syvälle sydämmeen sattuu

Eletään suht onnellista arkea. Suukotellaan ja sanotaan että rakastan sinua. Rakastellaan.

Sitten käy selville että kumppani poikkeaa pari kertaa kuussa hotellissa alku illasta naida naksuttamassa naista joka lähettelee kiihkeitä viestejä joissa sanoo miestäni kaikken tärkeimmäksi ja itseään kutsuu prinsessaksi.

Tipuin aika korkealta, ahdistus oli ja on hirveä.

Keskusteluissa hän ei osannut sanoa miksi,ja jätti tämän suhteen. Kielsi tunteneensa rakkautta.

Tämä kumppani ei suhtaudu kovinkaan hyvin vaan pommitta viesteillään.

Minö olen ymmälläni ja sekaisin kuin seinäkello.

Rakastan miestäni mutta tätä en vaan kestä.
8579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No tuollainen mies ei sinua rakasta, ei toista rakasta jos pystyy pettämään, sanoo siihen kuka hyvänsä mitä vain totuus kuitenkin ettei rakkautta sinua kohtaan.

Äänestä

kun lukee tätä palstaa, tulee murheelliseksi siitä, kuinka sama kaava näyttää toistuvan: vaimolla on kokemus,että avioliitto on onnellinen. Jossain vaiheessa kuitenkin paljastuu miehen salasuhde. Mies vannoo rakkautta vaimolleen, salasuhde ei merkinnyt mitään. Mies jättää samantien kakkosen, kuin leppäkeihään heittää menemään. Ja sen jälkeen mies ja vaimo yrittävät jatkaa avioliittoaan. Jotkut onnistuvat, jotkut eivät, mutta luottamus ei palaudu enää kokonaan milloinkaan. Sydän on särjettynä kahdella naisella, mutta mies pärjää, eikä oikein jaksaisi ottaa vastaan vaimon tunteita, vaan haluaisi jo jättää asian taakseen. Mutta miten nää miehet kohtelevat naisia kuin esineinä, varsinkin näitä kakkosia. Kakkonen on pelkkä esine, joka heitetään heti pois, kun siitä ei enää ole hyötyä. Itsekkäitä miehiä.

Äänestä
  • minunkin mieheni pyysi MINUA soittamaan kakkoselleen, että jättää hänet rauhaan!! Arvatkaa soitinko?

    Miehet haaveilevat kakkosnaisista, joita voisivat käydä panemassa aina silloin tällöin päästäkseen eroon arjesta, vaimoista, lapsista ja töistä. Kakkoset puunaavat itseään, ostelevat sexyjä alusvaatteita ja seksileluja, loihtivat iltapalat ja päiväkahvit, ostelevat lahjoja ja muistelevat yksin illalla nukkumaan mennessään miehen "ihania" sanoja. Mies käy ilmaisessa täysihoidossa aina kun huvittaa, mutta kakkoset eivät saisi vaatia mitään ja niiden pitäisi tajuta häipyä kuvioista ihan ilman ilmoitusta. Esimerkiksi silloin kun mies ei enää soittele tai käy niin usein. Mies kyllä käy harvakseltaan niin kauan kuin rentouttava täysihoito kakkosen luona pelaa. Voipa siinä samalla sitten vielä avautua ongelmistaankin ilmaiseksi ja saada ah niin valtavaa ymmärrystä osakseen: pomo on paska, ja vaimo on tylsä ja venekin pitäisi maalata.

    Vaimoa pidetään itsestäänselvänä kodinhengettärenä, mutta sen verran mieskin ymmärtää, että käryn käydessä saattaa pikkuvaimo vetää herneen nenään. Siis kiinni ei saa jäädä, mutta kavereille on ihan PAKKO rehvastella kakkosen olemassaolosta. Onhan hän KOVA jätkä, kun naiset maukuu perässä.

    Vaan kun käry käy, sitten sananmukaisesti itketään, uhkaillaan itsemurhalla ja panetellaan kakkosta kaikin mahdollisin tavoin päästäkseen pälkähästä ja jatkaakseen omaa MUKAVAA ja HELPPOA elämää vaimon ja lapsien kanssa. Vaimon kanssa kun ei tarvitse panostaa kuten käydä parturissa, ostaa uusia vaatteita, käydä kuntosalilla ja keksiä uusia kivoja seksileikkejä. Vaan kun aika kuluu, ja kärystä on selvitty ehjin nahoin, alkaa miehen itsekkyys taas nostaa päätään ja eiköhän mies taas hetken päästä ole puhunut itsensä seuraavaan kakkosen hellittelyn, uusien seksileikkien ja täysihoidon kohteeksi. Vitut muista, kunhan miehellä on KIVAA!

    Äänestä

  • Mrs Robinsson kirjoitti:

    minunkin mieheni pyysi MINUA soittamaan kakkoselleen, että jättää hänet rauhaan!! Arvatkaa soitinko?

    Luuletko sinä tosiaan, että kakkosen luona on täysihoito ja seksileikkejä? Ihmisiä me kakkosetkin ollaan, aivan tavallisia t-paita päällä kulkevia naisia, jotka elää aivan tavallista elämää. Mun nurkista ei löydy ihmevempaimia sen kummemmin kuin ihania alusasujakaan. Jokin muu syy on siihen, että mies haluaa käydä..Se syy ei ole minulle vielä selvinnyt, mutta varmaa on, että kauan tämä ei jatku, on senverran jännittäväksi käynyt elämä. Mies ei heti kertonut olevansa naimisissa, eikä sitä voinut mistään päätellä, ja niin pääsi käymään..Vasta kun kysyin, oletko naimisissa, sain vastauksen kyllä!!

    Äänestä

  • kakkosen kanssa suhteet jatkuvat...

    Äänestä

  • Mrs Robinsson kirjoitti:

    minunkin mieheni pyysi MINUA soittamaan kakkoselleen, että jättää hänet rauhaan!! Arvatkaa soitinko?

    Miehet haaveilevat kakkosnaisista, joita voisivat käydä panemassa aina silloin tällöin päästäkseen eroon arjesta, vaimoista, lapsista ja töistä. Kakkoset puunaavat itseään, ostelevat sexyjä alusvaatteita ja seksileluja, loihtivat iltapalat ja päiväkahvit, ostelevat lahjoja ja muistelevat yksin illalla nukkumaan mennessään miehen "ihania" sanoja. Mies käy ilmaisessa täysihoidossa aina kun huvittaa, mutta kakkoset eivät saisi vaatia mitään ja niiden pitäisi tajuta häipyä kuvioista ihan ilman ilmoitusta. Esimerkiksi silloin kun mies ei enää soittele tai käy niin usein. Mies kyllä käy harvakseltaan niin kauan kuin rentouttava täysihoito kakkosen luona pelaa. Voipa siinä samalla sitten vielä avautua ongelmistaankin ilmaiseksi ja saada ah niin valtavaa ymmärrystä osakseen: pomo on paska, ja vaimo on tylsä ja venekin pitäisi maalata.

    Vaimoa pidetään itsestäänselvänä kodinhengettärenä, mutta sen verran mieskin ymmärtää, että käryn käydessä saattaa pikkuvaimo vetää herneen nenään. Siis kiinni ei saa jäädä, mutta kavereille on ihan PAKKO rehvastella kakkosen olemassaolosta. Onhan hän KOVA jätkä, kun naiset maukuu perässä.

    Vaan kun käry käy, sitten sananmukaisesti itketään, uhkaillaan itsemurhalla ja panetellaan kakkosta kaikin mahdollisin tavoin päästäkseen pälkähästä ja jatkaakseen omaa MUKAVAA ja HELPPOA elämää vaimon ja lapsien kanssa. Vaimon kanssa kun ei tarvitse panostaa kuten käydä parturissa, ostaa uusia vaatteita, käydä kuntosalilla ja keksiä uusia kivoja seksileikkejä. Vaan kun aika kuluu, ja kärystä on selvitty ehjin nahoin, alkaa miehen itsekkyys taas nostaa päätään ja eiköhän mies taas hetken päästä ole puhunut itsensä seuraavaan kakkosen hellittelyn, uusien seksileikkien ja täysihoidon kohteeksi. Vitut muista, kunhan miehellä on KIVAA!

    menee!
    Itselle soitettiin hädissään,ett nyt käry kävi,luki tekstarin. Avokki voi soittaa mulle ja mitä sanot...?
    Sanoin, etten tosiaan mitään. Sinkku olen ja vieraalle naiselle mun seurustelut ei kuulu pätkän vertaa.
    Setvikää ihan itse asianne...
    Selvihän ne (mies puhui ympäri,ett huhheijaa)... ja sen jälkleen ollaan edelleen yhdessä, yli kome vuotta.
    Jos itse olisin jättänyt suhteen siihen,uskon, että mies hakenut jossain vaiheessa uutta seuraa.
    Elämä on...

    Äänestä

  • kyllä nämä kirjoitti:

    kakkosen kanssa suhteet jatkuvat...

    Meillä ei jatku siitä idän huolen !

    Äänestä

  • Mittatäynnä kirjoitti:

    Meillä ei jatku siitä idän huolen !

    No vaikeata on varmasti pitää huoli siitä ettei suhde jatku, toista ihmistä kun ei voi omistaa ja tiedän tapauksen missä suhteessa ratkottiin pettämis asiat väkivallalla ja muilla kiristyskeinoilla silti jatkuin, pettäjä pettää ja mitä enemmän vahtii sitä helpommin. Nainenhan voi olla kuka tahansa vaikka paras ystäväsi pettäjämiehet kun ovat taitavia. Näin toimi ystäväni mies vahtimisesta huolimatta, kävi kaikki tuttavanaiset miltei läpi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sattuu liikaa kirjoitti:

Eletään suht onnellista arkea. Suukotellaan ja sanotaan että rakastan sinua. Rakastellaan.

Sitten käy selville että kumppani poikkeaa pari kertaa kuussa hotellissa alku illasta naida naksuttamassa naista joka lähettelee kiihkeitä viestejä joissa sanoo miestäni kaikken tärkeimmäksi ja itseään kutsuu prinsessaksi.

Tipuin aika korkealta, ahdistus oli ja on hirveä.

Keskusteluissa hän ei osannut sanoa miksi,ja jätti tämän suhteen. Kielsi tunteneensa rakkautta.

Tämä kumppani ei suhtaudu kovinkaan hyvin vaan pommitta viesteillään.

Minö olen ymmälläni ja sekaisin kuin seinäkello.

Rakastan miestäni mutta tätä en vaan kestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu