Kun joku on voittamaton, onko hän myös häviämätön?
Voittamaton?
15+3
8254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oppineiden kemistiystäviemme voittamattoman lausahduksen mukaan:
”Ainetta ei voi luoda eikä hävittää.”
”Joku” viitannee lajitovereihimme eli ihmisiin. Emmeköhän me poloiset jotakin ainetta liene? Joksikin muuksi aineeksi meidän lienee joskus muuttuminen.
Vai palaammeko vain entiseen olomuotoomme? ”Earth to earth, ashes to ashes, dust to dust...”
Kunniakasta nimeä HMS Invincible (= "voittamaton") kantava alus ei mielestäni edusta mitään stealth-tekniikkaa vaan näkyy tutkassakin niin hyvin jotta!
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/19/HMS_Invincible_(R05).jpg/800px-HMS_Invincible_(R05).jpg
Neuvostoliiton sotavoimien 163. divisioona oli saapunut joulukuun alkupäivinä Suomussalmelle ja ottanut kirkonkylän jotakuinkin haltuunsa. Toinen mokoma piippalakkeja, Ukrainassa koottu 44. divisioona, oli tulossa Raatteen tietä pitkin avuksi. Stavkan eli Stalinin pääesikunnan suunnitelmien mukaan näiden valiojoukkojen piti edetä voittamattomina Ouluun saakka.
Kävi kuitenkin kuten kävi. Sotahistorioitsijoiden mukaan 44. divisioona ei ”hävinnyt” vaan ”lakkasi olemasta” Raatteen tien taisteluissa. 163. divisioonan jäänteet puolestaan luikkivat Kiantajärven jäätä pitkin suomalaisten vastaiskuja karkuun rajan tuntumaan, Juntusrantaan.
44. divisioonan komentaja, prikaatinkenraali Aleksei Vinogradov ja hänen politrukkinsa saivat operaation ansiosta rintapieleensä Stalinin kunnianosoituksena koreiden nauhallisten rautahelyjen asemesta nikkeliä kolmen linjan (kolmen tuuman kymmenesosan eli 7,62 mm:n) paksuisina pötköinä.
Sodan jälkeen tehdyn (väli-) rauhan ehdoista pitänee päätellä, ettei N-liitto koko sotaa suinkaan hävinnyt. Suomalaissoturit kuitenkin katsovat saavuttaneensa sekä talvi- että jatkosodan tuloksena ”torjuntavoiton” – mielestäni jopa ihan oikeutetusti.
Horjuttiin, mutta yhtä kaikki vihulaisen perimmäiset aikeet torjuttiin!
Isävainaa tappeli talvisotansa hallussani olevan sotilaspassinsa mukaan juuri Suomussalmen kirkonkylän ja Raatteen tien taisteluissa. Sanoi siellä ja silloin päättäneensä, ettei sen koommin valita liian lämpimistä ilmoista – enkä muista myöskään valittaneen!
Täällä Pohjantähden alla on pitänyt viime päivinä niin helteistä toukokuuta, ettei talviurheilun seuraaminen töllön kautta Kölnistä tunnu kovinkaan mielekkäältä. Silti pitää pitää Jalosen jellonoille peukkuja huomenna (tai oikeastaan tänään): itäiseltä naapurilta olisi saatava taas kerran liiat luulot pois!
Kun joku on voitoton, hän ei ainakaan ole häviötön.
Voiton päivä (ven. День Победы) oli venäläisen kalenterin mukaan 9 päivää sitten. En muista, tuliko silloin syötyä edes kevytlevitettä.
Eräät yrittävät sanontatapansa mukaan paistaa voissa sanonkoketä – sanoen samalla tietävänsä hyvin lopputuloksen muuttumattomuuden. Voittomana päivänä yrityskin lienee tuomittu epäonnistumaan.
Me suomalaiset emme ole oppineet toitottamaan kovinkaan kuuluvasti tuon Voiton päivän kunniaksi. Maailma tosin otti siinä voiton ikävästä natsi-Saksasta, mutta millaisen voiton! Puoleen Eurooppaan yhtä epäinhimillinen komento vuosikymmeniksi, eikä tuota voittoa seurannut kylmä sotakaan niin herkkua ollut (muille kuin asetehtailijoille).
Voitto (ven. Победa) on nykyisäntien antama nimi entiselle suomalaiselle Kanneljärvi-nimiselle kannakselaispitäjälle, jonka pitäjiksi ja isistämme ja isoisistämme ei ollut (takaisinottamisesta taisi olla puhetta joskus 1941 aikoihin, mutta eihän siitä sitten mitään tullut).
Isäni joutui pitämään Победa-merkkistä ajoneuvostoliittolaisvalmisteista kulkupeliä joskus vuosien 1956-1958 tienoilla, kun senaikainen tuontisäännöstely ei paljon muunmaalaisia avtomobiileja sallinut. Auto ei ollut nimestään huolimatta peräisin Kanneljärveltä, vaan Gorkista, nykyisestä Nižni Novgorodista eli Ala-Uusikaupungista (Нижний Новгород).
Häviötön ei tuon ajopelin antiikkinen sivuventtiilimoottori suinkaan ollut, vaan se jaksoi muuntaa 100 kilometrillä polttamistaan 16–17 bensiinilitrasta vain häviävän pienen murto-osan eteenpäin liikuttavaksi voimaksi. Niinpä isäukko piankin kyllästyi masiinaansa ja hankkiutui Voitottomaksi – epäilemättä melkoisella tappiolla.
Voiton päivää me suomalaiset juhlimme 14. helmikuuta. Samalla pyrimme silloin olemaan korostetun ystävällisiä, muitakin kuin ent. vihollismaatamme ja sen asukkaita kohtaan. Suuri osa maailmaa tuntee tuon meikäläisen Voiton päivän nimellä (Saint) Valentine's Day.
Jotenkin ajattelukorvissani kaikuu sellaistakin, että voittamaton ei voita.
Sanalla on tosiaan kaksi merkitystä, joista myönteinen tulee ensimmäisenä mieleen. Voittamatonta ei voiteta/ole voitettu tai sitten voittamaton ei voita/ole voittanut.
Edellisessä mielessä on häviämätön, jälkimmäisessäkin mielessä on häviämätön, jos saavuttaa aina tasapelin.
Kaksimerkityksisyys kuulu kaikkien sellaisten verbien ominaisuuksiin, jotka voivat saada objektin?
Häviämätön on kaksimerkityksellinen ja juurensa 'hävitä' puolesta, kuten Häpiämätön edellä osoittaa. Toki voittaa-sanallakin on erilaisia merkityksiä.
Löytyy ainakin yksi laji, jossa olen ollut vuosien ja vuosikymmenten ajan voittamaton, vaikka en ole tuota lajia jaksanut paljoakaan harrastaa.
Häviämätön en ole suinkaan ollut, mutta kumuloituneetkaan häviöni eivät ole olleet mitenkään kestämättömät.
Laji on kehitetty alun perin Italiassa ja sitä on pelattu Suomessa kohta 40 vuotta.
Annetaanpa ystävämme ja liki-kaimani kertoa siitä lisää:
http://www.youtube.com/watch?v=bhkZX47Kqk4