentunteessani, vaan ainoastaan turhautuneena siitä miten usein joudun "puolustamaan" hieman syvällisempää katsantokantaani asioihin.
No, olen jo oppinut keskittämään syvällisemmän keskusteluntarpeeni niihin joilta voin ja SAAN oppia uutta.
Se mikä minua todella jurppii on tapa miten koulu tuhoaa poikani lahjakkuutta ja älykkyyttä. Hän 10 vuotias erittäin älykäs pieni miehen alku. Hänen älykkyytensä on samoin kuin minun kielellistä, mutta myös matemaattista. Häntä ei kiusata koulussa koska hän on hyvin sosiaalinen, iloinen ja positiivinen persoona. Ongelma on opettaja joka ei ymmärrä poikani erikoistarpeita, vaan on luokitellut pojan häiriköksi jo ensimmäisellä luokalla. Miksikö? Koska pojalla on (opettajan mielestä) vaikeuksia keskittyä hiljaa olemiseen, hän kommentoi, kyselee ja herättää keskustelua asioista. Hän suorittaa kaikki tehtävänsä niin nopeasti, että hänellä ei ole mitään järkevää tekemistä noin 20-30 minuuttiin oppituntien ajasta.
Opettaja ei millään tajua poikani turhautuvan jatkuvaan alisuorittamiseen ja minusta on aivan kamalaa seurata voimattomana sivusta kuinka lapsia kohdellaan kuin idiootteja. Olen opettanut pojalleni toisten huomioon ottamista, ihmisarvon kunnioitusta ja rauhanomaista ongelmien ratkomista, sekä tukenut hänen itsetuntonsa kehittymistä, joten hän ei ylpeile taidoillaan ja tiedoillaan.
Miten ihmeessä perustelen pojalle joka on tottunut kotona keskustelemaan avoimesti asiasta kuin asiasta, saamaan järkeviä perusteluja asioihin, kysymyksiinsä asiallisia vastauksia ja jolle on opetettu kriittisen ajattelun malli..., että koulussa hänen on paras luopua kaikesta tästä ja olla hiljaa ja innostumatta liikaa tiedonsaannista??!!
Eräs Äippä
ylemmäksi. Suomessa tosin otetaan parhaiten huomioon keskivertolasten tarpeet.
Minä tosin yleensä olen mielummin hiljaa, jotten päästäisi suustani jotain, mikä sais ihmiset pitämään mua ihan outona. Sitten minua pidetään sen takia outona, kun en osaa jutella rennosti niiden ihmisten kanssa.
Yleensä mä vaan kuuntelen muiden puhetta.
Paljon on ihmisiä ympärillä, mutta silti sitä on aina jotenkin niin yksin.
Ällistä on hyötyä monessa asiassa, esimerkiksi opinnoissa, mutta ainakin mulle siitä on myös haittaa.
Kirjoittaessasi lapsestasi, olisit voinut aivan hyvin kirjoittaa minun lapsuudestani.
Itse eristäydyin, koska en kuitenkaan tullut ymmärretyksi omalla tavallani. Myöhemmin minusta tuli oikeasti koulussa häirikkö.
Olin lapsena sosiaalinen, mutta nykyään vetäytyvä, koska tunnen itseni erilaiseksi ja huonoksi.
Toivon lapsellesi kaikesta sydämestäni Onnellisempaa Elämää, kuin omani. Hänelle on siunaus, että on äiti, joka on ymmärtää hänen lahjansa. Vaadi muitakin ymmärtämään.
Näin toimisin "ei niin sosiaalisen" lapsen kanssa:
Sano lapsellesi, että maailma on kurja paikka ja hulluja täynnä.
Anna lapselle henkilökohtaista päätösvaltaa itsensä ja tekemistensä suhteen enemmän kuin lapselle annetaan. Älykäs lapsi käyttää sen oikein. Näin hän voi välttää tuskastuttavimmat asiat ja tilanteet. Älkää paljastako sitä, se ymmärrettäisiin väärin. Älä jätä vastuuta koululle, äläkä jätä yksin lasta. Ota itse vastuu, pidä itse langat käsissäsi ja säilytä jatkuva keskusteluyhteys lapseen.
(Älykäs lapsi osaa lintsatakin järkevästi, joten hänen pitää saada niin tuntiessaan vaikkapa lintsata. Jos kaikki sujuu hyvin, ei hän kellokorttikansalaiseksi joudu, niin että sen lajin harjoittelua tuskin tarvitaan.)
Kerro, että lapsi voi olla oikeassa ja opettaja väärässä.
Kerro, että jopa opettaja/aikuinen voi olla oppilaalleen/lapselle kateellinen.
Kerro, että epävarma opettaja pelkää/suuttuu, kun menettää lasten edessä kasvonsa. Siksi opettaja ei kestä tilannetta, että oppilas tietää enemmän tai että opettaja ei osaa vastata oppilaan kysymyksiin.
Kerro, että opettaja voi olla leipääntynyt työhönsä, ajatuksiltaan kaavoittunut, vanha ja väsynyt.
Kerro, että suuri osa ihmisistä ei tunne tarvetta keskusteluun, perusteluun, kriittisyyteen eikä itsenäiseen ajatteluun ja ettet ymmärrä niitä ihmisiä.
Kerro, että hänen luokallaan voi olla sekä tuleva presidentti, että tuleva elinkautisvanki ja kaikki siltä väliltä, siksi koulussa on niin kummallista.
Tunti on lyhyt ja tavisten mittojen mukainen ohjelma on vietävä taviksille kiireellä läpi. Opettajalla ei ole aikaakaan.
Steiner koulussa on kai vikansa ja lisäksi kai pulaa "steinerammattitaitoisista" opettajista. Mutta olisiko se opetukseltaan ja asenteiltaan vapaampi koulu. En tunne asiaa tarkemmin.
"Miten ihmeessä perustelen pojalle joka on tottunut kotona keskustelemaan avoimesti asiasta kuin asiasta, saamaan järkeviä perusteluja asioihin, kysymyksiinsä asiallisia vastauksia ja jolle on opetettu kriittisen ajattelun malli..., että koulussa hänen on paras luopua kaikesta tästä ja olla hiljaa ja innostumatta liikaa tiedonsaannista??!! "
En tiedä tarvitseeko tuota ihmeemmin perustella, poikasihan on älykäs ;) jos vain kerrot että koulussa opetellaan tavallisia asioita siten, että koko luokka pysyy mukana (näinhän asia on) niin eiköhän hän ymmärrä. Ymmärsin itsekin jo pikkuipanana, että vaikka minä osasin jo lukea, niin kaikki eivät... ja siksi opeteltiin kirjain kerrallaan.
Anna pojalle haasteita koulun ulkopuolelta, jokin harrastus jossa saa älynystyröitä hieroa. Tai miksei joku liikunnallinenkin harrastus, fyysiset haasteet ovat nekin ihan hyviä tasapainottamaan koulupäivien tylsyyttä... :) Jokin laji jossa opitaan koko ajan uutta, kuten vaikka Budo-lajit.
..sama juttu minulla. Parempi olla hiljaa on minunkin motto. Toisaalta kun miettii niin väliäkö sillä loppujen lopuksi olisi. Nimittäin jos avaa suunsa ja sanoo jotain todella pimeetä taviksen mielestä niin olet outo, mutta jos on hiljaa niin silloinkin on outo. Taidanpa kuitenkin pysytellä hiljaisena =)
joo outo leima myös minulla. yleensä ihmiset hiljeentyy kun astun huoneeseen. Väkisin siinä alkaa hymyilyttämään :D. Sitten kun sanoo jotain, niin ihmiset katsovat kuin säälivää ja nyökkäilevät hyväksyvästi ja kohta vaihtuu puheenaihe. Nykyisin olen alkanut provosoimaan ja ärsyttämään ihmisiä saadakseni ansaitsemaani huomiota esimerkiksi itseäni kehumalla. Myös tyhmäksi tekeytyminen on mainio konsti. Ei auta, kusipään leimanhan siitä saa.
? Miten tavis määritellään? Keskustelutaidot ja yleissivistys eivät suoranaisesti korreloi korkean älykkyyden kanssa, älykkäälläkin ihmisellä voi olla huono yleissivistys ja/tai tietämystä hyvin kapealta sektorin alalta.
Älyllähän ei ole mitään tekemistä yleissivistyksen kanssa. Ei myöskään keskustelutaitojen kanssa.
Älyä on monenlaista, mutta määrittelisin älyn esimerkiksi tietynlaiseksi kyvyksi ajatella eritavalla.
Älykkyys on taitoa ratkaista ongelmia nopeasti ja luovasti, tehdä johtopäätöksiä ja kykyä ajatella asiaa useammalta kannalta yhtaikaa.
Keskivertoihmisellä voi olla paremmat sosiaaliset taidot ja yleissivistys.
Älyä ei kuitenkaan ole se, miten puhuu, vaan se miten ajattelee.
Joskus älykästä ihmistä ei ikinä arvaisi tavallista älykkäämmäksi. Eivät älykkäät ihmiset välttämättä puhu käsittämättömiä asioita ja tuo älykkyyttään esille. On helpompaa edes yrittää sulautua joukkoon.
Mukava kuulla, että kaltaisiani löytyy. Itsekin olen seurassa yksin. Tavisten juttuihin ei saa otetta. En ymmärrä, miten ihmiset jaksavat jauhaa sellaisista asioista. Tunne lienee molemmin puolinen päätellen niistä ilmeistä, joita saan osakseni, jos sanon, mitä päässäni oikeasti liikkuu. Yleensä olen hiljaa. Joskus olen sanonut ihan suoraan, etten oikein hallitse sosiaalista small talkia, ja että tapaan ajatella asioita vähän omasta vinkkelistäni. On henkisesti miellyttävämpää määritellä itsensä oudoksi ennen kuin toiset tekevät sen puolestasi. Sillä tavalla pääsee vaikuttamaan siihen, nähdäänkö outous negatiivisena vai positiivisena ominaisuutena :).
Kiitos vinkistä, tätä on mietitty, mutta poika viihtyy luokkakavereittensa kanssa, joten tuntuu siltä että tavallaan häntä "rankaistaisiin" siirtämällä hänet toiseen luokkaan. Pienessä maalaiskylässä ei ole vaihtoehtoja kovinkaan monta, joten paras taitaa olla vain yrittää auttaa häntä "selviämään" niissä olosuhteissa johon on joutunut.
Olen pahoillani, että sinulle kävi noin. Itse en aio antaa periksi ja voit olla varma että tulen aina taistelemaan poikani parhaaksi, mutta myös muiden lasten...olivatpa he sitten erityisen älykkäitä tai eivät.
Onneksi minulla on mahdollisuus työni kautta auttaa lapsia tässä typerässä aikuisten leikissä, jota kutsutaan "aikuisuudeksi" vaikka siinä usein ei todellakaan näy jälkeäkään siitä mitä itse määrittelisin aikuisen käytökseksi, nimittäin ymmärtämystä erilaisuuden rikkaudelle.
Lapset ovat niin paljon älykkäämpiä kuin mitä me aikuiset useimmiten tajuamme ja heitä ei pitäisi kohdella mielivaltaisesti luokitellen heidät miltei idiooteiksi.
Toivon sinulle voimia etsiä tie onnellisempaan elämään ja ystäviä ympärillesi tukemaan sinua sille matkallesi.
*hymyillen*
Kiitos ajatuksistasi.
Näin juuri "kasvatankin" poikaani, paitsi että omalle positiiviselle elämänkatsomukselleni uskollisena kannustan häntäkin löytämään elämästä ne paremmat puolet...kulkemaan kadun aurinkoista puolta.. *hymy*
Rehellisyys on kunnia-asia vanhemmuudessa, joten vaikka mieluummin ratkonkin elämänsolmuja positiivisin keinoin en kätke itseltäni enkä pojaltani sen synkempiäkään realiteetteja.
Poikani on oppinut jo täällä kotona että aikuiset erehtyvät ja ovat silloin tällöin väärässä,siksi en ole missään vaiheessa yrittänyt kääntää häntä esim. opettajaansa vastaan. Mieluummin kannustan häntä näkemään opettajan heikkoudet, ymmärtämään niitä ja antamaan jalosti anteeksi toisen epätäydellisyyden....aivan niin kuin hän itse tulee hyväksytyksi meiltä vanhemmiltaan juuri sellaisena kuin on, vahvuuksineen JA heikkouksineen.
Näillä eväillä toivon hänen selviävän ja kasvavan ihmiseksi joka uskaltaa olla oma itsensä, ottaa vastuun omista teoistaan, sanoistaan ja ajatuksistaan.
Mitä kouluun tulee...se EI ole, eikä tule olemaan koskaan mikä "pyhä lehmä" meidän kodissamme, se saakoon sen sijan minkä se kulloinkin ansaitsee.
Kuitenkin poikanikin tarvitsee oppia sitoutumaan yhteisiin sääntöihin ja noudattamaan lakia, siksi kannustan häntä käymään koulua, tekemään läksynsä ja sopeutumaan parhaalla mahdollisella tavalla siihen todellisuuteen jossa me "kummalliset otuksetkin" joudumme elämään. *hymy*
Kotipaikkakunnallamme ei ole kuin yksi ainoa koulu, ja muutto muualle on hyvin epätodennäköistä.
Kiitos kuitenkin vinkistä...tosin ainakaan Montessori esikoulussa ei ollut yhtään nykyistä koulua parempi ymmärtämys asiassa.
Kiitos todella hyvistä ideoistasi. Koululiikunta se vasta onkin poikani mielestä ollut tylsää, liian vähän haasteita tai sitten kilpailua toisia vastaan. Toivon itsekin että saisimme tänne edes mielekkään ajomatkan päähän harrastusmahdollisuuksia jotka kiinnostaisivat poikaani enemmän kuin koulun tarjoamat hiihto ja sähly. Älynystyröitä hieromme yhdessä koko perheen voimalla, vaikkapa pelaamalla shakkia tai muita "strategiapelejä" ja tietenkin huumorilla höystetyillä keskusteluilla kaikenmaailman aiheista, kuten "miltä tyhjyys näyttää?".. =o)
Poikani rakastaa lukemista kuten minäkin, joten harrastamme mielikuvitusmatkoja kirjojen seikkailumaihin päivittäin. (Poika oppi lukemaan ihan itse 3,5 vuotiaana ja kirjoitti ensimmäisen satunsa 4 vuotiaana.)
Olen myös yrittänyt suojella poikani oikeutta olla "ihan tavallinen" lapsi ja ehkä juuri siksi hän on melko suosittu kavereiden joukossa...ei tee itsestään sen suurempaa numeroa. Eikä meillä koskaan vertailla häntä toisiin lapsiin, sillä se ei ole tarpeen, eikä rakentavaa.
Kaikkea hyvää sinulle. =o)
..ja yleensäkin niin monta asiaa johtaa tuohon arkuuteen,mutta kaikista pahin on juuri tuo itseluottamuksen puute.Uskoisin että älykkäälle ihmiselle kaikki sosiaalisuus on vaikeampaa koska ajatellaan huomattavasti enemmän kuin älykkyydeltään keskiverto ihminen.Älykkyydeltään keskiverto ihmisen on helpompi olla ottamatta stressiä asioista ,koska ei tule ajatelleeksi niin tarkasti toimintojaan/sanojaan..
Itse olen taasen opettelmassa tätä itseluottamuksen kasvattamista ja itsensä hyväksymistä.Yritän asettaa ihanneminäni suunnillen realistiselle tasolle ,samalle tasolle oman minäni kanssa..
nämä asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia miltä monista tuntuu..opettelua koko elämä,varsinkin jos osaa ajatella "liikaa"..
Miten arkuus eroaa itsevarmuuden puutteesta?
on toki itselle mahdollista.
Mutta itseluottamuksen ja ympäristön hyväksynnän saaminen (ja mahdollisuus näyttäytyä täysin omana itsenään ja silti "selvitä elämässä") on kiinni ympäristöstä, ei itsestä.
Muiden ääneen lausumia määritelmiä minulle minusta:
Arka, herkkä, vakava, liian kiltti, merkillinen, kummallinen, ailahteleva, syrjäänvetäytyvä, huono itsetuntoinen.
Kuulen usein kehoituksen: Älä ajattele liikaa/niin paljon.
Koskaan ei tavis ole sanonut minulle: Olet älykäs. Ilmeestä päätellen ajattelevat täysin päinvastaista ja kohtelevat sen mukaan.
Muutama korkeammin koulutettu on sanonut älykkääksi, mutta suhteessa keihin, en ole kysynyt.
En voi muuttaa millaisena ympäristö arvojensa ja tapojensa kautta minut näkee.
Enkä voi pysäyttää ajattelua aivoistani, ne ajattelevat itsestään. Enkä tahdo, koska aivoissani tapahtuva ajattelu tuntuu oman elämäni tärkeimmältä asialta eli on oma persoonallisuuteni.
niin..eikö olekkin jännä jos ajattelet eri tavalla ja kiinnostuksesi ovat erilaiset niin oletkin tyhmä monien mielestä..
Viestissäsi on aika paljon asiaa.On mielenkiintoista miten ihmiset suhtautuvat älykkäisiin ihmisiin pitämällä heitä tyhminä vaikka asia on aivan päinvastoin.Ehkä he pelkäävät jotain tai sitten heidän aivokapasiteettinsa ei riitä työstämään älykkäämpien juttuja ja asiat tuntuvat monimutkaisuudessaan niin yksinkertaisilta,heidän mielessään..kuten mitä tuollaisia miettimään,vähänkö olet pimeä yms..
Kyllähän minäkin hyväksyn itseni,mutta toisien kanssa se ei aina ole ollutkaan niin helppoa.Olen suorastaan opetellut tiettyjä käyttäytymismalleja(kuulostaapa hassulta )jotta pärjäisin muiden ihmisten kanssa.
Tuntuu että alan sopeutumaan muiden joukkoon,mutta tietämällä mitä teen ja miten toimin.Oikeastaan kyse on varmaankin vain matkasta itsetuntemukseen,tai jotain?
Yleensä jätän sanomatta monia asioita koska tiedän ettei muut ymmärrä/jaksa ymmärtää..mutta kuitenkaan en itseäni muita parempana pidä,vain yksilönä muiden yksilöiden joukossa!
Olisi paljon sanottavaa muttei kaikkea saa kirjoitettua edes,kuten tuostakin ettei voi lopettaa ajattelua..mutta jätetään toiseen kertaan=)
En ole lukenut psykologiaa enempää kuin lukio vaati,mutta itse ymmärtäisin asian niin että arkuus on pelkoa muita ihmisiä kohtaan eli itsevarmuuden puutetta.Jos on arka,pelkää jotain,jos täytyy pelätä,täytyy itsevarmuudessa olla pientä puutetta.Pelko on kylläkin normaali olotila ja tietynlainen arkuuskin.Eihän kukaan voi suinpäin syöksyä tilanteeseen kuin tilanteeseen,paitsi jos ei mieti tarpeeksi tai tajua..ken tietää..en ossoo enempiä sanoa.Luulisin arkuuden olevan itsevarmuuden puutteesta heijastuva jutska.Päivän jatkoja...=)
Ihanaa lukea täältä näitä juttuja. En ole koskaan käynyt missään virallisessa äo-testissä, koska minua ei kiinnosta tietää pisteen tarkkuudella älykkyyttäni. Mutta monet ovat sanoneet minua älykkääksi ja selviydyn esim. opinnoista pienellä vaivannäöllä.
Olen aina luullut olevani outo ja oudoista puheistani olen aina saanut kuulla. Jopa eräs ex-poikaystävä jaksoi hokea, että ajattelen niin kummallisia asioita, kukaan muu ei ajattele niin outoja. No, sittemmin löysin esim. filosofian ja yhteiskuntatieteet ja kyllähän niitä "kummallisesti" ajattelevia löytyi muitakin!
Kysymys: Miten te olette jaksaneet erilaisuutenne? Hyväksyneet itsenne?
Ohjeita elämän varalle? Olen vasta kolmekymppinen, mutta nyt jo ahdistaa. Onko koko elämäni tällaista rämpimistä, kukaan lähipiirissä ei ymmärrä? En voi koskaan keskustella (livenä) niistä asioista, joista haluaisin?
Ja ongelma on juuri se, että jos kavereiden kanssa puhun jostain minua kiinnostavasta, keskustelu pysyy pinnallisella tasolla. Usein mielipiteet ovat hyvä-paha- akselilla. Jos keskustelua yrittää varovaisesti syventää, se loppuu kuin seinään.
Poikaystäväni on todella fiksu. Hän pystyy seuraamaan keskustelua kanssani ja pystyy kommunikoimaan, MUTTA väsyy nopeasti ja haluaa vaihtaa puheenaihetta. Ajattelutapani on hänelle liian raskasta ymmärtää.
Ja tavallinen small talk on minulle kaameaa punnertamista. Oikein hiki otsalla yritän.
Ihan tosissani mietin, että pitäiskö ottaa yhteyttä psykologiin... Tuntuu, etten kestä tätä tilannetta enää. Siis nytkin melkein itken... Eikä tätä voi ääneen puhua kenellekään, sehän kuulostaisi muista ihmisistä naurettavalta itsesääliltä. Älykkyyshän on jotain, mitä kaikki kadehtivat ja haluavat. Minulle riittää vain se, että tulen omassa elämässäni toimeen.
Jos menet psykologille, niin huolehdi, että hän on yhtä älykäs tai älykkäämpi kuin sinä, muuten et saa hänen luotaan enempää apua kuin taviksiltakaan.
Poikakaverisi väsyy keskustelussa siksi, että monet miehet on yks'oikoisempia ajattelussaan, varmaan jonkun testosteronin takia, tämä nyt oli mutu-huuhaata.
Kun joutuu pakottamaan itsensä sosiaalisuuden nimissä työpaikalla kuuntelemaan small talk'ia, niin tuntee ihan konkreettisesti, miten vatsakalvo kiristyy ja vatsaan alkaa levitä särky ja huono olo, siitä tilanteesta on pakko vetäytyä pois jo ihan kivun takia, psykosomaattinen reaktio varmaankin. Kaikkeen ei voi itseään pakottaa.
Jos saat älykkään lapsen, niin hänen lähestyessään aikuisuutta saat vihdoin viimein sitä juttuseuraakin. Vaan sitten hän lähtee kotoa ja oletkin taas yksin.
Erilaisuuden jaksamisesta, itsensä hyväksymisestä.
Vastaus: Huonosti. Mutta meni se elämä näinkin, yksin, vaikka oli ihmisiä ympärillä. Apua itselleen sai vain itseltä, myöhemmin myös siltä lapselta, sen verran kuin lapselta, aikuiseltakaan, saa vaatia.
Kun menet sille älykkäälle psykologille, hän sanoo sinulle, ettei sinussa ole psykologista eikä psykiatrista vikaa, vaan sinulla on elämän ongelma. Mitä se psykologi/psykiatri elämän ongelmalle voisi tehdä? Kuin ehkä vioittaa aivosi psyykenlääkkeillä ja sähköshokeilla sellaiseen kuntoon, että alat sopia tavisten seuraan. Et kai sitä tahdo.
No en kyllä usko, että psyykenlääkkeet voi ketään vioittaa. Eikä niitä nykyään turhaan kai määrätäkään (paitsi yksinäisille vanhuksille?). Ja lääkkeistähän voi aina kieltäytyä tai niiden tarpeellisuudesta keskustella.
Psykologilta/psykiatrilta kaipaisin keskusteluapa. Kaipa se osaa keskustella ihan koulutuksensakin perusteella (näin ainakin toivon), mistäs minä hänen älykkyytensä selvittäisin. ;) Ja köyhänä en voi muutenkaan valita sitä, mistä palveluni vastaanotan.
Kirjallisuutta tästä aiheesta en ole oikeastaan löytänyt... Älykkyyttä kun ei pidetä ongelmana, vaan lahjana. Ja senpä takia tästä ei oikein kehtaa päätään julkisesti aukoa. Arka aihe...
minulla on aivan saman laiset ongelmat.... Onneksi maalimassa on kuitenkin joitain ihmisiä jotka ymmartävät sinua...
Hei siistiä, en tajunnutkaan
missä "muut" olivat, eli ne muut olikin
fiksuja, ja minä kun olen
niin kumma ja itsepäinen niin
olen jo alkanut pitää itseäni
lähinnä idioottina sen takia
ette tuntuu että niin harvat
tajuavat minua ollenkaan..
nyt kaikki otetaan hotmail
osoitteet ja laitetaan
joku mailigrouppi kehiin
tai jotain muuta fiksua
eiköstä niin?
joku teistä muista weirdoista
varmaan tietää miten ton
saa tosi nerokkaasti toimimaan
;)
olipa sarkastinen viesti...
olen itse kolmetoista vuotias tyttö jolla ilmeni noin kuukausi sitten äo:ksi 153...... olen aina tuntenut toisia ihmisiä kohtaan vastenmielisyyttä ja yleensä minun kaltaiset ihmiset ovat sosiaalisesti lahjattomia.