Illan ohjelmistoa

dazu

Bladerunner MTV3 22.30 *****

Hyvä, mutta arvostelijan yliarvostama elokuva. Annan neljä tähteä.

21

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Crocuta

      4 ½

      • Arvosteluissa yleensä hehkutetaan elokuvan moraalista dilemmaa siitä, missä on koneen ja ihmisen raja. Elokuvan aiheenahan tuo olisi ollut todella nerokas, jos elokuva olisi filmattu 50-vuotta aiemmin. Tuolloin 80-luvulla aihe oli kuitenkin jo hieman kliseinen. Elokuvan tekohetken aikoihin (matemaatikko)Rudy Rucker kirjoitti aiheesta suunnilleen niin, että kaikki aiheeseen liittyvä on ajateltu loppuun jo aikoja sitten.


      • Crocuta
        dazu kirjoitti:

        Arvosteluissa yleensä hehkutetaan elokuvan moraalista dilemmaa siitä, missä on koneen ja ihmisen raja. Elokuvan aiheenahan tuo olisi ollut todella nerokas, jos elokuva olisi filmattu 50-vuotta aiemmin. Tuolloin 80-luvulla aihe oli kuitenkin jo hieman kliseinen. Elokuvan tekohetken aikoihin (matemaatikko)Rudy Rucker kirjoitti aiheesta suunnilleen niin, että kaikki aiheeseen liittyvä on ajateltu loppuun jo aikoja sitten.

        Vaan ei ollut Dickin kirjaa, jonka maailmaa tuoda ruudulle, 50-vuotta aikaisemmin.


    • Huippu leffa jos se on The Final Cut -parhaita sci-fi elokuvia mitä on tehty. Huippu äänet ja huippu kuva

      • se se on.


    • Etten yleensä tykkää yhtään kriitikoiden ylistämistä leffoista. Mahtaakohan kannattaa yrittää kattoa tätäkään..

      • Crocuta

        Mä olen huomannut, että jotkut niistä on tosi hyviä. Kuten Rita Hayworth- Avain pakoon. Vaan sitä nyt ylistävät kaikki.


      • Crocuta kirjoitti:

        Mä olen huomannut, että jotkut niistä on tosi hyviä. Kuten Rita Hayworth- Avain pakoon. Vaan sitä nyt ylistävät kaikki.

        Mä sanoinkin.. yleensä!! Noh, jotain ranskalaisia taide-elokuvia en kyllä kato vaikka kuka sanois mitä.

        Mjaa, en olekkaan tuommoiseen edes törmännyt etten osaa sanoa minkälainen on.


      • Crocuta
        Papu.Sparrow kirjoitti:

        Mä sanoinkin.. yleensä!! Noh, jotain ranskalaisia taide-elokuvia en kyllä kato vaikka kuka sanois mitä.

        Mjaa, en olekkaan tuommoiseen edes törmännyt etten osaa sanoa minkälainen on.

        Miten ihmiset ei oo nähny tota leffaa...


      • Crocuta
        Papu.Sparrow kirjoitti:

        Mä sanoinkin.. yleensä!! Noh, jotain ranskalaisia taide-elokuvia en kyllä kato vaikka kuka sanois mitä.

        Mjaa, en olekkaan tuommoiseen edes törmännyt etten osaa sanoa minkälainen on.

        Katotaa se sitte ku tuun kylään :P


      • Crocuta kirjoitti:

        Mä olen huomannut, että jotkut niistä on tosi hyviä. Kuten Rita Hayworth- Avain pakoon. Vaan sitä nyt ylistävät kaikki.

        sanoo vihaavansa hyväksi arvosteltuja leffoja, mutta kyllä mä yleensä aika samoilla linjoilla olen arvostelun kanssa. Kyllä ne yhden tähden leffat on poikkeuksetta täysin paskoja. Pari kertaa olen kyllä kohdannut helvetin tylsän viiden tähden leffan, jonka katsomisen olen lopettanut kesken, mutta harvoin edes ne ranskalaiset taide-elokuvat on kovin tylsiä, jos saa viisi tähteä.


      • Crocuta kirjoitti:

        Miten ihmiset ei oo nähny tota leffaa...

        Lukasin siitä, että aika tuntemattomien on ja siinä sanottiinkin ettei se ilmestyessään ole herättänyt mitään kohua. On pikku hiljaa sitten varkain saavuttanut suosiota.

        Noh, kun ei ole meteliä, niin semmoinen jää äkkiä pelkkien leffafriikkien harrastukseksi kun tavanpulliaiset, kuten minä, etsii ne 2 leffaa kuukaudessa siitä "kuukauden suositut" -katalogista.


      • Crocuta kirjoitti:

        Katotaa se sitte ku tuun kylään :P

        Kyllä me varmasti telkkaakin keritään välillä katseleen :D


    • Oon missannu tänään kolme mustsee lätkäpeliä. Pitääkö niitä oikeesti tulla näin paljon ja onko ne pakko kaikki katsoo?

      12:45 Euro Hockey Tour: Suomi - Tsekki
      16:25 Euro Hockey Tour: Ruotsi - Venäjä
      19:30 NHL Playoffs LIVE: Boston - Philadelphia, 1. ottelu

    • mikset oo baarissa?

      • En ole kirpelan kanssa, jos sitä pelkäät. :)


      • pippelipuussakasvoi
        dazu kirjoitti:

        En ole kirpelan kanssa, jos sitä pelkäät. :)

        et ole kirpelöän kanssa vaikka tahtoisit homo.


      • kirpela
        dazu kirjoitti:

        En ole kirpelan kanssa, jos sitä pelkäät. :)

        toi oli totaalisen turhaa. Ja sama kuka seurassani oisi, ainoa mikä sekoisi oisi jokin valvontavehje tai mun uni.


    • rumarumARUMA

      katsot elokuvaa koska olet RUMA!




      HÄHÄ!

      • kirpela

        sinä olet pahasti väärässä.


    • ja siinäkin 1/4 liikaa.

      Elokuva esittää tulevaisuutta ja kämpät laitteet 1900 luvulta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1197
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1193
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      876
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      863
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      767
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      677
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      100
      653
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      646
    9. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä...

      Silloin vuosia sitten! H.
      Rakkaus ja rakastaminen
      78
      581
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      41
      564
    Aihe