teollisuus

Tuli sellainenkin juttu mieleen, kun täällä ilmastokeskustelussa nyt alvariinsa haukutaan teollisuutta saastuttamisesta, noh, koko järjestelmää edes olisi jossei hohheli joka ilta pänttäisi näppistään tohjoksi ja aamusella neppaisi roskikseen matkallaan uutta ostamaan.

Ja pitääkö se perkeleen kännykkä uusia joka vuosi, ittellä kesti edellinen 9 vuotta, välillä pikkusen piti vaan rassailla, näytön ja kaiuttimenkin siihen taisin kyllä vaihtaa, uuden akun sekin olisi vain tarvinnut muttei enää saanut, nykyinen ollut nyt 4, hyvin pellaa edelleen.

Telkkari on 8 vuotta vanha putki, loppuun sen katselen, vaikka akka nariseekin sen rumuudesta, kun kaikilla muilla on littuteevee.
Mikä helevetti siitäkin yhtäkkiä ruman teki, koreimman telkkarin silloin kaupasta ulos kannoin, perkeleen kalliskin, laatumerkki.

Kahtelin rumaputkesta dokumettia, esimerkiksi amerikkalaiset edelleen paasaa valtaosan elektroniikkajätteestään sellaisenaan monttuun tai lähettää kiinaan tai afrikkaan jossa ne paasataan jokeen kunhan arvometallit otettu talteen.

Notta, että teollisuus on "viherretty" ajamalla se takaisin tuollaseen jamaan, kiinassakaan ei taida olla enää yhtään saastumatonta vesistöä.
29269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Se on muodissaan, että uusitaan autot vähemmän kuluttaviin ja uusio materiaalista valmistettuihin ja sitten pakonkin edessä ehjätkin tuotteet vaihdetaan uusiin säästölamppuihin ja maalaishemmoille pakolliset viemäröinnit vaikka viereiselle pellolle ajetaan tonnikaupalla lietelantaa. Ollaan kato tekevinään vihreitä asioita. Ajetaan sähköautolla, joka ei kestä ja jossa akut on pahinta ympäristömyrkkyä ja koko autojen valmistus on myrkkyä myrkyn perään.

Poltetaan metsät energiaksi. Se on puhdasta energiaa kun sitä kasvaa metsissä. Joo, poltetaan metsät. Ja ruuasta polttoainetta. Joka saastuttaa aivan yhtä pahasti kuin tavallinen diesel tai bensa. Siis... Miten se muka vähentää päästöjä? Se että joku valmistetaan puusta... Ei se muuta päästöjen määrää. Koko homma on teollisuudelle myyntiä edistävää toimintaa.

Äänestä

tietokoneita, ja näyttöjä sun muuta tilpehööriä.
Suurimman osan olen dyykannut roskalavalta.
Kun niitä ei korjaa kukaan muu kuin minä, lähes!!

Äänestä
  • Mitä nyt yhtäkkiä tulee mieleen niin roskalavalta olen dyykannut käytössä olevia tavaroitani moottorisahan, siimaleikkurin, polkupyörän, dvd soittimen, näppäimistön, keittiön kattokruunun, silityslaudan ja läjäpäin kaikenlaisia harrastetarpeita.
    Uskomattomat määrät menee jopa täysin priimaa tavaraa romuksi ja kaatopaikoille,
    tavaraa ostetaan niin helvetisti joten multimassatuotannon myötä on liian halpaa, laatukin kärsii pahoin, syventää kierrettä entisestään.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Mitä nyt yhtäkkiä tulee mieleen niin roskalavalta olen dyykannut käytössä olevia tavaroitani moottorisahan, siimaleikkurin, polkupyörän, dvd soittimen, näppäimistön, keittiön kattokruunun, silityslaudan ja läjäpäin kaikenlaisia harrastetarpeita.

    Mutta ihmiskunnan toimilla ei silti ole yhtään mitään vaikutusta ilmastoon ja luontoon, niinkö? Sellaistahan sinäkin hörhö olet ymmärtääkseni täällä väittänyt. Vai olenko ymmärtänyt väärin?

    Äänestä

  • ,,.,,,,.,. kirjoitti:

    Mutta ihmiskunnan toimilla ei silti ole yhtään mitään vaikutusta ilmastoon ja luontoon, niinkö? Sellaistahan sinäkin hörhö olet ymmärtääkseni täällä väittänyt. Vai olenko ymmärtänyt väärin?

    Vihaan tarpeetota saastuttamista ja lievästi energian hukkaan heittämistäkin.

    Hiilidioksidin aiheuttaman lämpeämisen suhteen olen kyllä melko skeptinen, aurinko ja muut luonnolliset syklit yhdessä vaan selittävät tämän vuosisadan ilmastovaihtelun mielestäni niin hyvin.

    Sitäpaitsi hiilidioksidi itsessään mielestäni ei ole saaste vaan luonnolle erittäinkin tarpeellinen kaasu ja jota se itseasiassa kaipaisi rutkasti enemmän kukoistaakseen,

    Saastetta siinä on lähinnä ihmisen itse itselleen luoma mielikuva, pelkotila meren katastrofaalisen nousun aiheuttamasta uhkasta rannikoiden infrastruktuurille, rahalliset tappiot, aikaa on kyllä muuttaa sisemmäs mutta kun ei haluttaisi, olisi kivempaa olla säiden herra, vallanjano vallaton, pakonomainen tarve hallita ympäristöään, niin hyvässä kuin pahassa.

    Luonnollisesti mielestäni merennousukaan ei ole kovin suuri uhka, lyhyesti, sateisuuskin lisääntyy, siis lumetus navoilla, toimii heijastimena.

    Äänestä

  • ,,.,,,,.,. kirjoitti:

    Mutta ihmiskunnan toimilla ei silti ole yhtään mitään vaikutusta ilmastoon ja luontoon, niinkö? Sellaistahan sinäkin hörhö olet ymmärtääkseni täällä väittänyt. Vai olenko ymmärtänyt väärin?

    "Sellaistahan sinäkin hörhö olet ymmärtääkseni täällä väittänyt. Vai olenko ymmärtänyt väärin?"

    Joskus voisi olla fiksua edes hetki kuunnella tätäkin jo jonkin verran elämää nähnyttä "hörhöä/reppanaa" pelkän vittuilun sijaan, kuunnella mitä sillä mahdollisesti voisi olla asiaa, asiallinen keskustelu ei nykysysteemillä herää,
    saatikka että todelliset vaikutteet tulisivat esiin, leimaaminen on helppoa.
    Minullakaan ei ole hajuakaan motiiveistasi, ei muutakuin että annat itsestäsi melko narsistisen kuvan, tuolla kaikki muut ovat vähäjärkisiä meuhkaamisellasi, tuollainen pelkästä mielipide-erosta johtuva pikapäätelmä parhaimmillaankin voi olla vain osatotuus.

    En minä ole välinpitämätön, paha, saatikka öljyteollisuuden lobbari, päinvastoin, en vain pidä siitä että asiat tylysti sanellaan ja että oma järjenkäyttö yritetään suorastaan estää vähättelemällä ja piilottelemalla asioita,
    se tarkoittaa minulle että jotain outoa öödöriä on "ilmassa", ei niin kovinkaan pyyteetöntä vaikutinta taustalla, jokseenkin läpinäkyvääkin jos vain suostuu katsomaan.

    Sillointällöin olen vaikutteitanikin yrittänyt tuoda esiin mutta jatkuva spämmääminen tekee sen mahdottomaksi, joudun tyytymään piilo- suoraankin takaisin kuittailuun, joka sinällään kelpo viihdettä mutta ei vie itse asiaa mihinkään suuntaan.

    Olen tehnyt saastuttamisen vähentämiseksi enemmän kuin monikaan urbaaneista länsimaalaisista tulee koskaan vapaaehtosesti tekemään, rahamiehet pakonkaan edessä.

    Keitän perunat loppuun jälkilämmöllä hauduttaen, kahvipannun huuhteluvedet säästän kukkasille, en läträä suihkussa, pelkät kuset huuhtelen litralla vettä, harrastan pelkästään kotona ja työnikin teen lähes kokonaan, sensijaan että autoilisin niiden perässä satoja kilometrejä viikossa, on minulla autokin, omassa pihassa, jolla siis ajan hyvin vähän, nyt minua kuitenkin aletaan kurittamaan pelkästään jo sen omistamisestakin.
    Korjaan kaiken mikä korjattavissa on sensijaan että heitän menemään ja ostan uuden.
    Asun länsimaalaisittain pienessä "mummonmökissä" ja jonka myös lisäeristin nykynormien mukaiseksi,
    pyykit kuivaan saunan jälkilämmössä kuivausrummun sijaan.
    Kulutan vaatteeni aina loppuun, käytän kemikaaleja erittäin vähän, monia yleisimpiä en ollenkaan.
    En lentele ollenkaan etelänmaissa, en ramppaa ravintoloissa, uimahallissa, jne.

    Ja paljon muuta, äiti sanoo boheemiksi, tuttavat hipiksi, kumpaakaan en silti ole, arvostan vain luontoa, sen monimuotoisuutta ja ymmärrän oman vähäjärkisyyteni tässä universaalissa taideteoksessa,
    enkä halua tuhota sitä,
    hämähäkki on tervetullut vieras asuntooni, tosin yleensä kannan sen ulos, paitsi ehkä kärpässesonkiaikana.

    Eli en ole sellainen "hippi" joka naama punaisena karjumassa jos joku kaataa puun, minä kuitenkin tarvitsen sitä, kaikki tarvitsevat.
    katson velvollisuudekseni käyttää sitä kohtuudella jotta minun takiani ei heti huomenna tarvitse kaataa toista puuta.

    Ei miettimättä ääripäästä toiseen säntäily johda mihinkään hyvään, lopulta vain huomaa olevansa nuutuneena aloituspisteessään ja ympäristö entistä pahemmin mullin mallin.

    Tuliko nyt selväksi, millainen denialistihörhö on pilkkukaks?

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Mitä nyt yhtäkkiä tulee mieleen niin roskalavalta olen dyykannut käytössä olevia tavaroitani moottorisahan, siimaleikkurin, polkupyörän, dvd soittimen, näppäimistön, keittiön kattokruunun, silityslaudan ja läjäpäin kaikenlaisia harrastetarpeita.
    Uskomattomat määrät menee jopa täysin priimaa tavaraa romuksi ja kaatopaikoille,
    tavaraa ostetaan niin helvetisti joten multimassatuotannon myötä on liian halpaa, laatukin kärsii pahoin, syventää kierrettä entisestään.

    3 tietokonenäyttöä, dvd sotin, juuri joku oli viskannut 3,3GHz,n tietsikan mikä elpyi bioksen
    nollauksella.
    Pari vanhempaa HP,n raatoa missä vaan kovalevy täynnä.
    Sänkyni, on annetaan.netistä samoin kuin mikroaaltouuni.
    Sitten taloyhtiössä on kierrätyshuone joka on täynnä toimivaa elektroniikkaa.
    Jos joku kaveri kaipaa digiboxia, niitä riittää.
    Ittelläkin ajosi viime kesänä ukonilmalla.
    Na naapurin akatkin on kierrätyksessä!
    Minä en juurikaan osta mitään, mutta kovalevyjä joutuu ostamaan!
    Ryysyt haen divarista, näillä elämäntavoilla jää enemmin rahaa viinaan.

    Äänestä

Jep. Vaihdoin pienen vähäpäästöisen auton astetta suurempaan urheilulliseen autoon. Rakkaallani on maasturi. Ei mikään citymaasturi, vaan ihan oikea maasturi.
Meillä on kolme lasta ja lisää saa tulla, jos on tullakseen.

Asustamme omakotitalossa, joka lämpiää polttoöljyllä. Jokuvuosi sitten harkitsin biopoltinta, mutta tulin toisiin aatoksiin, kun naapurustossa on jo yksi savustin.

Omistan teollisuusyrityksen ja toista olen parhaillaan perustamassa. Ensimmäinenkin kyllä riittäisi minulle, mutta en voi olla hyödyntämättä AGW:n tarjoamia mahdollisuuksia.

No, on minulla kyllä heikko kohtani, joka on luonto. Rakastan luonnossa liikkumista ja vähintään kerran kesässä on päästävä pitkälle vaellukselle, pois ihmisten ilmoilta. Se vaan nollaa kivasti mittaria ja taas jaksaa touhottaa.

Äänestä
  • Takuuvarma projekti, nimittäin syöttötariffitakuu!
    Ajattelinlähinnä virtuaalista tuulimyllyä, eli lenkittää yhestä liittymnästä tuulisähköä toiseen.
    Kai siihen joku häkkyräkin pitäisi, mielestäni ei kuitenkaan tarvi toimia.
    Mulla olis mailla yks Scanjan Dieseli, siin on jotan 400 konia!

    Äänestä

  • Steurastaja kirjoitti:

    Takuuvarma projekti, nimittäin syöttötariffitakuu!
    Ajattelinlähinnä virtuaalista tuulimyllyä, eli lenkittää yhestä liittymnästä tuulisähköä toiseen.
    Kai siihen joku häkkyräkin pitäisi, mielestäni ei kuitenkaan tarvi toimia.
    Mulla olis mailla yks Scanjan Dieseli, siin on jotan 400 konia!

    Noita käytettyjä myllyjähän saa saksasta alle 30 k€:lla ja mulla ois nurkissa jouten 120 kw:n dieselagregaatti mallia belarus made in NL.

    Mutta pidän kiinni maineestani rehellisenä riistäjänä, joten jätän tuuletinhommat muille. Jos tulee tarvis, ni saat sen belastuksen asevelihintaan. ;)

    Äänestä

  • Pornokaupan kukkanen kirjoitti:

    120kW,n genisellä, kaverille kun hommattiin aurinkopaneelit(kun sähköverkko on kaukana).
    Kesällä vois juuri ja juuri laittaa valot päälle, mutta kun ei tarvi.
    Syssymmällä sitten sauna valaistaan kynttilällä, ja tupa tillikalla.
    Oisko 2 kennoa jotain 1,5m2
    Sitten kaveri haali 6kW,n Dieselgeneraattorin, sähköt alkoivat pelittää, mutta sitä ei
    kuuntele Erkkikään (korvessa), paitsi jos tarvii sähköä.
    Nii eli onko se Valkovenäläisen traktorin moottori?

    Eipä tuo tositoimiin oo kait milloinkaan joutunu. Isäni sen on ostanu, ku halvalla sai. Hieno laitos se on. Käynnistys tapahtuu kakstahtimoottorilla, kunhan sen ensin saa käyntiin.

    Omalla mökillä sähkö tulee töpselistä ja hyvä niin. Ei tarvi tuhrata pimeessä ja tarpeen vaatiessa lisälämpöä saa napinpainalluksella.

    se 2t siinä moottorin kyljess asennettuna?
    Kun Catepilar talvella laitettiin käyntiin moisella kyhäelmällä, kun se ei muuten lähe.
    Amerikkalaiset joskus myi ryssille Catepillarin lisenssin, lieneekö turha sanoa että pöhköt jenkit
    ei saanu penniäkään?
    Jospa se on niin kaukaa?

    Kyllä toi on ihan virallinen tehtaan viritys. Tosin kyllä sen 2t-moottorin käynnistys suuremman tuskan takana on, ku varsinaisen voimanpesän käynnistys, mitä joku vuos sitten sitä kokeiltiin.

    Sitä en tiiä, onko catin kopio, mutta tehtiinkö neuvostoliitossa yleensäottaen mitään omaa suunnittelua...

    Äänestä

  • pornokaupan kukkanen kirjoitti:

    Tehtiin kyllä,tunnetuin suunnittelija oli tov.Reguspatoff. -Ja selitys :Reg.U.S.Pat.Off.

    kopio. T130 ainakin on seiskapillarin suora kopio. Milliset pultit kuitenkin.

    Kysymys: mahtaisiko olla varaosana sen kaksitahtistartin kiertokankea (oletettavasti se on sama kuin tuossa T130:n startissa)? Täällä tuli pieni vaurio kun huoltoporukka hukkasi yläpäästä puslan ja pitäisi etsiä toinen tilalle.

    Onko se varsinainen kone muuten 14 litran nelipyttyinen dieseli, vai minkä ne ovat siihen laittaneet?

    Äänestä

  • ..............,,,,, kirjoitti:

    Kuus sylinterinen toi on, eikä kyllä tilavuudesta ole mitään tietoa, ku en tohon sen kummemmin oo perehtyny. Tuolla se nurkalla oottaa, että vattenfallin linjat menee kokonaan poikki.

    Kiertokankea ei oo, ku se mikä on siellä moottorissa. Lienee helpoin, ku vaihat vaan sen koko moottorin...

    Äänestä

  • pornokaupan kukkanen kirjoitti:

    Kuus sylinterinen toi on, eikä kyllä tilavuudesta ole mitään tietoa, ku en tohon sen kummemmin oo perehtyny. Tuolla se nurkalla oottaa, että vattenfallin linjat menee kokonaan poikki.

    Kiertokankea ei oo, ku se mikä on siellä moottorissa. Lienee helpoin, ku vaihat vaan sen koko moottorin...

    Mutta niitä startteja on aika harvassa sen jälkeen kun kiinalaiset päättivät haluta kaiken romuraudan maailmalta. Täytyy kysellä virolaisilta kun niillä on noita vekottimia vielä käytössäkin. Niiden virallisella firmalla oli vain hylly tyhjänä tuon osan kohdalla, mutta jos tulisi joku muu paikka vastaan. Venäjältä tietysti löytyisi, mutta niiden kanssa voi ola hankalaa kun ei tiedä mikä fima niillä oikeasti toimittaa tavarat.

    Jos siinä omassasi on turbo ja on ollut pitkään kosteassa ja käyttämättömänä, niin kannattaa puhdistaa pakosarjan sisältä ruosteet pois. Täällä meni turbosta ruostemöhkäle läpi ja se oli kerralla entinen. Onneksi oli varakappale sille.
    Ruoste irtoaa kuumentamalla nestekaasulla ja sen jälkeen kylmänä painepesurilla puhaltamalla.

    Äänestä

  • pornokaupan kukkanen kirjoitti:

    Kyllä toi on ihan virallinen tehtaan viritys. Tosin kyllä sen 2t-moottorin käynnistys suuremman tuskan takana on, ku varsinaisen voimanpesän käynnistys, mitä joku vuos sitten sitä kokeiltiin.

    Sitä en tiiä, onko catin kopio, mutta tehtiinkö neuvostoliitossa yleensäottaen mitään omaa suunnittelua...

    kaiken.
    Taiteen nimi on Popovismi.
    Popov muunmuassa keksi radion.
    Muunmuassa Venäläinen tutkimusmatkailija löysi koillisväylän.
    Nimeltään se oli sama kuin Ruotsalainen ja Suomalainen ja Venäläinen Nordenskjöld.
    Samoin kuin Venäläinen ja Puolalainen ja Amerikkalainen Sikorsky keksi helikopterin.
    Sveitsiläinen ei kekinyt muuta kuin käkikellon!
    Meitä on moneksi!
    Ehkä seuraavaksi tulee Putinismi?

    Äänestä

  • yenkkiii kirjoitti:

    Tehtiin kyllä,tunnetuin suunnittelija oli tov.Reguspatoff. -Ja selitys :Reg.U.S.Pat.Off.

    keksijän nimen suomeksi vääntyneenä olevan rekuspatoff!
    Paljon tinasit, paljon pilasit, vihdoin kolvisi kylmeni!!!!!!
    Muuten olet oikeassa!

    Äänestä

Mutta en silti mikään ympäristönpilaaja.
Ja se nyppii että nykyään ei käytännössä enää oikein mitään autoa pienempää kannata korjata. Jos se masentavan ruma putkiteevee hajoaa, ei mitään tolkkua korjata kun korjaus maksaa uuden lattateeveen hinnan. Loppui taannoin porakoneesta akku. Ja putiikin vastaus oli ettei uusia saa, laita vehe viimeiselle matkalle ja osta uus. Kone itse toimi vielä mainiosti. Ja näitä esimerkkejä piisaa.
Toisesta suupielestä tulee kestävän kehityksen puheenpulputusta ja toisesta suupielestä määräykset kertakäyttökulttuuriin. Näin se maailma toimii.

Äänestä
  • Se on sitä tehokasta kierrätystä, tarttis vaan lisätä teollisuus- sanan eteen, yritäpäs viedä kierrätyskeskuksesta nykyään jotain ehjää ja tarpeellista käyttöösi, soittavat välittömästi poliisin,
    apua täällä on ympäristörikollinen, teollisuuden raaka-ainevaras, tuotannon rattaat pysähtyvät, taas jää kymmenen sääasemaa myymättä koska hippi pölli putkiration.

    Äänestä

  • Hyvä vaan, jos kaikki putkiteeveet hävitetään. On niitä nostellessa eräänkin muuttotalkoolaisen selkä venähtäny. Vielä nuita putkitöllöjä kaks on tässäki huushollissa, mutta heti kun ilmenee mokomissa rikkoontumisen merkkejä lähtee ne töllöjen taivaaseen ja tilalle tulee moderni litteä tv.

    Akkuporiin saa kyllä akkuja, kun ei vaan sorru kiinanpaskaan.

    Äänestä

  • Olenko hullu.
    Korjan kaiken minkä käsiini saan!
    Epäilen olevani alkemisti.
    Jo lapsena minua pidettiin hulluna.
    Ja armeija piti mua vielä hullumpana?
    Minä olin jossain Sähkötekinsessä koulussa.
    Sitten korkeakoulu piti vieläkin minua lisääkin hullumpana.
    Sitten ohjasin tohtorintöitä?
    Minusta ne eivät olleet tarpeeksi hulluja.
    Sitten joku Daimler Benz yritti tehdä samaa, kuin minä.
    Jäivät toiseksi kun eivät olleet tarpeeksi hulluja!
    Siunattu hulluus!!!!
    Tämä on totta!!!!

    Äänestä

  • Steurastaja kirjoitti:

    Olenko hullu.

    juoppohullu.

    Äänestä

  • olet.. kirjoitti:

    juoppohullu.

    Parempi kuin Höns Jöns!
    Täytynee selittää pikkasen.
    Lär dig Svenska on koulukirja.
    Höns Jöns oli kananpoika kelle putosi tammenterho lähelle.
    Jöns kananpoika piiperti heti julistamaan että koko taivas putoaa!
    Hela himmlen faller ner, sa Jöns Höns!!!

    mielisairas.

    Äänestä

  • olet.. kirjoitti:

    mielisairas.

    Niinpä! Tuntuu siltä, että näillä palstoilla on 99% mielisairaita ja 1% tervehenkisiä AGW miehiä/naisia, jotka kuitenkin ovat sen verran vähä-älyisiä, että eivät tajua heitä vietävän kuin tyhmää pässiä narussa. Odotan mielenkiinnolla minkä nimityksen minä saan.

    Äänestä

  • Finalizer kirjoitti:

    perunat kannattaa kuoria ja laittaa 3-6:n osaan ennen keittämistä niin kypsyy huimasti nopeammin ja tasaisemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pilkkukaks kirjoitti:

Tuli sellainenkin juttu mieleen, kun täällä ilmastokeskustelussa nyt alvariinsa haukutaan teollisuutta saastuttamisesta, noh, koko järjestelmää edes olisi jossei hohheli joka ilta pänttäisi näppistään tohjoksi ja aamusella neppaisi roskikseen matkallaan uutta ostamaan.

Ja pitääkö se perkeleen kännykkä uusia joka vuosi, ittellä kesti edellinen 9 vuotta, välillä pikkusen piti vaan rassailla, näytön ja kaiuttimenkin siihen taisin kyllä vaihtaa, uuden akun sekin olisi vain tarvinnut muttei enää saanut, nykyinen ollut nyt 4, hyvin pellaa edelleen.

Telkkari on 8 vuotta vanha putki, loppuun sen katselen, vaikka akka nariseekin sen rumuudesta, kun kaikilla muilla on littuteevee.
Mikä helevetti siitäkin yhtäkkiä ruman teki, koreimman telkkarin silloin kaupasta ulos kannoin, perkeleen kalliskin, laatumerkki.

Kahtelin rumaputkesta dokumettia, esimerkiksi amerikkalaiset edelleen paasaa valtaosan elektroniikkajätteestään sellaisenaan monttuun tai lähettää kiinaan tai afrikkaan jossa ne paasataan jokeen kunhan arvometallit otettu talteen.

Notta, että teollisuus on "viherretty" ajamalla se takaisin tuollaseen jamaan, kiinassakaan ei taida olla enää yhtään saastumatonta vesistöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu