Tässä olis nyt tarjolla seuraavanlainen, ei niin kunnollinen mies.
Oikeastaan aika paska, lähes täydellinen idiootti.
Parit parisuhteet karille rysäyttänyt, ihan omaa kusipäisyyttään, milloin mustasukkaisuuttaan milloin muusta syystä.
Lapsia on siunaantunut pari, siis tunnustettuja, ja niistä ei ole lukua montako maailmalla on?
Kaljalla käyn ehkä kerran, max kaksi kertaa kuussa JOS rahat riittävät. Pyykit ja muut joudun pesemään itse ja siivous onnistuu. Inhottaapi nääs pyöriä paskan keskellä vaikka mieli onkin paskana.
Töissä käyn arkena ja illat ja viikonloput vietän ipanoiden kanssa sikäli jos satun niitä itselleni saamaan.
Likan kanssa leffoissa ja poitsun kanssa ajellaan radio-ohjattavilla.
Tai mitä milloinkin.
Oikeastaan syy siihen miksi kirjoitan nyt on se, että olen alkanut kyrpiintymään ainiaiseen alakuloisuuteen, epäonnistumisen tunteeseen, rakkaudentunteen puuttumiseen ja muuhun sellaiseen paskaan mikä pitäisi olla jokaiselle normaalia arkipäivää.
Niitä kun mulla rassukalla ei ole, ja mieli tekis.
Omaa saamattomuuttani en ole tosissani edes yrittänyt saada mitään morsianta soittelemaan itselleni tai treffeille pyörimään..
Mitä se on?
35- vuotias ja munkki?
Joskus on ollut aika jolloin seksistä on nauttinut, nyt ei vain muista millaista se on?
On omalta-osaltani tullut aika nostaa kytkintä tästä kurjuudesta ja siirtyä ihan ikiomaan elämään.
Olenkohan ainoa lajissani?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olis pitkä selitys; syy ja seuraus, mutten ehdi nyt.
evoluution suosima varhemman puoleisessa vaiheessa ikääntynyt panomies.
Ulkonnäöstäsi en osaa sanoa mutta olet mitä ilmeisemmin ollut nuoremmiten ainakin käytökseltäsi juurikin sellainen joka nisiin vetoaa. Todennäköisessti olet synnynnäistesti tällainen käytöksesi osalta naisiin vetoava. Tätä todistaa hyvin se että naista on hyvin ollut ja lapsia on, ja vihjaat itselläsi olevan sellaisiakin lapsia joista et edes tarkalleen tiedä.
Olet nyt kuitenkin vanhentunut tuosta nuoruudestasi ja alkanut kaiken maailman rakkauksien perään haikailemaan. Jos vielä aiot edes säällisen näköisiä naisia saada nussittavaksesi niin lopeta ainakin se rakkauksista haikailu ja palaa sille psykopaattiselle käyttäytymisuralle. Naiset inhoavat miestä joka heitä arvostaa ja ihailee. Vain jo vanhemmat naiset voivat pitääkkin tällaisesta käytöksestä, ja silloinkin vain jos näin käyttäytyvä mies on varakas. Se vaan että ei nämä varakkaat miehet taas vanhojen ja/tai rumien naisten seuraa hae, ja niinmudoin ei juuri kellään miehellä ole tällaisesta käytöksestä mitään hyötyä naisten suhteen.
Luetun ymmärtäminen on voimavara joka tässä tapauksessa heikentää omaa asemaa yhteiskunnassa.
Ja on tietysti olemassa olevana totuutena taakka.
Annoin peukalon lähinnä lauseesta " naiset inhoavat miestä joka heitä ihailee jne.."
Valitettava mutta huomattu asia.
Olisiko siis vain aika tunnustaa tosiasiat ja hyväksyttävä se seikka, että darwinismiin pohjautuvassa kehitysopissa valloillaan oleva käsitys lajien kehittymisestä, on keski-iän kynnyksellä olevan henkisesti rampautuneen heikomman yksilön siirryttävä sivummalle ja käytävä tekemässä pikaisia yhdyntöjä lauman ulkopuolelta? Sekä annettava tilaa lauman viriileille naaraille heidän kelpuuttaessa vain nuorempia ja hormonaalisesti paremmassa asemassa olevia?
Ikävää.
Jos nyt kuitenkin joku laumassa tuntee inhimillisyydeksi sanottua käsitettä niin voisimme ehkä rakentaa vielä huteran tulevaisuuden jolla on vankka pohja? Kenties..