Kertokaa nyt joku mistä tämä johtuu, kun en itsetutkiskelun tuloksena keksi yhtäkään syytä. En ole koskaan osannut sanoa "ei". Kaipaan toistuvasti muiden ihmisten kiitosta ja hyväksyntää, eikä tähän ajatusmaailman mahdu sana "ei". Siitä ei totta puhuen ole seurannut kuin harmia elämän aikana ja seuraa yhä uudelleen.
Normaali lapsuus, ei koulukiusausta. En keksinyt näiltä ajoilta syytä, vaikka jo kotona pikku lapsena olin ahkera esimerkiksi siivoamaan omatoimisesti vain saadakseni kiitoksia tekemästäni.
Aikuisiällä olen ollut kaikessa keskivertoa parempi asia kerrallaan eikä mikään ole vapauttanut tästä. Ensin olin himourheilija ja todella kovassa kunnossa ikäluokassani ja sain tästä myös tunnustusta. Sitten koukkuunnuin työhön ja voin taloudellisesti muita paremmin. Sitten molemmat edellämainituista taantuivat ja aloitin ankaran opiskelun jonka seurauksena sain jonkinlaista tunnustusta älykkyydestä. Minkään addiktion omaisen tavoitteen havittelun seurauksena ei kuitenkaan ole ollut se, että en edelleen olisi riippuvainen muiden hyväksynnästä. Kun olin muita varakkaampi, paradoksaalisesti tarvitsin kuitenkin köyhempien hyväksyntää jolloin tietysti lainailin rahaa jne, menettäen lähes 10 000 euroa, vain koska en osannut sanoa "ei".
Yrittäjänä tunne olevani tyhjiössä ja tätä tilannetta en etukäteen osannutkaan arvata. Vielä ryhtymisvaiheessa sain kiitosta ympäristöstä rohkeasta yrityksestäni ja taidokaasta imagon rakennuksesta. Mutta nyt, enää tekemisistäni ei kiitä kukaan muu kuin minä itse, ja kas, minä en kaipaakaan omaa kiitostani. Motivaatio on puhdas nolla, kun ei ole ketä miellyttää.
En ole vielä niin vanha, ettenkö haluaisi tästä asiasta eroon. Siitä on ollut vain harmia. Mutta miten voisin päästä eroon kun en omatoimisesti keksi mistä koko kiitoshakuisuuden oravanpyörä on tehty. Jotta ongelma voitaisiin ratkaista, pitäisi tietää mikä ongelma itseasiassa on.
Normaali lapsuus, ei koulukiusausta. En keksinyt näiltä ajoilta syytä, vaikka jo kotona pikku lapsena olin ahkera esimerkiksi siivoamaan omatoimisesti vain saadakseni kiitoksia tekemästäni.
Aikuisiällä olen ollut kaikessa keskivertoa parempi asia kerrallaan eikä mikään ole vapauttanut tästä. Ensin olin himourheilija ja todella kovassa kunnossa ikäluokassani ja sain tästä myös tunnustusta. Sitten koukkuunnuin työhön ja voin taloudellisesti muita paremmin. Sitten molemmat edellämainituista taantuivat ja aloitin ankaran opiskelun jonka seurauksena sain jonkinlaista tunnustusta älykkyydestä. Minkään addiktion omaisen tavoitteen havittelun seurauksena ei kuitenkaan ole ollut se, että en edelleen olisi riippuvainen muiden hyväksynnästä. Kun olin muita varakkaampi, paradoksaalisesti tarvitsin kuitenkin köyhempien hyväksyntää jolloin tietysti lainailin rahaa jne, menettäen lähes 10 000 euroa, vain koska en osannut sanoa "ei".
Yrittäjänä tunne olevani tyhjiössä ja tätä tilannetta en etukäteen osannutkaan arvata. Vielä ryhtymisvaiheessa sain kiitosta ympäristöstä rohkeasta yrityksestäni ja taidokaasta imagon rakennuksesta. Mutta nyt, enää tekemisistäni ei kiitä kukaan muu kuin minä itse, ja kas, minä en kaipaakaan omaa kiitostani. Motivaatio on puhdas nolla, kun ei ole ketä miellyttää.
En ole vielä niin vanha, ettenkö haluaisi tästä asiasta eroon. Siitä on ollut vain harmia. Mutta miten voisin päästä eroon kun en omatoimisesti keksi mistä koko kiitoshakuisuuden oravanpyörä on tehty. Jotta ongelma voitaisiin ratkaista, pitäisi tietää mikä ongelma itseasiassa on.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sulla taitaa olla vähän huono omatunto; olet epävarma itsestäsi ja et uskalla olla itsesi, vaan haluat varmistaa, että muut ihmiset hyväksyvät tapasi toimia. Kö? Eihän tuohon ole mitään varsinaista konstia, kaikkia se taitaa ainakin välillä vaivaa. Se pitää vaan itse oivaltaa analysoimalla itseään ja ollen stressaamatta, vaikka joku ei mahdollisesti olisikaan niin mielissään siitä, mitä sinä teet.
Minä olin muuten juuri sellanen, että 'ei' en osannut sanoa pitkään aikaa. En sanonut, koska pelkäsin vastapuolen olevan pettynyt vastaukseen. Pelkkää mielistelyä siis. Nykyään kyllä sanon vähän turhankin usein, mutta parempi näin, koska olen ainakin rehellinen.
Jokatapauksessa, ei sulla mitään ihmeellistä ongelmaa ole, aika yleistä. En tiedä, onko näistä sanoista mitään apua, latelenko itsestäänselvyyksiä vaan, mutta kuiteskin.
Et ole sinut itsesi kanssa, tästä syystä tarvitset hyväksyntää muilta. Et koe olevasi riittävän hyvä ilman ulkopuolista palautetta/peiliä. Toisaalta et myöskään ole löytänyt elämäntehtävääsi. Täytät aukkoa toiminnalla, joka johtaa samaan lopputulokseen joka kerta. Tässä vapautus: elä tässä ja nyt. juuri tässä. älä odota toista hetkeä, että se olisi parempi, kuin tämä hetki. Älä odota minkään tulevan hetken tekevän sinua onnellisemmaksi, koska se ei tee. Tulevaisuusorientoitumisella ihmiset missaavat tämän elämän. Täytä se henkinen tyhjiö itsessäsi ja ymmärrä, että olet täydellinen juuri noin. Täydellisempi, mitä osaat edes arvata. Lue vaikka zeniä, vahvista läsnäolon voimaa (tässä hetkessä) ja ala elää.
hallitusti jonkun ystäväsi kanssa, hän soittaa vaikka ovikelloa, et menekään avaamaan. Ja riitelyä, hän väittää jotain ja sinä väität vastaan. Voi kuulostaa naurettavalta, kokeile silti.
Anteliaisuudesta voi olla vaikeampi parantua, ajattele mielessäsi jotenkin vihamielisesti pyytäjästä.
Kävi mielessä elokuva, jossa nainen sai voittona minkkiturkin, mies myi sen vaimon tietämättä, sitten vei vaimon juhlimaan, mielipahan ilme jäi mieleen.
Kuitenkaan muija ei saanut suutaan auki.