Ensin kehutaan ja hehkutetaan kuinka hyvä edustaja ja sitten kun ei pärjätä niin takki vain kylmästi käännetään (eivät tietysti kaikki, mutta jotkut). Minä olen siitä asti kun Kuunkuiskaajat valittiin esiintymään ollut sitä mieltä, että oikea ei mennyt Euroviisuihin.
Mielestäni niiden jotka on olleet Kuunkuiskaajien puolella on ihan turha tulla tänne nyt haukkumaan toteaisivat vaan olleensa väärässä. Niinkuin itsekin voin sanoa, kun Teräsbetoni edusti Suomea.
Tämän vuoden Suomen viisukarsinnoissa ykkössuosikkini oli Nina Lassander ja on edelleen. Myös Osmo Ikonen joka jäi alku karsintoihin olis ihan ok ollut. Pentti Hietanen nousi kakkos suosikikseni vasta Finaalissa vahvalla tulkinnallaan (aikaisemmin en juuri pitänyt kappaletta minään). Heli Kajolla taas esitys pilaisi kokonaisuuden biisi ihan ok muuten.
Olisiko kannattanut kuunnella täälläkin niitä viisaampia ja valita esim se Lassander jota itse äänestin niin edustajaksi tai Pentti Hietanen. Lassanderilla oltaisiin oltu Finaalissa ja siellä 10 parhaan joukossa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8803082
Nina Lassander (hyvä biisi ja laulaja)
http://www.youtube.com/watch?v=NuD9Q2G7hfY
Pentti Hietanen (okei biisi ei ole maailman paras, mutta laulajaan ääni on mahtava!! ja voimakas!!)
http://www.youtube.com/watch?v=cM2tGfwtc_4
Osmo Ikonen (hyvä menevä biisi. Hyvin laulettu)
http://www.youtube.com/watch?v=sg3kOSIOwfU
Niin ilman Suomen karsinnan toista kieroosta eli Super finaalia edustajaksi olisi valittu Eläkeläiset
http://euroviisut.yle.fi/suomen-karsinta-2010/2010-01-30/tulokset
Mielestäni on myös turha puhua siitä ainakaan tälläkertaa, että karsinnoissa ei ole kappaleita joilla voi pärjätä. Kyllä niitä on vähintään se 1-2 joilla kelposijoitus finaalissa otettaisiin, mutta ne eivät läheskään aina pääse edustamaan Suomea.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi se oikean biisin valitseminen tuntuu joka vuosi olevan Suomelle niin vaikeaa Euroviisuihin. Kun sellaisia kerta on millä pärjättäisiin ihan mukavasti. Ainakin nyt nuokaksi mainnittua Pentti ja Nina ois ollut niitä.
Itse ainakin olen huommannut kehittyneeni kun viisuja muutaman vuoden hieman tarkemmin olen katsonut ja kuunnellut Suomen karsinta kappaleita ja muiden maiden edustuskappaleita. Eli tunnen hieman osaavani paremmin arvioida vaikka biisi olisi ihan ok onko siinä euroviisu potentiaalia ja niitä hetkiä musiikissa millä yleensä on euroviisujen kärkisioja otettu ja millainen on esitys lavalla.
Voitaisiin vaikka seuraavalla kerralla tehdä näin, että kun finaalistit on valittu äänestetään niistä kolme parasta niinkuin nytkin, jotka menevät siihen superfinaaliin. Ennen varsinaista äänestystä voitaisiin pitää viikon tauko eli vasta seuraavan viikonloppuna uudestaan se Superfinaali missä esiintyvät vain nämä kolme eniten ääniä saanutta. Voisi ehkä auttaa jokseenkin asiaa kun kaikki todenteolla pohtisivat mikä on se paras jos sitä ennen ei ole sitä tehnyt eikä äänestä sitä mikä tuntuu siinä pienessä hetkessä hyvältä. Vaan sen jossa oikeasti harkittuaan näkee potentiaalia juuri viisuissa
Voi olla typerää hehkuttaa menestystä ennenaikaisesti. Mutta vielä typerämpää on teilata jokainen yrittäjä. Ihan varmuuden vuoksi, ettei vain näyttäisi tyhmältä sitten joskun menestystä ei tulekaan... Ja sitten ollaan niin olevinaan että mitäs minä sanoin, olisitte vaan uskonu...
Johan se on viisuissa nähty että melkein millaisella esityksellä tahansa voi periaatteessa pärjätä. Joskus ei tarvitse olla edes hyvää laulajaa, hyvää biisiä, hyvää esitystä. Ja silti joku onneton oudoke menestyy...
Kuunkuiskaajat sai paljon faneja ja hyvää palautetta. Ja hyvä ja positiivinen esiintyminen on tärkeintä.
Onko sinun mielestäsi, aloittaja, se aina niin että jos ei päästä finaaliin, ollaan huonoja. Jos päästään, päästään vahingossa tai säälistä. Ja silloinkaan ei olla hyviä. Ja jos finaalissa menestystään huonosti, ollaan yhtä surkeita tai surkeampia kuin jos oltaisi tiputtu semifinaalissa. Eli suomalaiset ovat AINA surkeita.
Pidätkö niin varmana että jos lähetetään oikeasti hyvä biisi ja hyvä esitys, niin varmasti päästään finaaliin? Ei se niin mene? Ja meillä on taipumus määritellä itsemme sen mukaan miten muut ajattelevat. Eli kun emme päässeet finaaliin, olemme surkeita.
Ja ne jotka ovat alusta asti olleet sitä mieltä että Suomi on surkea, ovat nyt olevinaan muita fiksumpia...
Kyllä sitä Lordiakin haukuttiin oikein olan takaa ennen finaaliin pääsyä ja voittoa. Samoin Teräsbetonia, joka sentään pääsi finaaliin asti yleisöäänillä...
En sano, että menestys on huonoa jos ei päästä finaaliin. Enkä sitäkään pidä varmana, että kun on vain hyvä biisi niin sillä mennään finaaliin. Biisin ei tarvitse olla edes huippu hyvä jos siinä on niitä euroviisuille tyypillisiä voisiko sanoa jopa maneereja mukana. Hyvin useastihan monella juuri jousisoittimet kuuluvat biisiissä ja puolialastomat naiset hyppivät lavalla esityksen aikana. Mutta on siitä etuakin jos kaiken lisäksi on hyvä biisikin sen todisti myös Alexabder Rybak Norjan edustajana..
Miksi täällä nyt tällaista jauhan niin syy on osittain myös siksi, että liaan useasti myös Suomessa monen artistin tai bändin hyvät biisit tai koko hyvä levy jää liian vähälle huomiolle.
Itse voin hyvällä omalla tunnolla sanoa mitä sanon, koska olen alusta asti ollut tätä mieltä. Typerää tai ei hekuttaa etukäteen niin sehän on myös osa arviointia.
Jos vielä viittaan tuohon Teräsbetoniin niin silloin ei ainakaan tullut sitä mieltä, että jollain olisi voitu pärjätä paremmin. Jäälkeenpäin kun sitä suurta menestystä ei tullut ajattelee olisiko jollain pärjätty paremmin. Nyt sen melkein tiesin jo ennen kuin viisuihin mentiin. Vastaavasti ei se Kuunkuiskaajien biisi siitä paranen tai huonone oltiin sillä finaalissa tai ei.
Toisaalta jos menestystä olisi tullut silloin oisin sanonut, että ei se Kuunkuiskaajat huono vaihtoehto ollut jne.. Silti pitäisin tuosta Lassanderista enemmän. Eli silloin olisin ollut väärässä. Sen suhteen että Kuunkuiskaajilla ei pärjätä ja tämä ois vaatinut 10 ta 11 joukkoon finaalissa
Taso oli kyllä paljon kovempi Suomen karsinnoissa ja laajempi kuin vuosiin Suomen karsinnoissa. Ehkä ensivuonna saadaan vieläkin enemmän. Toisaalta asiaa auttaisi varmasti suuresti se kun avoimesta kiplailusta menisi enemmän jatkoon biisejä.
Ainakin se kuusi kappaletta!
Olisi Adressin paikka laittaa menemään! Loput voisi olla sitten kutsu artisteja.