Miten siis on mahdollista että oikeutuksen tapoja on kaksi erilaista ja vielä sellaisia tapoja, jotka ovat toisensa poissulkevia. Siis periminen/omistaminen ja työnteko – pääoman omistaminen ja saaminen itsellensä perimällä on ristiriidassa sen kanssa, että toinen tekee työtä, mutta ei voi edes periaatteessa työtä tekemällä tällaista omaisuutta saavuttaa. Kaikilla ei siis ole syntyessään samanlaisia mahdollisuuksia, vaan toisten ihmisten vapauksia rajoittaa se, että he eivät ole perineet suuria pääomia. Mutta taas ne, jotka ovat perineet, voivat periaatteessa elää päivääkään työtä tekemättä ylellisemmin kuin ne, jotka joutuvat raatamaan koko elämänsä kurjuudessa eläen.
Miten siis omistukseen voi olla kaksi eri tietä, jos haluamme, että kukaan ei saa rajoittaa toisten vapauksia? Siis toinen tapa saada jotain omistukseen rikkoo toisten vapauksia vastaan, sillä he saavat omistusoikeuden tekemättä mitään, kun toiset joutuvat maksamaan siitä työllänsä. Vapautta ei ole jaettu kaikille ihmisille yhtäläisesti syntymässä, siis omaisuuden periytyminen rikkoo aivan yhtälailla ihmisten vapauksia, kun esim. valtion verottaminen rikkoo pääoman omistajien vapauksia voitontekoon. Positiiviset vapaudet ja negatiiviset vapaudet voivat kummatkin rikkoa ihmisten vapauksia, eikä ole olemassa mitään erityistä vapautta, joka olisi toista parempi laadullisesti.
Työnarvoteoria ei ehkä kuvaa sitä kuinka hyödykkeen hinta syntyy markkinoilla, mutta se kuvaa sitä kuinka meillä on tapana kuvitella miten omistusoikeuden pitäisi syntyä, siis omistusoikeuden pitäisi syntyä siitä, kun joku ihminen siirtää työtänsä johonkin objektiin. Vaihdossa taas tarvitaan yleinen vaihdonväline, jotta voisimme helpommin käyttää hyväksemme eri työnmuotoja. Rahavaihdossa on se huonopuoli, että ei ole olemassa mitään tapaa arvioida näitä kaikkia maailman työntuloksia jossain yleisessä, joten tämä hyödykkeen hinta syntyy kysynnän ja tarjonnan määräämänä. Tässä siis omistusoikeus syntyy sitä kautta, että vaihdetaan kaksi yhtä arvokasta asiaa toisiinsa, eli kummatkin osapuolet saavat itsellensä saman verran ”työtä”, kun varmaankin voimme ajatella, että miksi kukaan haluaisi tehdä tavaran, joka sisältää 150 tuntia työtä ja vaihtaa sen tavaraan, jonka voisimme tehdä itse 1 tunnissa? Työnarvoteoria on siis ennemminkin sellainen omistusoikeutusteoria, jota pidämme luontevana, kun emme varmaankaan voi ajatella, että kenenkään kannattaisi tehdä toiselle ihmiselle palvelusta, josta hän ei saisi mitään korvausta tai korvaus olisi liian pieni verrattuna tehtyyn työhön. No rahataloudessa tämä teoria ei ole voimassaolevateoria, sillä raha on yksi tapa säilöä työtä, ennen työtä ei ole voinut säilöä, vaan meillä oli konkreettisia esineitä, joita vaihdettiin. Nyt markkinoilla on maagista rahaa, jolla voimme pantata työtä ja realisoida sen sitten kun meitä itseämme huvittaa tai meillä on tarpeita sen käyttämiseen. Ajatelkaamme nyt, että kysyntää on kaikki se pantattu raha mikä ihmisillä ja yrityksillä on tileillänsä ja taskuissansa ja tarjontaa on kaikki se työvoima ja kaikki ne resurssit sekä näiden kahden tuottamat hyödykkeet, joita voidaan tuotantoon mobilisoida. Kun puhutaan, että kysyntä ja tarjonta määrittävät hyödykkeen hinnan/vaihtoarvon, niin sanomme, että kun ihmiset (=työntekijät) ja yritykset ostavat sitä mitä markkinoilla on tarjottavana, niin silloin huomaamme, että ihmiset ja yritykset ostavat toisiltansa sen mitä he tarvitsevat toimintaansa. Yritys ostaa ihmisiltä työvoimaa ja ihmiset ostavat yrityksiltä hyödykkeitä, jotka he ovat itse valmistaneet yrityksissä. Tässä on siis kiertokulku, ihmiset ja yritykset elävät symbioosissa, tai ainakin ne ihmiset, joille riittää töitä. Ajatellaanpa nyt sitä kuinka yritykset saavat omistusoikeuden vaikka luonnonvaroihin. Jollakin ihmisellä on pääomaa, eli säilöttyä potentiaalista ihmistyötä tilillänsä. Hän ostaa omistusoikeuden kultakaivokseen ja ostaa sinne työvoiman, nyt hän siis ostaa omistusoikeuden kultakaivokseen, joka tuottaa voittoa. Ihmiset menevät töihin kaivoksille ja tekevät hyödykkeitä, jotka myydään voitolla. Tämä voitto syntyy siitä, että markkinoilla hinnat kelluvat ja syntyvät lähinnä myyjän käsitysten perusteella, siitä millä hinnalla kannattaa hyödykkeitänsä myydä. Tuotteiden hinnat ovat siis riippuvaisia siitä, että on olemassa asiakkaita, jotka ovat valmiita ostamaan hyödykkeitä jollain hinnalla. On siis olemassa kahdenlaisia myyjiä ja ostajia, työntekijät myyvät työtänsä ja yritykset taas myyvät tuotettuja hyödykkeitä, joihin sisältyy a) työntekijöiden työtä ja b) luonnonvaroja yms. tuotantokuluja. Yritys yhdistää työntekijät ja luonnonvarat samaan laitokseen, jossa niistä kasataan jotain minkä uskotaan olevan myyntikelpoista markkinoilla. On olemassa kahdenlaisia hyödykkeitä, potentiaalista ihmistyötä (=työvoimaa) ja hyödykkeitä joissa on ihmistyötä. Voidaan ajatella, että työnkasaaminen laitokseen ja koko tuotantoprosessin sekä investointiriskin ottaminen ovat työtä, mutta asia ei suinkaan ole näin, sillä nämä kaikki ovat ulkoistoettavissa ja vaikka kapitalisti itse nämä asiat hoitaisikin, niin silti tämä työ sisältyisi tuotantokuluihin.
Voitto on siis potentiaalista ihmistyötä tai potentiaalista omistusoikeutta hyödykkeisiin, joissa on ihmistyötä. Tämä voitto tai investointiraha on yleisesti ottaen omistusoikeutta ihmistyöhön, kun taas työntekijän saama palkka on omistusoikeutta hyödykkeisiin, joissa on ihmistyötä. On aivan samantekevää, menestyykö joku siivoja osakemarkkinoilla ja siten siirtää itsensä kapitalistiseen luokkaan, tosiasia on kuitenkin se, että kaikki ihmiset eivät voi olla miljonäärejä, koska silloin ei olisi palvelijoita ja likaisentyöntekijöitä; yksinkertaisesti jos kaikilla olisi saman verran rahaa tilillänsä (ajatellaan, että tähän laskettaisiin kaikki reaalinen omaisuuskin rahassa), niin kukaan ei voisi ainakaan aluksi saada ostettua työtä, niin että voisi saada muut tekemään kovinkaan suuria uhrauksia, ellei hän itse voisi hyötyä tästä saamastaan palkastaan jollain tavalla, lopulta kuitenkin ihmisten hintojen asettelu ja toiminta markkinoilla muuttaisi asetelman luultavasti sellaiseksi kuin se nykyäänkin on. Markkinoilla ei kohtaa ainoastaan kysyntä ja tarjonta, vaan kaksi aivan erilaatuista kysynnän- ja tarjonnanmuotoa, jotka taas ovat yhteiskunnallisen vallanjaon (tai luokkajaon) menetelmiä. Sillä ei siis ole merkitystä, että kuinka pysyvä luokka-asema on, vaan sillä, että luokka-asemat jakautuvat ja saavat muodollisen oikeutuksensa intuitiivisesti kieroutuneen oikeutusmenetelmän kautta. Siis kyseessä on se seikka, että valta jakautuu periytymällä ja se, että valta ei koskaan aja ensisijaisesti yhteisön hyvää, vaan taloudellisen toimijan omia tarkoitusperiä.
On selvää, että monilla ihmisillä on tahtoa valtaan, he haluavat valtaa vallan vuoksi ja rahahan on yksi vallanväline. Sillä voimme alistaa muita ihmisiä palvelukseemme ja tahtomme oikkujen alaisiksi, niin kauan kun raha määrittää yhteiskunnallisen työnjakautumisen. Tahto valtaan on ihmiselle ominaista ja luonnollista, se voi kuitenkin olla vahingollista (tässähän otetaankin sitten käyttöön ns. arvomuuttuja, sillä muut seikat ovat olleet muodollisia sisällöllisesti samuuteen palautettavia totuuksia, kun taas arvot ovat subjektista riippuvia, eli muuttujia ja siten ne eivät ole palautettavissa loogiseen samuuteen!), jos emme pohdi kuinka muodollinen vallanoikeutusjärjestelmä konstituoituu tietoisuuteemme. Yhteiskunnissa vallitsee valtarakenteita, jotka ovat muodollisia siksi, että ne ovat muodostuneet legitiimeiksi ja tavanmukaisiksi tavoiksi jakaa valta, sekä sen takia, että valta itsessään on rajoitteiden asettamista muiden ihmisten vapauksiin. Valtaa on kuitenkin vain niin kauan kuin on tottelijoita, joten vallassa on aina kyse vallassa olevan subjektin ja vallanalaisen subjektin välisestä vuorovaikutuksesta. Muodollinen vallanoikeutusjärjestelmä on siis se rakenne ja säännöstä, jota noudattamalla voimme taistella olemassa olevista valtajärjestelmän paikoista. Kapitalisti omaa valtaa muihin ihmisiin, koska hän voi päättää mitä hän tuottaa, hän voi päättää työpaikan sisäisistä asioista aika vapaasti, koska työntekijät, jotka ovat erimieltä voidaan aina erottaa. Työntekijällä taas on valtaa päättää mitä hän tekee palkallansa, hän voi siis boikotoida sellaisia yrityksiä, joista ei pidä, mutta yhdenmiehen boikotti ei varmaankaan ole yhtä tehokas kuin se, että kapitalisti kertoo kapitalisti kavereillensa, että tätä työntekijää ei sitten palkata, koska hän on huono työntekijä. Työntekijän ja kapitalistin valta ovat voimakkuudeltansa erilaisia, kapitalistilla on paljon enemmän valtaa, kun työntekijällä. Tämä on tietysti selvää, eiväthän armeijatkaan voisi toimia, jos siellä ei olisi kuria ja järjestystä, sillä jos kaikki olisivat tasavertaisia armeijassa, niin silloinhan meillä olisi vain joukko samalla tavalla pukeutuneita miehiä! Kyse onkin siis kapitalistin vallan laadusta ja siitä kuinka kapitalistin valta oikeutetaan. Jokaisessa yhteiskunnassa on jonkinlainen valtajärjestelmä, sitä ei välttämättä tiedosteta, mutta sellainen on aina olemassa. Anarkiaa on kuvattu sellaiseksi tilaksi, jossa ei ole mitään valtajärjestelmää, tämä voikin olla totta, jos ajatellaan, että se on tilanne, jossa olemassa oleva valtajärjestelmä on menettänyt oman sisäisen oikeutuksensa ja että anarkia on tila, jossa käydään taistelua vallasta ilman muodollisia sääntöjä. Tavallisesti taistelu vallasta käydään tahtojen välillä muodollisen järjestelmä puitteissa, poliisi pidättää kapitalistin, joka murhaa työntekijöitään, ellei sitten muodollinen valtajärjestelmä muutu niin, että tällaisista tapauksista tulee muodollisesti oikeutettuja.
Luonnollisesti anarkiassa ei ole yhteiskuntaluokkia, koska siellä ei ole valta-asetelmia, vaan siellä vallanjakautuminen tapahtuu jokaisen tahdon muodostamien välineellisten keinojen kohdatessa taistelutantereella, anarkiassa luonnollisesti ne vallanoikeutusmetodit, jotka eivät menesty, karsiutuvat. Sitten kun joku taho saavuttaa ylivallan muihin yrittelijöihin nähden, niin silloin syntyy uusi legitiimi vallanoikeutusjärjestelmä, joka luo uudenlaisen yhteiskuntaluokkajärjestelmän. Järjestelmä siis mitä luultavimmin edellyttää sitä, että yhteiskunnassa on jonkinlainen tasapaino, ei kannata ihmetellä miksi mitkään kouluja käymättömät pummit eivät ihan helposti nouse kapitalistiseen omistajaluokkaan, sen takia, että heillä ei ole mitään edellytyksiä selvitä kyseiselle luokanjäsenille asetetuista vaatimuksista ja sen takia, että vallassa oleva luokka varmistaa aina omien tuttujensa ja jälkeläisten hyvinvoinnin ennemmin kuin jonkun kadulla makaavan pummin hyvinvoinnin. Kun yhteiskunnallinen tasapaino katoaa, niin silloin yhteiskunta ajautuu anarkiaa, jossa valtasuhteet ja vallanoikeutusjärjestelmä syntyy uudestaan.
Luokkajako on siis sellainen asia, joka tapahtuu jokaisessa yhteiskunnassa, mutta sen ei tarvitse olla laadullisesti samanlaista. Vallassa oleva luokka voi omata heikon moraalin tai sitten korkean moraalin, itse asiassa luokka-asetelmia on varmasti loogisesti ajatellen ääretön määrä. Kuitenkin ihmisen elämä ja siten ajatuksien määrä on rajallinen, joten joudumme rajaamaan kaikki ne todennäköiset valta-asetelmat, jotta voisimme esittää laadullisia vertailuita eri luokka-asetelmien välille. Tietysti ihmisen omat preferenssit vaikuttavat siihen millaisen luokka-asetelman me haluaisimme yhteiskuntaan. Ylimmän luokan moraali reflektoi alimpien luokkien moraalia ja toisinpäin! Valtarakenteet ovat muodollisten luokka-asemien sisällöllinen rakennemuoto. Talous ja valtarakenteet liittyvät kiinteästi toisiinsa ja puheet yksilöiden välisestä tasa-arvosta tai vapaudesta tehdä mitä tahansa kunhan ei loukkaa toisten oikeuksia konstituoivat aina jonkinlaisen valtarakenteen. Kaikki eivät ole valta-asemaltaan samanarvoisia ja kaikki eivät voi vastata vain itsestään ja varoa loukkaamasta muiden ihmisten oikeutta negatiivisiin vapauksiin.
Omistusoikeus on siis harhakuvitelmaa, ei kukaan ihminen omista mitään, ellei hänellä ole aktuaalista valtaa ja valtajärjestelmää taustalla tukemassa häntä silloin kun hän todella haluaa aktiivisesti ilmaista omistusoikeutensa johonkin yhteiskunnalliseen objektiin. Valtajärjestelmä oikeuttaa omistuksen, mutta mikä oikeuttaa valtajärjestelmän olemassaolon? Tietysti valtajärjestelmässä vallassa olevat joutuvat myös antamaan aina jotain alaisillensa, jotta nämä eivät heitä surmaisi tai muuten syrjäyttäisi vallasta. Valtajärjestelmiä voi olla monenlaisia ja ihmisjärki voi käsitellä niitä vain muodollisesti, sillä teorianmuodostus on itsessään tahtoa valtaan.
Miten siis omistukseen voi olla kaksi eri tietä, jos haluamme, että kukaan ei saa rajoittaa toisten vapauksia? Siis toinen tapa saada jotain omistukseen rikkoo toisten vapauksia vastaan, sillä he saavat omistusoikeuden tekemättä mitään, kun toiset joutuvat maksamaan siitä työllänsä. Vapautta ei ole jaettu kaikille ihmisille yhtäläisesti syntymässä, siis omaisuuden periytyminen rikkoo aivan yhtälailla ihmisten vapauksia, kun esim. valtion verottaminen rikkoo pääoman omistajien vapauksia voitontekoon. Positiiviset vapaudet ja negatiiviset vapaudet voivat kummatkin rikkoa ihmisten vapauksia, eikä ole olemassa mitään erityistä vapautta, joka olisi toista parempi laadullisesti.
Työnarvoteoria ei ehkä kuvaa sitä kuinka hyödykkeen hinta syntyy markkinoilla, mutta se kuvaa sitä kuinka meillä on tapana kuvitella miten omistusoikeuden pitäisi syntyä, siis omistusoikeuden pitäisi syntyä siitä, kun joku ihminen siirtää työtänsä johonkin objektiin. Vaihdossa taas tarvitaan yleinen vaihdonväline, jotta voisimme helpommin käyttää hyväksemme eri työnmuotoja. Rahavaihdossa on se huonopuoli, että ei ole olemassa mitään tapaa arvioida näitä kaikkia maailman työntuloksia jossain yleisessä, joten tämä hyödykkeen hinta syntyy kysynnän ja tarjonnan määräämänä. Tässä siis omistusoikeus syntyy sitä kautta, että vaihdetaan kaksi yhtä arvokasta asiaa toisiinsa, eli kummatkin osapuolet saavat itsellensä saman verran ”työtä”, kun varmaankin voimme ajatella, että miksi kukaan haluaisi tehdä tavaran, joka sisältää 150 tuntia työtä ja vaihtaa sen tavaraan, jonka voisimme tehdä itse 1 tunnissa? Työnarvoteoria on siis ennemminkin sellainen omistusoikeutusteoria, jota pidämme luontevana, kun emme varmaankaan voi ajatella, että kenenkään kannattaisi tehdä toiselle ihmiselle palvelusta, josta hän ei saisi mitään korvausta tai korvaus olisi liian pieni verrattuna tehtyyn työhön. No rahataloudessa tämä teoria ei ole voimassaolevateoria, sillä raha on yksi tapa säilöä työtä, ennen työtä ei ole voinut säilöä, vaan meillä oli konkreettisia esineitä, joita vaihdettiin. Nyt markkinoilla on maagista rahaa, jolla voimme pantata työtä ja realisoida sen sitten kun meitä itseämme huvittaa tai meillä on tarpeita sen käyttämiseen. Ajatelkaamme nyt, että kysyntää on kaikki se pantattu raha mikä ihmisillä ja yrityksillä on tileillänsä ja taskuissansa ja tarjontaa on kaikki se työvoima ja kaikki ne resurssit sekä näiden kahden tuottamat hyödykkeet, joita voidaan tuotantoon mobilisoida. Kun puhutaan, että kysyntä ja tarjonta määrittävät hyödykkeen hinnan/vaihtoarvon, niin sanomme, että kun ihmiset (=työntekijät) ja yritykset ostavat sitä mitä markkinoilla on tarjottavana, niin silloin huomaamme, että ihmiset ja yritykset ostavat toisiltansa sen mitä he tarvitsevat toimintaansa. Yritys ostaa ihmisiltä työvoimaa ja ihmiset ostavat yrityksiltä hyödykkeitä, jotka he ovat itse valmistaneet yrityksissä. Tässä on siis kiertokulku, ihmiset ja yritykset elävät symbioosissa, tai ainakin ne ihmiset, joille riittää töitä. Ajatellaanpa nyt sitä kuinka yritykset saavat omistusoikeuden vaikka luonnonvaroihin. Jollakin ihmisellä on pääomaa, eli säilöttyä potentiaalista ihmistyötä tilillänsä. Hän ostaa omistusoikeuden kultakaivokseen ja ostaa sinne työvoiman, nyt hän siis ostaa omistusoikeuden kultakaivokseen, joka tuottaa voittoa. Ihmiset menevät töihin kaivoksille ja tekevät hyödykkeitä, jotka myydään voitolla. Tämä voitto syntyy siitä, että markkinoilla hinnat kelluvat ja syntyvät lähinnä myyjän käsitysten perusteella, siitä millä hinnalla kannattaa hyödykkeitänsä myydä. Tuotteiden hinnat ovat siis riippuvaisia siitä, että on olemassa asiakkaita, jotka ovat valmiita ostamaan hyödykkeitä jollain hinnalla. On siis olemassa kahdenlaisia myyjiä ja ostajia, työntekijät myyvät työtänsä ja yritykset taas myyvät tuotettuja hyödykkeitä, joihin sisältyy a) työntekijöiden työtä ja b) luonnonvaroja yms. tuotantokuluja. Yritys yhdistää työntekijät ja luonnonvarat samaan laitokseen, jossa niistä kasataan jotain minkä uskotaan olevan myyntikelpoista markkinoilla. On olemassa kahdenlaisia hyödykkeitä, potentiaalista ihmistyötä (=työvoimaa) ja hyödykkeitä joissa on ihmistyötä. Voidaan ajatella, että työnkasaaminen laitokseen ja koko tuotantoprosessin sekä investointiriskin ottaminen ovat työtä, mutta asia ei suinkaan ole näin, sillä nämä kaikki ovat ulkoistoettavissa ja vaikka kapitalisti itse nämä asiat hoitaisikin, niin silti tämä työ sisältyisi tuotantokuluihin.
Voitto on siis potentiaalista ihmistyötä tai potentiaalista omistusoikeutta hyödykkeisiin, joissa on ihmistyötä. Tämä voitto tai investointiraha on yleisesti ottaen omistusoikeutta ihmistyöhön, kun taas työntekijän saama palkka on omistusoikeutta hyödykkeisiin, joissa on ihmistyötä. On aivan samantekevää, menestyykö joku siivoja osakemarkkinoilla ja siten siirtää itsensä kapitalistiseen luokkaan, tosiasia on kuitenkin se, että kaikki ihmiset eivät voi olla miljonäärejä, koska silloin ei olisi palvelijoita ja likaisentyöntekijöitä; yksinkertaisesti jos kaikilla olisi saman verran rahaa tilillänsä (ajatellaan, että tähän laskettaisiin kaikki reaalinen omaisuuskin rahassa), niin kukaan ei voisi ainakaan aluksi saada ostettua työtä, niin että voisi saada muut tekemään kovinkaan suuria uhrauksia, ellei hän itse voisi hyötyä tästä saamastaan palkastaan jollain tavalla, lopulta kuitenkin ihmisten hintojen asettelu ja toiminta markkinoilla muuttaisi asetelman luultavasti sellaiseksi kuin se nykyäänkin on. Markkinoilla ei kohtaa ainoastaan kysyntä ja tarjonta, vaan kaksi aivan erilaatuista kysynnän- ja tarjonnanmuotoa, jotka taas ovat yhteiskunnallisen vallanjaon (tai luokkajaon) menetelmiä. Sillä ei siis ole merkitystä, että kuinka pysyvä luokka-asema on, vaan sillä, että luokka-asemat jakautuvat ja saavat muodollisen oikeutuksensa intuitiivisesti kieroutuneen oikeutusmenetelmän kautta. Siis kyseessä on se seikka, että valta jakautuu periytymällä ja se, että valta ei koskaan aja ensisijaisesti yhteisön hyvää, vaan taloudellisen toimijan omia tarkoitusperiä.
On selvää, että monilla ihmisillä on tahtoa valtaan, he haluavat valtaa vallan vuoksi ja rahahan on yksi vallanväline. Sillä voimme alistaa muita ihmisiä palvelukseemme ja tahtomme oikkujen alaisiksi, niin kauan kun raha määrittää yhteiskunnallisen työnjakautumisen. Tahto valtaan on ihmiselle ominaista ja luonnollista, se voi kuitenkin olla vahingollista (tässähän otetaankin sitten käyttöön ns. arvomuuttuja, sillä muut seikat ovat olleet muodollisia sisällöllisesti samuuteen palautettavia totuuksia, kun taas arvot ovat subjektista riippuvia, eli muuttujia ja siten ne eivät ole palautettavissa loogiseen samuuteen!), jos emme pohdi kuinka muodollinen vallanoikeutusjärjestelmä konstituoituu tietoisuuteemme. Yhteiskunnissa vallitsee valtarakenteita, jotka ovat muodollisia siksi, että ne ovat muodostuneet legitiimeiksi ja tavanmukaisiksi tavoiksi jakaa valta, sekä sen takia, että valta itsessään on rajoitteiden asettamista muiden ihmisten vapauksiin. Valtaa on kuitenkin vain niin kauan kuin on tottelijoita, joten vallassa on aina kyse vallassa olevan subjektin ja vallanalaisen subjektin välisestä vuorovaikutuksesta. Muodollinen vallanoikeutusjärjestelmä on siis se rakenne ja säännöstä, jota noudattamalla voimme taistella olemassa olevista valtajärjestelmän paikoista. Kapitalisti omaa valtaa muihin ihmisiin, koska hän voi päättää mitä hän tuottaa, hän voi päättää työpaikan sisäisistä asioista aika vapaasti, koska työntekijät, jotka ovat erimieltä voidaan aina erottaa. Työntekijällä taas on valtaa päättää mitä hän tekee palkallansa, hän voi siis boikotoida sellaisia yrityksiä, joista ei pidä, mutta yhdenmiehen boikotti ei varmaankaan ole yhtä tehokas kuin se, että kapitalisti kertoo kapitalisti kavereillensa, että tätä työntekijää ei sitten palkata, koska hän on huono työntekijä. Työntekijän ja kapitalistin valta ovat voimakkuudeltansa erilaisia, kapitalistilla on paljon enemmän valtaa, kun työntekijällä. Tämä on tietysti selvää, eiväthän armeijatkaan voisi toimia, jos siellä ei olisi kuria ja järjestystä, sillä jos kaikki olisivat tasavertaisia armeijassa, niin silloinhan meillä olisi vain joukko samalla tavalla pukeutuneita miehiä! Kyse onkin siis kapitalistin vallan laadusta ja siitä kuinka kapitalistin valta oikeutetaan. Jokaisessa yhteiskunnassa on jonkinlainen valtajärjestelmä, sitä ei välttämättä tiedosteta, mutta sellainen on aina olemassa. Anarkiaa on kuvattu sellaiseksi tilaksi, jossa ei ole mitään valtajärjestelmää, tämä voikin olla totta, jos ajatellaan, että se on tilanne, jossa olemassa oleva valtajärjestelmä on menettänyt oman sisäisen oikeutuksensa ja että anarkia on tila, jossa käydään taistelua vallasta ilman muodollisia sääntöjä. Tavallisesti taistelu vallasta käydään tahtojen välillä muodollisen järjestelmä puitteissa, poliisi pidättää kapitalistin, joka murhaa työntekijöitään, ellei sitten muodollinen valtajärjestelmä muutu niin, että tällaisista tapauksista tulee muodollisesti oikeutettuja.
Luonnollisesti anarkiassa ei ole yhteiskuntaluokkia, koska siellä ei ole valta-asetelmia, vaan siellä vallanjakautuminen tapahtuu jokaisen tahdon muodostamien välineellisten keinojen kohdatessa taistelutantereella, anarkiassa luonnollisesti ne vallanoikeutusmetodit, jotka eivät menesty, karsiutuvat. Sitten kun joku taho saavuttaa ylivallan muihin yrittelijöihin nähden, niin silloin syntyy uusi legitiimi vallanoikeutusjärjestelmä, joka luo uudenlaisen yhteiskuntaluokkajärjestelmän. Järjestelmä siis mitä luultavimmin edellyttää sitä, että yhteiskunnassa on jonkinlainen tasapaino, ei kannata ihmetellä miksi mitkään kouluja käymättömät pummit eivät ihan helposti nouse kapitalistiseen omistajaluokkaan, sen takia, että heillä ei ole mitään edellytyksiä selvitä kyseiselle luokanjäsenille asetetuista vaatimuksista ja sen takia, että vallassa oleva luokka varmistaa aina omien tuttujensa ja jälkeläisten hyvinvoinnin ennemmin kuin jonkun kadulla makaavan pummin hyvinvoinnin. Kun yhteiskunnallinen tasapaino katoaa, niin silloin yhteiskunta ajautuu anarkiaa, jossa valtasuhteet ja vallanoikeutusjärjestelmä syntyy uudestaan.
Luokkajako on siis sellainen asia, joka tapahtuu jokaisessa yhteiskunnassa, mutta sen ei tarvitse olla laadullisesti samanlaista. Vallassa oleva luokka voi omata heikon moraalin tai sitten korkean moraalin, itse asiassa luokka-asetelmia on varmasti loogisesti ajatellen ääretön määrä. Kuitenkin ihmisen elämä ja siten ajatuksien määrä on rajallinen, joten joudumme rajaamaan kaikki ne todennäköiset valta-asetelmat, jotta voisimme esittää laadullisia vertailuita eri luokka-asetelmien välille. Tietysti ihmisen omat preferenssit vaikuttavat siihen millaisen luokka-asetelman me haluaisimme yhteiskuntaan. Ylimmän luokan moraali reflektoi alimpien luokkien moraalia ja toisinpäin! Valtarakenteet ovat muodollisten luokka-asemien sisällöllinen rakennemuoto. Talous ja valtarakenteet liittyvät kiinteästi toisiinsa ja puheet yksilöiden välisestä tasa-arvosta tai vapaudesta tehdä mitä tahansa kunhan ei loukkaa toisten oikeuksia konstituoivat aina jonkinlaisen valtarakenteen. Kaikki eivät ole valta-asemaltaan samanarvoisia ja kaikki eivät voi vastata vain itsestään ja varoa loukkaamasta muiden ihmisten oikeutta negatiivisiin vapauksiin.
Omistusoikeus on siis harhakuvitelmaa, ei kukaan ihminen omista mitään, ellei hänellä ole aktuaalista valtaa ja valtajärjestelmää taustalla tukemassa häntä silloin kun hän todella haluaa aktiivisesti ilmaista omistusoikeutensa johonkin yhteiskunnalliseen objektiin. Valtajärjestelmä oikeuttaa omistuksen, mutta mikä oikeuttaa valtajärjestelmän olemassaolon? Tietysti valtajärjestelmässä vallassa olevat joutuvat myös antamaan aina jotain alaisillensa, jotta nämä eivät heitä surmaisi tai muuten syrjäyttäisi vallasta. Valtajärjestelmiä voi olla monenlaisia ja ihmisjärki voi käsitellä niitä vain muodollisesti, sillä teorianmuodostus on itsessään tahtoa valtaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
koneet tekevät työn, ihmisten on yhä mahdottomampaa lunastaa omaa paikkaansa tai olemassaolonsa oikeutusta työvoimaansa myymällä.
Siksi työ ei enää saisi olla se vaihdannan vipupiste.
Koneiden kaudella marxilainen ajattelu on ainoa mahdollinen lähtökohta. Tuotantovälineet eivät saa olla kenenkään yksityistä omaisuutta. Ne kuuluvat kaikille.
Ja ihmisten on oltava veljet keskenään.