Yhteinen harrastus->ratkaisu yhteisen ajanpuutteeseen

Hei, Kokemuksia aiheesta "yhteinen harrastus"? Onko teillä kumppanisi kanssa yhteistä harrastusta (kai tähän sitten seksinkin voi lukea, mutta lähinnä haen muuta :D)? Tai koetko, että jommankumman harrastuksen vuoksi yhteistä aikaa on liian vähän?
Olen useampaan otteeseen löytänyt itseni suhteesta, jossa meillä ei vain ole aikaa toisillemme. Useimmiten syy on minussa, opintojen/työn jälkeen ryntään suoraa treeneihin ja vapaata aikaa jää vain jokunen tunti. Suhteessa/tapaillessa olen karsinut treenini minimiin (silti 2-4 h/pv). Tiedän, että tanssin määrää tulee olemaan vastaavaa tasoa lopun elämääni, sillä kilpatanssi ja liikunta ovat oleellinen osa elämääni. Tulisiko minun painottaa miesihanteeni kilpatanssin puolelle, jolloin mies jakaisi intohimoni ja yhteistä aikaa olisi tuolloin myös harrasteen parissa? Taustatietoina vielä: ikä 21 ja olen tanssinut 15 vuotta, joten hetken hurahdus ei nyt ole kyseessä.
11347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

lapsia meinannut hankkia? Meinaan vaan että 2-4 h päivässä harrastuksiin pienten lasten vanhemmilta on mahdottomuus.

Kyse on vain asioiden tärkeysjärjestyksestä. Jos harrastus on sinulle niin tärkeä, että sen lisäksi elämään ei mahdu muuta, niin olkoon sitten niin.

Äänestä
  • Lapsia ei tosiaan ole ollut tarkoitus hankkia. Aika näyttää, jos kuitenkin joskus tulevan kumppanini kanssa vanhemmuuteen päädymme, järjestäisin aikaa lapsille. Useilla tanssivilla pariskunnilla lapset mukana harjoituksissakin, joten en usko tämän olevan ongelma. Lähinnä se yhteinen aika, joka pitää suhteen elinvoimaisena.

    Äänestä

... yhteinen harrastus sinun tapauksessa toimii erittäin hyvin, kuten muissakin ns.intohimoharrastuksissa. Valitettavasti on vain aika rajalinen määrä näitä harrastuksia jossa mies- ja naisharrastajia on suunnilleen saman verran, tanssi kuuluu näihin harvoihin, ainakin paritanssin osalta.
Itse olen harrastanut vain hyvin miesvaltaisia lajeja, jolloin ei sopivaa kumppania valitettavasti löytynyt.
Ratkaisin silloin ongelman keskittymällä vain harrastuksiin, eli en seurustelut varsinaisesti kenenkään kanssa.
Kolmekymppisenä harrastuksista väheni intohimo, jolloin jätin ne aika vähiin ja aloin etsimään kumppania, se löytyikin parin vuoden jälkeen. Tämän jälkeen perhe oli tavallaan harrastus, jonka ehdoilla mentiin.
Tiedän pari kaveria jotka ovat löytäneet kumppanin aiemmin harrastamiltani lajeilta, tietääkseni heillä menee hyvin ja on mennyt jo pitkään.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta kommentista Mies 55.6. Jotain omia kokemuksia juuri aiheesta kaipasinkin. Oletko koskaan "haikaillut" harrastuksesi pariin ja kokisitko, että pystyisit sitä jossain määrin harrastamaan vielä perheenkin ohella?

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta kommentista Mies 55.6. Jotain omia kokemuksia juuri aiheesta kaipasinkin. Oletko koskaan "haikaillut" harrastuksesi pariin ja kokisitko, että pystyisit sitä jossain määrin harrastamaan vielä perheenkin ohella?

    ... täytyy tunnustaa aloittaneeni yhden intohimo harrastuksen uudelleen noin 5v sitten kun ns. luppoaikaa ilmaantui jälkikasvun vanhenemisen myötä, vaimo aloitti myös samaan aikaan yhden tyttöhaaveen harrastamisen, valitettavasti harrastukset eivät ole samat, mutta molemmat nauttivat hassastuksestaan täysin siemauksin. Kyllä yhteinen harrastus olisi tietysti paljon hienompi juttu.

    Äänestä

  • Mies 55.6 kirjoitti:

    Olenkin sitä mieltä, että ihminen tarvitsee myös aikaa "itselleen", eli juurikin harrastelu: toiset shoppailee, toiset urheilee ja osa pelaa pleikkarilla tms. lajeja on joka lähtöön. Naisena, jos raskauden myötä lopettaisin rakkaan harrastuksensa enkä enää palaisi harjoittelemaan, niin kyllähän se alkaisi ennemmin tai myöhemmin kalvamaan mieltä. Toiset jopa "syyttävät" ajatuksissaan lapsia menetetystä harrasteesta/pitkästä tauosta :/ Hienoa, että olet löytänyt lajisi uudelleen lastenne varttuessa :)

    .... alle tuli yksi kommentti, joka toi mieleeni ajatuksia, joita pähkäilin jo alle 30v. Tunsin silloin mielessäni pientä syyllisyyttä siitä, että suurin osa tutuistani seurustelivat vakituisesti, osa oli jo naimisissa ja minä käytän kaiken vapaa-aikani vain omiin harrastuksiini. Huomasin kuitenkin aika monista niistä kavereista jotka harrastivat aktiivisti jotain samaa harrastusta, jota minäkin harrastin ja jotka samalla seurustelivat kuitenkin aika tiivisti, niin heillä oli jatkuvasti ongelmia ajan käytöstä johtuen, eli harrastus haittasi seurustalua ja seurustelu harrastusta. Eli heillä ei ollut yhteistä harrastusta. Siksi oikeastaan päätin harrastaa niitä juttuja niin pitkään kun ne tuntuivat tärkeiltä.
    Näin jälkeepäin olen tullut siihen tulokseen, että mikäli olisin silloin kohdannut naisen joka olisi tuntunut oikealta vakavan seurustelun suhteen. Olisin varmaan karsinut omasta halusta harrastuksia pakosta kovalla kädellä, nykyisin olen sitä mieltä, että se olisi vääjäämättä johtanut myöhemmin katkeruuteen harrastusten vähentämisestä, mikä puolestaan olisi haitannut paljon seurustelua. Eli nykyisin ajattelen tehneeni aikoinani täysin oikean ratkaisun itseäni kohtaan samoin myös mahdollista kumppania kohtaan.
    Ainoastaa se vähän harmittaa, että aivan turhaan syyllistin itseäni seurustelemattomuudesta, sillä sitä parisuhdeaikaa on ehtinyt silti kerääntyä aivan riittävästi. Itseasiassa ei olisi haitannut vaikka olisin vielä jatkanut 40:een ikävuoteen asti. Miehillä kun ei ole ikävuosista riippuvaa riskiä ensisynnytyksen suhteen. Uskoisin erittäin hyväkuntoisilla naisilla kyseisen riskin olevan kanssasisariaan selvästi pienemmän ja aktiivitanssin harrastajia pidän tietenkin erittäin hyväkuntoisina.
    Eli jos harrastaa oikein aktiivisti jotain aikaa vievää, ei siitä oikein millään pysty ajankäyttöä järkeistämällä saamaan toimivaa kokonaisuutta. Veikkaan allaolevalla olleen kuitenkin vähän pienemmästä intohimosta harrastusta kohtaan kuin itselläni oli, luulen sinulla olevan aikalailla samantasoisesta kuin itselläni oli.
    Eli sinuna katselisin tosiaan kumppania sieltä tanssin piiristä, silloin sen toimivan paketin voisi saada ihan oikeasti aikaan. Tässäkin on tietysti se sama ongelma kun parisuhteen muodostamisessa yleensä eli pitää löytää se oikea kumppani muiden joukosta, sillä ihmiset ovat hyvin erilaisia vaikka samaa harrastusta harrastaisivat. Parisuhde vaatii kuitenkin paljon enemmän kuin "ihan kiva kaveri".
    Onnea jatkoon.

    Äänestä

Nuorempana minullakin oli aikaa vievä harrastus ja siihen päälle sitten vielä opinnot, jotka nekin vievät melko paljon aikaa. Löysin itseni 16-22 vuoden ikäisenä varmaan joka vuosi uudesta parisuhteesta ja aina ne päättyivät siihen samaan, mies oli hukassa ja tunsi olevansa laiminlyöty koska suhde oli jäänyt etäiseksi juuri tuon ajanpuutteeni takia. Toki noissa miehissäkin oli syitä suhteiden päättymiseen, mutta minusta tuntui aina ettei minulla vain ollut aikaa alkaa rakentamaan toimivaa parisuhdetta ja yleensä ne suhteeni olivatkin sitä että näimme koulussa päivittäin, kävimme yhdessä viikonloppuisin baarissa ja harrastimme seksiä yhteisen baari- tai koti-illan jälkeen. Kivaa, mutta melko tyhjää, ainakin noin parisuhteen kannalta ajateltuna. Ei siis mitään syviä suhteita, mutta kyllä niistä olisi voinut vaikka mitä kehittyä, jos minulla vain olisi ollut siihen aikaa.

Ongelmat ratkesivat vastan kun löysin sellaisin miehen jonka elämä ja elämänasenne olivat hyvin joustavia ja joka osasi tehdä päätöksiä minunkin puolestani. Yhtäkkiä minulla tuntuikin olevan aikaa olla yhdessä miehen kanssa, vaikka kouluun ja harrastukseeni kului yhtä paljon aikaa kuin aina ennenkin. Syitä siihen miksi mies pystyi joustamaan niin paljon että meillä oli sitä yhteistä aikaa niin paljon johtui siitä että mies opiskeli samaa alaa kuin minä, asui viereisessä korttelissa, omisti auton jolla haki minut usein treeneistä ja koulusta ja ennen kaikkea siksi koska mies eteni suhteen kanssa aiempia miehiä nopeammin tekemällä päätöksiä lähes despoottimaisen käskevään sävyyn. Olimme kihloissa ja asuimme yhdessä jo 4 kuukauden suhteen jälkeen. Yhteen muuton jälkeen sitä suhdetta oli huomattavasti helpompi rakentaa kun toisen kanssa oli harrastusta lukuun ottamatta tekemisessä melkein kokoajan. Onneksi löysin tuollaisen miehen joka järjesti minulle aikaa ja hoputti syvempään suhteeseen, jos mies olisi ollut aiempien kaltainen odottelija, niin tuokin suhde olisi varmaan päättynyt muiden tavoin eroon ajanpuutteen takia.

Äänestä
  • Juurikin tuo varmaan vie aikaa ja ajatusta, kun jokainen tapaaminen pitää sopia erikseen ja kulkemiseen kuluu aikaa (tuttua), sen sijaan, että asuisi lähekkäin tai samassa osoitteessa. Nyt sain kyllä jotain ideaa oman tilanteeni suhteen parista edellisestä kommentoijasta, kiitos siitä :) Pidän silmät auki ja erityisesti tanssipiireissä, enkä ala "tynkäsuhteisiin", joita ollut jo liiaksi. Unelma olisi, että voisin vielä joskus elää tasapainoisessa suhteessa intohimostani luopumatta :F

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Juurikin tuo varmaan vie aikaa ja ajatusta, kun jokainen tapaaminen pitää sopia erikseen ja kulkemiseen kuluu aikaa (tuttua), sen sijaan, että asuisi lähekkäin tai samassa osoitteessa. Nyt sain kyllä jotain ideaa oman tilanteeni suhteen parista edellisestä kommentoijasta, kiitos siitä :) Pidän silmät auki ja erityisesti tanssipiireissä, enkä ala "tynkäsuhteisiin", joita ollut jo liiaksi. Unelma olisi, että voisin vielä joskus elää tasapainoisessa suhteessa intohimostani luopumatta :F

    Jos et noita lapsia meinaa hankkia, niin ole asiasta rehellinen jo suhteen alkuvaiheesta asti äläkä vedetä miestä asian suhteen, niin kuin ex-avovaimoni teki useamman vuoden ajan.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Juurikin tuo varmaan vie aikaa ja ajatusta, kun jokainen tapaaminen pitää sopia erikseen ja kulkemiseen kuluu aikaa (tuttua), sen sijaan, että asuisi lähekkäin tai samassa osoitteessa. Nyt sain kyllä jotain ideaa oman tilanteeni suhteen parista edellisestä kommentoijasta, kiitos siitä :) Pidän silmät auki ja erityisesti tanssipiireissä, enkä ala "tynkäsuhteisiin", joita ollut jo liiaksi. Unelma olisi, että voisin vielä joskus elää tasapainoisessa suhteessa intohimostani luopumatta :F

    Haluaisit siis kaiken: seurustelua ja harrastamista mielin mäörin. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, vaan valintoja on tehtävä. Joudut miettimään kumpi on tärkeämpää ja kummasta joustat, jos joustat molemmista niin aikaa ei riitä tarpeeksi kumpaankaan. Kun välittää toisesta ja haluaa olla yhdessä, on myös halukas mielellään tinkimään jostakin ja tekemään kompromisseja. Ehkä et ole vielä löytänyt kumppania jota rakastat tarpeeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rakkautta.etsivä kirjoitti:

Hei, Kokemuksia aiheesta "yhteinen harrastus"? Onko teillä kumppanisi kanssa yhteistä harrastusta (kai tähän sitten seksinkin voi lukea, mutta lähinnä haen muuta :D)? Tai koetko, että jommankumman harrastuksen vuoksi yhteistä aikaa on liian vähän?
Olen useampaan otteeseen löytänyt itseni suhteesta, jossa meillä ei vain ole aikaa toisillemme. Useimmiten syy on minussa, opintojen/työn jälkeen ryntään suoraa treeneihin ja vapaata aikaa jää vain jokunen tunti. Suhteessa/tapaillessa olen karsinut treenini minimiin (silti 2-4 h/pv). Tiedän, että tanssin määrää tulee olemaan vastaavaa tasoa lopun elämääni, sillä kilpatanssi ja liikunta ovat oleellinen osa elämääni. Tulisiko minun painottaa miesihanteeni kilpatanssin puolelle, jolloin mies jakaisi intohimoni ja yhteistä aikaa olisi tuolloin myös harrasteen parissa? Taustatietoina vielä: ikä 21 ja olen tanssinut 15 vuotta, joten hetken hurahdus ei nyt ole kyseessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu