Syytät ilmeisesti mua kaikesta

Jätin sut, rakkauteni kuoli yks kaks ja siihen on syynsä vaikken niitä koskaan kertonut. Oli myös paljon epäkohtia joista en pitänyt, luulin jo löytäneeni sen oikean, mutta aika näytti ne todelliset piirteet sinussa. Olet jälkeenpäin vain "piilovittuillut" minulle, olen miettinyt että olet sellainen omaan napaansa tuijottaja etkä näe omissa toiminnoissasi mitään vikaa, mitähän ne sellaiset ihmiset ovat? Itsetuntosi oli aivan maassa, luulitko etten sitä huomannut? Sun tapasi osoittaa rakkautta oli todella eleetöntä, josta sai sellaisen kuvan, että olen yhdentekevää sinulle. Ihmettelen myös sitä että onko maailmankuvasi todella niin synkkä, ettei sinusta ollut mua silmiin katsomaan ja hymyilemään koskaan. En halua naista joka ei osaa näyttää tunteitaan, pidemmän päälle se rupeaa tuntumaan yksipuoliselta. Et kertonut itsestäsi oikeastaan mitään sellaisia asioita joita olisin halunnut tietää, teit kaiken vaikeammaksi minulle. Olit aina välinpitämättömällä tuulella. Päällimmäisenä tunteena nyt jälkeenpäin mulla on ihmetys ja pieni viha. Erehdyt pahasti jos luulet mun ikävöivän sua kaiken jälkeen, tietoni sinusta ovat poistettu, kumpa en olisi koskaan edes törmännyt sinuun. Niin kuin joku sen sanoi, "sulle mies on kyllä fiksumpi nainen jossain odottamassa".
18934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kuule kuka hullu jaksaa päivästä toiseen sitä että jonkun itsetuntoa pitää kaksin käsin pidellä pystyssä.
Taisi olla niinpäin että oma egosi oli hauras kuin paperi.
Siks toisekseen vihaan sitä että joku roikkuu koko ajan lahkeessa kiinni, siinä loppuu happi.
Jos sadannen kerran jo jankutat että joo joo kyllä tottakai rakastan niin se asia kääntyy lopulta
itseään vastaan.
Sosiaalinen elämä kuihtuu olemattomiin ja lopulta olet oman kotisi vanki.
Tunteiden näyttäminen- jos ainoa tunne jota "saa" näyttää on se koko ajan katoava rakkaus
niin heikosti menee. Ihminen on vammainen jos ei saa käsitellä muuta kun pelkkä rakkautta.
Se on täysin harhaista että muita tunteita ei olisi olemassakaan.
Ihan hyvä kun lähdit, nyt voi hengittää vapaasti

I´m FREE !!!

.. se "joku" on varmaan ollut ainoa kaveri joka sulla on, sekin säälittävä vaimoaan
pettävä p...a

Äänestä
  • Asia ei selvästikään sinua koske

    "Kuule kuka hullu jaksaa päivästä toiseen sitä että jonkun itsetuntoa pitää kaksin käsin pidellä pystyssä"

    -ja jos luetun ymmärtämisessä oli vaikeuksia, niin kyse ei ollut minun huonosta itsetunnosta vaan hänen.

    Äänestä

  • Etsin tervepäistä kirjoitti:

    Asia ei selvästikään sinua koske

    "Kuule kuka hullu jaksaa päivästä toiseen sitä että jonkun itsetuntoa pitää kaksin käsin pidellä pystyssä"

    -ja jos luetun ymmärtämisessä oli vaikeuksia, niin kyse ei ollut minun huonosta itsetunnosta vaan hänen.

    Eikös tämä ole lähinnä keskustelupalsta, mitä v..ua tänne sitten itse vuodatat jos haluat
    suodattaa vastauksia duuud ?
    Ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön, sekä myös kritiikin.

    "asia ei selvästikkään sinua koske" ---> taas yksi niistä raukoista jotka saa tyhjän ihan pyytämättäkin
    vedellessään hatusta kaiken maailman ufojuttuja.
    Toivot varmaan hurjasti sääliä itsellesi toisen ihmisen mustamaalaamisella, mutta varaudu
    sitten siihen että pilkka saattaa kolahtaa omaan nilkaan.

    Vai eikö itsetunto miesneidillä kestä sitä ?

    Äänestä

huomasitko myös omassa tekstissäsi ettet myöskään itsessäsi huomannut mitään vikaa, mikähän se sellainen ihminen on, kovasti arvostelet kyllä toista osapuolta, oletko jo löytänyt sen "paremman" ja jos olet niin hyvä niin, sittenhän tämä sinunkin aloitus tänne sivustolle oli turha ja voit kertoa sille jollekulle että nyt se on tapahtunut, meinaan se fiksumman löytyminen.

Äänestä

ei ole enää muuta sanottavaa.Hoida mielenterveytesi kuntoon, soimaa sitten vasta toisia.Tuossahan sairastuu kanssakulkijatkin.On vain parempi..että löydät sen ns.terveen ja fiksun..joka osaa sanoa suoraan, ilman tunteiluja, mitenkä ne asiat pitäisi olla.
Olin ehkä liian empaattinen..no tyhjän saa pyytämättäkin.
Hyvää ja tasapainoista elämää sinulle.

Äänestä

Onpa tosi kypsää tulla jälkeenpäin kehumaan, että oli syyt joita et koskaan kertonut.. niinpä niin, taidat olla just semmonen raukka joka ei koskaan edes pysty sanomaan rehellisesti omaa negatiivista mielipidettään asioista, kun pelkäät että joku voi pitää sua sen takia urpona. Niin, eikö olisikin kauheaa jos joku ajattelisi sinusta niin. Etkö sitten koskaan kyennyt kysymään sellaisia asioita toiselta, joita olisit halunnut tietää? Entä jos "jättämäsi" henkilö vihaa myös sinua, ehkä siksi ettet koskaan ollut täysin aito? Miksi tulet jälkeenpäin kertomaan millaista naista et halua, eikö pokkasi riittänyt kertoa sitä naamatusten? Luuletko, että se tätä henkilöä hetkauttaa jollain lailla enää? Luuletko, että kaltaisesti pelkurin edessä pystyy helposti hymyilemään ja näyttämään rakkautta? Entäpä jos kyse ei ole ollut toisen puutteellisesta itsetunnosta, ehkä hänen maailmansa näytti synkältä kun tajusi millainen tossukka olet, joka ei koskaan pysty näyttämään todellisia kasvojaan, puhumaan suoraan ongelmista, näyttämään negatiivisia tunteita, olemaan aito?

Äänestä
  • ja vielä, tuo viimeinen lauseesi jossa siteeraat jotain jonkun toisen sanomaa, kertoo sinusta enemmän kuin tuhat sanaa, aina hakemassa pönkitystä teoilleen ja ajatuksilleen joltain "kaverilta", oijoi, kylläpä varmasti sattuu ja lujaa sitä naista että joku on noin sanonut, ehkäpä on vaan tyytyväinen ettet ole enää elämässään. Kaiken kaikkiaan sinulla näyttää olevan vielä paljon hampaankolossa kun näet vaivaa "loukataksesi" toista, olet melko säälittävä.

    Äänestä

Ei jumaliste että joku voi olla yksinkertainen, neitimäinen, vali vali, mistä tommosia miehiä löytyy, täytyy varoa törmäämästä...

Äänestä

Siis olet itse jättänyt tämän naisen kertomatta hänelle syistä miksi ratkaisuun päädyit ja vielä katsot aiheelliseksi tulla itkemään tänne hänen vikojaan ja kertomaan, miten jopa kavereidesi mielestä saat paremman. Onkohan sulla nyt kaikki ihan kotona? Onko tämä mielikuvituksesi tuotetta? Vai oletko iältäsi kuusitoista? Jotkut palikat ei tässä nyt ihan oo kohdillaan.

Äänestä
  • kaverilla ei ookaikki inkkarit veneessä mukana.eikä palikat.

    Äänestä

olikohan tämä mulle. jos, niin vihaa siellä aivan rauhassa. toivoisin että oikeastikin unohtaisit minut, se että kirjoitat tänne ei vaikuta siltä. sinä et ollut sitä mitä luulin ja toivoin, valitettavasti. silloin ei rakkaus pääse kunnolla syntymään. ei itsetuntoni ole heikko, olet tulkinnut asioita oman pääsi mukaan, samoin olet keksinyt päässäsi piilovittuilut. olet epäluuloinen ihminen. joskus ihminen näkee toisessa omia huonompia piirteitään ja kieltää ne itsestään, onkohan tässä käynyt niin. sinulta saattaa puuttua kokonaisvaltainen ymmärrys asioista. toivon etten näe sinua enää koskaan. olin jo unohtanut, kunnes näin tämän tekstin.

Äänestä

tosi paljon samanaiselta haahulijalta joka lähti lätkimään mun luotani muutaman kerran ja nyt
lopullisesti ja viimeisen kerran. Goodbye vaan.
Erittäin raukamaista lähteä selittämättä mitään ja vedota niihin toisen vikoihin ja vihjailla
mielenterveyden suuntaan. Varsinkin kun tässäkin näkee että itelläsi ei ole kaikki inkkarit
kanootissa eikä muumit laaksossa.
Ihanko hampaita kiristellen jouduit sitä suhdetta kestämään ja sitten vaan pistit poikki
kun kyseessä ei ollutkaan miss täydellisyys, siis semmoinen joka palvoo ja palvelee
sinua 24/7 ?
Voi helvetti, käyppäs nyt kaivelemassa jostain ihan kokovartalopeili , tuijota siihen riittävän
kauan ja katso löytyykö itsestäsi mitä vikoja ja mistä kohti.
Veikkaan kertoimella sata-nolla että tulet elämään lopun ikäsi yksin syistä että et näe mitään vikaa
itsesssäsi ja sulle kelpaa vain muottiin valettu aivoton barbi. Semmoinen joka käyttäytyy ainostaan
sun kapean maailmankuvasi normien mukaisesti.
Luojalle kiitos sunkaltaisistasi pääsee eroon aika nopeasti.

Äänestä

kylmä paskiainen, narsistinen, tunnevammainen, materialisti, v-mäinen käytännön asioissa, paskanpuhuja, haki jotain sairasta tyydytystä toisten ihmisten haukkumisesta sisäistäen samalla kuitenkin sen että itse kuului alempaan keskikastiin. Sen verran vielä, että itse olen muutamalla sanalla kommentoinut niille jotka ovat kysyneet suhteen päättymisestä, olen vastannut että tarvittavia tunteita elämän kestävään rakkauteen ei enää ole. Sanoin kyllä naisellekin syitä, mutta en nyt ihan kaikkia rankimpia juttuja kertonut. Mun turhautuminen johtuu niistä hänen idioottimaisista jälkipeleistään, rajansa kaikella. Mä olen sinut itseni kanssa tai ainakin olin, ei mun tarvinut nöyryyttää häntä mitenkään eikä sanoa pahasti, itse hän sai kaiken aikaan vittumaisuudellaan. Juoppo saatana, juonut aivonsa hajalle.

Äänestä
  • No mitä ihmettä sitten valitat enää, mene katsomaan pikku kakkosta ja vedä käteen.
    Muista valittaa kaikille miten paskasti sua on kohdeltu ja vedä säälipisteitä luuseri.
    Kyllä ottaa aivoon tuommoiset vinisijät.

    Äänestä

Loukkas kuule ihan kiitettävästi varsinkin sen jälkeen kun olit puhunut ympäri kyliä, miten mä olin muka juossut sun perässäsi ja kiusannut ja häirinnyt sua senkun olin kerennyt.. Mä joka en koskaan tehnyt mitään, edes paljon sua katsonut. Mutta sekin oli ilmeisesti liikaa. Mä joka yritin kaikkeni aina, että sä et ikinä olis sellasta voinut kuvitellakaan. Mä joka tiesin, että sulla on sen sata naista joka puolella ja tiesin, etten mä sua ainakaan häiritse, koska et pitänyt siitä. Ja pidin kuule tarpeeksi tehokkaasti huolen, etten häirinnyt. Ja senkin päälle vielä olit mut haukkunut. Loukkas niin paljon, tiesin, etten ole niin tehnyt.
Kaikki väärin. Aina.

Äänestä
  • Jätin sut, rakkauteni kuoli yks kaks ja siihen on syynsä vaikken niitä koskaan kertonut. Oli myös paljon epäkohtia joista en pitänyt, luulin jo löytäneeni sen oikean, mutta aika näytti ne todelliset piirteet sinussa. Olet jälkeenpäin vain "piilovittuillut" minulle, olen miettinyt että olet sellainen omaan napaansa tuijottaja etkä näe omissa toiminnoissasi mitään vikaa, mitähän ne sellaiset ihmiset ovat?

    Mitä sinä tuolla tarkoitat?

    Itsetuntosi oli aivan maassa, luulitko etten sitä huomannut?

    Vähemmästäkin. Kaikki, mistä tuli palautetta oli aina väärin. Jos jotain kontaktia koetti, sai kuulla aina jälkeepäin. Jos ei koittanut, ei ehkä ainakaan tullut sanomista. Eipähän ollut sulla eikä sun kavereilla enää sitten ainakaan mun asioista märehdittävää keskenänne. Säkään et koskaan tullut sanomaan suoraan mulle mitään. Aina jostain kiertokautta kuulin taas sitä ja tätä. Lopulta meni vähän kuin luottamus kaikkeen. Ei ollut oikein enää ideaa, mitä tai ketä uskoa.

    Sun tapasi osoittaa rakkautta oli todella eleetöntä, josta sai sellaisen kuvan, että olen yhdentekevää sinulle. Ihmettelen myös sitä että onko maailmankuvasi todella niin synkkä, ettei sinusta ollut mua silmiin katsomaan ja hymyilemään koskaan.

    Mistä sä sen kuvittelit, että kukaan on mitään osoittanut edes? Ajatuksia on tietysti vaikea lukea. Mutta et uskoisi, jos sanoisin, etten voinut. ikinä ei ollut sellaista tilannetta, mistä en olis saanut myöhemmin sanktiota ja sanomista, jos mitään olisin koittanut. Lisäks sä et tule koskaan uskomaan, miten paljon mä kompuroin sun ystävien heittelemissä kapuloissa, mistä sä et koskaan edes tule tietämään mitään. Mitäpä mäkään olisin niitä sulle esitellyt. Nehän oli sun ystäviäs. Kivat niille.

    En halua naista joka ei osaa näyttää tunteitaan, pidemmän päälle se rupeaa tuntumaan yksipuoliselta. Et kertonut itsestäsi oikeastaan mitään sellaisia asioita joita olisin halunnut tietää, teit kaiken vaikeammaksi minulle.

    En mä usko, että kukaan sellaista haluaa. Mutta oikeasti mä koitin vain säästää itseäni seurauksilta sen kaiken edellisen takia. Niin turhaan ja vaikket usko, niin paloi se lopulta ja karrelle. Lisäks jotkut puhui useestikin, että sulla oli suhteita vähän sinne sun tänne. Laitanko nimiä tähän, kenen kanssa? En nyt laita, mutta voisin laittaa useemman.

    Olit aina välinpitämättömällä tuulella. Päällimmäisenä tunteena nyt jälkeenpäin mulla on ihmetys ja pieni viha. Erehdyt pahasti jos luulet mun ikävöivän sua kaiken jälkeen, tietoni sinusta ovat poistettu, kumpa en olisi koskaan edes törmännyt sinuun. Niin kuin joku sen sanoi, "sulle mies on kyllä fiksumpi nainen jossain odottamassa".

    En ollut välinpitämätön, mutta ei mulla ollut mitään mahdollisuuksia. Mä olin saanut niin monta kertaa palautetta, että pysyä poissa sun tieltä, että mitä siinä olis enää voinut. Olisko mun pitänyt heittää se kaikki sun silmille ja sanoa, että selvitä tuo sotku? Kokeilin varovasti muutaman kerran, mutta et tajunnut laidastakaan. Lopulta mulla meni luottamus moneen ihmiseen. Kaikkihan me toivotaan, että joskus olis jotain parempaa, aina ei vaan mene niinkuin toivoo.
    Tänäpäivänäkään en tiedä, että mikä oli totta ja mikä ei. Mutta sen tiedän, että mulle tahdottiin pahaa, jos et sinä, niin joku muu. Ja vaikka olisin tehnyt mitä, ne olis aina tullut mun silmille jotenkin takas, kuten kävikin monesti. Ei se fiksua ollut, ei ikinä. Mutta eipä siitä voinut oikein sanoakaan, etkä tule sitä koskaan ymmärtämään tai uskomaan. Siksi parempaa tulevaisuutta. Pidä silmät vielä enemmän auki kuin ennen. Kaikkiin ei voi luottaa.

    Äänestä

  • kommenttia kirjoitti:

    Jätin sut, rakkauteni kuoli yks kaks ja siihen on syynsä vaikken niitä koskaan kertonut. Oli myös paljon epäkohtia joista en pitänyt, luulin jo löytäneeni sen oikean, mutta aika näytti ne todelliset piirteet sinussa. Olet jälkeenpäin vain "piilovittuillut" minulle, olen miettinyt että olet sellainen omaan napaansa tuijottaja etkä näe omissa toiminnoissasi mitään vikaa, mitähän ne sellaiset ihmiset ovat?

    Mitä sinä tuolla tarkoitat?

    Itsetuntosi oli aivan maassa, luulitko etten sitä huomannut?

    Vähemmästäkin. Kaikki, mistä tuli palautetta oli aina väärin. Jos jotain kontaktia koetti, sai kuulla aina jälkeepäin. Jos ei koittanut, ei ehkä ainakaan tullut sanomista. Eipähän ollut sulla eikä sun kavereilla enää sitten ainakaan mun asioista märehdittävää keskenänne. Säkään et koskaan tullut sanomaan suoraan mulle mitään. Aina jostain kiertokautta kuulin taas sitä ja tätä. Lopulta meni vähän kuin luottamus kaikkeen. Ei ollut oikein enää ideaa, mitä tai ketä uskoa.

    Sun tapasi osoittaa rakkautta oli todella eleetöntä, josta sai sellaisen kuvan, että olen yhdentekevää sinulle. Ihmettelen myös sitä että onko maailmankuvasi todella niin synkkä, ettei sinusta ollut mua silmiin katsomaan ja hymyilemään koskaan.

    Mistä sä sen kuvittelit, että kukaan on mitään osoittanut edes? Ajatuksia on tietysti vaikea lukea. Mutta et uskoisi, jos sanoisin, etten voinut. ikinä ei ollut sellaista tilannetta, mistä en olis saanut myöhemmin sanktiota ja sanomista, jos mitään olisin koittanut. Lisäks sä et tule koskaan uskomaan, miten paljon mä kompuroin sun ystävien heittelemissä kapuloissa, mistä sä et koskaan edes tule tietämään mitään. Mitäpä mäkään olisin niitä sulle esitellyt. Nehän oli sun ystäviäs. Kivat niille.

    En halua naista joka ei osaa näyttää tunteitaan, pidemmän päälle se rupeaa tuntumaan yksipuoliselta. Et kertonut itsestäsi oikeastaan mitään sellaisia asioita joita olisin halunnut tietää, teit kaiken vaikeammaksi minulle.

    En mä usko, että kukaan sellaista haluaa. Mutta oikeasti mä koitin vain säästää itseäni seurauksilta sen kaiken edellisen takia. Niin turhaan ja vaikket usko, niin paloi se lopulta ja karrelle. Lisäks jotkut puhui useestikin, että sulla oli suhteita vähän sinne sun tänne. Laitanko nimiä tähän, kenen kanssa? En nyt laita, mutta voisin laittaa useemman.

    Olit aina välinpitämättömällä tuulella. Päällimmäisenä tunteena nyt jälkeenpäin mulla on ihmetys ja pieni viha. Erehdyt pahasti jos luulet mun ikävöivän sua kaiken jälkeen, tietoni sinusta ovat poistettu, kumpa en olisi koskaan edes törmännyt sinuun. Niin kuin joku sen sanoi, "sulle mies on kyllä fiksumpi nainen jossain odottamassa".

    En ollut välinpitämätön, mutta ei mulla ollut mitään mahdollisuuksia. Mä olin saanut niin monta kertaa palautetta, että pysyä poissa sun tieltä, että mitä siinä olis enää voinut. Olisko mun pitänyt heittää se kaikki sun silmille ja sanoa, että selvitä tuo sotku? Kokeilin varovasti muutaman kerran, mutta et tajunnut laidastakaan. Lopulta mulla meni luottamus moneen ihmiseen. Kaikkihan me toivotaan, että joskus olis jotain parempaa, aina ei vaan mene niinkuin toivoo.
    Tänäpäivänäkään en tiedä, että mikä oli totta ja mikä ei. Mutta sen tiedän, että mulle tahdottiin pahaa, jos et sinä, niin joku muu. Ja vaikka olisin tehnyt mitä, ne olis aina tullut mun silmille jotenkin takas, kuten kävikin monesti. Ei se fiksua ollut, ei ikinä. Mutta eipä siitä voinut oikein sanoakaan, etkä tule sitä koskaan ymmärtämään tai uskomaan. Siksi parempaa tulevaisuutta. Pidä silmät vielä enemmän auki kuin ennen. Kaikkiin ei voi luottaa.

    "sulle mies on kyllä fiksumpi nainen jossain odottamassa". Että kenen sanomaa?
    Fiksumpi kuin mikä.. minäkö? Kenen kanssa sulla on ollut asiaa minusta? Onko ollut oikeen paljonkin ja yhtä rattosat jutustelut kuin ennenkin? Voi vaan kuvitella. Ota järki käteen ja käytä sitä kerrankin itse, jos et ole ennen hoksannut.

    Äänestä

  • vielä tämä kirjoitti:

    Sinut jätettiin ja nyt vingut täällä että olit itse se jättäjä. Taisi saada ylpeytesi melkoisen kolauksen. Ja nimenomaan se toinen osapuoli on "tervepäinen", sinä et. Revi siitä. Kerroit myöskin eleettömyydestä, sekin sinun omaasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Etsin tervepäistä kirjoitti:

Jätin sut, rakkauteni kuoli yks kaks ja siihen on syynsä vaikken niitä koskaan kertonut. Oli myös paljon epäkohtia joista en pitänyt, luulin jo löytäneeni sen oikean, mutta aika näytti ne todelliset piirteet sinussa. Olet jälkeenpäin vain "piilovittuillut" minulle, olen miettinyt että olet sellainen omaan napaansa tuijottaja etkä näe omissa toiminnoissasi mitään vikaa, mitähän ne sellaiset ihmiset ovat? Itsetuntosi oli aivan maassa, luulitko etten sitä huomannut? Sun tapasi osoittaa rakkautta oli todella eleetöntä, josta sai sellaisen kuvan, että olen yhdentekevää sinulle. Ihmettelen myös sitä että onko maailmankuvasi todella niin synkkä, ettei sinusta ollut mua silmiin katsomaan ja hymyilemään koskaan. En halua naista joka ei osaa näyttää tunteitaan, pidemmän päälle se rupeaa tuntumaan yksipuoliselta. Et kertonut itsestäsi oikeastaan mitään sellaisia asioita joita olisin halunnut tietää, teit kaiken vaikeammaksi minulle. Olit aina välinpitämättömällä tuulella. Päällimmäisenä tunteena nyt jälkeenpäin mulla on ihmetys ja pieni viha. Erehdyt pahasti jos luulet mun ikävöivän sua kaiken jälkeen, tietoni sinusta ovat poistettu, kumpa en olisi koskaan edes törmännyt sinuun. Niin kuin joku sen sanoi, "sulle mies on kyllä fiksumpi nainen jossain odottamassa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu