Kesäkeittiö

Olen pihalleni rakentamassa kesäkeittiötä ja grillikatosta. Ajattelin että varsinaisen kesäkeittiön rakentaisin grillikatoksen alle ja se grilli tulee oikeasti sen katoksen ulkopuolelle. Kuulostaako typerältä.
Onko kenelläkään hyviä ideoita kesäkeittiön suhteen?
2635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Teet grillin katoksen ulkopuolelle? Kerro hieman enemmän aikeistasi, ehkä voin jotenkin neuvoa sinua suunnitelmasi toteuttamisessa. Kerro mitä kaikkea haluat katoksessasi tehdä, niin mietitään yhdessä sen toteutus, jos vain neuvot kelpaavat!

Äänestä
  • Ajattelin että sellainen normi tiiligrilli katoksen ulkopuolelle jossa mahtuisi makkaratikkujen kanssa enemmänkin paisrtamaan makkaraa tai sitten sen päälle voisi laittaa muurinpohjapannun/ savustuslaatikon jos tarvis. Kesäkeittiökatoksen alle ajattelin puu-uunia jossa olisi kiilloitettu kivitaso jonka päällä voisi myös paistaa sekä kaasuliesi, tai jos voi puuliedestä modifioida sellaisen että siinä olisi osittain kivi jonka päällä voi laitta ruokaa ja sitten keittämistä varten vaikka kaksi levyä. Pari työtasoakin tarvitsee. Se grilli täytyy kyllä tuumia tarkkaan että millaisen tekee. Aika paljon vielä tuumimista. En ole vielä pahemmin laittanut asioita paperille, mutta kun saan jotakin laitettua, niin linkitän kuvan, että voi sitten siitä pohtia ja ideoida.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fidel.Gastronomi kirjoitti:

Olen pihalleni rakentamassa kesäkeittiötä ja grillikatosta. Ajattelin että varsinaisen kesäkeittiön rakentaisin grillikatoksen alle ja se grilli tulee oikeasti sen katoksen ulkopuolelle. Kuulostaako typerältä.
Onko kenelläkään hyviä ideoita kesäkeittiön suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu