Olen tässä kuumaisesti pohdiskellut kohdalleni tapahtunutta tilannetta Ex:n kanssa.
Olemme Eronneet avoliitosta reilu 3 vuotta sitten, ja molemmilla on ollut uusia suhteita eron jälkeen. Kuitenkin avoliittomme ajalta meille syntyi lapsia, jotka ovat minun ( miehen ) huollettavina. Olimme lähestulkoon täysin puhumatta toisillemme eron jälkeisenä aikana, jolloin ex-puolisoni tapasi kovin niukasti omia lapsiaan, johon syynä oli tietysti eri paikkakunnalle muutto, sekä taloudellinen tiukka tilanne. Nyt kuitenkin olemme aivan muutaman viimeisen viikon aikana olemme jälleen päässeet hyviin puheväleihin, ja puhelimet ovatkin käyneet kuumana joka päivä. Ex-puolisoni on viime vuoden puolella eronnut viimeisestä suhteestaan, kuten myös minäkin. Jotenkin tässä viimeisten muutaman viikon aikana kun olemme olleet keskustelu yhteyksissä, on vanhat hyvät ajat tulleet mieleeni, vaikka pitäisi tosin muistaa myös ne huonotkin. Ex-puolisoni myös soittelee minulle päivittäin, ja olenkin pistänyt merkille, että mitään erityistä asiaa hänellä ei ole, vaikka olen aikaisemmin hänelle sanonut, että mielestäni ei ole normaalia olla (liian hyvissä väleissä) entisten kanssa. Ja että tarkoituksena on vain hoitaa lasten asiat. Jostain syystä itsestäni tuntuu siltä että hänellä on mielensä syövereissä ajatus paluusta, mutta ei vain uskalla suoraan sitä sanoa, kaiken lisäksi hän antaa todella ristiriitaisen kuvan itsestänsä minulle, esim. ettei halua enää muuttaa takaisin paikkakunnalle asumaan, koska viihtyy kuulemma kuin kotonaan uudella kotiseudullaan. Mitä mieltä te lukijat olette tästä asiasta?????? yhdyttekö minun mielipiteisiini????
Vai löytyykö uusia näkökulmia????? Minulle voi myös esittää lisäkysymyksiä asiasta!!!!!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.