Miten päästä jatkuvasta nälästä?

Nälkä on yksi iso syy siihen että runsashiilihydraattisella ja vähärasvaisella ruokavaliolla epäonnistutaan ja vaikka RHH:lla onnistuisi jotenkuten sinnittelemään varjostaa jatkuva nälän pelko elämää, sen joka käänteessä. Minkäänlaisia yllätyksiä ei saisi elämään tulla, yhtään ei saisi poiketa normaalirutiineista ja Puskan lautasmalleista ettei energiantarve yllättäin olekin isompi kuin tavallisesti tai sitten peräti ei ehdi ruokapöytään tai välipaloille tismalleen oikeaan aikaan. Ja niinpä runsashiilihydraattinen dieetti purkautuu silmittömänä ahmimisena ja siitä lähtee taas kierre jossa liikaa syödyt hiilihydraatit muuttuvat hyllyväksi rasvaksi vyötärölle.

Kannattaa siis valita dieetti jossa ei tarvita välipaloja. Näin ei päivät ole sidottu pelkästään kuuden kerran ruoka-aikoihin eikä tarvitse noudattaa joka päivä samaa rutiinia. Kun syö kolme kertaa päivässä normaalin aterian jossa on niukalti hiilareita ja runsaasti rasvaa niin välipaloja ei tarvita vaan menee taas pitkään ennenkuin nälkä tulee uudestaan. Ravinnon pitää olla riittävän monipuolista jotta se kattaisi päivän vitamiini- ja muun mikroainetarpeen ettei tarvitse turvautua vähärasvaisiin ja rasvattomiin tuotteisiin jotka on teollisesti vitaminoitu. RHH:lla on juuri suuri ongelma vitamiinit ja hivenaineet kun RHH-laisen perusruoassa, perunassa ja pastassa ei niitä ole.
16271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

........ESIKLLÄ TÄÄLLÄ ja siellä ?

Äänestä
  • kertoa palstalaisille palstan aiheesta ja kun olen itse VHH:lla ja tutkin ravitsemusta ja terveyttä niin olen asiantuntija esittämään täällä palstan aiheen mukaista informaatiota.

    Äänestä

  • Oletko kirjoittanut tänne yhtään viestiä, joka käsittelisi palstan aihetta?

    Äänestä

  • Et ole! kirjoitti:

    Oletko kirjoittanut tänne yhtään viestiä, joka käsittelisi palstan aihetta?

    päivystäjätrollilla ole tapana kirjoittaa yhtään palstan aiheeseen liittyyvää viestiä. Ei hän tunne koko VHH:ta niin kuinka voisi?

    Äänestä

Kun tarkemmin ajattelee niin Mattila kirjoittaa ihan asiaa.

Äänestä
  • näkemys vhh:sta ei palvele ketään-------------ei edes kattilaa itseään,,,,mutta elämähän on VALINTOJA.---------ole hyvä vaan,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • karppina hymy kirjoitti:

    näkemys vhh:sta ei palvele ketään-------------ei edes kattilaa itseään,,,,mutta elämähän on VALINTOJA.---------ole hyvä vaan,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    Viisi ja puoli mvuotta olen ollut VHH:lla ja olen saanut olla terve, elän ilman lääkkeitä ja diabetesta. Muistithan että diabetes tulee sokereista eli hiilareista.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Viisi ja puoli mvuotta olen ollut VHH:lla ja olen saanut olla terve, elän ilman lääkkeitä ja diabetesta. Muistithan että diabetes tulee sokereista eli hiilareista.

     >

    Ei tule.

    Japanissa syötiin 1960-luvulla enemmän hiilihydraattia kuin Suomessa. Diabetes oli kuitenkin harvinainen sairaus. Nyt vasta kun siellä on hiilihydraatin kulutus vähentynyt, diabetesluvut ovat kasvaneet (sama ilmiö on tapahtunut myös Suomessa). Tästä voimme päätellä, ettei hiilihydraatti aiheuta diabetesta.

    Itse asiassa tämä on Mattilan valhe, jota hän toistaa täällä: hänelle on osoitettu täysin kiistattomasti, että hiilihydraatit eivät aiheuta diabetesta. Jokainen kerta hän joutuu kyykistymään tämän faktan edessä, mutta aina vaan uudelleen ja uudelleen valehtelee saman asian tänne. No, kun osoitamme täten hänen tietoisesti valehtelevan, niin se ei ainakaan kovin hyvää tee VHH:n markkinoinnille.

    Mattilan epärehellisyys kaataa kiinnostuksen VHH-dieettiin.

    Äänestä

  • hah ! kirjoitti:

    että tieteessä ei mitään ole osoitettu täysin kiistattomasti. Tiede ei ole mikään totuus vaan yksi tapa tutkia todellisuutta. Diabetes on edelleen hiilihydraattiaineenvaihdunnan sairaus ja jos ei vähennä hiilihydraattien määrää niin joutuu turvautumaan lääkkeisiin. Diabeteksen esiintymistä lisää myös runsas monityydyttämättömien keinorasvojen käyttö sillä ne sotkevat rasva-aineenvaihduntaa.

    ymmärrä. Painit liian vaikean nuolipäälle.

    Missäs on kiistetty tieteellisesti esim. tulos "tyydyttyneen rasvan korvaaminen tyydyttymättömällä alentaa sydäntautiriskiä" ? Jep, ei sitä ole kiistetty, mutta assosiaatio on osoitettu, joten kyseessä on kiistaton tieteellinen fakta. Sanon "tieteellinen fakta" siksi, että se on fakta tieteellisessä mielessä: sitä ei ole mitään järkeen/todisteisiin perustuvaa syytä epäillä, mutta tietenkään se ei ole mikään kiveen kirjoitettu kuten joidenkin hihhuleiden kuvitelma"totuudet".

     >

    Tiede on luotettavin tapa havainnoida todellisuutta. Jos joudut olemaan tuota luotettavinta tapaa vastaan, tiedät olevasi hihhuli. Siis yksinkertaistettuna: jos luotettavin tieto ei kelpaa vaan korvaat sen luotettavinta mahdollista vastaan olevalla epäluotettavalla "tiedolla", niin tukeudut uskomuksiin.

     >

    Mutta sen syy ei ole hiilihydraateissa.

     >

    Sairaus ei kuitenkaan poistu vaikka oireita aiheuttavia aineita välttääkin, esim. nikkeliallergia on olemassa vaikka onkin vaihtanut housujen vyönsoljen muoviseen.

     >

    Tuo on totaalista paskapuhetta ! Tuohon ei ole mitään perusteita/todisteita. Kyse on vain fanaatikon valheesta/kuvitelmasta. [Olen kysynyt lukemattomia kertoja, mihin tieteelliseen todisteeseen tämä väittämäsi perustuu - kertaakaan ei ole tullut edes yritelmää todisteeksi, joten kaikki tietävät, millä tasolla tuo väitteesi on.]

    Toisaalta tyrmäsit myös itse itsesi sanomalla, että se on hiilihydraattiaineenvaihdunnan sairaus. Nyt väität, että siihen vaikuttaa sittenkin rasva-aineenvaihdunta. Se pudotti pohjan kaikilta väitteiltäsi taas. Pelkkää luulottelua ja uskottelua tuo on.

    Lopeta tuo uskonnollisten kuvitelmiesi ääliömäinen toistaminen !

    Äänestä

VHH-ruokavalio niin pääsette eroon jatkuvasta nälästä.

Äänestä
  • On oikea >>>>>>>>>>>>>>> neiti  

    Äänestä

nälkä poissa VHH-pöperöillä. Jotta saisin VHH-pöperöistä edes vajaan puolet puolet päivittäisestä energiantarpeestani on minun syötävä esim. 300g lohta ja 4 kiloa kasviksia (=1300 kcal). Ei onnistu.

Äänestä
  • henkisellä tasolla,,,,,,,,,,,,,,,, jokainen mattilan sana todistaa väitteeni !

    lukekaa ja naurakaa,,,,,,,,,,,,estoitta,,, siitä saa endofriiniä verenkiertoon ))))))))) hkih hi hiiiiii !

    Äänestä

  • Syö aamiaiseksi pari kananmunaa, reilu sata garammaa siankylkeä ja salaattia smetanalla ja lorauta kahviisi kuohukermaa. Kun lounaalla syöt 150 g lohta ja vaikka kukkakaalimuusia jossa voita ja kermaa ja illalliseksi lihakeittoa jossa rasvaista sikaa ja kaalia. Siihen lusikallinen smetanaa ja jälkiruoaksi vaikka vadelmia kuohukermavaahdolla niin eiköhän tästä tule enemmän kuin 1300 kcal. Kyllä sydänystävällisellä eläinrasvalla saa helposti kalorit nousemaan. Minä en kaloreita laske koska se ei kannata ja minä olen laihduttanut ja nyt on tarkoitus pitää kilot kurissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kj.mattila kirjoitti:

Nälkä on yksi iso syy siihen että runsashiilihydraattisella ja vähärasvaisella ruokavaliolla epäonnistutaan ja vaikka RHH:lla onnistuisi jotenkuten sinnittelemään varjostaa jatkuva nälän pelko elämää, sen joka käänteessä. Minkäänlaisia yllätyksiä ei saisi elämään tulla, yhtään ei saisi poiketa normaalirutiineista ja Puskan lautasmalleista ettei energiantarve yllättäin olekin isompi kuin tavallisesti tai sitten peräti ei ehdi ruokapöytään tai välipaloille tismalleen oikeaan aikaan. Ja niinpä runsashiilihydraattinen dieetti purkautuu silmittömänä ahmimisena ja siitä lähtee taas kierre jossa liikaa syödyt hiilihydraatit muuttuvat hyllyväksi rasvaksi vyötärölle.

Kannattaa siis valita dieetti jossa ei tarvita välipaloja. Näin ei päivät ole sidottu pelkästään kuuden kerran ruoka-aikoihin eikä tarvitse noudattaa joka päivä samaa rutiinia. Kun syö kolme kertaa päivässä normaalin aterian jossa on niukalti hiilareita ja runsaasti rasvaa niin välipaloja ei tarvita vaan menee taas pitkään ennenkuin nälkä tulee uudestaan. Ravinnon pitää olla riittävän monipuolista jotta se kattaisi päivän vitamiini- ja muun mikroainetarpeen ettei tarvitse turvautua vähärasvaisiin ja rasvattomiin tuotteisiin jotka on teollisesti vitaminoitu. RHH:lla on juuri suuri ongelma vitamiinit ja hivenaineet kun RHH-laisen perusruoassa, perunassa ja pastassa ei niitä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu