Punkkia tarvitaan nykypäivänä?

Rupesinpahan vaan pohtimaan, sanokaahan mitä olette mieltä.

Minusta tuntuu, että nyky-yhteiskunta/nuoriso tarvitsee punkkia. Se tulee vielä heräämään henkiin, vaikka kuollut olisikin, sillä pohditaanpa, mistä punk juontaa juurensa...

Käsitys siitä, että helvetti, mähän en teekään enempää rahaa kuin mun vanhemmat, mun elämästä tulee samanlaista alennuskoreilla shoppailua ja limsapullojen palauttelua, on tarpeellinen. Elintaso Suomessakaan ei enää kauaa tule kohoamaan - hyvinvointiyhteiskunta on tiensä lopussa. Jos meidän pikku eläkepommimme posahtaa, eurokriisi leviää epsanjasta ja muista hola-maista tänne pohjoiseen ja sosiaaliavustukset kuolla kupsahtavat, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tajuta, missä paskassa sitä uidaan.

Lisäksi nykymaailma syöttää aivopesevää paskaa sellaisella syötöllä, että kun ruvetaan pohtimaan, kuinka suuri osa nykyajan nuorista todella ajattelee omilla aivoillaan, päästään melko pieniin prosentteihin. Punkhan on juuri sitä, maailman käsittämistä, huomion keskittymistä siihen, että tämä maailma ei olekaan jumaliste kunnossa. Punk on tiedostomista ja vastustamista. Omaa ajattelukykyä. Eikö vain.

Ja nyt puhun punkaatteesta, en näistä luojan tähden kuinka sääliä herättävistä wannabemuotipunkkareista, joista hakaneula korvassa ja Backstreetiltä ostetut seittemänkympin ruutupökät tekevät punkkarin ja Good Charlotte punkein bändi koskaan. Meinaan niitä, joiden ajatusmaailmaan mahtuu tätä brittien anarkia-asennetta sotkettuna vähän syvällisempään jenkkimeininkiin.

Sellaista minä povaan, että punk nousee ja rankasti tulevaisuudessa. Jos ei nouse, säälin niitä nuoria, jotka elävät median luomassa hötössä ja heräävät vuosien päästä siihen että perkele, minua on sumutettu. Punk on keino herätä, epäilen. Vai lienenkö nyt vähän liikaa tunnelissa jotta voisin ajatella selvästi, voipi olla tuokin tämän kirjoituksen synnyttäjä. 8)
4378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No milloin se nousee, ja milloin minä saan oman pikku punkkibändin?

Harvaa kiinnostaa, vaikka tarvetta olisi.

Äänestä

nokyl toi asiaa oli. Ja ihan vaan tavallaan olis kiva et se vähä nousiski.. Ei noit mistää mitää tajumattomia pellejäkää kyllä jaksa..

Mut asiasta vähä toisee,miks täälläki hoetaa et se ulkonäkö ei tee punkkaria.. Mut miks sitte jos nyt vaikka esim. mä oon ulkona en niin huomiota herättävän näkösenä,nii ja JOS sattuu tulemaan joku keesipää vastaan (jotka ite liikkuu niitte lissujen kaa) nii se kahtoo nii sen näkösenä et voi vittu.. mut sitte jos mulla on joku ramonesin paita päällä ja sattuu hiuksetki olemaa pystyssä nii joha sitä katotaanki iha eri tavalla..
En nyt tarkota sitä ettäkö jotenki hakisin huomiota tai tms,mutta ihmetyttää vaan,et minkä vitu takia kaikki evää jonku vaatekysymyksen,mut sit kumminki oikeesti välittää niistä niin paljon?

Äänestä
  • Punk on kyllä mahtavaa musaa!

    Äänestä

  • fdhfghjdgh kirjoitti:

    Punk on kyllä mahtavaa musaa!

    niinkuin mikko alatalokin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


että tällasta kirjoitti:

Rupesinpahan vaan pohtimaan, sanokaahan mitä olette mieltä.

Minusta tuntuu, että nyky-yhteiskunta/nuoriso tarvitsee punkkia. Se tulee vielä heräämään henkiin, vaikka kuollut olisikin, sillä pohditaanpa, mistä punk juontaa juurensa...

Käsitys siitä, että helvetti, mähän en teekään enempää rahaa kuin mun vanhemmat, mun elämästä tulee samanlaista alennuskoreilla shoppailua ja limsapullojen palauttelua, on tarpeellinen. Elintaso Suomessakaan ei enää kauaa tule kohoamaan - hyvinvointiyhteiskunta on tiensä lopussa. Jos meidän pikku eläkepommimme posahtaa, eurokriisi leviää epsanjasta ja muista hola-maista tänne pohjoiseen ja sosiaaliavustukset kuolla kupsahtavat, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tajuta, missä paskassa sitä uidaan.

Lisäksi nykymaailma syöttää aivopesevää paskaa sellaisella syötöllä, että kun ruvetaan pohtimaan, kuinka suuri osa nykyajan nuorista todella ajattelee omilla aivoillaan, päästään melko pieniin prosentteihin. Punkhan on juuri sitä, maailman käsittämistä, huomion keskittymistä siihen, että tämä maailma ei olekaan jumaliste kunnossa. Punk on tiedostomista ja vastustamista. Omaa ajattelukykyä. Eikö vain.

Ja nyt puhun punkaatteesta, en näistä luojan tähden kuinka sääliä herättävistä wannabemuotipunkkareista, joista hakaneula korvassa ja Backstreetiltä ostetut seittemänkympin ruutupökät tekevät punkkarin ja Good Charlotte punkein bändi koskaan. Meinaan niitä, joiden ajatusmaailmaan mahtuu tätä brittien anarkia-asennetta sotkettuna vähän syvällisempään jenkkimeininkiin.

Sellaista minä povaan, että punk nousee ja rankasti tulevaisuudessa. Jos ei nouse, säälin niitä nuoria, jotka elävät median luomassa hötössä ja heräävät vuosien päästä siihen että perkele, minua on sumutettu. Punk on keino herätä, epäilen. Vai lienenkö nyt vähän liikaa tunnelissa jotta voisin ajatella selvästi, voipi olla tuokin tämän kirjoituksen synnyttäjä. 8)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu