parisuhteeseen. Esim. ko kirjoittaja oli vielä n. vuosi sitten VARMA, että nykyinen nainen on se oikea. Nyt hän enää hiljaa uskaltaa sitä toivoa. Mitä tapahtui? Suhteeseen vaikutti aika. Ihana nainen inhimillistyi. Kirjoittaja alkoi peilata omia virheitään puolisostaan. Menossa on todennäköisesti suhteen 2 tai 3 vuosi. Neljäntenä vuonna nainen on kirjoittajalle enää jotain, mikä "kuuluu kalustoon", ja kuudentena vuotena välttämätön paha. Seitsemäntenä vuonna tulee ero.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9003800/43636773
Miten tämä tai muut vastaavat suhteet pelastetaan? Kenen vastuulla pelastaminen on? Kuka kerää taas sielun sirpaleet, paikkaa lapset, antaa voimaa alkaa alusta? Vai voiko suhteen vielä kääntää paremmaksi?
Jos ajattelit, että nyt ei ole oikea hetki, nyt ei ole suhteen aika... tai kaikkihan on vielä suhteellisen hyvin... tai eihän se toinen osapuolikaan nyt tee mitään.... niin metsään menee, ja lujaa. Lopputulos näkyy seitsemäntenä vuonna.
Jos taas ajattelin, että siitä huolimatta, vaikka olen väsynyt, puolisokin on tehnyt virheitä, jopa mielestäni enemmän kuin minä, siitä huolimatta vaikka olen kiireinen, siitäkin huolimatta minulla on juuri tänään aikaa näyttää ja osoittaa että rakastan. Että välitän. Ja että olen valmis taistelemaan!
Lyön vetoa jokaisen 2. vaihtoehdon valinneen puolesta, että suhteenne jatkuu ja voi hyvin vielä seitsemänkin vuoden jälkeen. Suhde ei pelastu syyttämällä, vaan antamalla anteeksi ja yrittämällä siitäkin huolimatta, että toinen ei sitä sillä hetkellä ymmärrä. Se toinen ymmärtää kuitenkin joskus. Ennen pitkää.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9003800/43636773
Miten tämä tai muut vastaavat suhteet pelastetaan? Kenen vastuulla pelastaminen on? Kuka kerää taas sielun sirpaleet, paikkaa lapset, antaa voimaa alkaa alusta? Vai voiko suhteen vielä kääntää paremmaksi?
Jos ajattelit, että nyt ei ole oikea hetki, nyt ei ole suhteen aika... tai kaikkihan on vielä suhteellisen hyvin... tai eihän se toinen osapuolikaan nyt tee mitään.... niin metsään menee, ja lujaa. Lopputulos näkyy seitsemäntenä vuonna.
Jos taas ajattelin, että siitä huolimatta, vaikka olen väsynyt, puolisokin on tehnyt virheitä, jopa mielestäni enemmän kuin minä, siitä huolimatta vaikka olen kiireinen, siitäkin huolimatta minulla on juuri tänään aikaa näyttää ja osoittaa että rakastan. Että välitän. Ja että olen valmis taistelemaan!
Lyön vetoa jokaisen 2. vaihtoehdon valinneen puolesta, että suhteenne jatkuu ja voi hyvin vielä seitsemänkin vuoden jälkeen. Suhde ei pelastu syyttämällä, vaan antamalla anteeksi ja yrittämällä siitäkin huolimatta, että toinen ei sitä sillä hetkellä ymmärrä. Se toinen ymmärtää kuitenkin joskus. Ennen pitkää.
Vastaukset 17
Vanhimmat
esimerkkinä? Palstalla on kautta aikojen lyöty vetoa hänen suhteensa kestävyydestä, syksyllä umpeutuu mun vetoni.
Muuten pointtisi on hyvä! Rela vaan ei tuota tajuaisi ikinä. Naisten tulee palvella sitä, eikä sen naista.
sellasen voi pelastaa, lpska kaikki perusasiat talella. Mutta jos takana perustavanlaatuisia mokia puolin ja toisin, katkeruuksia, epäoikeudenmukaisuuksia, syvää luottamuspulaaa esim., sellaista ei taida pelastaa muu kuin sitkeä luonne, mutta silloin onneton loppuelämä edessä, eikä sellastakaan kukaan kestä ja miksi toisaalta pitäisi.
vastaus liittyy mun vastaukseeni.
Totesin vaan, että vaikka muut onnistuis korjaamaan suhteensa niin RE ei onnistu, koska sen mielestä naisen tehtävä on palvella miestä.
voi olla myös sitä, että R_E pelkää, että hän ei ole naiselleen se oikea. Minä olen aina tiennyt että olen suhteessamme riippuvaisempi osapuoli. Tiedän, että vaimoni rakastaa minua, mutta jos eroaisimme, minä olisin heikoimilla. Naiseni on itsenäinen selviytyjä, samaa ei voi sanoa minusta. Saan ehkä laskuni maksettua, mutta henkisesti olisin heitteillä. Yritän pitää tämän mielessäni sovitellessani risti-riitojamme, mutta myös siten, että suhteemme säilyisi ainakin näennäisen tasa-arvoisena. Riitelemme kyllä normaalisti, mutta temperamenttista luonnettani hillitsee ajatus siitä, että yksin olisin tuuliajolla.
olen kosinu nyxää ja se vastas myöntävästi. Häitä tanssitaan 2-3 vuoden päästä.
Jotta, kyllä me akan kanssa nyt ainakin siihen saakka kituutetaan.
juuri kosinut ??
helppo purkaa. Jos sinä haluat "kituuttaa", niin oletkos varma että akka haluaa? Minä nimittäin en usko, että kukaan itseään kunnioittava nainen haluaa sellaista.
huumoria ymmärrä?
kosin tuossa vähä ennen kuin vauva synty.
muuten tuli, tyttö vai poika?
Eikö sinua pelota mennä naimisiin ihmisen kanssa jota et rakasta? Mä olisin kauhuissani!!
meille tuli tyttö.
sinua, sähän toivoit poikaa? Onnea nyt kuitenkin.
Juu, onneksi et ole minua naimassa, mutta olisinkin sanonut ei, jos minua olisit kosinut.
p.s Hiukanko sä olet pulassa, kun sun avo ei enää ole rakastunut ja ne vaaleanpunaiset lasit putoo silmiltä... Sinuna en odottaisi alttarille menoa noin kauaa.
poikaa tai tyttöä. Olen vain toivonut tervettä lasta.
Joudun pulaan jos joudun, mutta omapahan on pulani.
luulee, että sujuva arki riittää. Aluksi nainen tekee kaikkea ihanaa, hieroo, laittaa hyvää ruokaa, jaksaa meikata jne. Mutta mies jää vain nauttimaan näistä hedelmistä. Loppujen lopuksi miehet sitten valittavat tällaisilla palstoilla, että akka rupsahtaa, hätinä jaksaa enää tukkaa pestä, ei kokkaa jne... no mistäköhän johtuu???
Ei kukaan jaksa hemmotella toista SAAMATTA KOSKAAN MITÄÄN TAKAISIN!
Siinä se ydinkysymys on.
Jokainen mies menköön itseensä asian kanssa, miettien niitä alkuaikoja suhteessa, verrattuna nykyiseen. Muuttuiko se nainen yhtäkkiä? Ihanko tosi? No mitäs sinä teit sillä aikaa?
päättyi juuri siihen, että molemmat ajatteli, että ei ole mun asia yrittää muuttaa mitään kun ei toinenkaan tee mitään. Myöhemmin olen tajunnu, että olin välillä jopa luotanityöntävä kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä. Lapset oli siihen aikaan pieniä ja tuntui vievän kaiken mun energian ja koin miehen hellyydenvaatimukset lähinnä loukkauksina itseäni kohtaan, hoidinhan ja hoivasinhan kahta pientä lasta, vielä nyt sitten isoa miestä. Mies taas ei koko aikana tajunnut miten rankkaa oli kun yöt olivat olleet katkonaisia jo raskausaikana. Tuntui, etten saanut kunnolla unta pariin vuoteen. Mies kuittasi väsymyksen valitteluni sillä, että saathan sä olla kotona, ja äitihormonit saa jaksamaan yöllä. Totta tuokin, ilman äitihormonia olisin varmasti ollut suljetussa huoneessa...
Kun asioista ei ikinä keskusteltu miehen aloitteesta, tai kun otin itse asiat puheeksi, hän ei pystynyt/kyennyt kommunoikoimaan, ajatui suhde aika pian siihen etten minäkään jaksanut yrittää. Oltiin kiukkuisia ja ärtyisiä milloin minkäkin varjolla. Ja kun lapset oli jonkin kokoisia ja olisi ollut yhteistä aikaa, ei enää ollutkaan mitään muuta yhteistä. Minä aloitin suhteen varattuun mieheen eräällä laivareissulla tallinnaan, jäin kiinni ja luulen että ero oli molemmille helpotus.
Olemme kuitenkin edelleen ystäviä, ja näen ja tiedän mikä meidät aikanaan yhdisti, ja mitä meillä olisi voinut olla jos emme olisi tahoillamme olleet niin itsekkäitä. En olisi tarvinnut kauneushoitoja tai kaukomatkoja silloin tällöin, vaan hellyyttä ja läheisyyttä joka päivä. Ja apua silloin kun olin kaikkein väsynein.
Milloinkahan suomalaiset miehet oppivat luontevasti huomioimaan oman kultansa? Eivätkö miehet tosiaan tajua, että arjen pienet huomioimiset ja jopa leikkisä flirtti ovat suhteen kantavia voimia. Kannattaa pitää naisensa hyväntuulisena ja tyytyväisenä, silloin hän ei varmasti kurkottele muualle ja tietysti toisinpäin.
keskustelemalla niistä s24:ssa ja lukemalla Dr. Philin uusin parisuhdeopas - ja jossakin vaiheessa kandee myös mennä parisuhdeterapiaan. Toivottavasti pian hommaan on myös lääke.
Vastuu on siis Philillä, meillä, terapeuteilla ja tulevaisuudessa lääkeyhtiöillä.
Ajan vaikutus - lopulta kaikki kuolee ja siihen loppuu suhde - viimeistään.