MIM-videointi ???

Näin se määritellään: MIM (Marschak Interaction Method) on puolistrukturoitu ja videoitu vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen havainnointiväline.

Tähän videointiin pyydettiin eräs alkoholistiäiti, jonka 1-vuotias lapsi oli pari viikkoa aiemmin otettu huostaan. Tottakai äiti suostui: Siinä nyt häntä ja lasta vähän videoidaan. Ei kerrottu, että siitä painava lausunto tultaisiin antamaan.

Äiti oli uudesta elämäntilanteestaan stressaantunut, samoin lapsi. Videoinnin ehdottaja oli äidille ennestään tuntematon. Kun he seuraavan kerran tapasivat, sai äiti häneltä ohjeet tehdä niitä vaadittavia tehtäviä ja videointi käynnistettiin. . Äiti käsitti, että kaikki tehtävät tulisi tehdä, olisi osattava ja onnistuttava. Äitiä jännitti ja luultavasti lapsi olisi mieluummin ollut äidin sylissä kuin siinä puuhastelemassa.

Psykologi antoi lausuntonsa, joka oli kylmää vettä äidin niskaan. Me kaikki jotka kyseisen äidin tunnemme, tiedämme kuinka hyvä äiti hän on, kun hän ei ole humalassa. Kun hän nyt juomisestaan paranee (menee hoitoon), hän saa elämänsä raiteilleen - kuten hänen alkoholistivanhenmpansakin aikoinaan.

Järkyttävää, kuinka heppoisin perustein voivat psykologit järeitä lausuntojaan pudotella. Puolisen tuntia videointia epäaidossa stressatussa tilanteessa, ja siitä sorvataan indikatiivisia lauseita äidin vuorovaikutuskyvyistä ja empatiasta.

Jos videon katsoisi joku sellainen tulkitsija, joka ei tuntisi äidin taustaa - millainen mahtaisikaan analyysi silloin olla?

Mitä arvelette, kuinka painava tämmöinen MIM-lausahdus mahtaakaan jatkokäsittelyssä olla? Itse pidän tätä testausta, olosuhteet ja testin valmistelut huomioiden, täysin epäluotettavana - olkoon sen validiteetti yleensä miten korkea tahansa.
42174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minäkin täällä mielenkiinnolla odotan, jos joku tietäväinen jotain tietäisi ja kertoisi.

Äänestä
  • tulossa jos menen tosin eri syistä, minullekaan ei vastattu kun kysyin mitä siinä tapahtuu, jotain ympäripyöreää sain vastaukseski että lapsen vuorovaikutusta tutkitaan mmmm yninää. Eli mulle ei vastattu ja nyt oon löytäny aikas karmeita juttuja siitä MIM videosta. Jos mulle ei kerrota, niin miksi ei? Asun jyäskylässä ja lapsen lääkäri ehdotti sitä, olen yh ja motiivit tietnkin epäilyttää kun kahden neuro-ongelmaisen äiti olen

    Äänestä

  • äiti minäkin kirjoitti:

    tulossa jos menen tosin eri syistä, minullekaan ei vastattu kun kysyin mitä siinä tapahtuu, jotain ympäripyöreää sain vastaukseski että lapsen vuorovaikutusta tutkitaan mmmm yninää. Eli mulle ei vastattu ja nyt oon löytäny aikas karmeita juttuja siitä MIM videosta. Jos mulle ei kerrota, niin miksi ei? Asun jyäskylässä ja lapsen lääkäri ehdotti sitä, olen yh ja motiivit tietnkin epäilyttää kun kahden neuro-ongelmaisen äiti olen

    MIM-arvioinnin huippuosaajia, joten en usko, että sinulla on huolta.

    Äänestä

Jos noin todella on tapahtunut, niin silloin on tehty todella väärin. MIM-videoinnista ei koskaan kirjoiteta lausuntoa, joka menee jonkinlaiseen käsittelyyn johtopäätöksin ainoana arviomenetelmänä ja tärkeä osa MIM- arviointia on se, että videota katsotaan vanhempien kanssa yhdessä tulkiten. Ja aina ennen arviointia tulee antaa ohjeet, jotka ovat ihan slkeät eikä niitä voi tulkita väärin sekä kertoa miten videota jatkossa käytetään ja miksi. Arvion tehnyt on siis tehnyt virheen tai sinä olet nähnyt vain videoinnin ja lopputuloksen etkä kaikkea sitä muuta siinä välissä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivullinen analyytik kirjoitti:

Näin se määritellään: MIM (Marschak Interaction Method) on puolistrukturoitu ja videoitu vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen havainnointiväline.

Tähän videointiin pyydettiin eräs alkoholistiäiti, jonka 1-vuotias lapsi oli pari viikkoa aiemmin otettu huostaan. Tottakai äiti suostui: Siinä nyt häntä ja lasta vähän videoidaan. Ei kerrottu, että siitä painava lausunto tultaisiin antamaan.

Äiti oli uudesta elämäntilanteestaan stressaantunut, samoin lapsi. Videoinnin ehdottaja oli äidille ennestään tuntematon. Kun he seuraavan kerran tapasivat, sai äiti häneltä ohjeet tehdä niitä vaadittavia tehtäviä ja videointi käynnistettiin. . Äiti käsitti, että kaikki tehtävät tulisi tehdä, olisi osattava ja onnistuttava. Äitiä jännitti ja luultavasti lapsi olisi mieluummin ollut äidin sylissä kuin siinä puuhastelemassa.

Psykologi antoi lausuntonsa, joka oli kylmää vettä äidin niskaan. Me kaikki jotka kyseisen äidin tunnemme, tiedämme kuinka hyvä äiti hän on, kun hän ei ole humalassa. Kun hän nyt juomisestaan paranee (menee hoitoon), hän saa elämänsä raiteilleen - kuten hänen alkoholistivanhenmpansakin aikoinaan.

Järkyttävää, kuinka heppoisin perustein voivat psykologit järeitä lausuntojaan pudotella. Puolisen tuntia videointia epäaidossa stressatussa tilanteessa, ja siitä sorvataan indikatiivisia lauseita äidin vuorovaikutuskyvyistä ja empatiasta.

Jos videon katsoisi joku sellainen tulkitsija, joka ei tuntisi äidin taustaa - millainen mahtaisikaan analyysi silloin olla?

Mitä arvelette, kuinka painava tämmöinen MIM-lausahdus mahtaakaan jatkokäsittelyssä olla? Itse pidän tätä testausta, olosuhteet ja testin valmistelut huomioiden, täysin epäluotettavana - olkoon sen validiteetti yleensä miten korkea tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu