olen alkanut

kallistumaan siihen, etten enää mistään mitään välitä.
miksi?
koska näyttää ettei ketään muutakaan kiinnosta tai ei ymmärretä. Se että esitetään vastuuntuntoista on aivan toinen seikka. vastuu kuitenkin kannetaan sellaisia asioita kohtaan mitkä edustavat vastuuttomuutta. Mutta sitä ei taas kyseiset henkilöt itse ymmärrä.
Eivät ymmärrä lainkaan mitä tekevät.

miksi itsenikään pitäisi siis enää välittää? en viitsi tai jaksa enää välittää. minä annan mennä vain. ei kiinnosta yksinkertaisesti enää. sisällä hiljaa nauran tolloille joille se tulee yllätyksenä. Voin jopa päteä silloin että enkös silloin sanonutkin.

Muuten, paskanhailee mitä käy. vituiksi menee ja kovaa vauhtia.
en jaksa enää kinata idioottien kanssa ja toki, he tuntevat itsensä nyt voittajiksi, mutta aika näyttää mitä voittivat.
4102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Taalasko tuon kirjoitti?

Äänestä
  • Semmoiselta näyttää. Sähköposti lipsahti vahingossa julkiselle serverille. Sitä on ollut liikkeellä.

    Äänestä

hirttää itsesi.
Älä kerjää sääliä!
Kyllä Mononen hoitaa loput

Äänestä

Tässä esimerkki siitä mihin ympäristöpelottelu pahimmillaan johtaa. Tätäkin se AGW uskonto teettää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haharta kirjoitti:

kallistumaan siihen, etten enää mistään mitään välitä.
miksi?
koska näyttää ettei ketään muutakaan kiinnosta tai ei ymmärretä. Se että esitetään vastuuntuntoista on aivan toinen seikka. vastuu kuitenkin kannetaan sellaisia asioita kohtaan mitkä edustavat vastuuttomuutta. Mutta sitä ei taas kyseiset henkilöt itse ymmärrä.
Eivät ymmärrä lainkaan mitä tekevät.

miksi itsenikään pitäisi siis enää välittää? en viitsi tai jaksa enää välittää. minä annan mennä vain. ei kiinnosta yksinkertaisesti enää. sisällä hiljaa nauran tolloille joille se tulee yllätyksenä. Voin jopa päteä silloin että enkös silloin sanonutkin.

Muuten, paskanhailee mitä käy. vituiksi menee ja kovaa vauhtia.
en jaksa enää kinata idioottien kanssa ja toki, he tuntevat itsensä nyt voittajiksi, mutta aika näyttää mitä voittivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu