Olen muuttaanut kokonaan suhdekäsitystäni siihen suuntaan, että haastan kaikki muutkin tähän kampanjaan. Aito suhde on aito suhde. En suostu minkäänlaisiin haihatteluihin ja hömpötyksiin, rakkausvalehteluihin ja jättämisiin. En vakipanoihin tai hetken huviksi. Enkä edes kuukauden huviksi. Tai vuoden. Oikea ihminen tulee varmasti vastaan. Mitään välimuotoja ei ole. Kaikki saavat tumputtaa ja tehdä oikotietä onneensa omin käsin kuin käyttää muita ihmisiä hyväksi. Minä en tee sitä. Minä en käytä muita ihmisiä hyväksi eikä minua käytetä. Jos kaikki osallistuvat tähän kampanjaan ja alkavat etsimään oikeaa ja aitoa suhdetta ja olemaan itse aito, niin elämä on taatusti onnellisempi. Mutta älkää suostuko mihinkään välimuotoihin. Älkää olko pinnallisia. Aidon elämän puolesta.
Kapina aitojen suhteiden puolesta!
Kaikki tai ei...
13360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tulen mukaan "talkoisiin". Juuri näin, toisten tunteilla leikkijät ovat out.
Jos ei ole välimuotoja, niin mitä sitten on? Seksiä vasta papin aamenen jälkeen, lupaus yhteisestä talosta ja lapsista, jne. Sitäkö tarkoitat aidolla suhteella, vai minkälaista? Vai tarkoitatko ihan tosissaan, että olet valehdellut toiselle, käyttänyt toista hyväksi, sitten jättänyt, jne. ja nyt yrität muuttua, ja kannustat muitakin.
Niin, siis siinä on tavoitteena aito suhde, ei vakipano eikä irtosuhde ja suhde on aito kun tavoitellaan pysyvää parisuhdetta.
Olist suoraan sanonut avauksessa, että alat pyrkimään pysyvään _parisuhteeseen_ ja haastat muut siihen mukaan, niin olisin ymmärtänyt paremmin. En meinaan ymmärtänyt, miksi vakiopano suhde ei voisi olla aito suhde, jos siinä ei valehdella, joten sen takia jäi vähän epäseläksi mitä mitä tarkoitit aloituksessa....
En ollut ap. mutta samaa mieltä asiasta kuitenkin. Tosin tuo että oikea ihminen tulee varmasti vastaan tuntuu ainakin tämän palstan tekstien perusteella utopistiselta. Palstan naiset tuntuvat suosivan tuota seksisuhdetta ja lähipiiristäkin huomannut että se aika yleistä on. Kaverilla tällä hetkellä 4-5 sellaista joita tapailee pääasiassa seksin merkeissä 1-2krt/2kk ja ikäluokka /-40v. Näissäkin tapauksissa naiset ottavat yhteyttä milloin milläkin koukulla ja tuskin tietävät toisistaan.
Sen ainakin huomannut että kun itse parisuhdetta tavoittelee niin tietää millaisia naisia pitää väistellä saadakseen itseään kunnioittavan naisen.
Mutta toisaalta, yhteen mieheen vakiintuvat naisethan ovat heti pysyvästi poissa markkinoilta. Ei se ole hyvä juttu.
Kyllä niitä ihmisiä tarvitaan, jotka eivät vietä koko ikäänsä saman ihmisen kanssa. Silloin on edes marginaalinen mahdollisuus, että parisuhteista syrjäytyneemmätkin saisivat edes hetken hellyyttä joskus...
Kyllä täällä löytyy myös meitä jotka olemme aina noudattaneet tuota periaatetta. Itse olen kristitty enkä senkään vuoksi harrasta mitään irtosuhteita.
Joskus olen ajatellut, että kuinka ne sinkut jotka harrastavat paljon irtosuhteita, osaavat sitten myöhemmin olla parisuhteessa uskollisia yhdelle ihmiselle. Jos on pitkän aikaa tottunut siihen, että partnerit vaihtuvat, niin miten sitä sitten oppii tyytymään vain yhteen ihmiseen ? Ja kuitenkin varmaan iso osa irtosuhteiden harrastajistakin haluaa myöhemmin vakiintua ja perustaa perheen. Muistaakseni on sellaisia tutkimuksiakin, joissa on osoitettu, että sinkkuina paljon irtosuhteita harrastaneet ovat alttiita pettämään parisuhteessakin. Ei mikään ihme, koska minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
Tässä ihan kiinnostava linkki aiheesta: http://tupla-j.blogspot.com/2010/01/ihminen-ei-ole-jarvi.html
Tuota asiaa voi ajatella myös toisesta näkökulmasta:
Jos heti vakiintuu, niin ehkä myöhemmin alkaakin mietityttämään millaista olisi olla jonkun muun kanssa jne. Aika paljon näilläkin palstoilla on sellaisia kirjoituksia, joissa nainen kertoo vakiintuneensa jo tosi nuorena ja poikaystävä on tosi ihan yms, mutta silti tekee mieli erota kun ahdistaa ja maailma houkuttaa jne. On myös juttuja, joissa mies on ollut hyvin kokematon suhteen alussa ja sitten kun on itsevarmuus kasvanut, niin onkin ollut pakko päästä kokeilemaan muitakin naisia.
Jos taas on ollut aikaisemmin muidenkin kanssa ja sitten löytyy aidosti kiinnostavan ihmisen, niin miksi silloin muka heti pettäisi tai vaihtaisi uuteen? Silloinhan tietää millainen aarre se nykyinen on, kun on aikaisempaakin kokemusta. Tietää myös ettei sitä aarretta kannata minkään hetken huuman takia menettää, eikä vastaavaa ihan helposti uudestaan löydy. Osaa arvostaa sitä kumppaniaan. Ei siksi että on pakko tai jossain Raamatussa niin sanotaan, vaan siksi että oikeasti näkee kuinka hyvä se on ja haluaa olla hänen kanssaan.
Minusta uskollisuus ei riipu siitä kuinka paljon on aikaisempia kumppaneita, vaan siitä kuinka paljon haluaa olla sen nykyisen kanssa. Jos se nykyinen on vain yksi jonossa, niin ei ihme jos petetään. Ihan sama juttu jos se kumppani on vain "ketä tahansa", joka on otettu vierelle pelkästään oman yksinäisyyde n poistamiseksi.
Kumpi on parempi vaihtoehto: Olla jonkun kanssa väkisin siksi että ei saa erota ja Raamattu tms käskee olemaan uskollinen, vai olla yhdessä siksi että tuntee oikeasti löytäneensä jonkun jonka kanssa haluaa olla, eikä edes halua "kokeilla" muita (ainakaan enää)?
"käyttökamaa". Heidän kanssaan ei haluta sitoutua. Kaikki heistäkään ei tahdo vakituista suhdetta, mutta suurin osa varmasti haluaa. Se on tosi väärin heitä kohtaan, jotka haluaisivat pysyvän suhteen. Miksi ihmisten on niin vaikea sitoutua?
Mitä nyt sitten "aitous" kellekin on ja tarkoittaa. Ma olen ihan oma aito itseni, en ole koskaan käyttänyt ihmisiä hyväkseni, en "haihattele" enkä "hömpötä" ainakaan ihmissuhteissani, pinnallista ei tule tekemälläkään ... Eikä aitouteni häviä mihinkään siitä syystä, että etsin, haen, odotan, toivon ... edes jonkinlaista "välimuotoa", että pääsisin syliin.
Et halua myöskään "kuukauden huviksi". Miten siis käytännössä aloitat parisuhteen? Heti ensi tapaamisella päätätte, että tästä tulee nyt loppuelämän parisuhde? Vaikka ette vielä tunne toisianne? Vai mistä se suhde alkaa?
Katsos, kun minusta ihmisen oppii tuntemaan vasta seurustelun aikana, ja se seurusteluvaihe on olemassa juuri sen takia että nähdään, sovitaanko yhteen. Usein ensimmäiset isot eroavuudet tulevat esiin juuri kuukauden-parin kohdalla. Seuraava "kriisivaihe" on omalla kohdallani osunut jostain syystä noin 9 kk kohdalle ja sitä seuraava 18 kk kohdalle.
Jos aletaan seurustella ja kuukauden kohdalla toisesta paljastuu asioita/luonteenpiirteitä/ominaisuuksia, joista ei kerta kaikkiaan pidä/hyväksy, niin pitäisikö silti jatkaa hampaat irvessä yhdessä olemista? Minusta ei. Silloin seurustelu on tehnyt tehtävänsä ja osoittanut, ettei meistä tule paria. No hard feelings, matka jatkuu eri suuntiin yhtä kokemusta viisaampana.
Siis: missä vaiheessa ja miten tapahtuu se päätös, että tämä on nyt se "aito suhde" eikä "välimuoto"?
Se olisi niin ehkä parasta, että tutustuisi pikkuhiljalleen. Kumpikaan ei pitäisi kiirettä. Ei olisi koko ajan niin jatkuva kiire. Suhde voisi lähteä liikkeelle toveruudesta, ystävyydestä ja tunteet muotoutuisivat niiden mukana. Ei olisi kiire suutelemaan eikä sänkykamarin puolelle. Myöskään naimisiin ei olisi kiirettä, koska toisilla on taka-ajatuksena se, että lapsien ja avioliiton myötä sidotaan toinen hyvin nopeastikin, jota ei välttämättä edes tunne kunnolla. Minä tarkoitan sitä, että kuinka moni oikeasti tuntee toisen ihmisen hyvin, kun alkaa seurustelemaan tai menee naimisiin. Että olisi aikaa tutustua toisen arvoihin ja mitä hän ajattelee elämänmenosta.
Täysin samaa mieltä tuosta kiireettömyydestä, noinhan kaikki hienot tuntemuksetkin monikertaistuvat.