Suurin osa populaarimusiikista on taiteellisessa mielessä olemassa vain sanoitusten takia. Kappaleiden taustat ovat vain musiikillisin keinoin rakennettuja, taiteellisesti melko vaatimattomia "kehyksiä", joiden avulla sanoitukset myydään. Jim Morrisonkin sanoi aikoinaan ryhtyneensä säveltämään vain, jotta muistaisi kehittelemänsä runot paremmin. Näillä sanoituksilla on toki oma arvonsa varsinkin niille ihmisille, joita ne erityisesti koskettavat. Ei kuitenkaan pidä luulla, että musiikilla itsellään olisi populaarikulttuurissa jokin taiteellinen itseisarvo. Sanoitusten tukemisen lisäksi populaarimusiikilla on vain viihdearvoa. Biisejä voi siis kuunnella fiilistelymielessä kuuntelematta varsinaisesti sanoja. Toki hyvin monet sanoituksetkin ovat pelkkää viihdettä, eli vailla mitään kulttuurista arvoa.
Oikeaa musiikkia on lähestulkoon ainoastaan klassinen musiikki. Jos haluat fiilistellä tai painaa runoja mieleesi, kuuntele populaaria. Jos haluat nauttia MUSIIKISTA, kuuntele klassista
Oikeaa musiikkia on lähestulkoon ainoastaan klassinen musiikki. Jos haluat fiilistellä tai painaa runoja mieleesi, kuuntele populaaria. Jos haluat nauttia MUSIIKISTA, kuuntele klassista
Vastaukset 2
Vanhimmat
sä pahvi oikein meinaat sanoa? Sä oot ihan kujalla.
Kevyttä musiikkia on mukavampi kuunnella, koska useimmiten ne sisältävät myöskin sanoituksen. Tämä kombinaatio vaatii tekijältään enemmän osaamista ja sitähän ei klassisen tekijältä löydy. Olisikin ennen kuulumatonta, jos joku klassisen musiikin säveltäjä onnistuisi sanoittamaan jonkin kappaleensa.
Klassisen musiikin tekijöiden heikkous onkin paitsi musiikissa, mutta myös sanoitusten puutteessa. Heillä ei yksinkertaisesti järki riitä jäsentämään sitä tosiasiaa, että kappaleessa voi olla ja usein myös oltava sanoitus. Kaikki aika kuluu mitään sanomattomien nuottien raapusteluun ja yksistään se on klasariraapustelijalle älyllisesti ja henkisesti niin vaativa suoritus, että älyä ei jää tähteeksi sanoituksen tekoa varten. Vähästä on huono ottaa paljon, sanoi jo mummokin aikoinaan.