Tikkakosken Tuire

Valkohiuksinen Laitanotko Tervanimen naapurista. Hiuksien tilalle ei kasvanutkaan muutamia ansoja. Tilanteestamme olisi voinut syntyä tiuhaan pistelty alatakilapatja. Hieman liian myöhään kaivoin kellosta signaalin, valmistamaan kohta tulevalle aikajaksolle vieläkin sumuisemmat oltavat. Tiistaisin sähkö virtaa jo hieman pehmeämmin.

Tuire. Käännä se sivuoven katkasija 0-asentoon. Sen varmistamiseen menee usein paljon aikaa. Unaluna kuitenkin odottaa kainosta kuusen takana. Yhtä aikaa ympärillä vallitsee kaikki. Urbaanin harmaa bassorytmi, vähättelevään sävyyn liikehtivä krominkiilto. Niin mennyttä, so lääs season. Hetkinen, kenkäkaupan ikkunasta heijastuu valkoista väriä. Spektri on sopivan kokoinen. Katkaravut ovat joka tapauksessa bulkkitavaraa. Se näkee, joka pysähtyy.. sekin näkee, joka palaa toistamiseen kahden metrin päähän ahtaudesta.

Tuuman asteikolla vain neljä. Ylivalottuneita tuntemuksia. Valvontaa.. ei, ennemmin anturi.. ei, kuin dataloggeri. Kyllä, kävelevä tilannekatsaus. Purkuhetkellä olen onnellisimmillaan, sitä hetkeä en voi kuitenkaan jakaa. Ymmärtämisen tasoilla pröystäillään, sisään on nopeudessa hankala päästä.

Savut, hierovat kitkat, kyltin valoteos. Heh, saasteelle antautumine. En jaksa, kahvia se vain on. Huomenna en herää samasta paikasta. Sammaleen alta kurkistan, kosketan reittäni. Kyllä, siinä olen, siirryin kenenkään näkemättä. Mutta miksi?

Sillä niinkään väliä. Uteliaisuuden voimalla jään tuijottamaan......