Oravan pyörä

On hyvä seurata, kun valtio vaan velkaantuu. Ihmettelen kovasti, kun esim poliitikkoja pitää olla noin paljon eduskunnassa. Samoin työvoimatoimistojen henkilö määrää pienillä kunnilla. Voisi lopettaa pieniltä kunnilta toimistot kokonaan. Kun eihän nuo tarjoa noissa kun työharjoitteluja tai passittavat uudelleen koulutukseen. Miksi siis pitämään tuollaisissa kunnissa ollenkaan työvoimatoimistoa. Suotta ovat ollenkaan valtion leivällä, kun eivät muuhun pysty ja eivät edes täytä tuota mitä heidän kuuluisi tehdä.

Pari tuttua on jo useita kuukausia ollut sairaslomalla, kun ovat kohdelleet työttömiä tosi huonosti. Ei ole työttömän vika jos töitä ei ole. Ja varsinkin jos muutenkin maailman meno vaan kiristyy taloudellisesti.

Elämä muutenkin jo yhtä oravan pyörää. Suurin osa ihmisistä ahneita ja yrittävät tehdä vaan voittoa hinnalla millä hyvänsä. Sama on politiikoissakin. Työn tekijöiden palkkoja kyllä ollaan alentamassa ja veroja ja kuluja nostamassa. Sitten poliitikot nostaa samalla omaa palkkaansa. Sitten ihmetellään kun perheelliset työntekijät on voimattomina ja sairaina ja lapsetkin tosi hankalissa asemissa.
0741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jeti jeti kirjoitti:

On hyvä seurata, kun valtio vaan velkaantuu. Ihmettelen kovasti, kun esim poliitikkoja pitää olla noin paljon eduskunnassa. Samoin työvoimatoimistojen henkilö määrää pienillä kunnilla. Voisi lopettaa pieniltä kunnilta toimistot kokonaan. Kun eihän nuo tarjoa noissa kun työharjoitteluja tai passittavat uudelleen koulutukseen. Miksi siis pitämään tuollaisissa kunnissa ollenkaan työvoimatoimistoa. Suotta ovat ollenkaan valtion leivällä, kun eivät muuhun pysty ja eivät edes täytä tuota mitä heidän kuuluisi tehdä.

Pari tuttua on jo useita kuukausia ollut sairaslomalla, kun ovat kohdelleet työttömiä tosi huonosti. Ei ole työttömän vika jos töitä ei ole. Ja varsinkin jos muutenkin maailman meno vaan kiristyy taloudellisesti.

Elämä muutenkin jo yhtä oravan pyörää. Suurin osa ihmisistä ahneita ja yrittävät tehdä vaan voittoa hinnalla millä hyvänsä. Sama on politiikoissakin. Työn tekijöiden palkkoja kyllä ollaan alentamassa ja veroja ja kuluja nostamassa. Sitten poliitikot nostaa samalla omaa palkkaansa. Sitten ihmetellään kun perheelliset työntekijät on voimattomina ja sairaina ja lapsetkin tosi hankalissa asemissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu