Koska Suomi on iso- ja harvaan asuttu maa niin täältä voitaisiin varmaan erottaa alue (reservaatti) missä elettäisiin "luonnon ehdoilla". Politiikan siellä voisi hoitaa Arhinmäki ja muut viherpiiperöt. Teknisenä johtajana voisi hääriä Satu Hassi esikuntineen. Tietenkään ei voisi vaatia että siellä tyhjästä aloitettaisiin, vaan sinne pitäisi järjestää, toimivan yhteiskunnan puolesta, esim. viime sodan jälkeiset olosuhteet. Koska sähkö sielläkään ei tule pistorasiasta seinän sisältä, vaan sinne pitäisi alkaa rakentaa tuotantoa, niin voisi alkaa vaikka tuulimyllyillä ja sähkön säästöllä, tietenkin hiilidioksiidi vapaasti. Eihän se onnistuisi, joten bioenergia tulisi ottaa käytttöön. Tulisi valtavasti työpaikkoja ja kaikki tekisi toisilleen klapeja ja talous kukoitaisi. Kaikilla olisi hiki ja mukavaa. Lopulta Arhinmäen ja piiperöiden aatteiden mukaisesti kaikki muuttaisi ruureen kerrostaloon, jonka toimiva yhteiskunta olisi heille rakentanut, jossa olisi yhteiskeittiö ja kaikki muukin yhteistä ja ihanan kurjaa ja todettaisiin että ei se mitään, että mulla on kurjaa kunhan on muillakin.
Onnela
rovokaattori
7231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eihän ne pärjäis pätkääkään.
Hamppu ei kasva luonnonolosuhteissa suomessa.
Mitä itse näin vieraillessani entisen lapsuudenystävni, nykyisen vihreän luona hänen viljelmäänsä
makuuhuoneessa vaati 4 * 500W,in rakennusvalaisinta 20m2 viljelmän lämmittämiseen ja
kasvattamiseen, kesällä.
Toisaalta polttopuutkin pitäisi tehdä itse, antaisitko itse kirveen jonkun viherpiiperön kännyyn.
Ei muuten, mutta se voisi lyödä kirveen jalkansa sijasta kiveen.
Oletko vakaasti sita mielta etta hamppu tarvii sivistyneen yhteiskunnan tukea. Sittenhan se kokeilu on turhaa ajan haaskausta. Kuinka ihmeessa nama rimsukassiporukat saataisiin elamaan toiveittensa mukaisesti. Siina pulma. Ideoita. Aa pilkut hukkui johonkin.
Tarpeen.
Kun 20 neliön hamppuviljelmän kasvattamiseen menee 2kW sähkötehoa, se tarkoittaa 48kWh
päivässä.
Luuletko että sosiaaliavulla elävällä vihreällä on varaa maksaa moista sähkölaskua ilman
yhteiskunnan tukea.
Siinä saa tuuliturpiinin siivet viuhtoa.
Sitäpaitsi oletko koskaan kuullut jokuin vihreän viljelleen jotain, paitsi hamppua, saatikka
tehneen muutakaan työtä.
Asialla sitäpaitsi on suuri terpeuttinen arvo, se pitää vihreät rauhallisina ja pois muusta
pahanteosta, hashiksen vapauttamisestahan onkin tulossa seuraava haltuskysymys!
Naurettavaa. Steurastaja itse ei tee mitään töitä vaan elää sosiaaliavulla.
Onkos nissanintuunaajilla paha olo?
Pakoputkenjatke pudonnut yöllisessä kiihdytyskilpailussa nakkikioskin nurkalla? Lippis hävinnyt keebap-kioskilla tappelunnujakassa levyseppälinjan ottaessa yhteen leipuriamiksien kanssa?
Haisteltu liikaa wunderbaumia?
BBB-UUUU-AAAA-HHHHAAAA
ja hyvin iti!
Suomen kesässä ilman noita lampujakin ja sitä kasvatettaisiinkin teollisuuteen ja energia käyttöön mutta THC-pitoisuuksien alaraja on EU-asetuksilla laitettu niin alas että kun hamppu käsitetään pelkästään huumekasviksi vaikka se on vain muutaman hamppu lajikkeen ominaisuus.
http://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/08/24/luotettavampi-arviointi-hampun-thc-pitoisuuksista-on-tarpeen-ja-mahdollista-osa-1/