Pahuus näkyy testeissä?

Pysytäänkä psykologisilla testeillä paljastamaan pahat ihmiset? Siis sellaiset ihmiset jotka luultavasti tekevät rikoksia tai ovat jo niitä tehneet mutta eivät ole jääneet kiinni? Aika helppo on kiinnijäänyttä murhaajaa tutkia ja todeta hänen olevan vaarallisen muille ihmisille. Pystytäänkö etukäteen näkemään?
5400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos on narsitinen persoonallisuushäiriö niin rikollisuus on tavanomaista.

Äänestä
  • poli-isi ei vastannut lainkaan kysymykseen. Narsistinen persoonallisuushäiriö tekee ihmisestä hyvin taitavan teeskentelemään, samoin kuin psykopatia. En ole asiantuntija, mutta sanoisin, että ei aina pysty. Muuten ei esim. opettajiksi, papeiksi, hoitajiksi ja poliiseiksi ei olisi päässyt rikoksia tehneitä ihmisiä. Onhan näitä pedofilia- ja murhakeissejä ollut ihan liikaa siitä todisteena.

    Miksi kysyt asiasta muuten?

    Äänestä

Oman kokemukseni mukaan pahimmat ihmiset löytyvät ns. auttajista sosiaalityön tekijät, opettajat, etc...

Äänestä
  • Täytyy yhtyä tähän. Noihin "auttajiin" on pesiytynyt sellainen kovapintainen ja vain itseään suojeleva ihmistyyppi. Esim. jos ajatellaan naisiin ihastumista, kokemukseni mukaan sellaiseen naiseen jonka ammatti on psykologi, ei parane ihastua. Psykologi voi osata toisen itsetunnon ja tunteiden lyttäämisen varsin taitavasti. Kaikki analysoidaan jollain psykologisella bullshitillä kuoliaaksi. Mutta tunteista ei keskustella, koska psykologi ei osaa sitä.

    "Tavallinen" ihminen sensijaan usein pitää tarpeellisena, että tunteista pitää saada puhua sen kanssa johon ne kohdistuvat. Jos ne tunteet kohdistuvat psykologiin, silloin voisi yhtä hyvin vetää itsensä hirteen, sellaista on suhtautuminen.

    Äänestä

  • Nimenomaan. Auttaja sitä tuskin ikinä tajuaa, joten avunhakijan on syytä osata olla varovainen.

    Jotain kertoo varmaan sekin, että kaikki kaksi minun tuntemaani sosiaalityöntekijäksi opiskelevaa tyttöä ovat itse lapsuutensa takia mielenterveysongelmaisia. Kai se ajaa heidät sitten perehtymään ongelmiinsa opiskelemalla, mutta miten se mahtaa sitten pätevöittää oikeasti muiden auttamiseen? No tietty jos oikeasti löytävät henkisen tasapainon, niin mikä jottei tuommoinen kokemus voisi tehdä viisaaksi ammattilaiseksi, mutta kun vaikuttavat olevan vielä kaukana siitä tasapainosta.

    Samoin parilla tuntemallani erityisopettajaksi opiskelevalla on jotain häikkää omassa tunne-elämässä, ja he suhtautuvat kasvatettaviinsa ongelmalapsiin mielettömällä holhousasenteella niin kuin pieniin elukoihin. Alentuva lässytyspuhe ja kaikki, ja ankara asenne kaikelta maailman pahalta suojelemiseen, ja sitä pahaahan heidän näkemyksessään löytyy vaikka mistä. Eivät varmaan ymmärräkään miten pahan karhunpalveluksen tulevat tehneeksi kun "suojelemisellaan" pimittävät itsenäiseen selviämiseen tarvittavan tiedon ja rohkaisevat riippuvuuteen itsestään.

    Nyt kun päästiin pahan käsitteeseen, niin aloittajalle sen verran, että kannattaa perehtyä kiperän vastakkaisiinkin näkökulmiin ennen kuin (tai oikeamminkin varmaan silloin kun) on varma siitä että on hyvyyden puolustaja. Ensireaktioni tähän otsikkoon oli että "jeesus, joku naiivi kukkahattutäti". Toivottavasti ymmärrät miksi ja toivottavasti reaktioni oli tarpeeton.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Testiin vaan kirjoitti:

Pysytäänkä psykologisilla testeillä paljastamaan pahat ihmiset? Siis sellaiset ihmiset jotka luultavasti tekevät rikoksia tai ovat jo niitä tehneet mutta eivät ole jääneet kiinni? Aika helppo on kiinnijäänyttä murhaajaa tutkia ja todeta hänen olevan vaarallisen muille ihmisille. Pystytäänkö etukäteen näkemään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu