Tikkakosken Tuire

Valkohiuksinen Laitanotko Tervanimen naapurista. Hiuksien tilalle ei kasvanutkaan muutamia ansoja. Tilanteestamme olisi voinut syntyä tiuhaan pistelty alatakilapatja. Hieman liian myöhään kaivoin kellosta signaalin, valmistamaan kohta tulevalle aikajaksolle vieläkin sumuisemmat oltavat. Tiistaisin sähkö virtaa jo hieman pehmeämmin.

Tuire. Käännä se sivuoven katkasija 0-asentoon. Sen varmistamiseen menee usein paljon aikaa. Unaluna kuitenkin odottaa kainosta kuusen takana. Yhtä aikaa ympärillä vallitsee kaikki. Urbaanin harmaa bassorytmi, vähättelevään sävyyn liikehtivä krominkiilto. Niin mennyttä, so lääs season. Hetkinen, kenkäkaupan ikkunasta heijastuu valkoista väriä. Spektri on sopivan kokoinen. Katkaravut ovat joka tapauksessa bulkkitavaraa. Se näkee, joka pysähtyy.. sekin näkee, joka palaa toistamiseen kahden metrin päähän ahtaudesta.

Tuuman asteikolla vain neljä. Ylivalottuneita tuntemuksia. Valvontaa.. ei, ennemmin anturi.. ei, kuin dataloggeri. Kyllä, kävelevä tilannekatsaus. Purkuhetkellä olen onnellisimmillaan, sitä hetkeä en voi kuitenkaan jakaa. Ymmärtämisen tasoilla pröystäillään, sisään on nopeudessa hankala päästä.

Savut, hierovat kitkat, kyltin valoteos. Heh, saasteelle antautumine. En jaksa, kahvia se vain on. Huomenna en herää samasta paikasta. Sammaleen alta kurkistan, kosketan reittäni. Kyllä, siinä olen, siirryin kenenkään näkemättä. Mutta miksi?

Sillä niinkään väliä. Uteliaisuuden voimalla jään tuijottamaan......
0557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Valkoinen_kyynel kirjoitti:

Valkohiuksinen Laitanotko Tervanimen naapurista. Hiuksien tilalle ei kasvanutkaan muutamia ansoja. Tilanteestamme olisi voinut syntyä tiuhaan pistelty alatakilapatja. Hieman liian myöhään kaivoin kellosta signaalin, valmistamaan kohta tulevalle aikajaksolle vieläkin sumuisemmat oltavat. Tiistaisin sähkö virtaa jo hieman pehmeämmin.

Tuire. Käännä se sivuoven katkasija 0-asentoon. Sen varmistamiseen menee usein paljon aikaa. Unaluna kuitenkin odottaa kainosta kuusen takana. Yhtä aikaa ympärillä vallitsee kaikki. Urbaanin harmaa bassorytmi, vähättelevään sävyyn liikehtivä krominkiilto. Niin mennyttä, so lääs season. Hetkinen, kenkäkaupan ikkunasta heijastuu valkoista väriä. Spektri on sopivan kokoinen. Katkaravut ovat joka tapauksessa bulkkitavaraa. Se näkee, joka pysähtyy.. sekin näkee, joka palaa toistamiseen kahden metrin päähän ahtaudesta.

Tuuman asteikolla vain neljä. Ylivalottuneita tuntemuksia. Valvontaa.. ei, ennemmin anturi.. ei, kuin dataloggeri. Kyllä, kävelevä tilannekatsaus. Purkuhetkellä olen onnellisimmillaan, sitä hetkeä en voi kuitenkaan jakaa. Ymmärtämisen tasoilla pröystäillään, sisään on nopeudessa hankala päästä.

Savut, hierovat kitkat, kyltin valoteos. Heh, saasteelle antautumine. En jaksa, kahvia se vain on. Huomenna en herää samasta paikasta. Sammaleen alta kurkistan, kosketan reittäni. Kyllä, siinä olen, siirryin kenenkään näkemättä. Mutta miksi?

Sillä niinkään väliä. Uteliaisuuden voimalla jään tuijottamaan......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu