Päätös johon en itse pysty, neuvokaa! :(

Eli olen vasta 17-vuotias nuori nainen ja muutin poikaystäväni (20v.) kanssa yhteen asumaan vajaa puoli vuotta sitten, vanhempani asuvat kuitenki muutaman minuutin päässä kämpästämme. Tiedän, että olemme edenneet asioiden kanssa turhan nopeaa ja olen turhan nuori näin vakavaan suhteeseen. Ongelmana on poikaystäväni sairaalloinen mustasukkaisuus, mikä on osittain peräisin suhteemme alkuajoista, jolloin petin häntä ja laitoin suhteen poikki, koska en voinut tekoni jälkeen sitä jatkaa. Palasimme kuitenkin myöhemmin yhteen. Olen kauhean menevä ihminen ja tykkäisin bilettää ja mennä myös kavereidenikin kanssa. Hän ei hyväksy yhtäkään miespuolista kaveria tai tuttavaa ja samalla hän avoimesti kommentoi hyvännäkösiä naisia minulle. Facebook hänellä on täynnä mitä kauneimpia malleja ja juttelee heille epätoivoisesti ja itse vainoharhaisesti kyttää minun toihuja ja rajoittaa keitä saan pitää kavereina ja keille puhua. Ongelmia tulee kaiken kanssa, hän ei kestä että teen jotain hauskaa ilman häntä, vaikka kyseessä olisikin vai ihan oma perheeni. Pahin oli kun istuin iltaa kavereideni kanssa, jonka jälkeen lähdimme käymään tutun bileissä. Olin pyytänyt poikaystävääni mukaan, mutta ei kelvannut. Kun tulin kotiin, poikaystäväni painoi minut sanaakaan sanomatta seinää vasten ja löi avokämmenellä, en ehtinyt reagoida mitenkään, jonka jälkeen hän kirjaimellisesti retuutti minut sisälle. Suuttuessaan hän menettää joskus kontrollin kokonaan, hän on ennenkin käynyt käsiksi. Rakastan kuitenkin häntä todella paljon, mutta jatkuva varpalla olo ja riitely on henkisesti todella raskasta. En millään osaa päättää haluanko olla suhteessa, jossa on kuitenkin rakkautta ja ihanuutta vai elää, tehdä asioita ilman syyllisyyttä kuin muutkin kaverini. En tiedä onko suhteessa järkeä, olen odottanut, että luottamus tulisi ajan kanssa, mutta ei. Välillä tuntuu että hän käyttää pettämistä tekosyynä, jotta saisi pitää minut kokonaan itsellään, sillä hän on todella omistushaluinen. Suhteen alkuaikoina tapahtunutta pettämistä kadun tässä maailmassa eniten, on se niin paljon pilannut elämääni jälkeen päin. Ystäväni yrittävät puhua välillä minulle ja perustelevat asiaa sillä että uuden rakkauden saatan löytää, mutta toista nuoruutta en saa. Mitä siis teen, jatkanko elämääni ilman häntä vai onko sittenkin kyseessä elämäni mies, en voi tietää jäänkö vielä katumaan, että vietin elämäni parhaat ajat neljän seinän sisällä istumassa ja katsomassa, kuinka poikaystäväni chattaa.
Luultavasti tämä ei tule tästä lähiaoikoina ainakaan helpottumaan, sillä pian täytän 18. Olen välillä niin ahdistunut, sillä en osaa päättää..
15691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

LÄHE POIS!!!!!LOVE DON'T HURT!!!

Äänestä
  • Heipä hei!
    Olen itsekin nuori nainen 17-vuotias. Kehottaisin sinua eroamaan miehestä, sillä hän käyttää sinuun niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Harva väkivaltainen ihminen pystyy lopettamaan käytöstään, joten toivon että pystyt jättämään avopuolisosi, vaikka sinuun sattuukin.
    Itse olen seurustellut 4 vuotta saman ikäisen jätkän kanssa, eikä hän ole minua ikinä lyönyt tms, joten missään nimessä avomiehesi ei saa lyödä sinua. Mustasukkaisuus on vakava ongelma. Lue netistä lisää mustasukkaisuudesta ja narsistisuudesta, tsemppiä ja voimia! Löydät varmasti hyvän miehen joka arvostaa sinua!

    Äänestä

Petit miestä siis suhteen alkua, pistit välit poikki ja nyt sitten haluatkin elää hänen kanssaan yhteistä elämää... kuulostaa melkoisen huonolta. Miehesi on tietenkin syvästi loukkaantunut tästä ja siksi kyttää sinua vainoharhaisesti. Uskon, että koko soppa alkoi tuosta sinun pettämisestäsi. Bensaa liekkeihin lisää se, että olet bilettäjätyyppiä, joten asioilla ei välttämättä tule rajaa vastaan. Mies pelkää kokoajan, että petät jälleen. Siksi hän kontrolloi sinua kaikin mahdollisin keinoin. Miehelläsi ei ole kaikki kunnossa mielenterveydellisesti, kun hän lyö sinua avokämmenellä. Pettämistä ei tarvitse hyväksyä, muttei väkivaltaakaan! Samoin tuo, kun kirjoitit, että hän avoimesti kehuu naisten ulkonäköä, kertoo ihan siitä, ettei mies arvosta sinua millään lailla ja yrittää tehdä sinut mustasukkaiseksi kostaakseen sinulle.

Minusta oli huono ajatus, että palasitte yhteen kun suhteeseen ei ole muutenkaan hyvää syytä. Miten voit elää tuollaisessa suhteessa? Eihän tuo ole mitään rakastavaisten yhteiseloa, ihan jotain muuta! Herää tyttö! Olet sen verran nuorikin, elämä edessä, ei sinun tarvitse kestää tuollaista! Samalla kuitenkin voisit ottaa vastuun tekemisistäsi...

Äänestä
  • Tiedän, että pettämisestä tämä kaikki lähti, olen sitä katunut sydämeni pohjasta, mutta tehtyä en saa tekemättömäksi. Eroamisen jälkeen poikaystäväni kuitenkin itsepintaisesti hakeutui seuraani jatkuvasti, vietimme yhdessä aikaa ja kummallakin oli vielä tunteita toiseen. Päädyimme sitte uudelleen seurustelemaan, luulin että hän oli päässyt asiasta yli, mutta hän ei luota minuun. Olen sanonut hänelle, että jos hän ei opi luottamaan minuun, ei suhteemme voi jatkua. Koska eihän suhteella voi olla tulevaisuutta ilman luottamusta. Tuntuu kuitenkin, etten pääse tästä eroon, sillä rakastan kuitenkin häntä. Ja vaikken aloitusviestissäni kauheasti puhunutkaan suhteemme hyvistä hetkistä, mutta on niitäkin, sillä parhaimmillaan hän osaa olla todella hellä ja enkä tiedä miten voisin jättää hänet, koska olen kaikki kaikessa hänelle. Tuntuu, että hän on unohtanut elämästään kaiken muun minun lisäksi, vaikka olen kuinka kehottanut häntä pitämään yhteyttä kaveriehinsa ja menemään baariinkin pitämään hauskaa heidän kanssa.
    Tiedän kyllä itsekin ettei suhteemme ole terveellä pohjalla..

    Äänestä

  • littleflower kirjoitti:

    Tiedän, että pettämisestä tämä kaikki lähti, olen sitä katunut sydämeni pohjasta, mutta tehtyä en saa tekemättömäksi. Eroamisen jälkeen poikaystäväni kuitenkin itsepintaisesti hakeutui seuraani jatkuvasti, vietimme yhdessä aikaa ja kummallakin oli vielä tunteita toiseen. Päädyimme sitte uudelleen seurustelemaan, luulin että hän oli päässyt asiasta yli, mutta hän ei luota minuun. Olen sanonut hänelle, että jos hän ei opi luottamaan minuun, ei suhteemme voi jatkua. Koska eihän suhteella voi olla tulevaisuutta ilman luottamusta. Tuntuu kuitenkin, etten pääse tästä eroon, sillä rakastan kuitenkin häntä. Ja vaikken aloitusviestissäni kauheasti puhunutkaan suhteemme hyvistä hetkistä, mutta on niitäkin, sillä parhaimmillaan hän osaa olla todella hellä ja enkä tiedä miten voisin jättää hänet, koska olen kaikki kaikessa hänelle. Tuntuu, että hän on unohtanut elämästään kaiken muun minun lisäksi, vaikka olen kuinka kehottanut häntä pitämään yhteyttä kaveriehinsa ja menemään baariinkin pitämään hauskaa heidän kanssa.
    Tiedän kyllä itsekin ettei suhteemme ole terveellä pohjalla..

    turha odottaa anteeksiantoa. Hänhän on jo näyttänyt tekemisillään, ettei pysty unohtamaan! Joten joko jäät huonoon suhteeseen tai sitten lähdet.

    Äänestä

  • littleflower kirjoitti:

    Tiedän, että pettämisestä tämä kaikki lähti, olen sitä katunut sydämeni pohjasta, mutta tehtyä en saa tekemättömäksi. Eroamisen jälkeen poikaystäväni kuitenkin itsepintaisesti hakeutui seuraani jatkuvasti, vietimme yhdessä aikaa ja kummallakin oli vielä tunteita toiseen. Päädyimme sitte uudelleen seurustelemaan, luulin että hän oli päässyt asiasta yli, mutta hän ei luota minuun. Olen sanonut hänelle, että jos hän ei opi luottamaan minuun, ei suhteemme voi jatkua. Koska eihän suhteella voi olla tulevaisuutta ilman luottamusta. Tuntuu kuitenkin, etten pääse tästä eroon, sillä rakastan kuitenkin häntä. Ja vaikken aloitusviestissäni kauheasti puhunutkaan suhteemme hyvistä hetkistä, mutta on niitäkin, sillä parhaimmillaan hän osaa olla todella hellä ja enkä tiedä miten voisin jättää hänet, koska olen kaikki kaikessa hänelle. Tuntuu, että hän on unohtanut elämästään kaiken muun minun lisäksi, vaikka olen kuinka kehottanut häntä pitämään yhteyttä kaveriehinsa ja menemään baariinkin pitämään hauskaa heidän kanssa.
    Tiedän kyllä itsekin ettei suhteemme ole terveellä pohjalla..

    Ei se tarkoita, ettet rakastaisi poikaa, jos vaikka haluaisitkin asua yksiksesi jonkin aikaa. Ei sun tarvitse hylätä häntä, vaikka et asuisikaan samassa asunnossa. Rakasta myös itseäsi ja anna itsellesi parempi arki. Ehkä omassa kämpässä saat paremmin otteen siitä, mitä haluat ja mitä et jne. ja opit poikaystävällesikin perustelemaan kantasi ja osoittamaan luottamuksellisuutesi (samoin itsellesi, koska nyt syyllistät itseäsi rankasti).

    Tämä siis siltä pohjalta, että todella haluat tuon suhteen ja toimivana sellaisena. Se vaatii kasvua sulta pojalta.

    Moni täällä varmaan toitottaisi, ettei tuo ole rakkautta tai että jätä se, mutta itse sanot muuta. Usko siis oikeasti, mitä sanot ja yritä parantaa tilanne, vaikka muuttamalla erilleen! Kyllä se kundi sen kestää, jos uskoo, että todella haluat teille parasta siten eikä tarkoituksenasi ole häipätä vähin äänin. Ja siinä sun tarttee olla sitten ehdottoman rehellinen, että mitä oikein meinaat.

    Bilettämistä ja sen sellaista kepeyttä osaa kuka tahansa, mutta kuka osaa sitoutua ja tehdä vastuullisia ratkaisuja? En ehkä minä, et ehkä sinä, mutta yrittää voi aina, jos uskaltaa.

    Äänestä

Jos hän jo nyt on noin väkivaltainen sinua kohtaan, tulet jatkossa löytämään itsesi sairaalasta joka vuosi useaan kertaan. Jaksaisitko sellaista elämää vuosiKYMMNESTÄ toiseen? Sinun pitäisi lähteä pakoon tuosta suhteesta, niin kauan kun se vielä on mahdollista. Hautausmailla on aivan liikaa niitä naisia jotka jäivät odottamaan aikaa parempaa.

Äänestä
  • olin entisessä suhteessani sairaalloisenustasukkainen ja koska luulin poikaystäväni pettävän minua niin minä petin häntä varalta. Ettei sattui muka itte niin paljon. Hän peittelee kännykkää ja juttelee ja flirttaa muiden kanssa ja tekee mitä tahtoo. Hän pettää nyt ja haluaa kostaa, mutta pelkää menettävänsä sinut ja tuntee siitä jonkin asteista katumustakin. Toisaalta hän haluaa satuttaa sinua ja toisaalta taas ei. Lähde pois. oot noin nuoriki vielä. Mieti ny ku muut lähtee baariin nii sun ukko on kyl nii sairas, et varmaa vaihtas sun pilleritki buranaan, et pamahat paksuksi, etkä voi lähtä enää juomaan.g

    Äänestä

Lähde pois. Olet vielä niin nuori, ettet halua pilata elämääsi tuollaisella. Mene takaisin äidin ja isän luokse, siellä on turvallista. Poikaystäväsi on kovin mustasukkainen, ja kaikki juttelut muille naisille ovat vain kostoyrityksiä siitä, että petit häntä.

Lähde pois, mene turvaan. Voimia. *virtuaalinen halaus*

Äänestä

Vaikka mitä pahaa tekisi, sanoisi ilkeitä, pettäisikin, niin toista ei saa lyödä IKINÄ! Käsiksi ei saa käydä! Jos pettämistä tai muuta pahaa ei pysty selvittämään ja menneisyyden kanssa elämään, niin sitten pitää erota. Mutta lyödä ei saa KOSKAAN!

Lähde pois tuosta suhteesta. Olet varmasti läksysi oppinut etkä enää petä, se on paha teko mutta ei niin paha että siitä pitäisi loputtomiin rangaista, varsinkaan fyysisesti. Ole nuori, pidä hauskaa ja etsi lopulta ihana mies jonka kanssa on turvallinen olo eikä mitään tarvitse pelätä, ainakaan häntä.

Äänestä

Mitä oikeastaan teet tuossa suhteessa. Mars sinne vanhempiesi kämpälle takaisin ja uusi mies paremmalla onnella.

Äänestä

Jos hän käy jo nyt käsiksi niin tulee aika kun joudut sinipunaisena päivystykseen...

Äänestä

Olet valinnut aivan vääränlaisen tavan elää! On täydellisen typerää liimata itseään kehenkään yhteen ihmiseen noin nuorena. Sinulla on koko kaunis ja jännittävä elämä edessäsi. Sinulla on mahdollisuus kokea ja nähdä äärettomän paljon maailmaa. Ala oppimaan uusia asioita, kulttuureita, kieliä. Lähde tuosta primitiivisestä kuvaamastasi serurasta ja ala elää!

Jokainen lahjaksi saamasi päivä jonka olet tuhlannut kuvaamanlaistesi ihmisten kanssa on kuin helmien heittämistä sioille! Kuinka sinä et VOI tajuta tuota??!

Äänestä

Voi sua, tuohan on ihan kamalaa elamaa!
Vaikka kuinka rakastaa niin vakivaltaisuuteen ei ole kuin yksi ratkaisu: Ero.
Ei kannata jaada katsomaan milloin saat kunnolla nyrkista ja joudut sairaalaan millon minkakin rikkonaisen luun tai silmakulman takia. Sun taytyy elaa vapaata ja ihanaa nuoruutta nyt kun olet nuori. Mita kauemmin pitkitat lahtemista sen vaikeemmaksi se tulee.

Mieti jos et nyt ela vapaasti nuoruuttasi flirttaillen, hauskaa pitaen, uusia kokemuksia keraten, haaveita toteuttaen, miten kay kun olet 30, useaan kertaan pahoinpidelty vaimo pienten lasten kanssa? Joko paadyt taas pettamaan (ihan syysta!) kun tapaat jonkun ihanan miehen joka on kiltti, luotettava, komea tai olet ihmisraunio, itsetunto romutettuna, yksinainen koska kavereita ei saa olla samalla kun tyranni ukkosi pettaa sua selan takana.

Oikeesti kultapieni jata tama kontroilloiva ja vaarallinen puoliso. Olen itse 29 vuotias nainen ja vaikka omassa nuoruudensuhteessani ei ollutkaan vakivaltaa, vaan henkista riippuvutta ja syyllistamista, olen niin onnellinen etta lahdin elamaan omaa elamaani vaikka vaikeeta se oli. Elamani paras paatos! Nyt ei tarvitse katua ja on ihana puoliso vierella. Uuden rakkauden loytaa aina, ja sinun tapauksessa ihan takuuvarmasti loydat paremman!

Äänestä

Eroaminen rakkaastaan on todella vaikeaa, ja siinä menee aikaa mut sun pitää purra hammasta ja uskoa parempaan tulevaan. Nyt se ero sattuu paljon ja tuntuu ehkä kestävän ikuisesti mut parin vuoden päästä oot tosi onnellinen. Usko mua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


littleflower kirjoitti:

Eli olen vasta 17-vuotias nuori nainen ja muutin poikaystäväni (20v.) kanssa yhteen asumaan vajaa puoli vuotta sitten, vanhempani asuvat kuitenki muutaman minuutin päässä kämpästämme. Tiedän, että olemme edenneet asioiden kanssa turhan nopeaa ja olen turhan nuori näin vakavaan suhteeseen. Ongelmana on poikaystäväni sairaalloinen mustasukkaisuus, mikä on osittain peräisin suhteemme alkuajoista, jolloin petin häntä ja laitoin suhteen poikki, koska en voinut tekoni jälkeen sitä jatkaa. Palasimme kuitenkin myöhemmin yhteen. Olen kauhean menevä ihminen ja tykkäisin bilettää ja mennä myös kavereidenikin kanssa. Hän ei hyväksy yhtäkään miespuolista kaveria tai tuttavaa ja samalla hän avoimesti kommentoi hyvännäkösiä naisia minulle. Facebook hänellä on täynnä mitä kauneimpia malleja ja juttelee heille epätoivoisesti ja itse vainoharhaisesti kyttää minun toihuja ja rajoittaa keitä saan pitää kavereina ja keille puhua. Ongelmia tulee kaiken kanssa, hän ei kestä että teen jotain hauskaa ilman häntä, vaikka kyseessä olisikin vai ihan oma perheeni. Pahin oli kun istuin iltaa kavereideni kanssa, jonka jälkeen lähdimme käymään tutun bileissä. Olin pyytänyt poikaystävääni mukaan, mutta ei kelvannut. Kun tulin kotiin, poikaystäväni painoi minut sanaakaan sanomatta seinää vasten ja löi avokämmenellä, en ehtinyt reagoida mitenkään, jonka jälkeen hän kirjaimellisesti retuutti minut sisälle. Suuttuessaan hän menettää joskus kontrollin kokonaan, hän on ennenkin käynyt käsiksi. Rakastan kuitenkin häntä todella paljon, mutta jatkuva varpalla olo ja riitely on henkisesti todella raskasta. En millään osaa päättää haluanko olla suhteessa, jossa on kuitenkin rakkautta ja ihanuutta vai elää, tehdä asioita ilman syyllisyyttä kuin muutkin kaverini. En tiedä onko suhteessa järkeä, olen odottanut, että luottamus tulisi ajan kanssa, mutta ei. Välillä tuntuu että hän käyttää pettämistä tekosyynä, jotta saisi pitää minut kokonaan itsellään, sillä hän on todella omistushaluinen. Suhteen alkuaikoina tapahtunutta pettämistä kadun tässä maailmassa eniten, on se niin paljon pilannut elämääni jälkeen päin. Ystäväni yrittävät puhua välillä minulle ja perustelevat asiaa sillä että uuden rakkauden saatan löytää, mutta toista nuoruutta en saa. Mitä siis teen, jatkanko elämääni ilman häntä vai onko sittenkin kyseessä elämäni mies, en voi tietää jäänkö vielä katumaan, että vietin elämäni parhaat ajat neljän seinän sisällä istumassa ja katsomassa, kuinka poikaystäväni chattaa.
Luultavasti tämä ei tule tästä lähiaoikoina ainakaan helpottumaan, sillä pian täytän 18. Olen välillä niin ahdistunut, sillä en osaa päättää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu