Viime kevät viileämpi

Tämä kevät on ollut huomattavasti kuumempi, kuin viime kevät.
Nyt on ollut hellettä 29 astetta, kun viime keväänä oli paljon viileämpää.
Viime keväänä teimme näihin aikoihin vielä metsänharvennustöitä ja lopetimme
työt kesäkuussa, kun istutimme perunat maahan.
Silloin alkoi olemaan niin lämmintä, että metsätyöt sai jättää odottamaan
viileämpiä ilmoja syksyyn.
Näin lämpimällä ei metsätöihin kyllä jaksa mennä.
Metsätyö on senverran rasittavaa, että siinä tulee muutenkin lämmin, vaikka olisi pakkastakin, että
t-paidalla työpuseron alla pärjää, vaikka olisi muutama aste pakkasta.

Näin helteiseen kevääseen voi olla yksi tekijä myös auringon aktiivisuus.
Voihan auringon kokokin vähän vaihdella. Jos aurinko vähänkin suurenee, niin
sillähän on välittömästi vaikutusta myös maapallon lämpötiloihin.
0179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kumma kevät kirjoitti:

Tämä kevät on ollut huomattavasti kuumempi, kuin viime kevät.
Nyt on ollut hellettä 29 astetta, kun viime keväänä oli paljon viileämpää.
Viime keväänä teimme näihin aikoihin vielä metsänharvennustöitä ja lopetimme
työt kesäkuussa, kun istutimme perunat maahan.
Silloin alkoi olemaan niin lämmintä, että metsätyöt sai jättää odottamaan
viileämpiä ilmoja syksyyn.
Näin lämpimällä ei metsätöihin kyllä jaksa mennä.
Metsätyö on senverran rasittavaa, että siinä tulee muutenkin lämmin, vaikka olisi pakkastakin, että
t-paidalla työpuseron alla pärjää, vaikka olisi muutama aste pakkasta.

Näin helteiseen kevääseen voi olla yksi tekijä myös auringon aktiivisuus.
Voihan auringon kokokin vähän vaihdella. Jos aurinko vähänkin suurenee, niin
sillähän on välittömästi vaikutusta myös maapallon lämpötiloihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu